Madagaskar

Wikipedia

Republique de Madagascar Repoblikan'i Madagasikara Republic of Madagascar
lippu vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti Pääministeri	Andry Rajoelina Eugène Mangalaza
Pääkaupunki	Antananarivo (1 613 375 as.) 18° 55' S, 47° 31' E
Muita kaupunkeja	Toamasina (200 568 as.), Antsirabe (176 933 as.)
Pinta-ala  – josta sisävesiä	587 040 km² (sijalla 45) 5 501 km²
Väkiluku (2000)  – väestötiheys  – väestönkasvu	20 042 551[1] (sijalla 56) 26,4 / km² 3,03 % (2005)
Viralliset kielet	ranska, malagassi, englanti
Valuutta	Madagaskarin frangi (MGF)
BKT (2003)  – yhteensä  – per asukas	sijalla 121 13 020 miljoonaa USD 800 USD
HDI (2003)	0,499 (sijalla 146)
Elinkeinorakenne	maatalous 29,3 %, palvelut 54 %, teollisuus 16,7 % BKT:sta
Aikavyöhyke  – kesäaika	UTC+3 ei käytössä
Itsenäisyys  – Ranskasta	26. kesäkuuta 1960
Lyhenne Maatunnus	MG ajoneuvot: RM lentokoneet: 5R
Kansainvälinen suuntanumero	+261
Motto	Tanindrazana, Fahafahana, Fandrosoana (Isänmaa, vapaus, oikeudenmukaisuus)
Kansallislaulu	Ry Tanindraza nay malala ô (Rakastettu isänmaamme)

Madagaskar (viralliselta nimeltään Madagaskarin tasavalta, malagassiksi Repoblikan'i Madagasikara), on saarivaltio Intian valtameressä Afrikan itärannikon tuntumassa.

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Varhainen historia 1.2 Madagaskarin kuningaskunta 1.3 Siirtomaavallan aika 1.4 Itsenäisyyden aika 2 Politiikka 3 Provinssit 4 Maantiede 5 Talous 6 Väestöjakauma 7 Kulttuuri 8 Merkittävimmät luonnonvarat 9 Merkittävimmät vientituotteet 10 Triviaa 11 Katso myös 12 Lähteet 13 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Varhainen historia

Madagaskarin asuttamisesta on esitetty useita erilaisia hypoteeseja. Eräiden tutkijoiden mukaan ensimmäiset asukkaat saapuivat nykyisen Indonesian alueelta, toisten mielestä Afrikasta. Madagaskarilaisten historioitsijoiden mukaan saaren asuttaminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensimmäisinä saapuivat 500–300-luvuilla eaa. austronesialaiset, jotka olivat sitä ennen siirtyneet Kaakkois-Aasian saarille nykyisten Vietnamin ja Kiinan rannikolta. Malaijinsukuista kieltä puhunut toinen aalto muutti saarelle ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana. Asutus levisi itärannikolta ensin ylätasangolle ja sieltä edelleen saaren muihin osiin. Arabialaiset kauppiaat ja swahilit saapuivat Madagaskarin koillisrannikolle Afrikan itäosasta 600-luvun tienoilla. Arabien vaikutuksesta rannikolle syntyi islamilaistuneita etnisiä ryhmiä. Lähes kaikki myöhemmät muuttajat ovat sulautuneet aasialaisperäisiin malagasseihin. Ulkoisen ja sisäisen muuttoliikkeen sekä maantieteellisten olosuhteiden vaikutuksesta muodostui 18 malagassiryhmää, jotka poikkeavat toistaan lähinnä elinkeinojensa perusteella. Kumpuilevalla länsitasangolla asuvat sakalavat harjoittavat karjanhoitoa, ylätasangon merinat ja heidän eteläpuolellaan asuvat betsileot riisinviljelyä, itärannikon betsimisarakat trooppista maanviljelyä, lounaisrannikon vezot kalastusta ja niin edelleen.^[2]

