Tunisia

الجمهورية التونسية al-Jumhūriyya at-Tūnisiyya Tunisian tasavalta
lippu vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti Pääministeri	Moncef Marzouki Ali Laarayedh
Pääkaupunki	Tunis
Muita kaupunkeja	Sousse, Kairouan, Monastir
Pinta-ala
– yhteensä	163 610 km² (sijalla 92)
– josta sisävesiä	8 250
Väkiluku (2010)	10 486 339 (sijalla 78)
– väestötiheys	63,8 / km²
– väestönkasvu	0,99 % (2006)
Viralliset kielet	arabia, ranskan kieltä käytetään hyvin yleisesti mutta se ei ole virallinen kieli.
Valuutta	Tunisian dinaari (TND)
BKT (2009)	sijalla 72
– yhteensä	86,35 miljardia USD (PPP)
– per asukas	8200 USD (PPP; sijalla 120)
HDI (2010)	0,683 (sijalla 81)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	11 % %
– teollisuus	35,3 % %
– palvelut	53,7 % %
Aikavyöhyke	+1
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys  – Ranskasta	20. maaliskuuta 1956
Lyhenne	TN, TUN
Kansainvälinen suuntanumero	+216
Motto	?
Kansallislaulu	Humat al-hima

Tunisian tasavalta eli Tunisia (arab. الجمهورية التونسية‎, berberiksi: ) on tasavalta Pohjois-Afrikassa Välimeren etelärannikolla. Muinaisen Karthagon paikalle kohonnut maa ulottuu Välimereltä Saharan reunamille. Sen rajanaapureita ovat lännessä Algeria sekä etelässä ja idässä Libya. Maan kymmenen miljoonan asukkaan esi-isissä on berbereitä ja arabeja. Entisen siirtomaaisännän kieltä ranskaa käytetään yleisesti.

Maantiede

Tunisia kartalla.

Tunisian maasto jakaantuu kolmeen alueeseen. Maan pohjoisosassa on kapea vuorten suojaama rannikkovyöhyke, keski- ja länsiosissa on vuoristoja, jossa sijaitsee maan korkein kohta Jabal ash Shanabi (1 544 metriä), ja eteläosassa on aroa ja aavikkoa, joka kuuluu Saharan reuna-alueisiin.

Rannikolla ja vuoristoalueen pohjoiosassa vallitsee välimerenilmasto, ja siellä saadaan talvisaikaan kohtalaisia sateita. Myös alkukesästä ja syksyllä saadaan ajoittain sateita, mutta kesä on poutainen ja kuuma. Kukkuloiden sateisimmissa osissa sataa 600-900 mm vuodessa. Korkeimmilla vuorilla sataa lunta noin kymmenenä päivänä vuodessa, mutta merenpinnan tasalla se on erittäin harvinaista. Maan keski- ja eteläosissa sataa selvästi vähemmän. Sisämaassa voi olla talvella pakkasta. Mitä etelämmäksi mennään, sitä kuivempi ja kuumempi on ilmasto.

Ichkeuljärvi maan pohjoisosassa lähellä Välimeren rannikkoa on tärkeä muuttolintujen levähdyspaikka. Sen kattava kansallispuisto on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1980. Kaikkiaan maassa on seitsemän kansallispuistoa ja 14 muuta luonnonsuojelualuetta.

Tunisian kasvillisuus on tammi- ja havumetsää, aroa ja laidunmaata. Maassa on tavattu yli 2 100 putkilokasvilajia, jotka edustavat erilaisia kasvillisuustyyppejä kosteikoista Saharan autiomaahan. Omaleimaisia eläinlajeja ovat strutsit, antiloopit, villisiat ja piikkisiat. Saharan aavikolla elää harvinaisia aavikkokettuja.

Tunisian pinta-alasta 17% soveltuu viljelyyn. 4 450 neliökilometriä on keinokastelun piirissä.

