Nicolas Sarkozy

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nicolas Sarkozy
Ranskan 23. presidentti
Virassa
16.3.2007 −
Edeltäjä Jacques Chirac
Seuraaja –
Tiedot
Syntynyt 28. tammikuuta 1955 (ikä 54)
Ranska Pariisi, Ranska
Puolue Union pour un Mouvement Populaire
Ammatti Asianajaja
Puoliso Carla Bruni
Allekirjoitus

Nicolas Paul Stéphane Sarközy de Nagy-Bocsa eli Nicolas Sarkozy [nikɔˈla saʁkɔˈzi] ( kuuntele ääntämys?, s. 28. tammikuuta 1955 Pariisi) on Ranskan presidentti. Sarkozy on poliittiselta kannaltaan valtavirran oikeistolainen, mutta ajaa tiukkaa linjaa suhteessa rikollisuuteen; taloudellisesti hän on vapaan kilpailun ja liberalismin kannattaja.

Sarkozy on suosittu poliitikko, jolla on kuitenkin myös paljon vastustajia niin vasemmistossa kuin omiensa joukossa. Hän on useiden politiikan alojen osaaja, joka on paljon esillä Ranskan mediassa ja osallistuu usein television keskusteluohjelmiin. Suorapuheisuudestaan ja vilpittömyydestään tunnettu Sarkozy ottaa usein peittelemättä kantaa kiistanalaisiin asioihin, mutta on vastustajiensa mielestä kommentoinut loukkaavasti esimerkiksi siirtolaisuuskysymyksiä. Myös uusliberalismi ja ultraliberalismi ovat häneen usein liitettyjä termejä niin kannattajien kuin vastustajien joukossa. Sarkozy oli Ranskan sisäministeri 31. toukokuuta 2005 – 26. maaliskuuta 2007 ja valtiovarainministeri 7. toukokuuta 2002 – 31. maaliskuuta 2004. Syntyperältään Sarkozy on isänsä puolelta unkarilainen ja äitinsä puolelta osaksi sefardijuutalainen.

Sarkozy voitti Ranskan vuoden 2007 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen 31,2 prosentin ääniosuudella. Toisella kierroksella hän sai muutaman prosenttiyksikön enemmän ääniä kuin sosialistien Ségolène Royal.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Varhaisvaiheet

Nicolas Sarkozy on asunut koko elämänsä Pariisin seudulla, mutta hänen isänsä oli unkarilainen aatelismies, joka pakeni Ranskaan maan siirtyessä kommunismiin toisen maailmansodan jälkeen. Hänen äitinsä syntyi Ranskassa, mutta tämänkin isä oli maahanmuuttaja, alkuperältään Kreikan juutalainen. He saivat kolme poikaa, joista Nicolas Sarkozy on keskimmäinen. Hänen vanhempi veljensä on tekstiilialan yrittäjä ja myös tunnettu henkilö, koska kuuluu työnantajaliiton (MEDEF) johtoon.

Maahanmuuttajataustastaan huolimatta Sarkozyt kasvatettiin katolilaisiksi ranskalaisiksi. He asuivat Pariisin 17. kaupunginosassa (arrondissementissa) ja muuttivat myöhemmin kaupungin ulkopuolelle, vauraaseen Neuilly-sur-Seinen esikaupunkiin. Nicolas Sarkozy meni Université Paris X Nanterren yliopistoon ja valmistui lakimieheksi. Hän kävi myös Sciences Pota 1979–1981.[1] Tässä suhteessa hän eroaa monista muista nykyisistä korkean tason poliitikoista ja virkamiehistä, jotka ovat usein hallintokoulun käyneitä enarkkeja.

[muokkaa] Poliittinen ura

Sarkozy UMP:n kokouksessa vuonna 2004.

Sarkozy valittiin jo 22-vuotiaana Neuillyn kunnanvaltuustoon, ja myöhemmin hänet valittiin sen kaupunginjohtajaksi uusgaullistisen RPR:n ehdokkaana, jossa virassa hän toimi vuosina 1983–2002. Hänen poliittinen uransa eteni ja hänet valittiin Ranskan parlamenttiin 1988. Sarkozyta pidettiin tässä vaiheessa Jacques Chiracin suojattina, ja hän pääsikin ministeriksi Édouard Balladurin oikeistohallitukseen 1993–1995 vastuullaan budjetti.