1500–1600-luvuilla saarelle syntyi etnisten ryhmien muodostamia valtioita. Länsirannikolla sakalavojen Menabe rikastui orjakaupalla, mutta hajosi 1700-luvulla sisäisiin ristiriitoihin, kunnes vuosisadan loppupuolella se yhdistyi uudelleen. Pohjoisen sakalavavaltion Boinan perustaja Andriamandisoarivo (hallitsi vuosina 1685–1710) alisti valtaansa saaren koko pohjoisosan. Boinan tärkeimmästä satamasta Mahajangasta tuli länsirannikon suurin kauppapaikka ja orjakaupan keskus. Vuosina 1780–1808 hallinnut Ravahiny yhdisti Boinan veristen sisällissotien jälkeen.^[3]

Valtioista merkittävin oli merinojen muodostama Imerina. Sen hallitsija Andrianjaka (hallitsi noin 1610–1630) laajensi sen aluetta ja perusti Antananarivon. Imerinasta kehittyi feodaalivaltio, jossa harjoitettiin keinokasteluun perustuvaa maanviljelyä ja raudantuotantoa. Valtio kävi kauppaa naapureidensa ja rannikon kauppiaiden kanssa. Vuonna 1710 kuolleen Andriamasinavalonan jälkeen Imerina kärsi sisäisestä hajanaisuudesta ja naapurikansojen hyökkäyksistä. Suku- ja heimoyhteisöt säilyivät useilla etnisillä ryhmillä siirtomaa-aikaan saakka.^[4]

Eurooppalaisista Madagaskarin löysi ensimmäisenä portugalilainen Diogo Dias vuonna 1500. Ranskalaiset perustivat vuonna 1642 Sainte-Marien siirtokunnan (nykyinen Nosy Boraha) ja vuonna 1643 Fort Dauphinin kauppa-aseman (nykyinen Tolanaro), jotka paikallinen väestö hävitti vuonna 1674. Myös englantilaiset ja hollantilaiset tekivät 1600–1700-luvuilla epäonnistuineita valloitusyrityksiä. Samaan aikaan itärannikon lahdista tuli eurooppalaisten merirosvojen turvapaikkoja. Eurooppalaisten ja paikallisten naisten avioliittojen tuloksena syntyi huomattava mulattiryhmä. Ranskalaiset valtasivat Sainte-Marien saaren vuonna 1750 ja perustivat vuonna 1774 linnakkeita Antongilinlahdelle.^[4]

[muokkaa] Madagaskarin kuningaskunta

Eurooppalaisten muodostama uhka vauhditti Madagaskarin valtiollista yhdistymistä. Vuosina 1787–1810 hallinnut Andrianampoinimerina alisti valtaansa koko Imerinan alueen. Hänen poikansa Radama I (hallitsi vuosina 1810–1828) valloitti suurimman osan saarta ja julistautui vuonna 1818 Madagaskarin kuninkaaksi. Hän solmi kauppasopimuksen Britannian kanssa ja kutsui pääkaupunkiinsa englantilaisia lähetyssaarnaajia. 1800-luvun alussa lähetyssaarnaajat loivat latinalaiseen kirjaimistoon perustuvan malagassin kirjakielen. Vuosina 1828–1861 hallinnut Ranavalona I karkoitti englantilaiset ja kävi sotaa ranskalaisia vastaan. Kristinuskon harjoittaminen kiellettiin vuonna 1835. Britannia ja Ranska julistivat Madagaskarin kauppasaartoon ja pommittivat vuonna 1845 Toamasinan satamaa. Vuosina 1861–1863 hallinnut Radama II lakkautti vakinaisen armeijan ja antoi eurooppalaisille huomattavia etuoikeuksia. Hänet tapettiin vuonna 1863 puhjenneessa kapinassa.^[4]

Pääministeri Rainilaiarivonyn johtama hallitus kehitti maan hallintoa ja loi talonpojista uuden etuoikeutetun palvelussäädyn. Orjuutta rajoitettiin ja ulkomaankauppaa kehitettiin. Maahan perustettiin sokeritehtaita sekä vanilja- ja kahviviljelmiä. Antananarivo, Fianarantsoa, Toamasina ja Mahajanga muodostuivat käsityöammattien ja kaupan keskuksiksi. Ranskan uhkaa heikentääkseen Rainilaiarivony solmi vuonna 1865 kauppasopimuksen Britannian ja vuonna 1867 Yhdysvaltojen kanssa. Anglikaanisuus julistettiin valtionuskonnoksi vuonna 1869. Ranska solmi Madagaskarin kanssa rauhan- ja kauppasopimuksen vuonna 1868.^[4]