Historia

Varhaiset vuodet, ottomaanien ja ranskalaisten valtakausi

Nykyisen Tunisian vanhimpia asukkaita ovat berberit. Tyyroksesta foinikialaiset siirtolaiset perustivat 814 eaa. Karthagon, perimätiedon mukaan Didon johdolla. Karthago oli vuosisatojen ajan laaja ja huomattava valtakunta, kunnes roomalaiset tuhosivat sen kolmannessa puunilaissodassa vuonna 146 eaa. Sen jälkeen alueesta tehtiin Rooman Africa-niminen provinssi, jonka nimi on aikojen kuluessa laajentunut koko mannerta tarkoittavaksi.

400-luvulla, Rooman valtakunnan tuhoutumisen aikoihin nykyisen Tunisian valloittivat maahan Keski-Euroopasta Espanjan kautta tulleet vandaalit. He perustivat valtakunnan, jonka pääkaupunkina oli Karthago. Itä-Rooma valtasi Pohjois-Afrikan takaisin vandaalisodassa vuosina 533–534. Roomalaiset hallitsivat aluetta 600-luvulle asti, jolloin maan valloittivat arabit, ja vähitellen islamista tuli alueella vallitseva uskonto. Vuonna 909 berberit veivät Tunisian arabeilta. Fatimidit hallitsivat aluetta 900-luvun alussa ja perustivat uuden pääkaupungin Mahdian vuonna 920. Heidän jälkeensä vallan sai Ziridien berberidynastia, joka piti pääkaupunkiaan Kairouanissa. Seuraavan berberidynastian Hammadidien pääkaupunki oli Beni Hammadin Al Qal’a. Vuonna 1159 Tunisian valtasivat Almohadit, joita seuranneiden Hafsidien valtakausi 1229–1574 oli vaurauden aikaa. Vuonna 1574 Ottomaanit valtasivat Tunisian ja hallitsivat sitä paikallisen aluksi Deyksi myöhemmin Beyksi kutsutun edustajansa kautta. 1500-luvun loppupuolella Tunisiasta tuli pahamaineinen merirosvovaltio, yksi barbareskivaltioista. Osmanien valta alueella pysyi vuoteen 1881, jolloin Ranska valloitti maan ja teki siitä protektoraatin.

Alueella käytiin merkittäviä taisteluja toisessa maailmansodassa marraskuusta 1942 toukokuuhun 1943, jolloin saksalais-italialaiset joukot antautuivat liittoutuneille.

Itsenäisyys

Tunisia itsenäistyi 1956, ja seuraavana vuonna siitä tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Habib Bourguiba. Hallintonsa alkuvuosina Bourguiba tuki naapurimaa Algeriaa sen itsenäisyyskamppailussa, mikä huononsi välejä Ranskaan. Sisäpolitiikassa hän oli radikaali uudistaja, joka muutti maataan länsimaisemmaksi öljyn tuoman varallisuuden turvin. Tunisian on sanottu siirtyneen Bourguiban hallintokaudella keskiajalta 1900-luvulle. Kylmän sodan vuosina maa pysytteli itä- ja länsiliittoutumien ulkopuolella, mutta tuki PLO:ta.

Bourguiba pysyi Tunisian presidenttinä vuoteen 1987 saakka, jolloin vanhenevan presidentin syrjäytti eräänlaisen palatsivallankumouksen avulla pääministeri Zine el-Abidine Ben Ali. Ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin 1989, mutta kaikki paikat menivät uuden nimen ottaneelle vallassa olleelle puolueelle. Ben Alia kehuttiin vakauden ja taloudellisen menestyksen turvaamisesta, mutta arvosteltiin kansalaisten vapauksien rajoittamisesta. Vuosien 1989 ja 1994 presidentinvaaleissa hänellä ei ollut vastaehdokkaita, ja 1999, 2004 ja 2009 hän sai valtaosan äänistä. Perustuslakia muutettiin kahdesti, jotta Ben Ali saatettiin valita presidentiksi kaikkiaan viisi kertaa.

