Puola

Puolan tasavalta eli Puola on valtio Keski- ja Itä-Euroopassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Saksa, lounaassa Tšekki, etelässä Slovakia kaakossa Ukraina, idässä Valko-Venäjä ja koillisessa Liettua ja Venäjän Kaliningradin alue. Puola kuuluu Itämeren rannikkovaltioihin, merentakaisiin naapureihin lukeutuvat Tanskan Bornholm ja Ruotsi.

Puola on saanut nimensä varhaiskeskiajalla läntisessä Puolassa asuneesta polaanien heimosta.^[1] Polaanien nimi puolestaan juontuu todennäköisesti joko sanasta pole (pelto) tai płemię (heimo).

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Puolan historia

Myyttisenä Puolan perustajana pidetään Piastia, mutta ensimmäinen historiallinen hallitsija oli Mieszko I, joka kääntyi kristinuskoon vuonna 966. Puola muodostui yhtenäiseksi valtioksi 1000-luvulla. 1100-luvulla valtakunta hajosi pikkuvaltioiksi, joita mongolien armeijat ryöstelivät 1241, 1259 ja 1287. Vuonna 1320 Władysław I:sta tuli uudelleen yhdistyneen Puolan kuningas. Valtakunta nousi loistoonsa Jagiellonien suvun aikana Liettuan kanssa vuonna 1386 tehdyn liiton jälkeen ja Saksalaisen ritarikunnan lyömisen Grunwaldissa vuonna 1410 jälkeen.

Lublinin sopimuksella 1. heinäkuuta 1569 perustettiin Puola-Liettuan tasavalta. Tasavallalle oli ominaista aateliston voimakas asema, uskonnonvapaus ja vähemmistöjen oikeus omaan kieleen ja oikeudenkäyttöön. Perustuslaki antoi jokaiselle valtiopäivien jäsenelle veto-oikeuden kaikkiin päätöksiin ja jokaiselle aatelismiehelle oikeuden muodostaa ns. konfederaatio muista vapaista miehistä ja nousta kapinaan keskusvaltaa vastaan. Aatelisvalta, maanviljelijäväestön hyvin heikko asema, väestön heterogeenisuus – puolalaiset, liettualaiset, latvialaiset, juutalaiset, saksalaiset, tataarit, ukrainalaiset, valkovenäläiset ja virolaiset olivat merkittävimmät kansanryhmät – ja joidenkin vähemmistöjen vahva autonomia teki Puolasta hyvin hajanaisen valtion.

Puola-Liettua laajimmillaan

1600-luvun puolivälissä kasakkahetmanni Bohdan H'melnytskyn kapina, Pohjan sotiin liittyvä Ruotsin miehitys ja sodat Venäjää vastaan päättivät Puolan valta-aseman ja maa jäi naapuriensa armoille. Puolan valtaistuimelle asettivat kuninkaan milloin Saksi, milloin Ruotsi ja milloin Venäjä. Vuosina 1733–1735 käytiin Puolan perimyssota. Maan sisäinen hajanaisuus ja keskusvallan heikkous johtivat 1700-luvun lopulla Puolan jakoihin, joissa Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat maan keskenään kolmessa vaiheessa vuosina 1772, 1793 ja 1795. Loppuvaiheen uudistukset, kuten 1791 säädetty perustuslaki eivät pelastaneet maata. Napoleon muodosti Puolasta uudelleen itsenäisen Varsovan herttuakunnan Saksin kuninkaan alaisuudessa vuonna 1807, mutta Napoleonin kaaduttua Puola jaettiin jälleen Wienin kongressissa. Venäjälle kuuluva Puolan itäosa, ns. Kongressi-Puola, oli autonominen kuningaskunta, jolla oli liberaali perustuslaki, ja Venäjän keisari oli sen perustuslaillinen hallitsija. Puolalaiset kapinoivat usein hallitsijoitaan vastaan, ja Kongressi-Puola menetti vuoden 1830 kapinan jälkeen parlamenttinsa ja se liitettiin suoraan Venäjän alaisuuteen vuonna 1864 toisen kapinan jälkeen. 1800-luvun lopulla puolalaisen kulttuurin keskukseksi muodostui Itävallan Galitsia, erityisesti Krakovan vapaakaupunki.

