Länsi-Sahara

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee aluetta. Saharan demokraattinen arabitasavalta käsittelee siellä itsenäiseksi julistautunutta valtiota.
Länsi-Saharan lippu.
Länsi-Sahara on jaettu kahteen osaan, joista toista hallitsee Marokko (sinisellä) ja toista Polisario (ruskealla)
Vain Marokon muurista itään sijaitseva "vapaa-alue" on Saharan demokraattisen arabitasavallan hallussa
Länsi-Saharan kartta
El Aaiún Nasan satelliittikuvassa
El Aaiúnin keskikaupunkia

Länsi-Sahara (arab. الصحراء الغربية‎, al-Ṣaḥrā' al-Gharbīyya, esp. Sáhara Occidental) on Afrikan luoteisosassa sijaitseva alue. Sen rajanaapurit ovat pohjoisessa Marokko, koillisessa Algeria sekä Mauritania idässä ja etelässä. Lännessä on Atlantin valtameri. Suurin kaupunki on El Aaiún (Laayoune), jossa suurin osa alueen väestöstä asuu. Länsi-Sahara on yksi maailman harvimmin asutuista seuduista: keskimäärin alueella asuu vain yksi asukas jokaista neliökilometriä kohden.

Länsi-Saharan asema on kiistanalainen. Marokko hallitsee aluetta suurelta osin ja on julistanut koko alueen osaksi Marokkoa. Tätä ei tunnusteta yleisesti. Polisario on julistanut alueen itsenäiseksi nimellä Saharan demokraattinen arabitasavalta. [1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsi-Saharan alkuperäisasukkaita olivat karjanhoitoa harjoittaneet berberiheimot. Arabien valloitussodat ulottuivat alueelle 600-luvulla. 800–1000-luvuilla se kuului Ghanan kuningaskuntaan ja 1000–1100-luvuilla almoravidien valtakuntaan. 1000-luvulta lähtien alue arabilaistui ja omaksui islamin.[2]

Espanjalaiset ja portugalilaiset yrittivät valloittaa aluetta 1400-luvulta lähtien, mutta törmäsivät paikallisten asukkaiden sinnikkääseen vastarintaan. 1880-luvulla Espanja julisti Río de Oron ranta-alueen protektoraatikseen. Espanjan valloittamaa aluetta alettiin nimittää Espanjan Saharaksi. Sen rajat määritettiin Espanjan ja Ranskan vuosina 1900, 1904 ja 1912 solmimilla sopimuksilla. 1930-luvun puoliväliin mennessä Espanja valloitti myös Saguia el Hamran alueen. Paikallisen väestön itsenäisyyspyrkimykset tukahdutettiin vuosina 1956–1958 ranskalaisten joukkojen avulla. Vuonna 1959 Espanjan Sahara julistettiin Espanjan merentakaiseksi provinssiksi.[2]

Itsenäisyysliike voimistui Marokon, Mauritanian ja Algerian itsenäistyttyä 1950–1960-lukujen vaihteessa. Vuonna 1965 YK:n yleiskokous kehotti Espanjaa luopumaan alueesta. Siirtomaavaltaa vastustettiin El Aaiúnissa vuonna 1970 tapahtuneissa levottomuuksissa.[2]

Toukokuussa 1973 perustettiin alueelle itsenäisyyttä vaatinut Saguia el Hamran ja Río de Oron vapautuksen kansallinen rintama Polisario. Vuonna 1974 Espanja myönsi Länsi-Saharalle autonomian ja ilmoitti suunnitelmastaan järjestää itsenäisyyttä koskeva kansanäänestys. Marokko ja Mauritania vaativat aluetta itselleen historiallisiin, maantieteellisiin ja kansallisiin syihin vedoten. YK:n ja kansainvälisen tuomioistuimen päätösten vastaisesti Espanja solmi marraskuussa 1975 sopimuksen, jonka mukaan Saguia el Hamra luovutettiin Marokon ja Río de Oro Mauritanian väliaikaiseen hallintaan. Espanjan joukot vetäytyivät alueelta saman vuoden joulukuussa.[2]