Levottomuudet 2010-2011

Pääartikkeli: Tunisian vallankumous

Poliisin korruptioon kyllästynyt katukauppias Mohamed Bouazizi sytytti vastalauseena itsensä tuleen 17. joulukuuta 2010, ja kuoli 4. tammikuuta 2011. Tämä johti ensin levottomuuksiin Buazizin kotikaupungissa Sidi Bouzidissa, josta levottomuudet levisivät koko maahan. Hallitus syytti levottomuuksista vandaaleja, ulkomaisia islamisteja ja nimitti tekoja terrorismiksi. Levottomuuksien pääsyy oli koulutetun keskiluokan tyytymättömyys hintojen nousuun ja karkeruus maata johtavan eliitin luksus-elämään sekä poliittisten vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen.

Ben Ali yritti hillitä protesteja määräämällä maahan ennenaikaiset vaalit. Hän myös ilmoitti, ettei itse enää asetu ehdolle vuoden 2014 jälkeen. Ben Ali ilmoitti myös luovansa vuoteen 2012 mennessä 300 000 työpaikkaa ilmapiirin lepyttämiseksi.

Levottomuuksien myötä Ben Ali poistui maasta 14. tammikuuta 2011. Presidentin perustuslaillista demokratiapuoluetta edustanut pääministeri Muhammad al-Ghannuši ilmoitti toimivansa väliaikaisena presidenttinä vaaleihin saakka. Seuraavana päivänä maan perustuslakineuvosto kuitenkin ilmoitti, että väliaikaisen presidentin tehtävä kuuluu parlamentin puhemiehelle Foued Mebazaalle.. Onnistunut vallankumous käynnisti arabikevään.

Maa sai uuden hallituksen 17. tammikuuta 2011. Sen pääministerinä on al-Ghannuši.

Maantiede

Tunisian pinnanmuodot

Tunisia sijaitsee Välimeren rannalla Pohjois-Afrikassa, puolivälissä Atlantin valtameren ja Niilin suiston välissä. Sen länsipuolella on Algeria ja kaakkoispuolella Libya. Se sijaitsee 30.n ja 38.n pohjoisen Leveyspiirin ja 7.n ja 12.ta itäisen Pituuspiirin välissä. Välimeren jyrkkä käännös kohti etelää Tunisian kohdalla antaa maalle kaksi eri välimeren rannikkoa; Länsi-Itä -suuntainen pohjoisessa ja Pohjois-Etelä -suuntainen idässä.

Vaikkakaan Tunisia ei ole kovin iso, se on hyvin monimuotoinen ympäristöllisesti pohjois-etelä suuntaisesti. Itä-länsi -suuntainen monimuotoisuus on rajallinen. Tunisiassa erot, kuten muissakin Maghreb maissa, näkyy hyvin suurina eroina sademäärässä etelään päin mentäessä. Atlas-vuoriston itäinen pääty Dorsal tulee koillissuuntaisena Algerian rajalta lännestä ja jatkaa Cape Bon niemimaana koilliseen. Dorsalin pohjoispuolella on Tell, alue täynnä matalia pyöreitä kukkuloita ja tasankoja. Tellin luoteiskulmassa Khroumeriessa maa nousee yli 1050 metrin korkeuteen ja talvisin on lunta.

Tunisian itäinen Välimeren rannikko Sahel on maailman huippua Oliivin tuotannossa. Sahelista sisämaahan Dorsalin ja Gafsan eteläpuolella olevien kukkuloiden välissä on Steppes. Iso osa eteläisestä alueesta on puolikuivaa ja aavikkoa.

Tunisian rannikko on 1148 kilometriä pitkä. Meritermein ilmaistuna Tunisian hallinnoimat vedet ulottuvat 24nm päähän ja Aluevesi 12nm päähän.