Vuonna 1995 välit Chiraciin kuitenkin viilenivät, kun sekä Chirac että Balladur olivat oikeiston presidenttiehdokkaita. Sarkozy tuki Balladurin kampanjaa, ja kun Chirac valittiin, hän joutui ulos hallituksesta. Yleinen näkemys on, että Chirac ja Sarkozy ovat olleet tämä jälkeen poliittisia vihamiehiä.

Vuoden 1997 vaaleissa, jotka oikeisto hävisi, Sarkozy valittiin kansalliskokoukseen RPR:n listan toisena ehdokkaana. Kun puoluejohtaja Philippe Séguin erosi, Sarkozy toimi hetken puoluejohtajana, mutta kun RPR:n kannatusluvut jäivät vuoden 1999 eurovaaleissa sen historian huonoimmiksi, johtajan paikka meni Michèle Alliot-Marielle.

Keskinäisestä vihamielisyydestä huolimatta uudelleenvalittu Chirac hyväksyi vuonna 2002 Sarkozyn vaikutusvaltaiseen sisäministerin virkaan uuteen Jean-Pierre Raffarinin hallitukseen. Vuosi 2002 tiesi myös muutoksia puoluekentässä, kun vanha RPR lopetettiin ja perustettiin UMP (alkujaan Union pour la Majorité Présidentielle) tukemaan Chiracin uudelleenvalintaa. Sisäministerinä ollessaan Sarkozy ajoi tiukempaa linjaa suhtautumisessa rikollisuuteen, ja kiristi maahanmuuttopolitiikkaa. Hallituksen uudelleenjärjestelyissä maaliskuussa 2004 hänelle annettiin valtiovarainministerin salkku. Sisäministerin paikan sai aiempi ulkoministeri, Dominique de Villepin. Seuraavan puolen vuoden aikana kävi selväksi, että Sarkozy halusi puolueensa UMP:n puheenjohtajaksi edellisen johtajan Alain Juppén erottua heinäkuussa 2004 jouduttuaan tuomituksi korruptiosta. Alkoi myös näyttää todennäköiseltä, että Sarkozy tulisi pyrkimään presidentiksi vuoden 2007 vaaleissa, vaikka hänen vastustajansa haaveita pyrkivätkin torpedoimaan.

Sarkozyta syytettiin jo kesällä 2004 nimettömästi kahden miljardin euron lahjusrahojen säilyttämisestä luxemburgilaisessa Clearstream-pankissa, mikä osoittautui perättömäksi. Huomiota herätti kuitenkin se, että Le Monden huhtikuussa 2006 julkistamien tiedustelupalvelun kenraali Philippe Rondot’n kirjeiden mukaan De Villepin oli presidentti Chiracin määräyksestä käskenyt kaivaa esiin Sarkozyn mainetta leimaavia asioita.[2][3]

Kun Sarkozy viimein marraskuussa 2004 ilmoitti UMP:lle olevansa käytettävissä, valittiin hänet puolueen puheenjohtajaksi suurella ääntenenemmistöllä. Myös Chirac asettui tukemaan valintaa, kun Sarkozy suostui luopumaan samanaikaisesti ministerinpaikastaan. Valinta aiheutti tiettyä puolueen sisäistä jakautumista ”sarkozylaisten” ja Chiracille uskollisten poliitikkojen välillä.

Presidentti Chirac teki kuitenkin Sarkozysta helmikuussa 2005 kunnialegioonan jäsenen. Maaliskuussa 2005 hänet valittiin taas uudelleen kansalliskokoukseen, josta hän oli joutunut eroamaan tultuaan valituksi ministeriksi.