Ranskan siirtomaavallan laajentuminen keskeytti Madagaskarin itsenäisen kehityksen. Ranska aloitti vuonna 1883 sodan, mutta kärsi syyskuussa 1885 tappion Toamasinan luona. Vihollisen sotilaallinen ylivoima pakotti kuitenkin Madagaskarin luovuttamaan Ranskalle maan ulkomaansuhteiden hoidon, maksamaan sotakorvauksia ja antamaan sille Diego Suarezin tukikohdan (nykyinen Antsiranana). Vuonna 1890 solmitussa sopimuksessa Ranska tunnusti Britannian vaatimukset Sansibaria kohtaan ja Britannia luopui samalla oikeuksistaan Madagaskariin. Ranska aloitti joulukuussa 1894 maata vastaan uuden sodan, valtasi sen tärkeimmät satamat ja syyskuussa 1895 pääkaupungin Antananarivon. Kuningatar Ranavalona III allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan Madagaskarista tuli Ranskan protektoraatti. Kesäkuussa 1896 Ranskan parlamentti julisti Madagaskarin ja sen lähisaaret Ranskan siirtomaaksi.^[5]

Vuosina 1895–1897 Madagaskarin ylätasangon valtasi kapinaliike, jonka ranskalainen kenraali Joseph Gallieni kukisti verisesti. Sakalavat kävivät sissisotaa ranskalaisia vastaan vuosina 1897–1900. Maan etelä- ja kaakkoisosan etniset ryhmät kapinoivat vuosina 1904–1905. Sivistyneistö perusti vuonna 1912 Antananarivossa salaisen vapautusjärjestön. Aseellinen vastarinta kukistettin vuoteen 1915 mennessä.^[5]

[muokkaa] Siirtomaavallan aika

Vuodesta 1897 lähtien Madagaskaria hallitsi ranskalainen kenraalikuvernööri, jolla oli lähes rajaton valta. Aluehallinnon johtoon asetettiin ranskalaiset virkamiehet. Siirtomaaisännät pyrkivät tukeutumaan vähälukuiseen koulutettuun merinaeliittiin, jolle myönnettiin Ranskan kansalaisuus ja taloudellisia erioikeuksia. Talonpojat pakotettiin viljelemään vientikasveja heiltä vallatuilla plantaaseilla. Markkinatalouden kehitys synnytti paikallisen porvariston ja työväenluokan.^[5]

Kansallinen vapautusliike syntyi 1920-luvulla Jean Ralaimongon ja Joseph Ravoahangy-Andrianavalonan johdolla. Kesäkuussa 1925 Toamasinassa järjestettiin maan ensimmäinen työläisten lakko. Seuraavana vuonna talonpojat liikehtivät viljelysmaan takavarikointeja ja pakkotöitä vastaan. Toukokuussa 1929 Antananarivossa pidetty mielenosoitus vaati maalle itsenäisyyttä. Vuonna 1936 perustettiin maan ensimmäiset ammattiliitot, jotka kiellettiin vuonna 1940.^[5]

Vuonna 1946 Madagaskarista tuli Ranskan ”merentakainen alue”. Joseph Raseta ja Joseph Ravoahangy-Andrianavalona perustivat samana vuonna Pariisissa maan ensimmäisen poliittisen puolueen, Madagaskarin jälleensyntymisen demokraattisen liikkeen, joka pyrki itsenäisyyteen rauhanomaisin keinoin. Siirtomaaisäntien provosoimat levottomuudet johtivat puolueen kieltämiseen. Ranskalaisten harjoittama terrori herätti vuosina 1947–1948 aseellisen kapinan, jonka tukahduttamisessa sai surmansa yli 90 000 ihmistä. Maahan julistettiin poikkeustila, joka oli voimassa vuoteen 1956 saakka.^[5]

