Sukupuutto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Taso hävinnyt laji IUCN:n uhanalaisuusluokittelussa.
Mauritiuksella elänyt drontti on esimerkki sukupuuttoon kuolleesta eliölajista.

Sukupuutto tarkoittaa jonkin eliölajin katoamista lopullisesti. Sukupuuttoon kuolleella lajilla ei ole yhtään elossa olevaa yksilöä tai yksilön tuottavaa munaa, itiötä tai siementä. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n uhanalaisuusluokituksessa sukupuuttoon kuolleita lajeja varten on luokka hävinnyt laji (EX, Extinct).

Sukupuuttoaallot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Joukkosukupuutto

Lajeja on kuollut sukupuuttoon lähes niin kauan kuin elämää on ollut. Arviolta 95–99 prosenttia koskaan eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon. Joskus lajeja on kuitenkin kuollut paljon enemmän kuin muulloin. Tällaisia monien lajien katoamisia suhteellisen lyhyen ajanjakson kuluessa kutsutaan sukupuuttoaalloiksi. Ne ovat johtuneet yleensä jostakin luonnonkatastrofeista. Monisoluisen elämän vakiintumisesta (600 miljoonaa vuotta sitten kambrikaudella) lähtien on ollut noin viisi suurta sukupuuttoaaltoa ja useita pienempiä. Viimeisin menneisyydessä tapahtunut sukupuuttoaalto tapahtui jääkauden jälkeen monien suurten nisäkkäiden (eli megafaunan, kuten mammutin) kadotessa. Tämä oli kuitenkin pieni sukupuuttoaalto verrattuna viiteen suurimpaan. Kaikkien aikojen suurin sukupuuttoaalto tapahtui permikaudella ja se tuhosi jopa 95–99 prosenttia kaikista merieläimistä. Nykyhetken tilanne vastaa todennäköisesti sukupuuttoaaltoa.[1]

Ihmisen toiminta tuhoaa lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalaiset uudisasukkaat tappoivat Tasmaniassa eläneen pussihukan sukupuuttoon vain noin 110 vuodessa.

Ihminen on myös tappanut lajeja sukupuuttoon. Monet suuret eläimet (eli megafauna) ovat kuolleet sukupuuttoon melko pian sen jälkeen, kun nykyihminen on levinnyt niiden elinalueelle. Arvellaan, että ihmiset metsästivät nämä lajit loppuun tai ainakin olivat muiden syiden lisäksi merkittävä syy lajien katoamiseen. Ihmiset tuhoavat luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien elinalueita. Suuria metsiä on kaadettu esimerkiksi viljelysten ja asutuksen tieltä. Tällä hetkellä käynnissä oleva sukupuuttoaalto, joka johtuu ihmisen toiminnasta, on nopein sukupuuttoaalto koko elämän historiassa.[1] Yhdysvaltalaisen Duken yliopiston tutkimuksen mukaan ihmiskunta on toimillaan nopeuttanut sukupuuttoa tuhatkertaiseksi.[2]

Varsinkin kotoperäiset lajit uhattuina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin varsinkin saarten kotoperäisiä eli endeemisiä lajeja, esimerkiksi lintuja, on tuhoutunut ihmisten toiminnan vaikutuksesta. Saarilla on usein ollut esimerkiksi omaperäisiksi kehittyneitä isokokoisia eläinlajeja, jotka eivät ole oppineet varomaan petoeläimiä, sillä niitä ei ole saarilla aiemmin ollut. Ne ovat olleet helppoja metsästää, ja myös ihmisten tuomat vieraseläimet ovat olleet vaaraksi niille.

Monet lajit ovat herkkiä ihmisen aikaansaamille ympäristön muutoksille. Nykyisin eliöitä hävittää varsinkin ihmisen aikaansaama elinympäristöjen muutos ja elintilan kaventuminen. Eniten eläinlajeja kuolee tropiikissa lähinnä sademetsien tuhoutumisesta johtuen. Myös ilmastonmuutos katsotaan uhaksi eliölajeille. Hyvin herkkiä ovat esimerkiksi monet korallit, jotka voivat kuolla jo muutaman asteen lämpötilanvaihteluista. Korallit elävät vedessä, mutta ilmastonmuutos vaikuttaa myös veden lämpötilaan. Vakavan ilmastonmuutoksen pelätään aikaansaavan suuren sukupuuttoaallon. Merissä sukupuuttoa aiheuttaa ylikalastus.[2]

Eurooppa suhteellisen hyvin säästynyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkauden jälkeisen megafaunan katoamisen jälkeen Eurooppa on mantereista (Etelämannerta lukuun ottamatta) säästynyt parhaiten ihmisen aiheuttamilta sukupuutoilta. Monet muilla mantereilla kotoperäisiä lajeja uhkaavat tulokaslajit ovat peräisin Euroopasta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olli Järvinen, Kaarina Miettinen: Sammuuko suuri suku, luonnon puolustamisen biologiaa (1987)
  • Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti: Biologia: Ympäristöekologia. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29702-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b National Survey Reveals Biodiversity Crisis American Museum of Natural History. Viitattu 21.7.2008.
  2. a b Paldanius, Jarmo: Tutkimus: Eläimet ja kasvit kuolevat sukupuuttoon nykyään tuhatkertaisella nopeudella Yle Uutiset. 30.5.2014. Viitattu 30.5.2014.