Polisario ilmoitti vastustavansa maan jakamista ja aloitti sotatoimet Marokon ja Mauritanian joukkoja vastaan. Osa siviiliväestöstä siirtyi Algeriaan pakolaisleirille. 28. helmikuuta 1976 Polisario ilmoitti Saharan demokraattisen arabitasavallan perustamisesta. Marokko ja Mauritania katkaisivat diplomaattisuhteensa tasavallan tunnustaneen Algerian kanssa. Yhdysvaltojen ja Ranskan Marokolle ja Mauritanialle antama sotilaallinen tuki kärjisti entisestään tilannetta alueella.[2]

Elokuussa 1979 Mauritania ja Polisario allekirjoittivat rauhansopimuksen, jonka mukaan Mauritania veti joukkonsa pois Länsi-Saharasta. Heti tämän jälkeen Marokko valtasi Río de Oron alueen. YK:n yleiskokous ja Afrikan yhtenäisyysjärjestö kehottivat useaan otteeeseen Marokkoa vetämään pois joukkonsa ja ratkaisemaan kiistan kansanäänestyksen avulla.[2]

1980-luvulla Marokko alkoi rakentaa muuria, joka jakaa Länsi-Saharan kahtia. Ns. Marokon muuri on noin 2 720 kilometriä pitkä. Marokon taloutta jatkuva sota rasittaa merkittävästi. Vuodesta 1991 alueella on vallinnut YK:n valvoma aselepo, ja ratkaisua on pyritty löytämään kansanäänestyksestä, jollainen oli tarkoitus järjestää jo vuonna 1992. Polisario ja Marokko eivät kuitenkaan ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kenellä kansanäänestyksessä tulisi olla äänioikeus.[3] Äänioikeutettujen tunnistamisprosessi lopetettiin vuonna 1999. Marokko hylkäsi vuonna 2003 YK:n erikoislähettiläs James Bakerin laatiman rauhansuunnitelman.

Marokko katsoo Länsi-Saharan alueen olevan historiallinen osa sitä, mutta Haagin kansainvälisen tuomioistuimen vuonna 1975 julkaiseman selvityksen mukaan historiallisia todisteita siitä, että Marokko olisi hallinnut aluetta, ei ole. Tämän johdosta alueen valloitus oli vuoden 1960 siirtomaavaltojen itsemääräämisoikeuden julistuksen vastainen. Marokko on kuitenkin saanut tukea toimilleen muun muassa Yhdysvalloilta, Ranskalta, Espanjalta, Egyptiltä, Israelilta ja Saudi-Arabialta.[4] Konflikti on johtanut siihen, että yli 150 000 länsisaharalaista pakolaista on asunut pakolaisleireillä Algeriassa jo vuodesta 1975 lähtien. YK:n järjestöt avustavat noin 90 000 pakolaista.[4]

YK:n johdolla käydään rauhanneuvotteluja Polisarion ja Marokon välillä. Ne jumittuivat 2008 ja aloitettiin uudelleen elokuussa 2009. Rabat on valmis autonomiaan, Polisario vaatii kansanäänestystä, jossa yhtenä vaihtoehtona olisi täysi itsenäisyys.[1]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen laillinen status ja suvereenius ovat yhä kiistanalaisia. Alueesta kiistelevät Marokko ja Polisario. Yhdistyneet kansakunnat pitää aluetta ei-itsehallinnollisena territoriona.

Marokko on perustuslaillinen monarkia, jossa on vaaleilla valittu kaksikamarinen parlamentti. Marokon kuninkaalla on laajat valtaoikeudet, hän voi muun muassa hajottaa parlamentin. Marokon hallitsemat osat Länsi-Saharasta on jaettu useaan provinssiin, joita Marokko pitää kuningaskunnan olennaisina osina. Marokon hallitus subventoi näitä provinsseja raskaasti muun muassa halvemmalla polttoaineella tyydyttääkseen kansallismielisiä ja houkutellakseen siirtolaisia - tai uudisasukkaita - hallitusta kannattavista sahraweista sekä varsinaisista marokkolaisista.

