Rengashäntämaki

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kissamaki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rengashäntämaki
Ring tailed lemur and twins.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1]
Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Kädelliset Primates
Heimo: Makit Lemuridae
Suku: Lemur
Laji: catta
Kaksiosainen nimi
Lemur catta
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Rengashäntämakin levinneisyys
Rengashäntämakin levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Rengashäntämaki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Rengashäntämaki Commonsissa

Rengashäntämaki (Lemur catta) on kädellinen, joka elää eteläisen Madagaskarin kuivilla, vuoristoisilla seuduilla. Rengashäntämaki on ainoa laji suvussaan. Tämä raitahäntäinen puoliapina on tunnetuin makimainen puoliapina, koska se menestyy hyvin eläintarhoissa. Rengashäntämakit elävät naaraiden johtamissa ryhmissä, joissa voi olla jopa 40 yksilöä. Urokset siirtyvät joskus ryhmästä toiseen, mutta naaraat pysyvät aina yhdessä. Rengashäntämaki elää maassa ja liikkuu päivisin.

Rengashäntämaki on ainut Lemur-sukuun kuuluva laji[2]. Se tunnettiin aiemmin suomeksi kissamakina.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiima-aika merkitsee kovaa kamppailua rengashäntämakiuroksille. Ne tappelevat joskus hurjastikin naaraista ja voivat yrittää liittyä kilpailevaan laumaan saadakseen paritella. Ennen väkivaltaan turvautumista kilpailevat urokset hierovat kuitenkin hännällään kainaloiden ja sukuelinten luona sijaitsevia hajurauhasia. Sitten ne viuhtovat häntäänsä kilpailijan kuonon edessä tyrmätäkseen sen voimakkaammalla lemullaan. Naaraan rengashäntämakiurokset viettelevät hieromalla tuoksuaan ranteissa sijaitsevilla hajurauhasilla häntäänsä ja leyhyttelemällä hajua naarasta kohti.

Naaraat parittelevat tavallisesti usean uroksen kanssa. Poikasia ne saavat melko vähän, vain yhden tai joskus kaksi vuodessa. Vastasyntyneenä se tarttuu tiukasti emon mahapuolelle, pariviikkoisena taas siirtyy ratsastamaan selässä. Ensimmäiset itsenäiset askeleet poikanen ottaa kolmen neljän viikon iässä. Seuraavien viiden kuukauden aikana se itsenäistyy vähitellen, mutta palaa aina emon luo syömään ja nukkumaan.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rengashäntämakien pääravinto on kasvispainotteista, mutta sen lisäksi ne napsivat hyönteisiä. Rengashäntämakit syövät aina laumana. Pienillä mutta notkeilla ja vahvoilla sormillaan makit poimivat hedelmiä, lehtiä, kukkia, puun kuorta ja mahlaa. Muista makeista poiketen rengashäntämakit viettävät jopa 40 prosenttia ajasta maassa ruoaksi kelpaavia suupaloja etsien. Niiden suosikkeja ovat tamarindipuun hedelmät, joiden ääressä ne voivat herkutella tuntikausia oksilla istuskellen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Andriaholinirina, N., Baden, A., Blanco, M., Chikhi, L., Cooke, A., Davies, N., Dolch, R., Donati, G., Ganzhorn, J., Golden, C., Groeneveld, L.F., Hapke, A., Irwin, M., Johnson, S., Kappeler, P., King, T., Lewis, R., Louis, E.E., Markolf, M., Mass, V., Mittermeier, R.A., Nichols, R., Patel, E., Rabarivola, C.J., Raharivololona, B., Rajaobelina, S., Rakotoarisoa, G., Rakotomanga, B., Rakotonanahary, J., Rakotondrainibe, H., Rakotondratsimba, G., Rakotondratsimba, M., Rakotonirina, L., Ralainasolo, F.B., Ralison, J., Ramahaleo, T., Ranaivoarisoa, J.F., Randrianahaleo, S.I., Randrianambinina, B., Randrianarimanana, L., Randrianasolo, H., Randriatahina, G., Rasamimananana, H., Rasolofoharivelo, T., Rasoloharijaona, S., Ratelolahy, F., Ratsimbazafy, J., Ratsimbazafy, N., Razafindraibe, H., Razafindramanana, J., Rowe, N., Salmona, J., Seiler, M., Volampeno, S., Wright, P., Youssouf, J., Zaonarivelo, J. & Zaramody, A.: Lemur catta IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 8.7.2014. (englanniksi)
  2. Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder (editors): Lemur Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 2.7.2012. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]