Kun kyllä-puoli hävisi toukokuussa kansanäänestyksen EU:n perustuslaista, joutui perustuslakisopimusta ajanut Raffarinin hallitus eroamaan. Villepin muodosti uuden hallituksen 31. toukokuuta 2005, ja Sarkozy nimitettiin jälleen sisäministeriksi, nyt vanhemman ministerin (Ministre d'État) arvonimellä. Hän ei kuitenkaan eronnut puolueen puheenjohtajan asemastaan. Ministre d'Étatia voidaan yleensä pitää asemassaan presidentin ja pääministerin jälkeen Ranskan kolmanneksi vaikutusvaltaisimpana poliitikkona.

Sisäministerinä hänellä oli pääministeri Villepinin ohella keskeinen rooli syksyn 2005 lähiöiden mellakka-aallon hallintaan saattamisessa. Tuossa yhteydessä hän antoi kuuluisan kommenttinsa lähiöiden siivoamisesta painepesurilla (”nettoyer la cité au Kärcher”). Vaikka Sarkozyn ankara linja herättikin närää ongelmalähiöissä, suuri enemmistö ranskalaisista hyväksyi hänen toimensa.[4]

Sarkozy sai Privacy Internationalin Orwell-palkinnon 2005.[5][6]

[muokkaa] Presidentinvaalit 2007

Sarkozy oli jo pitkään havitellut presidenttiehdokkuutta, kun tilaisuus tuli 74-vuotiaan Chiracin kauden lähestyessä loppuaan, vaikka Chirac ei vielä ollutkaan ilmoittanut virallisesti jäävänsä vielä eläkkeelle. Sarkozy valittiin virallisesti 14. tammikuuta UMP:n ehdokkaaksi vuoden 2007 presidentinvaaleihin, eikä hänellä ollut vastaehdokkaita.[7]

Presidentinvaalikampanjan aikana Sarkozyta vaadittiin eroamaan sisäministerin paikalta, kun le Canard Enchaîné -lehti kertoi Sarkozyn pyytäneen salaista poliisia les Renseignements Généraux tutkimaan kilpailevan ehdokkaan Ségolène Royalin kampanja-avustajan Bruno Rebellen, entisen Greenpeacen johtaja, taustoja, etenkin hänen avioeroaan.[8] Presidentinvaalikampanjansa aikana Sarkozy ehdotti maahanmuuton ja kansallisen identiteetin ministeriön perustamista yksinkertaistamaan maahanmuuttoasioita, mutta tämä nähtiin keinona kosiskella äärioikeistoa, jolla oli aiemmissa presidentinvaaleissa merkittävä kannatus.

[muokkaa] Presidenttikausi

Sarkozy New Yorkissa syyskuussa 2007.

Sarkozy vannoi virkavalansa 16. toukokuuta 2008 ja lupasi reippaita uudistuksia. Hän lupasi muun muassa joustoja 35 tunnin työviikkoon, muttei luopumista siitä, ja ylitöiden verovapauden. Hän vannoi painavansa työttömyyden alle viiteen prosenttiin vuoteen 2012 mennessä (työttömyys oli 8,3 % vuonna 2007).

Sarkozy leikkasi ministerien määrän puoleen. Hallituksen kooksi tuli 15, joista seitsemän on naisia. Sen sijaan nuorempien ministerin määrä lisääntyi, joten hallitukseen tuli kaikkiaan 38 jäsentä, kuusi enemmän kuin de Villepinin hallituksessa. Hän nimitti pääministeriksi François Fillonin ja antoi ulkoministerin paikan entiselle sosialistipuolueen edustajalle Bernard Kouchnerille. Kouchnerin lisäksi hallitukseen tuli kolme muuta vasemmiston edustajaa, ml. Éric Besson joka oli Ségolène Royalin kampanja-avustajana hänen kampanjansa alussa. Hän ajoi myös Dominique Strauss-Kahnin valitsemista IMF:n johtoon.

Sarkozyn tukipuolue UMP voitti odotetusti kesäkuun 2007 vaalit. Parlamentti sääti lain Sarkozyn vaalilupausten mukaisesti perintöveron vähentämisestä. Lisäksi UMP leikkasi ylemmän keskiluokan veroja. Verovähennykset maksoivat 13 miljardia euroa, eikä valtion menoja juurikaan leikattu.