Länsi-Saharan maanpaossa oleva hallitus on parlamentaarinen yksipuoluejärjestelmä, mutta hallitusmuodon mukaan se muuttuu monipuoluejärjestelmäksi, jos alue saa itsenäisyyden. Hallituksen päätukikohta on Lounais-Algeriassa, Tindoufin maakunnan pakolaisleireillä, joita se hallitsee. Se sanoo myös hallitsevansa Länsi-Saharan muurin itäpuolelle jäävää osaa. Kyseinen alue on enemmän tai vähemmän autio ja Marokon hallitus pitää sitä ei-kenenkään-maana jota YK-joukot partioivat.

Maantiede ja luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maisema Länsi-Saharan pohjoisosassa.

Pinnanmuodostukseltaan Länsi-Sahara on itään päin kohoavaa tasankoa. Korkein kohta (823 metriä) on koillisessa lähellä Atlasvuoria. Alueella on Afrikan toiseksi suurimmat fosfaattivarat (Bou Craan esiintymä). Muita hyötykaivannaisia ovat öljy, kupari, kaliumsuolat, elohopea, mangaani ja uraani.[2]

Kuumaa ja kuivaa ilmastoa pehmentää rannikkoseudulla valtameren vaikutus. Kuukausittainen keskilämpötila vaihtelee 17–20 ja 25–30 asteen välillä. Vähäiset sateet (50–200 millimetriä vuodessa) tulevat loka-marraskuussa ja maalis-toukokuussa. Pysyviä jokia ei ole. Kasvillisuus koostuu lähinnä kivi- ja hiekkaerämaassa kasvavista pensaikoista ja heinistä. Harvoilla keitailla ja Hamran wadin alajuoksulla kasvaa akaasioita, tuijia, palmuja ja viikunapuita. Eläimistöön kuuluu villisikoja, mufloneita, antilooppeja sekä liskoja ja käärmeitä, petoeläimistä tavataan gepardeja, šakaaleja ja hyeenoja.[2]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsi-Saharan ainoat merkittävät luonnonvarat ovat fosfaatti- ja rautamalmivarannot sekä kalakannat. Fosfaatti on merkittävin vientituote. Maan sademäärä on liian alhainen kunnon maanviljelyn harjoittamiseen.

Muutamilla keitailla kasvatetaan hedelmiä ja vihanneksia. Paimentolaiset kasvattavat kameleita, vuohia ja lampaita. Myös kalastusta harjoitetaan.[1]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 2003 Länsi-Saharan alueella asui noin 489 000 ihmistä,[5] joilla suurimmalla osalla oli Saharan demokraattisen arabitasavallan kansalaisuus. He puhuvat arabian murretta hassaniyyaa ja espanjaa. Pääuskonto on islam.

Kulttuuri ja media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueella toimii marokkolainen radio- ja televisioasema RTM. Polisariota tukeva radiokanava National Radio of the SADR on toiminut 1970-luvulta asti, ja se lähettää lyhytaalloilla ohjelmaa arabiaksi ja espanjaksi.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Länsi-Sahara.
  1. a b c The World Factbook: Western Sahara CIA. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 561. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  3. Western Sahara, a 50-year-old dispute Reuters 2008
  4. a b Jenni Virtanen ja Annastiina Salonen: Länsi-Sahara ei saa Marokon tunnustusta 26.1.2007. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 29.4.2007.
  5. Weatern Sahara Citypopulation
  6. Regions and territories: Western Sahara BBc news

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pesonen, Hannu: Hiekalle rakennettu elämä: Taistelu Länsi-Saharasta. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2007. ISBN 978-952-01-0023-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]