Ilmasto

Tunisia kuuluu Lauhkeaan vyöhykkeeseen pohjoisessa leutoine, sateisine talvineen ja kuumine kuivine kesineen. . Etelä on aavikkoa. Alue on vuorista, joka eteläänpäin mentäessä muuttuu kuivaksi keskitasangoksi. Etelä on puolikuivaa ja yhdistyy Saharan autiomaahan. Saharan pohjoispuolella on länsi-itä -suuntaisesti sarja Suolajärviä jotka tunnetaan chotts tai shatts, jatkuen Vähä-Syrttiin Algeriaan. Matalin kohta on Shatt al Gharsah noin 17 metriä merenpinnan alapuolella, ja korkein kohta Jebel ech Chambi 1544 metriä merenpinnan yläpuolella.

Politiikka

Zine El Abidine Ben Ali, presidenttinä 1987-2011

Tunisia on tasavalta, jossa on ollut 50 vuoden aikana vain kaksi presidenttiä. Maan ensimmäinen presidentti oli Habib Bourguiba. Vuosina 1987–2011 Zine el-Abidine Ben Ali toimi maan toisena presidenttinä, jonka aikana hallitus oli käytännössä yhden puolueen hallussa.

Presidentti valitaan aina viideksi vuodeksi; kausien määrää ei ole rajoitettu. Tällä on valta nimittää pääministeri ja hallitus. Keskusjohdolla on myös valtaa valita aluehallintoa. Pormestarit ja aluevaltuustot valitaan paikallisilla vaaleilla, mutta niillä on lähinnä neuvoa antava rooli.

Lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen parlamentti. Sen alahuoneessa on 214 edustajanpaikkaa. Alahuoneen edustajat valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Parlamentin ylähuoneessa 126 edustajaa kuuden vuoden kausilla. Heistä presidentti nimittää 41 ja paikallisviranomaiset ja ammattiliitot 85.

Maaliskuussa 2011 kansannousun jälkeen oikeus hajoitti hallitsevan puolueen, ja maanpakoon lähtenyt presidentti ja hallitus korvattiin väliaikaishallinnolla. Vaalit suunniteltiin pidettäviksi heinäkuussa mutta ne lykättiin lokakuuhun. Uudeksi väliaikaispresidentiksi valittiin lopulta Moncef Marzouki.

Tunisia on ollut johtava arabimaa naisten oikeuksien edistämisessä. Pian itsenäistymisen jälkeen tuli voimaan henkilölaki, joka salli naisten hakea passia, avata pankkitilin ja perustaa yrityksen. Moniavioisuus kiellettiin ensimmäisenä arabimaista. Tyttöjen koulunkäyntiä rohkaisiin, ja nykyisin yliopisto-opiskelijosta ja esimerkiksi juristeista huomattava osa on naisia.

Asevoimat

Puolustusministeriö hallinnoi asevoimia, jotka koostuvat maavoimista, laivastosta ja ilmavoimista. Vuoteen 2002 mennessä Tunisian maavoimat koostui 27 000 sotilaasta, laivasto puolestaan 4 500 sotilaasta ja ilmavoimat 3 500 lentosotamiehestä.

Kuvernoraatit

Tunisia muodostuu 24 kuvernoraatista. Ne ovat:

Ariana Béja Ben Arous Bizerte Gabès Gafsa Jendouba Kairouan Kasserine Kebili Kef Mahdia Manouba Medenine Monastir Nabeul Sfax Sidi Bou Said Siliana Sousse Tataouine Tozeur Tunis Zaghouan

Talous

Tunisian talous on monipuolinen. Talous perustuu matkailuun, kaivosteollisuuteen, maatalouteen ja teollisuustuotteiden valmistukseen. Myös öljyllä on tärkeä osuus Tunisian taloudessa. Tunisian rahayksikkö on Tunisian dinaari. Dinaareita ei saa kuljettaa maan ulkopuolelle. Turistipaikoissa myös euroja hyväksytään epävirallisena maksuvälineenä.

