Kemal Atatürk

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mustafa Kemal Atatürk
Ataturk and flag of Turkey.jpg
Turkin 1. presidentti
29. lokakuuta,1923-10. marraskuuta 1938
Edeltäjä tasavallan perustaja
Seuraaja İsmet İnönü
Tiedot
Syntynyt 12. maaliskuuta 1881
Thessaloniki
Kuollut 10. marraskuuta 1938 (57 vuotta)
Istanbul
Puolue Tasavaltalainen kansanpuolue
Puoliso Lâtife Uşaklıgil (1923–25)
Ammatti sotilas
Uskonto sunni-islam
Arvonimet kenraali, marsalkka
Allekirjoitus Signature of Mustafa Kemal Atatürk.svg

Mustafa Kemal Atatürk (12. maaliskuuta 188110. marraskuuta 1938) oli Osmanien valtakunnan kenraali ja turkkilainen valtiomies, Turkin tasavallan perustaja ja ensimmäinen presidentti.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustafa syntyi Osmanien valtakuntaan tuolloin kuuluneessa Selânikissa, nykyisessä Thessalonikissa Kreikassa.[1][2] Hänen synnyinpaikallaan sijaitsee nykyisin Turkin konsulaatti ja museo. Tavan mukaisesti hän sai syntymässään vain nimen Mustafa. Mustafan isä Ali Rıza Efendi oli albanialaistaustainen tulliviranomainen, joka kuoli pojan ollessa kuusivuotias, ja äiti Zübeyde Hanım.

Mustafa opiskeli Selânikissa, jossa hänen matematiikanopettajansa antoi hänelle nimen Kemal (täydellisyys) hänen menestyksensä ansiosta. Mustafa Kemal liittyi sotilasakatemiaan Monastirissa (nyk. Bitola Makedoniassa) 1895. Hän valmistui luutnantiksi 1904 ja sijoitettiin Damaskokseen. Hän liittyi pian salaiseen uudistusmieliseen järjestöön nimeltä Vatan (isänmaa). Vuonna 1907 hänet siirrettiin Selânikiin, jossa hän liittyi nuorturkkilaisina tunnettuun nationalistiseen uudistuspuolueeseen.

Vuonna 1908 Osmanien valtakunnan nöyryyttävä asema Makedoniassa johti nuorturkkilaisten kapinaan, ja pelätessään armeijan marssivan Konstantinopoliin sulttaani Abdul Hamid II antautui 23. heinäkuuta. Vuonna 1875 kumottu perustuslaki nostettiin jälleen voimaan, ja ilmiannot ja sensuuri lopetettiin. Parlamentti avattiin uudelleen 10. joulukuuta. Seuraavana vuonna 13. huhtikuuta sotilaiden ja muslimien kapina johti vastavallankumoukseen ja hallituksen kaatumiseen. Selânikin joukot nostivat hallituksen takaisin valtaan, ja komitea päätti syrjäyttää sulttaanin ja nostaa hänen veljensä valtaistuimelle Mehmet V:nä. Syrjäytetty sulttaani asetettiin arestiin Selânikiin.

Mustafa Kemal jatkoi uraansa sotilaana ja lähetettiin Libyan maakuntaan puolustamaan sitä Italian hyökkäystä vastaan. Toisen Balkanin sodan aikana Kemal oli saarrettuna Libyassa eikä voinut osallistua sotaan. Kun Turkki oli häviämässä sodan, nuorturkkilainen puolue otti vallan hallitukselta ja asetti sisäministeriksi eli suurvisiiriksi Talat paššan (Mehmed Talat), sotaministeriksi Enver paššan (Ismael Enver) ja laivastoministeriksi Cemal paššan (Ahmed Cemal). Hallinto oli eräänlainen triumviraatti, jota ohjasi puolueen keskuskomitea.

Heinäkuussa 1913 Kemal pääsi palaamaan Konstantinopoliin, ja määrättiin Gallipolin alueen puolustuksen komentajaksi Traakian rannikolle. 1914 hänet siirrettiin syrjään pääkaupungin politiikasta sotilasattašea 88:ksi Sofiaan.

