Vallan kolmijako -oppi

Wikipedia

Vallan kolmijako-oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Montesquieun mukaan vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Samaa oli hahmotellut jo Aristoteles, ja myöhemmin John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimpiä oppia määritteleviä töitä.

Vallan kolmijako-oppi on perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön (katso valtion ja kunnan tehtävät) itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä.

Täydellistä vallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä on hajotettu. Tällöin jokaisella elementillä on oma tehtävänsä. Joissakin tapauksissa tämä voi tarkoittaa jopa sitä, että kyseiset instituutiot toimivat eri kaupungeissa. Presidenttijohtoiset valtiot ovat tietynlainen sekamuoto parlamentarismista ja monarkiasta. Esimerkiksi Suomen valtiomuototaistelun seurauksena luovuttiin monarkistisista haaveista, mutta hyväksyttiin valtionpäämiehen vahva olemassaolo. Nykyisessä perustuslaissa on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun valtiovallan yläpuolelle.

Presidenttikeskeisissä valtioissa valtion päänä ja korostettuna vallankäyttäjänä on yleensä presidentti. Kriitikoiden mukaan jokainen tällainen valtio on ajautunut vähintään kerran kriisiin lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan keskinäisten jännitteiden vuoksi (Suomessakin Suomen historian alkuvuodet ja autonomian ajan eduskunnan ja senaatin suhde).

Parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat yleensä kytkettyjä toisiinsa, sillä tavanomaisesti toimeenpanevan elimen pitää nauttia lakia säätävän elimen luottamusta.

Joukkotiedotusvälineitä on usein kutsuttu neljänneksi valtiomahdiksi.

[muokkaa] Lainsäädäntövalta

Suomessa lainsäädäntövalta on pääosin eduskunnalla, joka säätää lait. Se voi kuitenkin delegoida sitä muille. Joitain lainsäädäntövallan elementtejä on siirretty myös presidentille ja valtioneuvostolle. Euroopan unionin oikeuslähteet ovat ensisijaisia kansallisiin nähden.

[muokkaa] Toimeenpanovalta

Toimeenpanovallan käsite on Suomen perustuslaissa korvattu sanalla hallitusvalta. Tämä johtuu siitä, että osa presidentin ja valtioneuvoston tehtävistä ei ole suoranaista toimeenpanoa. Klassiseen toimeenpanovaltaan kuuluu lainsäätäjän tahtoon perustuvan hallinnon järjestäminen ja päätösten toimeenpano.