Vuonna 1956 perustettiin vallankumouksellinen Madagaskarin kansanliitto ja ranskalaisten tukema Sosiaalidemokraattinen puolue. Itsenäistymisvaatimuksia tehostettiin marraskuussa 1957 maan suurimmissa kaupungeissa järjestyllä lakolla. Lokakuussa 1958 Madagaskar julistettiin Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi. Sen presidentiksi ja pääministeriksi tuli sosiaalidemokraattien johtaja Philibert Tsiranana. Vuonna 1958 perustettu Richard Andriamanjaton ja Giselle Rabesahalan johtama Madagaskarin itsenäisyyden kongressipuolue AKFM vaati maalle täyttä itsenäisyyttä, eroa Ranskan yhteistöstä sekä ulkomaisten sotilastukikohtien lakkauttamista.^[6]

[muokkaa] Itsenäisyyden aika

Madagaskar julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi (République Malagache) 26. kesäkuuta 1960. Ensimmäisissä parlamenttivaaleissa sosiaalidemokraatit saivat 76 paikkaa ja AKFM 3. Philibert Tsirananan johtama hallitus tukeutui politiikassaan Ranskaan, ulkomaiseen pääomaan ja paikallisiin yrittäjiin. Oppositiopuolue AKFM julisti ideologiakseen sosialismin.^[6]

1970-luvun alussa maassa syntyi vakavia taloudellisia ja poliittisia levottomuuksia. Vuonna 1971 Toliaran maakunnan talonpoikaiskapinan tukahduttamisessa sai surmansa satoja ihmisiä. Opiskelijat järjestivät lakkoja ja mielenosoituksia, joiden väkivaltainen hajottaminen toukokuussa 1972 johti yleislakkoon ja aseellisiiin yhteenottoihin poliisin kanssa. Philibert Tsiranana luovutti 18. toukokuuta 1972 vallan Gabriel Ramanantsoan johtamalle sotilashallitukselle, joka erosi Ranskan yhteisöstä, karkotti ranskalaiset joukot, rajoitti ulkomaalaisten yritysten toimintaa ja laajensi valtion roolia talouselämässä.^[6]

Alkuvuodesta 1975 syttyneen vastavallankumouksellisen kapinan kukistamisen jälkeen sotilaat luopuivat vallasta. Kesäkuussa perustettiin Didier Ratsirakan johtama vallankumousneuvosto, joka julisti tavoitteekseen sosialismin rakentamisen. Joulukuussa 1975 järjestetyssä kansanäänestyksessä hyväksyttiin uusi perustuslaki ja Ratsirakan valinta maan presidentiksi. Maan viralliseksi nimeksi tuli ”Madagaskarin demokraattinen tasavalta” (Repoblika Demokratika Malagasy). Uusi hallitus kansallisti pankit ja suuryritykset, ryhtyi toteuttamaan maareformia ja pyrki parantamaan työläisten ja toimihenkilöiden taloudellista asemaa. Vuonna 1976 sosialismia kannattavat puolueet liittyivät Vallankumouksen puolustamisen kansalliseen rintamaan, jonka ulkopuolisten järjestöjen toiminta kiellettiin.^[6]

Vuosina 1992 ja 1993 pidettiin vapaat presidentin- ja parlamenttivaalit, jotka päättivät 17-vuotisen yksipuoluevallan. Vuoden 2002 presidentinvaaleihin liittyi vilppiepäilyjä ja aluksi maassa oli kaksi presidenttiä, Marc Ravalomanana ja Didier Ratisiraka.

[muokkaa] Politiikka

Madagaskar on tasavalta. Maan presidentti on Andry Rajoelina ja pääministeri Monja Roindefo.

[muokkaa] Provinssit

Madagaskar jakautuu kuuteen provinssiin. Kukin niistä on nimetty pääkaupunkinsa mukaan. Provinssit ovat:

• Antananarivon provinssi
• Antsirananan provinssi
• Fianarantsoan provinssi
• Mahajangan provinssi
• Toamasinan provinssi
• Toliaran provinssi