Tunisialla on ollut yhteistyösopimus Euroopan unionin kanssa jo vuodesta 1998. Tunisian ja EU:n välinen teollisuustuotteiden vapaakauppasopimus astui voimaan 2008. EU onkin Tunisian tärkein kauppakumppani.

Oliivipuuviljelmiä Sfaxissa.

Merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy ja maakaasu, fosfaatti, rautamalmi ja suola. Merkittävimmät maataloustuotteet ovat oliivit ja oliiviöljy, vilja, sitrushedelmät, mantelit ja taatelit. Merkittävimpiin vientituotteisiin kuuluvat tekstiilit, fosfaatti ja öljy.

Liikenne

Tunisiassa on teitä 19232 kilometriä, joista A1 Tunis-Sfax, P1 Tunis-Libya ja P7 Tunis-Algeria isompia moottoriteitä.

Tunisiassa on 30 lentokenttää, joista tärkeimmät Tunis–Carthage kansainvälinen lentoasema ja Djerba-Zarzis kansainvälinen lentoasema. Uusi lentokenttä Enfidha – Hammametin kansainvälinen lentoasema valmistui lokakuussa 2009 mutta avajaiset viivästyivät vuoteen 2011. Lentokenttä on Soussen pohjoispuolella Enfidha:ssa ja se pääasiassa palvelee Hammamet ja Port El Kantaoui -lomakohteita sekä sisämaan kaupunkeja kuten Kairouan. Tunisiassa on neljän lentoyhtiön päämajat: Tunisair, Karthago Airlines, Nouvelair ja Tunisair Express.

Rautateitä on 2 165 km ja niitä operoi valtion omistama SNCFT. Tunisin alueella on myös raitiovaunuverkosto Metro Leger.

Satamakaupungit ovat Biserta, Gabès, Radès, Sfax ja Skhira.

Väestö

Vuonna 2010 Tunisiassa arvioitiin elävän 10 486 339 asukasta.

Tunisian väestö periytyy berbereistä ja arabeista. Eurooppalaisia ja juutalaisia on pienenä vähemmistönä. Noin 98 prosenttia väestöstä on islaminuskoisia. Djerban saarella on elänyt jo kauan vahva juutalaisyhteiskunta. Suurin osa väestöstä puhuu äidinkielenään arabiaa, mutta myös ranskan kieltä käytetään yleisesti Tunisiassa. 1990-luvulla laskettiin, että äidinkieleltään ranskankielisiä oli noin 11 000 ja berberikielen puhujia 26 000.

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli noin 0,1 % aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 3 700 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin tuhat henkeä, mutta sitä sai vain noin kolmannes heistä.

Kulttuuri

Mosaiikki Douggasta.

Koska Tunisia on pieni ja varsin homogeeninen maa, sen kansallistunne on vahva. Sitä vahvistavat muistot viimeaikaisista vaikeuksista etenkin itsenäisyyskamppailusta ranskalaisia vastaan.

Tunisialaisessa ruokavaliossa vehnä on keskeisessä asemassa, ja sitä syödään sekä kuskusina että leipänä. Muita keskeisiä raaka-aineita ovat oliivit ja oliiviöljy, lampaanliha, hedelmät ja vihannekset. Yksinkertaisista kuskusia syödään lähes päivittäin, ja juhlaruuaksi siitä tehdään monimutkaisempia versioita. Rannikolla syödään myös kalaa ja äyriäisiä. Maalla juodaan enemmän teetä, kaupungeissa kahvia.

Karthagon rauniot ovat yhä turistikohteena kiinnostavat. Maassa on kaikkiaan kahdeksan Unescon maailmanperintökohdetta: Dougga, El Jemin amfiteatteri, Ichkeulin kansallispuisto, Kairouan, Karthagon rauniot, Kerkuanen puunilaiskaupunki ja sen nekropoli, Soussen medina ja Tunisin medina.

