Liitukauden joukkosukupuutto

Wikipedia

Liitukauden joukkosukupuutto johtui todennäköisimmin suuren asteroidin törmäyksestä. Hyvin suurella nopeudella liikkuneen asteroidin törmäyskitka kaasuunnutti asteroidin ja osan kalliota, mikä aiheutti valtavan räjähdyksen, joka synnytti suuren kraatterin.

Liitukauden joukkosukupuutto tapahtui 65,5 miljoonaa vuotta sitten. Silloin dinosaurukset ja monet maa- ja merieläimet kuolivat. Liitukuoriset eläimet kuolivat. Tuho kosketti eniten suuria lajeja, pienet selvisivät paremmin hengissä. Kotilomaiset ammoniitit hävisivät meristä täysin. Pienet matelijat, nisäkkäät ja linnut selvisivät.

Liitukauden lopun joukkotuhon syystä kiistellään yhä. Yleensä tämän joukkotuhon syynä pidetään harvinaisen suuren asteroidin törmäystä Jukatanin niemimaalle. Tämä on päätelty siitä, että liitukauden päättävä KT-raja sisältää satoja kertoja normaalia enemmän Maassa harvinaista iridiumia. On olemassa merkkejä siitä, että liitukauden lopun aikoihin Maahan osui monia suuria asteroideja alle miljoonan vuoden sisään. Yksi lienee synnyttänyt Shiva-kraatterin ja ehkä laukaisseen Deccanin laavapurkaukset. Toinen on Jukatanin Chicxulubin synnyttänyt. Valtavat törmäykset levittivät kuumaa kaasua ympärilleen myrskytuulen voimalla. puita kaatava paineaalto, hyökyaallot ja kuuman kiven sade olivat tappavia törmäyskohtien lähellä. Maanjäristys loi omat tuhovaikutuksensa, muun muassa maanvyöryjä. Kuumat kiviheitteet ja kuuma törmäyskaasu nostivat suuria tulipaloja. Törmäysten nostama pöly ja kemikaalit pimensivät auringon. Kasvit kuolivat laajoilla alueilla, mikä tappoi muista törmäystuhoista hengissä selvinneitä kasvinsyöjäeläimiä. Tämän takia kasvinsyöjiä syövät petodinosaurukset kuolivat. Merissä kuoli yhteyttävä plankton vähäksi aikaa, mikä tappoi monet planktonia syövät nilviäiset ja nilviäisiä syövät meriliskot. Monet syvänmeren eliöt, sammakkoeläimet ja kaikkiruokaiset sekä hajottajat selvisivät hengissä. Yksi menestyneistä selviytyjistä oli nisäkkäät.

[muokkaa] Joukkosukupuutto

liitukauden päättävä KT-raja Coloradossa.

Liitukauden lopuilla oli menossa Maastricht-vaihe, jolloin eli muun muassa kuuluisa petolisko Tyrannosaurus rex. Liitukauden loppua kohti dinosauruslajisto harveni^[1] ja merenpinta laski kauden lopuilla hitaasti, mikä on voinut hävittää matalan meren eliölajeja.

Nokkaliskojen määrä väheni Pohjois-Amerikassa kohti liitukauden loppua, ja eräälle seudulle jäi vain yksi, Anatosaurus^[2]. Hell Creaakin seuduille eli aivan liitukauden lopuilla noin 10 suuren dinosauruslajin yhteisö. Kolmisarvinne Triceratops oli tavallisin, oli myös Anatosaurus ja hirviömäine petolisko Tyrannosaurus, noin 20 pienempää ei-dinosaurusliskoa, 2 käärmettä ja 19 nisäkästen lajia. Useimmat nisäkkäät olivat multituberkulaatteja, pussieläimiä ja muita alkeellisia tyyppejä, ja vain harvat nykyisen tyyppisiä istukallisia nisäkkäitä^[3]

Noin 65,5 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen liitukauden lopun näkyvimpiä merkkejä kivikerrostumissa oli dinosaurusten luurankojen ja liitua tuottavien pieneliöiden häviäminen. Vain joitakin harvoja dinosaurusten luita on liitukauden päättävän KT-rajan yllä. Ne siirtyivät sinne todennäköisesti eroosion, maanvyöryjen ja vastaavien syiden aiheuttamien kerrostumien uudelleenjärjestymisen takia. Liitukauden ja seuraavan paleoseenikauden rajalla on kerrostuma, jossa on merkkejä asteroiditörmäyksestä, lasimaisia pallosia, tektiittejä ja murskaantunutta kvartsia ja merkkejä kondriittimeteoriittiaineksen normaalia suurimmista määristä näihin aikoihin. Maahan näyttää törmänneen suhteellisen lyhyen ajan sisään muutamia asteroideja. Jukatanille törmännyt asteroidi tuotti Chicxulub-kraatterin. Intian seuduille syntynyt Shiva-kraatteri on saattanut synnyttää valtavat Deccanin laakiobsalattipurkaukset tai laajentaa niitä.