Mustafa Kemal vuonna 1907

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustafa Kemal Aleppossa vuonna 1918 (korituolissa)

Osmanien valtakunta liittyi Saksan rinnalle ensimmäisessä maailmansodassa, ja Kemal määrättiin Rodostoon (kreikkalainen nimi - turk. Tekirdağ) Marmaranmerellä. Hänen vastuualueenaan oli myös Gallipoli, ja hän oli siten komentajana torjumassa brittien, ranskalaisten ja ANZAC-joukkojen maihinnousua Gallipoliin huhtikuussa 1915. Häntä pidettiin erinomaisena komentajana, vaikka turkkilaisten tappiot olivat suuret ihmisaaltohyökkäyksissä maihinnousuja vastaan. Tästä huolimatta hänestä tuli ensimmäinen osmanien komentaja, joka oli voittanut länsimaisen armeijan hyökkäyksen sukupolveen, ja hänestä tuli kansallissankari ja hän sai paššan arvonimen.

Vuosina 1917 ja 1918 pašša Kemal oli Kaukasiassa johtamassa taistelua Venäjän keisarikunnan joukkoja vastaan, ja sitten Hijazissa, jossa arabit nousivat kapinaan turkkilaishallintoa vastaan. Hänestä tuli epäluuloinen sulttaanin hallituksen sodanjohdon saksalaisten vaikutusvaltaa kohtaan. Hän erosi asemastaan, mutta palasi viimein turkkilaisten joukkojen komentajaksi Palestiinassa.

Lokakuussa 1918 turkkilaiset antautuivat ympärysvalloille[3], Talat ja puolueen ministeriö erosivat ja aselepo allekirjoitettiin brittiläisen taistelulaivan kannella Aigeianmerellä.

Kemal oli yksi puolueen johtajista, jotka kannattivat perääntymistä turkkilaisalueiden ulkopuolelta puolustamaan Turkin sydänmaita. Turkkilaisten kansallistunne nousi Kreikan miehitettyä Smyrnan (nyk. İzmir) toukokuussa 1919. Miehitys tapahtui Sèvresin rauhansopimuksen perusteella, jonka sulttaani oli hyväksynyt ympärys­valtojen painostuksesta, mutta jota parlamentti ei koskaan ratifioinut. Sodan lopuksi osmanien hallitus oli täysin romahtanut, ja maa jaettiin voittajavaltojen kesken.[3]

Hallitus lähetti Kemalin jälleen pääkaupungista Itä-Anatoliaan kukistamaan kapinaa, jota ei edes ollut tapahtunut. Kemal käytti tilaisuutta hyväkseen ja perusti kansallisen liikkeen, joka valitsi keskuksekseen Ankaran. Huhtikuussa 1920 Ankaran väliaikaishallitus tarjosi Kemalille kansalliskokouksen presidentin paikkaa. Tämä uusi parlamentti ilmoitti hylkäävänsä vanhan hallituksen ja Sèvresin sopimuksen.

Kreikkalaiset olivat jo edenneet sisämaahan ja kohti Ankaraa. Marmaranmeren pikkukaupunkeja alettiin kreikkalaistaa ja esim. Aydiniin ja Izmiriin muutti manner-Kreikasta tuhansia siirtolaisia asuttamaan Kreikalle luovutettuja alueita. Kemal ja hänen kakkosmiehensä pašša Ismet (myöhemmin Ismet Inönü) löivät kuitenkin kreikkalaiset Sakaryan ja Dumlupınarin taisteluissa elokuussa 1921 ja elokuussa 1922.[3] Italia, jolle osa Anatoliasta oli luovutettu, ei puolustanut osuuttaan, eikä Ranskalla ja Britannialla ollut enää kiinnostusta liittyä sotaan. Kemalin joukot valloittivat Izmirin 9. syyskuuta 1922, ja armeija aloitti siellä kreikkalaisten ja armenialaisten systemaattisen vainoamisen. 13. syyskuuta 1922 Turkin armeija sytytti İzmirin armenialaiskaupunginosan palamaan. Suotuisten tuulten ja bensiinillä kasteltujen katujen vuoksi tuli levisi myös kreikkalaisten asuttamaan kaupungin keskustaan. Jopa 100 000 ihmistä sai surmansa tuhopoltossa ja sitä edeltäneessä kansanmurhassa.[4] Satoja tuhansia jäi kodittomaksi ja lähti pakolaiseksi Kreikkaan. Kemalin voitto itsenäisyys­sodassa pelasti Turkin itsenäisyyden, ja Sèvresin sopimus korvattiin Lausannen sopimuksella, jossa Turkki sai takaisin Kreikalle menettämänsä alueet Anatoliassa ja Itä-Traakiassa.

