Armenialaisten kansanmurha

Wikipedia

Kansanmurhan uhreja.

Armenialaisten kansanmurha on osmanien valtakunnassa eli nykyisessä Turkissa vuonna 1915 toteutettu useiden satojen tuhansien armenialaisten kuolemaan johtanut joukkotuho.^[1] Turkki väittää vain 300 000 armenialaisen kuolleen, läntisten lähteiden mukaan kuolleita oli paljon enemmän. Useimpien selvitysten mukaan joukkomurhassa kuoli ainakin miljoona armenialaista, mutta on hyvin mahdollista, että uhreja saattoi olla jopa 1 500 000.^[1] Turkki väittää nykyäänkin armenialaisten kuolleen armenialaiskapinan aikana sissisodassa ja sen tukahduttamista seuranneissa epidemioissa ja nälänhädässä, ei suoranaisessa etnisessä puhdistuksessa.^[1]

[muokkaa] Armenialaisten kansanmurha

1915

Armenialaisista ei pidetty Turkissa, sillä monien turkkilaisten mielestä he olivat erillinen kansanosa, joka heikensi maata. Armenialaiset eivät olleet islaminuskoisia, vaan kristittyjä, ja armenialaisissa oli vauraita liikemiehiä, joista köyhät turkkilaiset talonpojat eivät pitäneet. Jotkut armenialaiset olivat liittyneet kristityn Venäjän puolelle ensimmäisessä maailmansodassa.

Kansanmurhan panivat toimeen tuolloin maata hallinneet nuorturkkilaiset yhdessä sotaministeri İsmail Enverin kanssa helmikuussa 1915. Toimenpiteet aloitettiin keräämällä Turkin armeijan armenialaisilta sotilailta aseet pois, jonka jälkeen heitä alettiin järjestelmällisesti surmata. Tekosyynä käytettiin armenialaisten väitettyä syyllisyyttä huonoon sotamenestykseen Venäjää vastaan. Aseista riisutut armenialaiset surmattiin 50-100 hengen ryhmissä, eikä Turkin armeijan tarvitsemien erityisalojen huippuosaajien lisäksi juuri jätetty eloonjääneitä. Tämän jälkeen aseistariisunta levitettiin koskemaan kaikkia armenialaisia. Aseitten luovuttamista vaadittiin kaikilta, jos niitä ei saatu, miehet voitiin vangita ja teloittaa. Niinpä aseettomat joutuivat ostamaan itselleen aseita luovuttaakseen ne.Aseet valokuvattiin, ja näiden valokuvien avulla pyrittiin todistamaan että armenialaiset kapinoivat. Osa ryhtyi vastarintaan Vanissa ja Sasunissa, mutta näitä turkkilaiset pitivät todisteina siitä, että kapinaepäilyt olivat aiheellisia. Aseistariisunnan jälkeen annettiin armenialaisten kylien ja yhteisöjen johtajille määräys ilmoittautua viranomaisille, missä heidät tapettiin joko heti tai kidutuksen jälkeen.^[2] Saman vuoden huhtikuussa (24.4.1915) pidätettiin İsmail Enverin, sisäministeri Mehmed Talat Paššan ja meriministeri Ahmed Cemalin määräyksestä Istanbulissa yhteensä 235 armenialaista intellektuellia ja poliitikkoa, joista suurin osa teloitettiin.^[3] Toukokuussa alkoivat armenialaisten joukkokarkotukset, jotka muuttuivat nopeasti kansanmurhaksi ympäri osmanien valtakuntaa.

