Arabikapina
| Arabikapina | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Arabikapinallisten lippu
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
5 000 |
25 000 | ||||||
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
Arabikapina oli ensimmäisen maailmansodan aikainen arabinationalistien kapina brittien ja ranskalaisten tuella suurta osaa Lähi-idästä hallitsevaa Osmanien valtakuntaa vastaan. Kapinallisten tavoitteena oli luoda arabien yhtenäinen kansallisvaltio. Kapinaa johti Mekan šarif Husain ibn Ali.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1908 nuorturkkilaisten vallankaappaus johti Turkin sulttaanin vallan vähenemiseen ja vuoden 1876 perustuslain ottamiseen jälleen käyttöön. Vasta- ja vastavastavallankaappauksen jälkeen koottiin parlamentti, johon koko imperiumin kansallisuudet saivat edustuksensa.
Parlamentissa oli 142 turkkilaista edustajaa ja 60 arabia muiden vähemmistöjen lisäksi. Kun osmanit hylkäsivät panislamilaisen politiikan ja valtasuuntaukseksi tuli sekulaarinen turkkilaisnationalismi, vähemmistökansallisuuksien syrjintä lisääntyi. Arabian kielen käyttö ja opetus koulussa säilyi kiellettynä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Osmanien valtakunta osallistui sotaan keskusvaltojen puolella osmanien ja Saksan välisen sopimuksen mukaisesti.
Varsinkin sodan aikana arabianationalisteja vangittiin Damaskoksessa ja Beirutissa. Turkkilaisten otetta valtakunnasta edisti rakenteilla ollut Hijazin rautatie Damaskoksesta Medinaan, joka salli nopeat joukkojen siirrot kapinoiden kukistamiseksi.
Sodan aikana šarif Husain liittoutui Britannian kanssa kesäkuussa 1916. Arabien joukkoja johtivat hänen poikansa Abdullah ja Feisal. Brittihallitus lähetti Egyptiin edustajakseen nuoren kapteeni T. E. Lawrencen. Hän vakuutti arabeille Medinan valloituksen olevan hyödytöntä ja joukot ryhtyivät iskuihin Hijazin rautatietä vastaan, mikä sitoi runsaasti joukkoja sen korjaukseen ja puolustukseen. Lawrence sai yhdistettyä arabien joukot Auda ibu Tayin puolta vaihtaneisiin joukkoihin. 6. heinäkuuta 1917 kapinalliset hyökkäsivät Akabaan, joka valloitettiin. Sataman valloitus vaikutti brittien kenraali Edmund Allenbyn Egyptian Expeditionary Forcen huoltoon ja Allenby valtasi Jerusalemin joulukuussa 1917.[1] Allenbyn joukot marssivat vastarintaa kohtaamatta Damaskokseen 30. syyskuuta 1918 emiiri Faisalin joukkojen kanssa.[1] Sodan lopussa Egyptian Expeditionary Force oli valloittanut nykyiset Palestiinan, Jordanian, Libanonin, suuren osan Arabianniemimaata ja Etelä-Syyriaa.
Britannia suostui Henry McMahonin ja Husainin käymässä kirjeenvaihdossa tukemaan arabien itsenäisyyttä vastineeksi kapinasta osmaneja vastaan. Kuitenkin Britannia, Ranska ja Venäjä jakoivat entiset osmanien alueet arabien kannalta epäedullisella tavalla Sykes-Picot-sopimuksessa 16. toukokuuta 1916. Tilannetta monimutkaisti edelleen vuoden 1917 Balfourin julistus, jossa luvattiin juutalaisille "kansallinen kotimaa" Palestiinaan. Hijaz jäi Husainin kuningaskunnaksi, mutta Ibn Saud valloitti sen 1924 ja liitti Saudi-Arabiaan.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Taistelut Palestinassa 1917-1918. Suomen Sotilas, 04.04.1925, nro 12-13, s. 15-18. Kansalliskirjasto. Viitattu 12.07.2018.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- The Great Arab Revolt Jordanian kuningaskunnan sivuilla (englanniksi)
- Revolt Arabiassa (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||