Pussihukka
Wikipedia
| Pussihukka | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Hävinnyt [1] |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Thylacinus cynocephalus (Harris, 1808) |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Pussihukka Wikispeciesissä |
Pussihukka (Thylacinus cynocephalus) eli tasmaniantiikeri oli australialainen pussieläin, jonka ihminen metsästi sukupuuttoon. Pussihukka oli täyskasvuisena pituudeltaan keskimäärin 1–1,3 metriä (josta häntä oli 50–60 senttimetriä) ja painoltaan 15–35 kilogrammaa. Sen hartiakorkeus oli 60 cm. Sen pääravintona olivat kengurut ja muut pussieläimet sekä eurooppalaisten tultua Australiaan 1800-luvulla myös lampaat ja siipikarja.
Luurangoista ja kalliomaalauksista päätellen pussihukka oli runsaslukuinen laji vielä 2000 vuotta sitten Australiassa ja Uudessa-Guineassa. Se rupesi kuitenkin häviämään dingolle. Lopulta pussihukka eli vain Tasmaniassa – dingo ei sinne levinnyt, sillä Tasmania oli irronnut muusta Australiasta merenpinnan noustua jääkauden jälkeen 20 000–12 000 vuotta sitten. Tasmaniassakin pussihukkakanta oli ehkä vain 2 000 yksilöä eurooppalaisten tullessa saarelle vuonna 1803.
Lampaista tuli pussihukalle tärkeä ravinnon lähde, kun niiden kasvatus aloitettiin Tasmaniassa vuonna 1824. Koirat eivät kyenneet pitämään puoliaan täysikasvuista pussihukkaa vastaan, minkä takia turvauduttiin ansoihin ja aseisiin. Pussihukkaa alettiin metsästää runsaasti ja laajalti. Metsästysintoa lietsoivat myös yksityisen henkilön tai valtion maksamat tapporahat. Vuosina 1888–1909 maan hallitus maksoi palkkion yhteensä 2 184 yksilöstä.
Vuonna 1910 pussihukkiin levisi eurooppalaisten myötä penikkatautia muistuttava epidemia, joka harvensi rajusti ennestäänkin uhanalaista lajia. Viimeinen pussihukka pyydystettiin vuonna 1933; se kuoli syyskuun 7. päivän vastaisena yönä 1936 Hobartin eläintarhassa. Viimeisen yksilön kuoltua Tasmaniassa pussihukka rauhoitettiin. Monet uskovat pussihukan olevan yhä elossa, ja havaintoja sanotaan tehdyn ympäri Australiaa ja varsinkin Tasmaniassa. Lajin henkiin herättämistä kloonaamalla siitä jäljellä olevista näytteistä on pohdittu.[2][3]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ IUCN 2008 Red List IUCN. Viitattu 20.10.2008.
- ↑ Thylacine cloning project dumped ABC Science Online. Viitattu 11.1.2009. (englanniksi)
- ↑ Researchers revive plan to clone the Tassie tiger The Sydney Morning Herald. Viitattu 11.1.2009. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- The Thylacine Museum (englanniksi)
- Magnificent Survivor - Continued Existence of the Tasmanian Tiger (englanniksi)
- The International Thylacine Specimen Database [ITSD] (englanniksi)