Suurin osa armenialaisista karkotettiin nykyisen Syyrian alueella Mesopotamian autiomaassa sijaitsevaan Dayr az-Zawriin. Osa armenialaisista lapsista kuitenkin piilotteli tapahtumien aikana paikallisissa turkkilaisissa perheissä. Taivasalla keskellä Syyrian autiomaata armenialaiset näkivät nälkää ja joutuivat syömään ruohoa ja kuolleita eläimiä. Kuolleiden armenialaisten luvuista on kuitenkin tutkijapiireissä useita tulkintoja, mutta joka tapauksessa surmansa saaneita oli vähintään useita satoja tuhansia. Armenialaisen historian professorin Vahakn Dadrian tutkimusten mukaan sairauksiin ja nälkään kuoli noin 800 000 ihmistä, joihin ei ole laskettu muun muassa armeijassa teloitettuja miehiä ja jalkavaimoiksi otettuja naisia. Nykyään Turkin armenialaisvähemmistö käsittää noin 300 000 henkeä. Lisäksi Syyriassa, Kyproksella, Libanonissa ja Ranskassa elää huomattavia määriä osmanien valtakunnasta paenneiden armenialaisten jälkeläisiä.

[muokkaa] Kansanmurhan tunnustaminen

Kartalle merkittynä valtiot ja muut alueet, jotka ovat virallisesti tunnustaneet armenialaisten kansanmurhan tapahtuneeksi.

Länsimaisten historioitsijoiden kesken vallitsee yksimielisyys siitä, että armenialaisten etninen puhdistus tapahtui, mutta erimielisyyttä on siitä, täyttävätkö tapahtumat kansanmurhan kansainväliset tunnusmerkit. Vaikeaksi tapahtumien kulun tutkimisen tekee se, että Armenian arkistot ovat suljettuja (Turkin arkistot ovat auki historian tutkijoille.). Kummallekin maalle asia on poliittisesti hyvin arka. Turkki ei ole tunnustanut kansanmurhaa, ja sen oikeusistuimissa on nostettu syytteitä kansanmurhasta kirjoittaneita tutkijoita ja kirjailijoita vastaan sillä perusteella, että nämä "loukkaavat turkkilaisuutta".

Turkin pääministeri ilmoitti 2005 haluavansa perustaa turkkilaisista ja armenialaisista historioitsijoista koostuvan yhteisen työryhmän tutkimaan vuoden 1915 tapahtumia, mutta Armenian presidentti vastasi, että maiden tulee ensin solmia keskenään kunnolliset diplomaattisuhteet, ennen kuin ne voivat käsitellä asiaa. Neuvottelut kuitenkin kariutuivat, eikä mailla edelleenkään ole diplomaattisuhteita.^[4] Myös kansanmurhien tutkijoita maailmalla edustava International Association of Genocide Scholars -järjestö totesi vastauksessaan Turkin ehdotukseen "puolueettomasta" tutkimuksesta, että puolueettomat tutkijat ovat käsitelleet kansanmurhaa jo pitkään. Järjestö huomautti lisäksi Turkin hallitukselle työskentelevien tutkijoiden olevan kaikkea muuta kuin puolueettomia.^[5] Myös monet muut maat eivät erinäisistä syistä ole tunnustaneet kansanmurhaa tapahtuneeksi, ja sen sijasta puhutaan usein esimerkiksi verilöylyistä tai "väkivallanteoista". Näihin maihin kuuluivat pitkään esimerkiksi Yhdysvallat, Britannia, Georgia, Ukraina ja Israel.^lähde?Lokakuussa 2007 Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunta hyväksyi päätöslauselman, joka toteaa Turkin surmanneen 1,5 miljoonan Turkin armenialaista ensimmäisen maailmansodan aikana, ja nimeää tapahtuman kansanmurhaksi. Ulkoministeriö ja presidentti vastustivat päätöslauselmaa.^[6]

Maita, jotka ovat kansanmurhan tunnustaneet, ovat muun muassa Alankomaat, Argentiina, Armenia, Australia, Belgia, Italia, Itävalta, Kanada, Kreikka, Kypros, Libanon, Liettua, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Sveitsi, Uruguay, Vatikaani, Venezuela ja Venäjä.^[7][8][9] Myös Euroopan parlamentti on antanut virallisen tunnustuksensa 18. kesäkuuta 1987.^[10][11] Lisäksi jotkin valtioiden osat, kuten useimmat Yhdysvaltain osavaltiot ja Wales Britanniassa, ovat antaneet tunnustuksen itse Yhdysvaltain ja Britannian kielteisestä kannasta huolimatta. Näillä lausumilla ei ole ulkopoliittista merkitystä, koska asia ei kuulu niiden toimivaltaan.^[7]

Walesissa oleva Armenian kansanmurhan muistomerkki, joka rikottiin yöllä 27. tammikuuta 2008.

