Megafauna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jääkauden megafaunaan kuulunutta villamammuttia esittävä rekonstruktio.

Megafauna on yhteisnimi suurikokoisille maaeläimille. Suurikokoisen rajana on pidetty joko sataa kiloa[1] tai sataa paunaa (100 lb, noin 45 kiloa)[2]. Sanaa käytetään etenkin jääkaudella eläneistä, sittemmin sukupuuttoon kuolleista lajeista. Myös nykyään eläviä suurikokoisia kesyttämättömiä eläimiä, kuten norsuja ja leijonia voidaan pitää megafaunana.

Jääkauden megafauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisen jääkauden (Euroopassa Veiksel-jääkauden) megafauna oli jääkauden oloihin sopeutunut suureläimistö.[3] Siihen kuuluivat mammutti, villasarvikuono, saiga-antilooppi, myskihärkä, peura, biisoni, arovisentti, hevonen, kameli, luolahyeena, luolaleijona ja luolakarhu,[4] sekä harmaakarhu, jääkarhu, susi, villikoira ja niin edelleen. Merkittävä osa pleistoseenin magafaunasta hävisi pleistoseenin lopussa ja holoseenin alussa. Tämän pleistoseenin megafaunan tuhon syyksi on epäilty ihmisen harjoittamaa metsästystä, ilmastonmuutosta, kosmista katastrofia jne. Jääkauden megafaunaan kuului tundran, metsän ja aron lajeja.[5]

Viime jääkauden megafaunan levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 30 000 vuotta sitten laajimmalle levinneet jääkautiset suureläimet olivat mammutti ja villasarvikuono. Näiden elinalue supistui, kun ilmasto kylmeni. Mammuttifauna tarkoittaa sitä plestoseenin magafaunan osaa, joka asui suunnilleen villammautin asuinalueella, mutta siihen tähän voidaan lukea megafaunaa kevyempiäkin eläimiä. Mammuttifaunan asuinaluetta kutsutaan monesti arotundraksi ja/tai mammuttiaroksi, vaikka mammutti näyttää asuneen kasvillisuudeltaan monenlaisilla alueilla. Siperian mammuttifaunaksi lasketaan yleensä villamammutti Mammuthus primigenius, biisoni Bison priscus occidentalis, tsherskinhevonen Equus lenensis, villasarvikuono Coelodonta antiquitatis, peura Rangifer tarandus, Baikalinjakki Bos (Poephagus) baikalensis, myskihärkä Ovibos moschatus, pohjoinen saiga Saiga tatarica, susi Canis lupus, jääkarhu Ursus maritimus, ahma Gulo gulo, luolalijona Panthera spelaea ja luolakarhu Ursus spelaeus.[6]

Pienempiä, saman aikaisia megafaunaan kuulumattomia jääkautisia eläimiä olivat napajänis Lepus arcticus, kamtshatkanmurmeli Marmota camtschatica ja sopuli Lemmus sibiricus.[6]

Euraasiassa mammuttifauna jaetaan arktiseen ja boreaaliseen. Ukrainassa arktisen faunan eteläraja oli noin 50 leveysasteella, mutta lännempänä se kattoi käytännössä koko Ranskan[7]. Boreaalisen faunan eteläraja kulki vähän ikiroudan rajan pohjoispuolella noin 40 leveydellä ja oli Itä-Siperiassa 60 leveydellä[7]. Metsämaan lajit elivät yleensä vuoristoissa, mutta myös jokien varsilla[5].

Pleistoseenin sukupuuttoon kuollutta megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikan megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Amerikan megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australian megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarten megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyistä megafaunaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Atlas of Paleoclimates and Paleoenvironmants of the Northern Hemisphere - Late Pleistocene-Holocene, Editors-in-chief Burkhard Frenzel, Marton Pecsi, Andrej Alekseevich Velichko, Geographical Researh Institute, Hungarian Academy of Sciences, Gustav Fischer Verlag Stuttgart, Budapest-Stuttgart 1992, ISBN 953-7395-24-5 Stuttgart
  • Late Quaternary environments of Soviet Union, A. A. Velichko, Engl edition Wright & Narnosky, University of Minnesota Publ., Longman, London 1984, ISBN 0-582-30125-4
  • Eronen, Matti: Jääkausien jäljillä. Ursan julkaisuja 43. Helsinki: Ursa, 1991. ISBN 951-9269-59-2.
  • Ukraintseva, V.V.: Mammoths and the Environment. Cambridge University Press, 2013. ISBN 1107027160, ISBN 978-1107027169. ei vielä ilmestynyt, saatavissa esiketseluna Google Booksissa

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Megafauna Habitat loss and humans: cause of mass extinctins. University of Wisconsin Eau Clarce. Viitattu 29.1.2013.
  2. Ross D.E. MacPhee, Hans-Dieter Sues: Extinctions in Near Time: Causes, Contexts, and Consequences. Springer, 1999. ISBN 9780306460920. Teoksen verkkoversio (viitattu 29.1.2013).
  3. Eronen 1991 s. 208.
  4. Eronen 1991, s. 200-202.
  5. a b Frenzel 1992, s. 127.
  6. a b Ukraintseva 2013, s 23
  7. a b Frenzel 1992, s 61.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kurtén, Björn: Jääkausi. WSOY, 1969. ISBN 951-0-00149-X.
  • Lunkka, Juha Pekka: Maapallon ilmastohistoria - kasvihuoneista jääkausiin. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-083-1.
  • Björklund, Tom & Vuokko, Seppo: Mammutin aika – useimmat jääkauden lajit elävät yhä. Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4113-4.
  • Lister, Adrian & Bahn, Paul: Mammutit: Jääkauden jättiläiset. Alkuteos: Mammoths – giants of the ice age, 2007. Esipuhe: Jean M. Untinen-Auel. Suom. Arja Hokkanen. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25064-3.
  • Frozen fauna of the mammoth steppe - The story of Blue Babe, R. Dale Guthrie, The University of Chicago press, Chicago and London 1990, ISBN 0-226-31123-6 pbk alk paaer, ISBN 0-226-31122-8 alk paper