Eläinten tuhoon uskotaan liittyneen uuden kasviravinnon ja yhteyttävän planktonin tilapäinen häviäminen, joka tuhosi ravintoketjussa ylempänä olevat kasvinsyöjät ja lihansyöjät. Jätteiden- ja haaskansyöjät ja ei-yhteyttävät planktonit selvisivät paremmin. Joidenkin mukaan kasvinsyöjän kuolivat kasvien vähenemisen myötä, jonka jälkeen kasvinsyöjiä syövät petodinosaurukset kuolivat.^[4] . Ammoniitteja ja muita meren nilviäisiä syövät merieläimet kuten mosasaurit katosivat.^[5]. Matalan veden lajeja kuoli enemmän kuin merenpohjan lajeja. Mikroskooppisen pieniä lajeja kuten dinoflagelleetteja hävisi myös, muttei kokonaisuuden kannalta merkittävissä määrin.

Monet kaikkiruokaiset hyönteissyöjät ja raadonsyöjät selvisivät. Hyönteiset, etanat ja muut eläimet jotka söivät kuollutta eläin- ja kasviainesta, joutuivat hyönteisten ja nisäkkäiden ravinnoksi. Krokotiilit selvisivät luultavasti sen takia, että ne pystyivät syömään jätettä.

Pohjois-Amerikan kasvilajeista hävisi kuitenkin noin 57 prosenttia. Kuitenkin jo ennen liitukauden loppua uskotaan tapahtuneen merkittäviä muutoksia Pohjois-Amerikan kasvilajistossa. Uudessa-Seelannissa ja Etelämantereella kasvilajisto säilyi kutakuinkin ennallaan, mutta niiden kokonaismäärä väheni merkittävästi. Saniaiset yleistyivät merkittävästi seuraavan paleoseenikauden alussa. Muun muassa Saint Helensin tulivuoren purkauksessa saninaiset valtasivat ensimmäisenä kuolleiden kasvien seudulla alaa hyötyen itiöiden avulla lisääntymisestä. Hajottajat kuten sienet näyttävät olleen yleisiä jonkin aikaa.^[6]. Useimmat sammakkoeläimet selvisivät hengissä.

Nisäkkäiden määrä 2,2-kertaistui. Useimmat säilyneet nisäkkäät olivat pieniä, alle 1-kiloisia, ja pienen kokonsa puolesta pystyivät hakemaan suojaa eri ympäristöissä. Pohjoisen pallonpuoliskon pussinisäkkäät katosivat, mutta säilyivät Australiassa ja Etelä-Afrikassa. Pohjois-Amerikan ainoa selvinnyt pussieläin oli opossumia muistuttanut myöhäisliitukauden Alphadon, joka on suunnilleen sama kuin paleoseenin Peradectes. Pohjois-Amerikassa eli tuhon jälkeen muun muassa puupäästäistä muistuttanut Purgatorius. Puoli miljoonaa vuotta tuhon jälkeen erään alueen ravintoketjun huipulla oli melko pieni lihansyöjä Proungulatum^[7].

Maalla eläinheimoista hävisi 25 prosenttia ja -suvuista 56 prosenttia. Merimatelijoista hävisi 93 prosenttia, ammoniiteista 100 prosenttia, koralleista 65 prosenttia ja planktonista 83 prosenttia. Dinosaurukset ja lentoliskot kuolivat kaikki sukupuuttoon ja matelijoistakin kuoli 56 prosenttia. Kasvit säilyivät paremmin, niistä hävisi vain 10 prosenttia.