Urheilu

Olympique Radès Stadium

Tunisian suosituin laji on jalkapallo ja maan jalkapallomaajoukkue on pelannut MM-kisoissa neljästi vuosina 1978, 1998, 2002 ja 2006. Se voitti isäntämaana Afrikan-mestaruuden vuonna 2004. Tunisian pääsarja on nimeltään Ligue Professionnelle 1, jota on pelattu vuodesta 1957 lähtien. Sarjan menestyneimpiä seuroja ovat Espérance, Club Africain ja Étoile Sportive du Sahel. Tunisian on varsin menestynyt myös käsipallossa. Maa on voittanu yhdeksän kertaa miesten Afrikan-mestaruuskilpailut, joka on Afrikan mestaruuskisojen ennätys. Myös naisissa Tunisia on voittanut kaksi Afrikan mestaruutta käsipallossa. Tunisia isännöi myös kerran miesten maailmanmestaruuskilpailuja vuonna 2005. Tuolloin Tunisia sijoittui kisoissa neljänneksi.

Tunisia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1960 alkaen. Se on saanut yhteensä kymmenen mitalia, joista pitkänmatkanjuoksija Mohammed Gammoudi on tuonut neljä.

Koripallossa Tunisian koripallomaajoukkue eteni ensimmäistä kertaa Koripallon MM-kisoihin vuonna 2010, jossa Tunisian jäi alkulohkoon. Sen sijaan Koripallon Afrikan-mestaruuskilpailuissa Tunisia voitti ensimmäisen mestaruutensa vuonna 2011.

Koulutus

Sadiki College Tunis

Aikuisten lukutaito 2008 oli 77.6%. Koulutukseen on panostettu voimakkaasti ja siihen käytetään 6% BKTsta. 6-16 lapsilla on oppivelvollisuus ollut vuodesta 1991. Tunisia sijoittui sijalle 17 korkeamman koulutuksen sarjassa ja 21. peruskoulutuksen sarjassa kansainvälisessä The World Economic Forum vertailussa 2008-9.

Vaikka lapset kotona oppivatkin usein Tunisian arabian, kouluissa opetetaan kuusivuotiaille perus arabiaa. Kahdeksanvuotiaasta eteenpäin kouluissa opetetaan ranskaa ja 12-vuotiaille englantia.

Terveydenhoito

Vuonna 2010 terveydenhuoltoon käytettiin 3.37% BKTsta ( Suomi 9.2%, OECD 9.5% ). Vuonna 2009 oli lääkäreitä 12.02 ja sairaanhoitajia 33.12 10 000 asukasta kohden. . Elinajan odote oli vuonna 2010 76,70, miehillä 72,60 ja naisilla 74,60 . Imeväiskuolleisuus oli 25/1000 vuonna 2004.

Aiheesta muualla

• Ylen 8-osainen radiosarja Arabikevään historiaa: Osa 1/8 Tunisia

Lähteet

Afrikan valtiot

  

Islamilaisen yhteistyöjärjestön jäsenvaltiot

Eurooppa: Turkki · Albania Lähi-itä: Syyria · Libanon · Palestiina · Irak · Kuwait · Bahrain · Qatar · Jordania · Jemen · Saudi-Arabia · Yhdistyneet arabiemiirikunnat Aasia: Iran · Malesia · Indonesia · Tadžikistan · Bangladesh · Pakistan · Malediivit · Brunei · Afganistan · Uzbekistan · Kazakstan · Kirgisia · Azerbaidžan Afrikka: Marokko · Algeria · Tunisia · Libya · Egypti · Sudan · Komorit · Tšad · Niger · Mali · Mauritania · Senegal · Gambia · Guinea-Bissau · Guinea · Sierra Leone · Norsunluurannikko · Benin · Togo · Nigeria · Gabon · Kamerun · Uganda · Mosambik · Somalia · Djibouti Etelä-Amerikka: Guyana · Suriname Ehdokasmaat: Intia · Filippiinit Liitännäis- ja tarkkailijavaltiot: Bosnia ja Hertsegovina · Keski-Afrikan tasavalta · Thaimaa · Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta · Venäjä