[muokkaa] Uusi itsenäinen Puola

Puola, 1939

Puola itsenäistyi uudelleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin niin sanotun 14 kohdan ohjelman mukaan. Pian Saksan antautumisen jälkeen marraskuussa 1918 perustettiin Puolan toinen tasavalta.

Kysymys uudelleen itsenäistyneen Puolan rajoista herätti paljon kansainvälisiä kiistoja vielä maan itsenäistyttyäkin. Versaillesin rauhansopimuksella Puola sai Saksalta suunnilleen ne alueet, jotka sille lännessä olivat kuuluneet ennen vuoden 1772 ensimmäistä jakoa: Posenin alueen sekä osan Länsi-Preussia, josta muodostui Itämereen saakka ulottunut Puolan käytävä. Välittömästi sen itäpuolella, Veikselin suulla sijainnut, pääasiassa saksalaisten asuttama Danzig julistettiin Kansainliiton valvomaksi vapaakaupungiksi. Puolan ja samoihin aikoihin itsenäistyneen Liettuan väliin jäi Saksalle edelleen kuulunut, mutta muusta Saksasta erilleen jäänyt Itä-Preussi pääkaupunkinaan Königsberg.

Lordi Curzon ehdotti jo vuonna 1919 Puolan itärajan sijoittamista suunnilleen nykyiselle kohdalleen. Tämä ehdotettu rajalinja tuli tunnetuksi Curzonin linjana. Se ei kuitenkaan tuolloin toteutunut, sillä Puola kävi sodan Venäjän bolševikkejä vastaan 1919–1921, jossa Puolan armeija alun hyökkäyksessä valloitti Kiovan toukokuussa 1920 ja sitä seuranneen puna-armeijan vastahyökkäyksen ja puolalaisten vetäytymisen jälkeen pysäytti puna-armeijan Varsovan taistelussa elokuussa 1920 marsalkka Józef Piłsudskin johdolla. Puolan–Neuvostoliiton sota päättyi 18. maaliskuuta 1921 solmittuun Riian rauhaan. Ukraina ja Valko-Venäjä jaettiin Neuvostoliiton ja Puolan kesken, ja muun muassa Lwów jäi Puolalle. Tämän sodan aikana Puola valloitti myös Vilnan, jota Liettua oli vaatinut pääkaupungikseen. Se jäi Puolalle sodan jälkeenkin, mutta kysymys Vilnan hallinnasta muodostui pitkäaikaiseksi kiistakysymykseksi Puolan ja Liettuan välille.

Toukokuun 1926 sotasankari marsalkka Piłsudskin vallankaappaus nosti valtaan Sanacja-liikkeen. Piłsudski hallitsi aina kuolemaansa 1935 asti. Hänen kuolemansakin jälkeen vastakkain olivat maltillisemman presidentti Ignacy Mościckin "presidentin miehet" ja Piłsudskin asevoimien tarkastajaksi nimittämän Edward Rydz-Śmigłyn "marsalkan miehet."

Vuonna 1938 natsi-Saksan ja länsivaltojen välisen Münchenin sopimuksen mukaisesti Puolakin sai palan jaettavaa Tšekkoslovakiaa Sleesiasta.