Pian kautensa alettua Sarkozy aloitti neuvottelut Kolumbian presidentin Álvaro Uriben ja vasemmistolaisen FARC-sissiliikkeen edustajien välillä vapauttaakseen liikkeen pitämät panttivangit, erityisesti ranskalais-kolumbialaisen poliitikon Ingrid Betancourtin. Neuvotteluja jatkoi myöhemmin Venezuelan Hugo Chávez.

Sarkozy solmi Libyan Muammar Gaddafin kanssa turvallisuus- terveydenhuolto- ja maanmuuttosopimuksen. Sopimukseen sisältyi myös ranskalaisten MILAN-ohjusten myynti. Vierailullaan Libyassa Sarkozy solmi 25. heinäkuuta 2007 sopimuksen ydinvoimayhteistyöstä ja kolmen ydinvoimalan rakentamisesta Libyaan.

Tammikuussa 2008 Sarkozy sopi Arabiemiirikuntien kanssa Ranskan sotilastukikohdan perustamisesta Persianlahdelle.[9]

Sarkozy sai loppuvuodesta 2007 muut Euroopan maat hyväksymään Lissabonin sopimuksen, uudistetun version Euroopan unionin perustuslaillisesta sopimuksesta, jonka Ranskan äänestäjät olivat hylänneet 2005. Hän sai myös aikaa Välimeren unionin Euroopan unionin ja muiden Välimeren rannikon maiden kanssa.[10]

Huhtikuussa 2008 Sarkozy ilmoitti Ranskan palaavan yhteistyöhön NATO:n kanssa, josta de Gaulle oli vetäytynyt 1966. Muutaman päivän aieimmin hän oli luvannut lisäjoukkoja Yhdysvaltain sotaan Afganistanissa, vaikka oli kampanjassaan luvannut Ranskan vetäytyvän maasta.[10]

Euroopan unionin puheenjohtajana Sarkozy oli neuvottelemassa elokuussa 2008 Venäjän–Georgian sodan rauhansopimuksesta.

Hänen puheenjohtajakautenaan vuoden 2008 finanssikriisi kärjistyi. Sarkozy ehdotti viidentoista euromaan muodostamista Euroopan ”taloudelliseksi hallitukseksi”. Hän ehdotti myös puheenjohtajakautensa jatkamista vuoden 2009 ajan. Sarkozyn jälkeen puheenjohtajavuorossa olivat Tšekki, jonka pääministeri ja presidentti ovat euroskeptikkoja, ja Ruotsi, jotka molemmat ovat euroalueen ulkopuolella.

Sarkozy ilmoitti myös Ranskan perustavan 175 miljardin euron rahaston suojaamaan strategisten yritysten kotimaista omistusta pörssikurssien ollessa alhaalla ja halusi muidenkin euromaiden perustavan sellaiset. Ehdotus nähtiin ranskalaisen ”dirigisten” tuomisena Euroopan laajuiseksi.[11]

Kotimaassa Sarkozyn tavoitteisiin kuului Internet-piratismin kitkeminen. Elokuva- ja musiikkiteollisuuden ajama, maailman tiukimmaksi mainittu laki, ns. Hadopi-laki (Haute Autorité pour la Diffusion des Oeuvres et la Protection des Droits sur Internet), johon kuului nettiyhteyden katkaisu laittomilta lataajilta, kaatui kuitenkin ensimmäisessä äänestyksessä kansalliskokouksessa sosialistiopposition kerättyä joukkonsa puolityhjään istuntosaliin. Myös pari oikeiston edustajaa liittyi lain kaatamiseen.[12] Kun hallitus viimein sai lain hyväksyttyä, se kaatui perustuslakituomioistuimessa vuoden 1789 ihmisoikeuksien julistuksen vastaisena.[13]

Ennen vuoden 2009 eurovaaleja Sarkozy ja Saksan liittokansleri Angela Merkel vetosivat yhdessä Turkin EU-jäsenyyttä vastaan ja tarjosivat uudelleen maalle "etuoikeutettua kumppanuutta."[14]

[muokkaa] Yksityiselämä

Sarkozy oli naimisissa Marie-Dominique Culiolin kanssa 1982–1996, mutta he olivat käytännössä jo erossa vuosia aiemmin.