Turkin kielteisyyttä asiasta keskusteluun on pidetty yhtenä esteenä maan liittymiselle Euroopan unioniin. Erityisesti Ranskassa on vaadittu maailmalta laajempaa tunnustamista kansanmurhan tapahtumiselle. Huhtikuussa 2006 Ranskan parlamenttiin tuotiin lakiesitys, joka toteutuessaan tekisi armenialaisten kansanmurhan kieltämisestä holokaustin kieltämiseen verrattavan rikoksen. Lakiesitys tuli käsittelyyn lokakuussa 2006, ja parlamentin alahuone kansalliskokous hyväksyi sen 12. lokakuuta. Tullakseen voimaan on lain saatava vielä hyväksyntä parlamentin ylähuoneelta senaatilta.^[12]

Esimerkiksi Saksassa, jossa elää merkittävä turkkilaisvähemmistö, jouduttiin painostuksen alaisina poistamaan oppikirjoista maininta kansanmurhasta. Myöskään Saksan liittopäivien lausunto asiasta ei suoranaisesti määrittele tapahtumia kansanmurhaksi, vaan puhuu vain murhista ja väkivallanteoista armenialaisia kohtaan.^[13]

Myöskään Suomi ei ole tunnustanut armenialaisten kansanmurhaa. Syyskuussa 2005 valtiovierailulla Armeniassa olleelta tasavallan presidentiltä Tarja Haloselta kysyttiin asiaa, mutta hän ei ottanut siihen suoranaisesti kantaa, vaan muistutti, että Suomen ulkopoliittinen linjaus on perinteisesti ollut pidättäytyä ottamasta virallisesti kantaa historian tulkinnoista.^[14]

Armenialaisten etninen puhdistus vuonna 1915 on vielä nykyaikanakin merkittävä poliittinen kysymys. Esimerkiksi Turkilla ja Armenialla ei ole virallisia diplomaattisuhteita. Asia hiertää myös mahdollista Turkin EU-jäsenyyttä, sillä Euroopan Parlamentti on määritellyt kansanmurhan tunnustamisen yhdeksi Turkin EU-jäsenyyden ehdoksi. Toisaalta taas Euroopan Komissio ei ole hyväksynyt Euroopan Parlamentin ehdotusta, ja on jättänyt kansanmurhan tunnustamisen pois Turkin jäsenyysehdoista. EU-komissaari Olli Rehn on muistuttanut kansainvälistä yhteisöä siitä, että Turkin ja Armenian poliittiselle tasapainolle nykyään olisi edullisinta, mikäli molemmat maat keskittyisivät väliensä parantamiseen.

Turkin rikoslain pykälän 301 mukaan turkkilaisuuden loukkaaminen on rikos. Pykälää on käytetty estämään puhe armenialaisten kansanmurhasta, eikä aihetta koskevaa tutkimusta voi tehdä vapaasti Turkissa lain takia. Turkin kuuluisimpiin kirjailijoihin lukeutuva Orhan Pamuk sai vuonna 2005 syytteen pykälän 301 nojalla hänen todettua, että miljoona armenialaista tapettiin. Syyte hylättiin lopulta, kun asiasta nousi kohu, joka uhkasi jopa haitata Turkin suhteita EU:hun.^[15][16]

Populaarikulttuurin puolella kuuluisa amerikanarmenialaisista muusikoista koostuva metallimusiikkiyhtye System of a Down on sanoituksissaan ja haastatteluissaan usein viitannut armenialaisten kansanmurhaan.

[muokkaa] Lähteet

• Samuel Totten, Paul R. Bartrop, Steven Leonard Jacobs: Dictionary of Genocide. Greenwood Press, 2008. ISBN 978-0-313-32967-8.

[muokkaa] Viitteet

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Armenialaisten kansanmurha.