Megafauna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jääkauden megafaunaan kuulunutta villamammuttia esittävä rekonstruktio.

Megafauna on yhteisnimi suurikokoisille maaeläimille. Suurikokoisen rajana on pidetty joko sataa kiloa[1] tai sataa paunaa (100 lb, noin 45 kiloa)[2]. Sanaa käytetään etenkin jääkaudella eläneistä, sittemmin sukupuuttoon kuolleista lajeista. Tosin myös nykyään eläviä suurikokoisia kesyttämättömiä eläimiä, kuten norsuja ja leijonia voidaan pitää megafaunana.

Jääkauden megafauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisen jääkauden (Euroopassa Veiksel-jääkauden) megafauna oli jääkauden oloihin sopeutunut suureläimistö.[3] Siihen kuuluivat mammutti, villasarvikuono, saiga-antilooppi, myskihärkä, peura, biisoni, arovisentti, hevonen, kameli, luolahyeena, luolaleijona ja luolakarhu,[4] sekä harmaakarhu, jääkarhu, susi, villikoira ja niin edelleen. Suuri osa jääkauden megafaunasta katosi jääkauden lopussa ihmisen ja/tai ilmastonmuutoksen takia. Jääkauden megafaunaan kuului tundran, metsän ja aron lajeja.[5]

Viime jääkauden megafaunan elinalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 30 000 vuotta sitten laajimmalle levinneet jääkautiset suureläimet olivat mammutti ja villasarvikuono. Näiden elinalue supistui, kun ilmasto kylmeni.

Euraasiassa "mammuttifauna" eli jääkautinen suureläimistö jaetaan arktiseen ja boreaaliseen. Ukrainassa arktisen faunan eteläraja oli noin 50 leveysasteella, mutta lännempänä se kattoi käytännössä koko Ranskan[6]. Boreaalisen faunan eteläraja kulki vähän ikiroudan rajan pohjoispuolella noin 40 leveydellä ja oli Itä-Siperiassa 60 leveydellä[6]. Metsämaan lajit elivät yleensä vuoristoissa, mutta myös jokien varsilla[5].

Jääkauden Amerikan megafauna saattoi hävitä 13 000 vuotta sitten joko ihmisen metsästystoiminnan, ilmaston ja kasvillisuuden muutosten tai molempien takia. Jääkauden päättyminen oli juuri silloin käynnissä.

Nykyistä megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikan megafaunaa jääkaudelta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuuttoon kuollutta megafaunaa:

Pohjois-Amerikan megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australian megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarten megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Atlas of Paleoclimates and Paleoenvironmants of the Northern Hemisphere - Late Pleistocene-Holocene, Editors-in-chief Burkhard Frenzel, Marton Pecsi, Andrej Alekseevich Velichko, Geographical Researh Institute, Hungarian Academy of Sciences, Gustav Fischer Verlag Stuttgart, Budapest-Stuttgart 1992, ISBN 953-7395-24-5 Stuttgart
  • Late Quaternary environments of Soviet Union, A. A. Velichko, Engl edition Wright & Narnosky, University of Minnesota Publ., Longman, London 1984, ISBN 0-582-30125-4
  • Eronen, Matti: Jääkausien jäljillä. Ursan julkaisuja 43. Helsinki: Ursa, 1991. ISBN 951-9269-59-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Megafauna Habitat loss and humans: cause of mass extinctins. University of Wisconsin Eau Clarce. Viitattu 29.1.2013.
  2. Ross D.E. MacPhee, Hans-Dieter Sues: Extinctions in Near Time: Causes, Contexts, and Consequences. Springer, 1999. ISBN 9780306460920. Teoksen verkkoversio (viitattu 29.1.2013).
  3. Eronen 1991 s. 208.
  4. Eronen 1991, s. 200-202.
  5. a b Frenzel 1992, s. 127.
  6. a b Frenzel 1992, s 61.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]