Sisäsiittoisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisäsiittoisuudella tarkoitetaan perinnöllisyystieteessä lisääntymistä, jossa pariutuvat yksilöt ovat enemmän sukua keskenään kuin populaatiosta sattumanvaraisesti valitut yksilöt keskimäärin. Toisin sanoen lisääntyvät yksilöt ovat (läheistä) sukua toisilleen.

Haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäsiitoksen haitalliset vaikutukset johtuvat sukulaispariutumisten aiheuttamasta homotsygotian kasvusta. Todennäköisyys sille, että yksilöllä on kaksi samanlaista alleelia eli geenimuotoa yhdessä lokuksessa, kasvaa. Homotsygotia ei itsessään ole vaarallista, mutta sen seurauksena esimerkiksi erilaiset resessiiviset eli väistyvät sairaudet pääsevät ilmenemään ja kuolemaan johtavat resessiiviset letaalialleelit voivat homotsygoitua. Sisäsiitos myös vähentää heteroosista koituvia hyötyjä.

Vaikka tietyissä tilanteissa sisäsiittoisuuden kautta tapahtuva letaalialleelien rikastuminen voi johtaa myös geeniperimän puhdistumiseen haitallisista mutaatioista, on sen nettovaikutus yleensä aina negatiivinen. Sisäsiittoisuus on nimittäin luonnossa useimmiten seurausta pienestä efektiivisestä populaatiokoosta, jolloin yksilöille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin pariutua lähisukulaistensa kanssa. Tällöin menetetään myös runsain määrin hyödyllistä geneettistä muuntelua. Samalla kelpoisuusarvoltaan heikompien, vaikkei välttämättä letaalien mutaatioiden rikastuminen heikentää yksilöiden kelpoisuutta ja jälkeläistuotantoa. Tämä johtaa luonnossa eristyneissä populaatioissa, joissa sisäsiittoisuus on yleisintä, useimmiten entistä vakavampaan sisäsiittoisuuteen.

Vaikka jalostuksessa yleensä pyritään puhtaisiin linjoihin haluttujen ominaisuuksien homotsygotiaa kasvattamalla ja puhdistamalla kannasta haitalliset alleelit, ovat sisäsiittoisuuden yhteenlasketut haitat luonnossa siis huomattavasti suuremmat. Hyödyllisen geneettisen muuntelun menettämisen haitat ovat pitkällä tähtäimellä suurempia kuin pelkästä letaalialleelien kariutumisesta saatava hyöty, kun populaatio menettää suuren osan potentiaalistaan sopeutua mahdollisiin tuleviin muutoksiin. Yleensä myös niin kutsuttu positiivinen valinta muuttaa populaation HW-tasapainotilaa ja karsii haitallisia alleeleja huomattavasti tehokkaammin kuin sisäsiittoisuus, kun yksittäiset yksilöt pyrkivät maksimoimaan jälkeläistensä kelpoisuuden ja hyödylliset alleelit runsastuvat populaatiossa.

Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäsiittoisuutta on monessa mittakaavassa. Esimerkiksi joissakin pienissä paikallisissa etnisissä ryhmissä ihmiset lisääntyvät toisten samaan ryhmään kuuluvien kanssa, jolloin geenitarjonta on hyvin rajoittunutta. Periytyvien kansantautien esiintyvyyttä sisäsiittoisuus lisää huomattavissa määrin. Pohjois-Sentinel on esimerkki nykyään esiintyvistä sisäsiittoisista yhteisöistä. Koska insestin aiheuttama sisäsiittoisuus on haitallista myös ihmiselle, evoluutiopsykologia on yrittänyt kartoittaa erilaisia insestinvälttämismekanismeja kuten Westermarck-efektiä. Ihmisyhteisössä sisäsiittoisuuden astetta voidaan arvioida serkusavioliittojen yleisyydellä.lähde? Mitä yleisempiä serkusavioliitot ovat jossakin kulttuuripiirissä, sitä todennäköisemmin yhteisö on sisäsiittoinen.lähde? Perinteisesti sisäsiittoisuuteen on suhtauduttu hyvin karsaasti, mutta avioliittoja sukulaisten kesken on solmittu varsinkin aristokraattien piirissä perimysjärjestyksen vahvistamiseksi ja politiikan välineenä. Seurauksena on ollut monien vahingollisten mutaatioiden yleistyminen, malliesimerkkinä Euroopan kuninkaallisten riesana ollut hemofilia, joka oli lähtöisin Britannian kuningatar Viktorian ituradassa tapahtuneesta mutaatiosta.

Esimerkiksi Adolf Hitlerin suvussa on isän puolelta sisäsiittoisuutta.[1] Geneetikko Steve Jones on arvostellut muslimikulttuurissa tavallisia serkusavioliittoja, sillä ne johtavat sisäsiittoisuuteen ja vakaviin ongelmiin syntyvillä lapsilla. Englannin Bradfordissa 75 % pakistanilaista alkuperää olevista menee naimisiin serkkunsa kanssa. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]