Michèle Alliot-Marie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Michèle Alliot-Marie tapasi Donald Rumsfeldin 17. lokakuuta 2002.

Michèle Alliot-Marie (s. 10. syyskuuta 1946 Villeneuve-le-Roi, Seine-et-Oise, nykyisin Val-de-Marne) on ollut Ranskan sisäministeri ja oikeusministeri Fillonin hallituksessa vuodesta 2007 ja marraskuusta 2010 helmikuuhun 2011 ulkoministeri[1][2]. Hän oli 2002–2007 puolustusministeri ja on ollut Ranskan ensimmäinen keskeisen puolueen naispuolinen johtaja.

UMP eli Union pour un Mouvement Populaire -puolueessa Alliot-Marie edustaa parlamenttiryhmän puheenjohtajan Jean-Louis Debrén kanssa sosiaalisen vastuun linjaa. Näin hän on uskollinen gaullismin perillinen, ja hänellä on oma käsityksensä Ranskasta ja ranskalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi tarvittavista toimenpiteistä.

Talouslehti Forbes luokitteli vuonna 2006 Alliot-Marien maailman 57. vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Forbesin listan kärjessä on Saksan liittokansleri Angela Merkel, ja Tarja Halonen on sijalla 44.[3]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michèle Alliot-Marie on Biarritzin kaupungin entisen määrin ja kansanedustajan Bernard Marien tytär. Hän on toiminut kansainvälisenä rugbytuomarina, esimerkiksi vuoden 1965 viiden valtion kilpailuissa.

Alliot-Marie on oikeustieteen tohtori ja valtiotieteen tohtori. Hän on myös suorittanut Ranskassa vaadittavan asianajajatutkinnon. Hänellä on tutkinnot yksityisoikeudessa, oikeushistoriassa ja valtiotieteessä. Hän on aiemmin toiminut lehtorina Pariisin 1. yliopistossa ja asianajajana.

Vuonna 2006 Michèle Alliot-Marie vihjaili mahdollisuudesta asettua ehdolle vuoden 2007 presidentinvaaleissa, mutta ei lopulta asettunut ehdokkaaksi.[4] Hän pääsi presidentinvaalien ja Nicolas Sarkozyn voiton jälkeen François Fillonin hallituksen sisäministeriksi. Toimenkuvasta poistettiin kuitenkin maahanmuutto, joten se ei ole yhtä näkyvä kuin Sarkozyn tai de Villepinin aikana.[5]lähde tarkemmin? Hän siirtyi oikeusministeriksi, kun Rachida Dati valittiin Europarlamenttiin kesäkuussa 2009. Fillonin hallituksen uudelleenjärjestelyssä hän siirtyi ulkoministeriksi Bernard Kouchnerin tilalle.

Alliot-Marieta arvosteltiin Tunisian vuodenvaihteen 2010–2011 levottomuuksien vuoksi, kun hän kertoi parlamentissa Ranskan olevan valmis lähettämään poliiseja kukistamaan yksinvaltaista presidenttiä vastaan nousseita levottomuuksia.[6] Lisää kritiikkiä aiheutti Alliot-Marien Zine el-Abidine Ben Alin klaaniin kuuluvan liikemiehen Aziz Miledin yksityiskoneen käyttö.[7] Hän joutui lopulta 27. helmikuuta 2011 eroamaan ministerin tehtävistä, kun hänen ja hänen perheensä välejä syrjäytetyn diktaattorin Ben Alin hallintoon pidettiin liian läheisinä.[2]

Ministeriydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valtiosihteeri opetusministeriössä 19861988 Jacques Chiracin hallituksessa
  • Nuoriso ja urheiluministeri 19931995 Édouard Balladurin hallituksessa
  • Puolustus ja- veteraaniasiain ministeri touko- ja kesäkuussa 2002 Raffarin I hallituksessa
  • Puolustusministeri kesäkuusta 2002 lähtien Raffarin II ja III hallituksissa sekä Dominique de Villepinin hallituksessa.
  • Ulkoministeri marraskuusta 2010 helmikuuhun 2011

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • La Décision politique - Attention! Une République peut en cacher une autre, PUF, 1983.
  • La Grande Peur des classes moyennes, La table ronde, 1996.
  • Les boursiers étrangers en France: errements et potentialités, Raportti parlamentissa, joka on tehty ulkoasianvaliokunnan nimissä, 1997.
  • La République des irresponsables, Odile Jacob, 1999.
  • Le Chêne qu'on relève, 2005.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ranskaan entistä oikeistolaisempi hallitus, Uusisuomi.fi
  2. a b Ranskan ulkoministeri joutui eroamaan, Helsingin Sanomat 28.2.2011 sivu B 1
  3. Forbes.
  4. Helsingin Sanomat 15.10.2006
  5. French president's cabinet team, BBC
  6. Independent.co.uk
  7. Rfi.fr

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]