[muokkaa] Maantiede

Madagaskarin pinta-ala on 587 041 km², joten saari on hieman Ranskaa laajempi. Se on maailman neljänneksi suurin saari. Canal des Pangalanes on kanaalien yhdistämien luonnollisten sekä ihmistekoisten järvien ketju, joka juoksee maan itäisen rannikon suuntaisesti noin 460 km (noin kaksi kolmasosaa saaren pituudesta). Madagaskarin korkein vuori on Maromokotro (2876 m). Luonto on saaren eristäytyneisyyden vuoksi ainutlaatuinen. Madagaskarin itärannikko on pääosin rehevää kuivahkoa monsuunimetsän tapaista metsämaata, ja varsinaisia trooppisia kosteita sademetsiä on saarella vain sen koillisosassa pienellä alueella. Suurin osa Madagaskarin eläin- ja kasvilajeista elää näissä sademetsissä. Saaren kuivempi länsipuoli on pääosin savannia ja trooppista piikkipensastoa. Yli 80 % Madagaskarin eläimistä ja kasveista on sellaisia, joita ei tavata muualla. Vain Madagaskarilla esiintyviä eläinlajeja on 5 % koko maailman lajeista. Madagaskarin merkilliseen eläimistöön ovat ennen ihmisen saapumista kuuluneet jättiläismäiset norsulinnut, jättiläismakit ja miniatyyriset virtahevot, jotka sittemmin metsästettiin sukupuuttoon. Kuitenkin vielä nykyäänkin saarella elää suurin osa kaikista maailman kameleonteista, puoliapinoita syövä sivettieläin fossa, jättiläismaakilpikonnia, monia puumangustilajeja, merkillisiä puoliapinoita, esimerkiksi indri ja aiai, merkillisiä hyönteisiä ja lukuisia eri lintulajeja.

[muokkaa] Talous

• Elinkeinot: maanviljely 35 %, teollisuus ja rakentaminen 13 %, palvelu ja muut 52 % (2001)
• Raaka-aineet: grafiitti, kromi, bauksiitti,
• Tärkeimmät vientituotteet: vanilja, teollisuustuotteet, mausteneilikat

[muokkaa] Väestöjakauma

Madagaskarin väestöstä noin 68,9 % osaa lukea, miehistä 75,5 % ja naisista 62,5 % (2003 arvio). Väestö on austroneesialaista ja afrikkalaista alkuperää. Geenien puolesta kumpaakin alkuperää on suurin piirtein 50-50. Vaikutusta on tullut myös intialaisilta ja arabeilta.

[muokkaa] Kulttuuri

Vaikka Madagaskar sijaitsee Afrikan manteren läheisyydessä, muun Afrikan vaikutus madagaskarilaiseen kulttuuriin on ollut vähäinen.^lähde? Saarella puhuttava kieli, malagassi, kuuluu austronesialaiseen kielikuntaan ja on läheistä sukua useille Kaakkois-Aasiassa puhutuille kielille. Sen läheisin sukukieli on Etelä-Borneossa puhuttu ma'anyanin kieli, jonka kanssa kielen sanastostakin noin 90 % on yhteisiä.^lähde? Musiikki ja esimerkiksi venetyypit ovat epäilemättä peräisin Malesiasta.^lähde? Noin 50 prosenttia saaren asukkaista harrastaa luonnonuskontoa ja 45 % on kristittyjä. Loput ovat islaminuskoisia.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

• grafiitti
• kromiitti
• kivihiili
• kvartsi
• suola
• bauksiitti

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

• Kahvi
• Cashewpähkinä
• Vanilja
• Riisi

[muokkaa] Triviaa

Ranskan antauduttua kesäkuussa 1940 natsi-Saksa harkitsi jättimäisen juutalaisgheton perustamista Madagaskarin saarelle. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin muun muassa kuljetusteknisten ongelmien takia.^[7] Natsi-Saksa ei ollut ainoa tai ensimmäinen, joka oli harkinnut vastaavanlaista suunnitelmaa. Paul de Lagarde oli jo vuonna 1885 ehdottanut Itä-Euroopan juutalaisia siirrettäväksi Madagaskarille. Vuosina 1926 ja 1927 myös Puola ja Japani harkitsivat liikaväestön purkamista saarelle.^[8]

[muokkaa] Katso myös

• Luettelo maailman suurimmista saarista

[muokkaa] Lähteet

 9.http://news.bbc.co.uk/2/hi/africa/country_profiles/1063208.stm

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Madagaskarin valtion internetsivut (ranskaksi)
• BBC Country profile: Madagascar (englanniksi)
• Madagaskarin Yhdysvaltain lähetystön internetsivut (englanniksi)