Tapahtuma näkyy kerrostumissa K/T-rajana, jonka jälkeen liidun tuotanto lakkasi. Joukkosukupuutosta selvisivät pienet maaeläimet kuten kilpikonnat, käärmeet ja nisäkkäät. Maalla ei selvinnyt mikään yli 25 kiloa painava. Myös linnut selvisivät. Monia nisäkäs- ja lintulajeja kuoli silti, esimerkiksi suuri osa Pohjois-Amerikan pussieläimistä. On kiistelty siitä, miten nopea liitukauden joukkosukupuutto oli. Jotkut väittävät sen tapahtuneen alle tuhannessa vuodessa, toiset väittävät sukupuuton vieneen miljoonia vuosia, kolmannet kannattavat alle vuorokauden mittaista aikaa.

[muokkaa] Erilaisia teorioita liitukauden lopun joukkotuhosta

Dinosaurusten tuhon syyksi on väitetty nisäkästä, joka olisi syönyt niiden munia. On puhuttu myös lähellä tapahtuneesta supernovaräjähdyksestä, tulivuorenpurkausten aiheuttamasta happosateesta, sairauksista ja mannerliikuntojen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Tuhoisin katastrofeista oli kuitenkin suuren meteoriitin törmääminen Meksikonlahdelle. Viimeksi mainittu olisi aiheuttanut maailmanlaajuisen pölypilven, joka olisi peittänyt auringonvalon pitkäksi aikaa ja siten katkaissut monien eläinten ravinnonsaannin. Saattaa olla, että tuhon syitä on useita, tai että yksi pääasiallinen tekijä laukaisi tapahtumaketjun, jolla oli pitkäaikaista vaikutusta.

Dinosaurusten tuhon selittävän teorian olisi selitettävä myös monien merieläinten kuten ammoniittien tuho ja se, miksi niin monet etupäässä pienet lajit säilyivät hengissä.

Dinosauruslajisto oli harvenemassa liitukauden lopulle mentäessä. Dinosaurukset olivat useimpien näkemysten mukaan tasalämpöisiä, lämpimään sopeutuneita eläimiä. Lyhytaikainenkin ilmaston muutos olisi ollut niille epäedullinen. Nisäkkäät sen sijaan selviävät hengissä monenlaisissa oloissa.

[muokkaa] Törmäyksen voima

Muun muassa fyysikko Luiz Alvarez, hänen poikansa kemisti Walter Alvarez ja kemistit Frank Azaro ja Helen Michels löysivät vuonna 1980 liitukauden ja paleoseenikauden väliseltä rajalta normaalia suurempia iridiumpitoisuuksia. Myöhemmin on löydetty paineshokin muokkaamaa kvartsia, lasipalloja ja tektiittejä. Iridiumpitoisuuksista on laskettu joukkotuhon aiheuttaneen asteroidin läpimitaksi noin 10 kilometriä. Törmäyksessä vapautui 500 zettajoulea eli (5×10²³ joulea) energiaa. Tämä vastaa 100 triljoonan TNT-tonnin räjähdysvoimaa mikä on sama kuin 100000 gigatonnia ja 100 miljoonaa megatonnia, eli 10 miljardia Hiroshiman pommia tai 2 miljoonaa suurinta koskaan räjäytettyä ydinpommia, Tsar-Bombaa. Vertailun vuoksi suurimman vulkaanisen kraatterin. La Garitan calderan syntyräjähdys tuotti vain 10 zettajoulea. Räjähdyksen arvellaan tuhonneen noin 99 prosenttia biomassasta. Tämänkaltaisia törmäyksiä tapahtuu suurin piirtein kerran sadassa miljoonassa vuodessa. Iridiumpitoisuuden mukaan arvioitu meteoriittikraatterin läpimitta on noin 150–200 kilometriä.

[muokkaa] Katso myös

• Hirmuliskot
• Tertiäärikausi
• Paleoseenikausi
• Maastrichtian-kausi
• Liitukausi
• K/T-raja
• Joukkosukupuutto
• Shiva-kraatteri
• Chicxulub-kraatteri
• Laakiobasalttipurkaus
• Supertulivuori
• Ydintalvi

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

1. Understanding the K-T Boundary - NASA-related website
2. Shiva crater: Chatterjee et al. 2002 Volcanism, India-Seychelles Rifting, Dinosaur Extinction, and Petroleum Entrapment at the KT Boundary (GSA abstract)
3. list of 172+ impact craters in Earth Impact Database with Crater name, Diameter, Age, Country, Latitude, Longitude, etc.
4. Earth Impact Database
5. "The KT Boundary" on Melvyn Bragg's In Our Time on BBC, Radio 4, 23rd June 2005

Tämä paleontologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.