Toisen vaimonsa Cécilia Sarkozyn (os. Ciganer-Albéniz) hän tapasi ensi kertaa tämän häissä hänen mennessään naimisiin tv-juontaja Jacques Martinin kanssa. Sarkozy suoritti vihkimisen Neuillyn pormestarina. Cécilia Ciganer-Albéniz jätti miehensä 1988 Nicolas Sarkozyn vuoksi ja erosi tästä seuraavana vuonna. Hän meni Sarkozyn kanssa naimisiin 1996 ja heillä on yksi poika, Louis (s. 1997). Avioliitto ajautui kuitenkin vaikeuksiin ja molemmat nähtiin muiden ihmisten seurassa. He esiintyivät vielä julkisesti yhdessä 2002–2005 ja Sarkozyn tultua presidentiksi, mutta erosivat 2007.

Joulukuussa 2007 ranskalainen lehti L'Express julkaisi kuvia Sarkozysta laulaja ja malli Carla Brunin kanssa. Pariskunta vietti myös yhteisen joululoman Egyptissä. Sarkozy ja Bruni menivät naimisiin 2. helmikuuta 2008.[15]

[muokkaa] Lähteet

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nicolas Sarkozy.
  1. ↑ Virallinen elämäkerta
  2. ↑ Les notes de Philippe Rondot impliquent directement l'Elysée
  3. ↑ 'French Watergate' threatens Chirac
  4. ↑ Banlieues : l'opinion adresse un satisfecit à Nicolas Sarkozy Ipsos 16.11.2005
  5. ↑ Ministre de l’Intérieur Nicolas Sarkozy - Pour ses discours et méthodes qui en font le meilleur interprète Novlang du gouvernement bigbrotherawards.eu.org. Viitattu 10.03.2007.
  6. ↑ Nicolas Sarkozy - Avec son projet de loi antiterroriste, l’état d’exception devient la règle : des caméras partout, les oreilles de la police qui traînent, le moindre fait et geste des citoyens photographié, enregistré, conservé. bigbrotherawards.eu.org. Viitattu 10.03.2007.
  7. ↑ Sarkozysta Ranskan hallituspuolueen presidenttiehdokas HS. Viitattu 01.01.2007.
  8. ↑ Calls for Sarkozy's head over spying row Times Online. Viitattu 27.01.2007.
  9. ↑ France Announces Base in Persian Gulf Washington Post. Viitattu 29.01.2008.
  10. ↑ 10,0 10,1 President Sarkozy, one year on France24. Viitattu 4.9.2008.
  11. ↑ http://www.independent.co.uk/news/world/europe/sarkozy-challenges-germans-with-new-europe-power-bid-971216.html
  12. ↑ French parliament rejects Internet piracy bill France24. Viitattu 29.4.2009.
  13. ↑ Ranskan nettisulkulaki maan perustuslain vastainen Digitoday. Viitattu 11.6.2009.
  14. ↑ Merkel and Sarkozy Call for Privileged Partnership Angers Turkey, Eurasia Daily Monitor Volume: 6 Issue: 92, May 13, 2009[swords=8fd5893941d69d0be3f378576261ae3e&tx_ttnews[any_of_the_words]=PKK&tx_ttnews[pointer]=2&tx_ttnews[tt_news]=34983&tx_ttnews[backPid]=7&cHash=a8de39e7ac]
  15. ↑ YLE uutiset

[muokkaa] Aiheesta muualla

Ranskan lippu Ranskan viidennen tasavallan presidentit (1958–)
Charles de Gaulle (1959–1969) | Georges Pompidou (1969–1974) | Valéry Giscard d'Estaing (1974–1981) | François Mitterrand (1981–1995) | Jacques Chirac (1995–2007) | Nicolas Sarkozy (2007–)

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Nicolas_Sarkozy
Henkilökohtaiset työkalut