[muokkaa] Puola toisessa maailmansodassa

Elokuussa 1939 Neuvostoliitto ja Saksan solmivat Molotovin–Ribbentropin sopimuksen, jonka salainen lisäpöytäkirja merkitsi Puolan jakoa niiden kesken. Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939, mistä toisen maailmansodan katsotaan alkaneen. Iso-Britannia ja Ranska julistivat kaksi päivää myöhemmin Saksalle sodan, mutta Puola ei niiden tukemanakaan kyennyt puolustautumaan muutamaa viikkoa kauempaa. Varsova joutuikin antautumaan jo 28. syyskuuta. Jo sitä ennen, 17. syyskuuta, olivat myös Neuvostoliiton joukot liittyneet hyökkäykseen, ja Saksa ja Neuvostoliitto jakoivatkin koko maan keskenään. Maan länsiosasta osa liitettiin suoraan Saksaan, ja osasta tehtiin Saksan alainen Puolan kenraalikuvernementti. Neuvostoliitto miehitti maan itäosat suunnilleen Curzonin vuonna 1919 esittämään rajalinjaan saakka, ja ne liitettiin Valko-Venäjään ja Ukrainaan. Vilnan Neuvostoliitto kuitenkin luovutti tuolloin vielä itsenäiselle Liettualle, mutta liitti itseensä seuraavan vuonna koko Liettuan. Kun Saksa vuonna 1941 aloitti sodan Neuvostoliittoa vastaan, se miehitti lyhyen ajan kuluessa myös Neuvostoliitolle joutuneen osan Puolaa.

Miehitetyssä Puolassa toimi vastarintaliike ja ensin Pariisissa ja myöhemmin Lontoossa pakolaishallitus. Sodan aikana noin 400 000 puolalaista taisteli itärintamalla neuvostojoukkojen mukana ja 200 000 länsirintamalla pakolaishallituksen alaisuudessa. Huhtikuussa 1943 Neuvostoliitto katkaisi yhteydet pakolaishallitukseen sen vaadittua Katynin tapahtumien tutkimista. Heinäkuussa 1944 puna-armeija eteni Puolaan asti ja Chełmissä perustettiin "kansallisen vapautuksen puolalainen komitea" (Polski Komitet Wyzwolenia Narodowego, PKWN), joka pian siirtyi Lubliniin.

Sodan jälkeen harmaat alueet liitettiin Puolasta Neuvostoliittoon ja punaiset alueet Saksasta Puolaan.

Toiseen maailmansotaan osallistuneista valtioista Puola kärsi prosentuaalisesti pahiten. Sodan aikana sai surmansa noin 4,3 miljoonaa puolalaista (12,4 % väestöstä). Heidän joukossaan oli noin kolme miljoonaa oli Puolan juutalaisia, joista useimmat surmattiin maahan perustetuilla tuhoamisleireillä.

Sodan jälkeen Puolan sekä itä- että länsirajat siirrettiin lännemmäksi kuin ne olivat olleet ennen sotia. Neuvostoliitolle jäivät edelleen sen vuonna 1939 alueeseensa liittämät Puolan entiset itäosat. Vastineeksi näistä Puola sai Saksalta Taka-Pommerin, Sleesian ja puolet Itä-Preussista. Länsirajaksi tuli Oder-Neisse -linja. Tämän alueliitoksen laillisuuden länsivallat tosin kyseenalaistivat vielä vuosikymmenien ajan, eikä sitä vahvistettu rauhansopimuksella. Puolaan liitettyjen alueiden koko saksalaisväestö karkotettiin maasta. Uusine rajoineen Puola oli pinta-alaltaan viidenneksen pienempi kuin ennen toista maailmansotaa.

[muokkaa] Kansantasavalta

Pääartikkeli: Puolan historia 1945–1989

PKWN julistautui jo sodan aikana Puolan ainoaksi lailliseksi hallitukseksi. Siihen kuului aluksi kommunistien ja eri vasemmistopuolueiden edustajia, mutta vuoden 1944 lopussa siihen liittyi myös useita pakolaishallituksen jäseniä. Tammikuussa 1945 PKWN siirtyi Varsovaan ja siitä tuli Puolan tasavallan väliaikainen hallitus.