Turkin presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin tasavalta perustettiin 29. lokakuuta 1923, ja Kemalista tuli sen ensimmäinen presidentti. Tasavalta oli periaatteessa demokraattinen, mutta Kemal hallitsi sitä lempeän diktatoriaalisesti. Yritykset monipuoluejärjestelmän luomiseksi lopetettiin alkuunsa, ja islamistien kapinat nitistettiin. Kemal ihaili joitain Neuvostoliiton ja fasistisen Italian piirteitä, mutta yksityisomistus säilytettiin, eikä poliittisia vastustajia kohdannut yleensä maakuntiin karkotusta rankempi kohtalo.

Kreikan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella valtiot suorittivat 1923 väestönvaihdon, jossa n. 1,1 miljoonaa ortodoksia muutti Turkista Kreikkaan ja n. 400 000 muslimia Kreikasta Turkkiin. Koska väestönsiirto perustui uskontoon eikä äidinkieleen, monet Kreikkaan siirtyneistä olivat äidinkieleltään turkkia puhuvia. Lausannen väestönvaihtosopimus ei koskenut Pohjois-Kreikan Traakiaa eikä Istanbulia tai sen lähisaaria. [5]Tästä syystä Turkissa elää edelleen n. 5000 henkilön kreikkalainen vähemmistö.

Atatürkin patsas Istanbulissa katsoo Bosporin yli

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustafa Kemal oli naimisissa vain lyhyesti. Hän meni naimisiin Lâtife Uşaklıgilin kanssa 29. tammikuuta vuonna 1923. He erosivat 5. elokuuta 1925.[6] Kemal adoptoi kahdeksan lasta, Afet-, Sabiha-, Fikriye-, Ülkü-, Nebile-, Rukiye- ja Zehra-nimiset tytöt sekä Mustafa-nimisen pojan. Jotkut lähteen kertovat Kemalin olleen loistava sotilas ja taisteluiden puuttuessa hän ajautui alkoholismiin sekä huonojen naisten seuraan.[7]

Uudistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kemal aloitti laajat uudistustoimet, joihin liittyi maan maallistaminen ja uudenaikaistaminen. Kalifaatti lopetettiin maaliskuussa 1924 ja paššan arvonimet lakkautettiin, joten Pašša Kemalista tuli jälleen Mustafa Kemal.[8] Uskonnolliset koulut lakkautettiin ja yleinen oppivelvollisuus otettiin käyttöön. Islamilainen šaria-laki korvattiin Sveitsin lakiin perustuvalla lailla.[8] Italiasta lainattiin rikoslaki[8] ja Saksasta taloussäädökset. Turkista tuli laïcitétistinen valtio. Kemalin kova uudistusvauhti aiheutti myösvastarintaa, monesti lähinnä ryhmittymistä, jotka halusivat pitää kiinni islamilaisesta järjestelmästä. Kesällä 1926 paljastui salaliitto Kemalin surmaamiseksi İzmirin kaupungissa. Ankaran itsenäisyystuomioistuin tuomitsi useita paikallisia poliitikkoja kuolemaan.[9]

Kemal kannatti naisten vapauttamista ja näytti esimerkkiä naimalla länsimaissa koulunsa käyneen Latife Hanımin - he tosin erosivat 1925. Joulukuussa 1934 naisille annettiin äänioikeus, ja he saivat mahdollisuuden päästä parlamenttiin.

Hän myös kielsi perinteisen turkkilaisen fetsi-lakin feodalistisena ja piti eurooppalaistyylisiä vaatteita ja odotti muiden turkkilaisten tekevän samoin.[8] Naisilta kiellettiin huivin pito, ja heitä rohkaistiin työelämään. Vuonna 1928 hallitus päätti korvata arabialaisen aakkoston latinalaisella. Se oli ehkä suurin ja vaikein uudistus, sillä kaikkien 6–40-vuotiaiden tuli mennä kouluun oppimaan uusi kirjoitusjärjestelmä. Turkin kieli puhdistettiin arabialaisista ja persialaisista lainasanoista ja ne korvattiin uusilla, omakielisten turkkilaisten sanojen johdannaisilla tai turkinsukuisista kielistä omaksutuilla. Länsimainen kalenteri korvasi islamilaisen kalenterin.