Vuoden 1947 vaalien jälkeen johtoon nousi Puolan yhdistynyt työväenpuolue (Polska Zjednoczona Partia Robotnicza, PZPR) stalinisti Bolesław Bierutin johdolla. Vuonna 1952 Puola julistettiin virallisesti kansantasavallaksi (Polska Rzeczpospolita Ludowa). Stalinin kuoleman jälkeen Puolan johtoon nousi Władysław Gomułka. Kesäkuussa 1956 työläiset kapinoivat Poznańissa kulutustavaroiden puutteen ja ruuan hinnan vuoksi. 1960-luvulla Puolan talousongelmat olivat jatkuvia. Vuoden 1970 levottomuuksien jälkeen Gomułkan korvasi Edward Gierek. Länsilainojen turvin Puolan talouskasvu oli 1970-luvun alussa maailman nopeimpien joukossa. Yhdysvaltain presidentit Nixon, Ford ja Carter vierailivat kukin vuorollaan maassa. Vuoden 1973 öljykriisi johti uuteen talouskriisiin ja hinnankorotukset levottomuuksiin, erityisesti 1976 Radomissa. Puolalainen Krakovan piispa Karol Wojtyła valittiin lokakuussa 1978 paaviksi nimellä Johannes Paavali II. Hän vieraili kotimaassaan kesäkuussa 1979.

1980-luvun alussa maa oli raskaissa veloissa ja yritys nostaa lihan hintaa 1980 johti lakkoihin ja ammattiliitto Solidaarisuuden perustamiseen. Sitä johti Gdańskin Lenin-telakan sähkömies Lech Wałęsa. Solidaarisuus pakotti hallituksen neuvotteluihin. Syyskuussa 1980 Gierekin korvasi Stanisław Kania. Opposition voiman kasvun ja puolueen vallan murenemisen vuoksi johtoon nimitettiin 1981 puolustusministeri kenraali Wojciech Jaruzelski, joka julisti maan sotatilaan. Lähes kaikki Solidaarisuuden johtajat pidätettiin. Länsimaat asettivat Puolan ja Neuvostoliiton boikottiin ja levottomuudet jatkuivat vuosia. Sotatila kumottiin vähitellen ja vangitut vapautettiin 1980-luvun kuluessa.

Solidaarisuuden aikaa kuvattiin myös useissa elokuvissa. Niistä ehkä tunnetuimpia ovat Jerzy Skolimowskin Kuukatomokeikka (1982) Krzysztof Kieślowskin ohjaama Ilman loppua (1984).

[muokkaa] Puola sosialismin jälkeen

Hallituksen kyvyttömyys parantaa talouskehitystä johti uusiin lakkoihin 1988. Tuolloin hallitus tunnusti Solidaarisuuden ja aloitti neuvottelut Wałęsan kanssa. Uusi kierros aloitettiin helmikuussa 1989, ja neuvottelujen tuloksena järjestettiin avoimet kansankokouksen vaalit. Kesäkuun 1989 vaaleissa kolmanneksen paikoista saivat kommunistit, kolmanneksen muut puolueet ja kolmanneksen Solidaarisuuden tukemat ehdokkaat. Kansalliskokous nimitti Jaruzelskin presidentiksi, ja hän antoi hallituksen muodostajan tehtävän toimittaja Tadeusz Mazowieckille. Ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen Puolassa oli ei-kommunisti pääministerinä. Joulukuussa 1989 Sejm hyväksyi ehdotuksen muuttaa maan talous suunnitelmataloudesta vapaisiin markkinoihin perustuvaksi. Perustuslaista poistettiin maininta kommunistisen puolueen johtavasta asemasta ja maa nimettiin "Puolan tasavallaksi." Kommunistinen puolue hajosi tammikuussa 1990 ja suurin osa sen omaisuudesta siirrettiin valtiolle. Puolueen tilalle perustettiin Puolan sosiaalidemokraattinen puolue. Toukokuun 1990 vaalit olivat ensimmäiset täysin vapaat ja niihin osallistui yli sata puoluetta. Solidaarisuuden kansalaiskomiteoiden tukemat ehdokkaat saivat suurimman osan paikoista. Lokakuussa 1990 perustuslakia muutettiin ja presidentti Jaruzelskin kausi päätettiin kesken. Joulukuussa 1990 Lech Wałęsa valittiin presidentiksi. Hän nimitti Jan Krzysztof Bieleckin pääministeriksi.