Vuonna 1930 päätettiin, että Konstantinopolin kaupungista oli myös kansainvälisissä yhteyksissä käytettävä sen turkkilaista nimeä Istanbul.[10]

Maahan avattiin taidekouluja, ja alkoholin kieltolaki kumottiin. Kemal itse arvosti perinteistä rakia ja kumosi sitä suuria määriä. Vuonna 1935 hän määräsi kaikki turkkilaiset ottamaan käyttöön länsimaiset suku­nimet. Parlamentti antoi hänelle nimen Kemal Atatürk, turkkilaisten isä.[1]

Vuonna 1931 hallitseva Tasavaltalainen kansanpuolue (CHP) julisti hallituksen virallisen ideologian, ns. kemalismin, jonka Atatürk määritteli. Kemalismin periaatteita ovat tasavaltalaisuus, nationalismi, populismi, valtiojohtoisuus, sekularismi ja vallankumouksellisuus (tai uudistusmielisyys, reformismi). Vuonna 1930 hän oli määrännyt Fethi Okyar Beyn perustamaan oppositiopuolueen demokratian nimissä. Vapaan tasavaltalaispuolueen ideologia oli sama, lukuun ottamatta etatismia. CHP:tä vastustava oppositio kerääntyi pian uuden puolueen ympärille, mikä johtikin sen lakkauttamiseen – tosin sen johtajan Fethi Okyarin toimesta.[11]

Mustafa Kemal Atatürkin hautajaiset

Atatürk antoi Turkille uutta arvovaltaa kansainvälisellä kentällä sotilaallisilla ja poliittisilla saavutuksilla. Merkittävin ulkopoliittinen voitto oli Bosporinsalmen hallinta, jonka Turkki sai heinäkuun 1936 Montreux'n yleissopimuksella. Atatürk oli vielä suosittu turkkilaisten keskuudessa kuollessaan 1938 maksakirroosiin Dolmabahçen palatsissa, Istanbulissa.[12]

Atatürkin seuraaja Ismet Inönü aloitti Atatürkin kuoleman jälkeen häneen kohdistuneen henkilö­kultin, joka on edelleen voimakas. Tasavaltalainen kansanpuolue pysyi vallassa vuoteen 1946, toisen maailman­sodan jälkeisiin demokraattisiin uudistuksiin saakka.

Henkilökultti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atatürkin vaikutus näkyy vieläkin julkisissa julisteissa ja kaikissa Turkin seteleissä. Istanbulin lentoasema on nimeltään Atatürkin kansainvälinen lentoasema ja Kultaisen sarven yli kulkeva silta on nimetty hänen mukaansa. Armeija on väittänyt suojelevansa kemalistista perintöä ja ideologiaa ottaessaan vallan 1960 ja 1980 tai kun se on pakottanut istuvan hallituksen luopumaan vallasta vuosina 1971 ja 1997. Kemalin muistoksi rakennettiin vuonna 1941 Anıtkabirin mausoleumi Ankaraan. Mausoleumissa on lukuisia Kemalin henkilökohtaisia esineitä virka-autosta parranajovälineisiin.[13] Turkin jokaisessa yliopistossa on hänen muistoaan kunnioittava muistonurkkaus ja jokaisessa kaupungissa on hänen mukaansa nimetty katu.[14]

Atatürkin mausoleumi Ankarassa[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • von Mikusch, Dagobert: Mustafa Kemal: Uuden turkin luoja. Elämänkerta, s. 414. Suom. Uuno Kahma. Helsinki: WSOY, 1930. ISBN kr10414037.
  • Kankonen, Tom: TURKKI, Eurooppa ja Aasia. Helsinki: Edita Prima Oy, 2005. ISBN 951-37-4425-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kemal Atatürk (1881-1938) Historic figures. BBC
  2. a b Kankkonen, s.47
  3. a b c Kankkonen, s.48
  4. Tieteen kuvalehti Historia 15/2013, s. 36-43
  5. Kankkonen, s.51
  6. Kankkonen, s.66
  7. Kankkonen, s.67
  8. a b c d Kankkonen, s.54
  9. Kankkonen, s.61
  10. Turkey: The land a dictator turned into a democracy NY Times 1953
  11. Kankkonen, s.62
  12. Lonely drinker with a weakness for women: it’s Ataturk on film Times Online 2008
  13. Kankkonen, s.64
  14. Kankkonen, s.64
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kemal Atatürk.
Presidentin tunnus Turkin presidentit
Kemal Atatürk | Mustafa İsmet İnönü | Mahmut Celal Bayar | Cemal Gürsel | Cevdet Sunay | Fahri Korutürk | Kenan Evren | Turgut Özal | Süleyman Demirel | Ahmet Necdet Sezer | Abdullah Gül