Puolassa pyrittiin šokkiterapiaan, mahdollisimman nopeaan siirtymiseen markkinatalouteen vuodesta 1990 alkaen professori Jeffrey Sachsin ja professori, valtiovarainministeri Leszek Balcerowiczin johdolla. Puolan elintaso kohosi "20 vuodessa enemmän kuin missään muualla" ja vuonna 2008 Puolan bruttokansantuote oli 77 % korkeampi kuin 1989.^[2]

Entiset Neuvostoliiton joukot alkoivat vetäytyä maasta vuonna 1992, ja 1994 Puola liittyi NATOn rauhankumppanuusohjelmaan. NATOn jäsen siitä tuli 1999.

Euroopan unioni alkoi neuvotella Puolan kanssa jäsenyydestä 1998 ja joulukuun 2002 EU:n huippukokous kutsui Puolan jäseneksi. Maassa järjestettiin kansanäänestys jäsenyydestä kesäkuussa 2003 ja Puola liittyi Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. EU-jäsenyyden myötä suuri määrä puolalaisia lähti siirtotyöläisiksi Länsi-Eurooppaan. Useat vanhat EU-maat rajoittivat uusien jäsenmaiden kansalaisten pääsyä maahan, joten puolalaisten maahanmuuton kohdemaaksi muodostui Britannia, jonne saapui vuoden 2004 jälkeen arviolta puoli miljoonaa puolalaista maahanmuuttajaa. Yksin Britanniassa puolalaisia on töissä miljoona ja neljän miljoonan asukkaan Irlannissakin ainakin 200 000.^[3]

Entinen kommunisti Aleksander Kwaśniewski voitti Wałęsan presidentinvaalissa 1995 ja hänet valittiin uudelleen 2000. Demokraattinen vasemmistoliitto (SLD), vasemmistopuolueiden muodostama koalitio, johon kuuluivat myös entiset kommunistit, otettiin hallitukseen 1993. Vuoden 1997 vaalit voitti Solidaarisuuden tukema ryhmittymä AWS. Lokakuussa 2001 muodostettiin hallitus Demokraattisen vasemmistoliiton (SLD) ja Talonpoikien puolueen kesken. Talonpoikien puolue erotettiin hallituksesta maaliskuussa 2003, kun se kieltäytyi tukemasta hallituksen budjettiesitystä. SLD:n Leszek Miller jatkoi pääministerinä vähemmistöhallituksessa. Vuonna 2005 konservatiivinen Laki ja oikeus voitti parlamenttivaalit ja sen edustaja Lech Kaczyński valittiin presidentiksi.

[muokkaa] Politiikka

Pääartikkeli: Puolan politiikka

Puolan nykyinen perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksessä 25. toukokuuta 1997. Hallituksen keskuksena on ministerineuvosto, jota johtaa pääministeri. Presidentti nimittää hallituksen pääministerin ehdotuksen mukaan, tyypillisesti alahuoneen enemmistökoalition jäsenistä.

Valtionpäämies on presidentti, joka valitaan kansanvaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansa valitsee myös parlamentin eli kansalliskokouksen (Zgromadzenie Narodowe), jossa on 460-jäseninen alahuone (Sejm), ja 100-jäseninen ylähuone, senaatti (Senat). Alahuoneen jäsenet valitaan D'Hondtin menetelmällä nelivuotiskausiksi. Puolueilla on 5 % äänikynnys, tämä ei kuitenkaan koske kansallisten vähemmistöjen puolueita. Ylähuoneen jäsenet valitaan lohkovaalilla, jossa valituksi tulevat kunkin vaalipiirin eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Kansalliskokous kokoontuu yhteisistuntoon vain presidentin astuessa virkaansa, tai asetettaessa presidentti virkasyytteeseen tai julistettaessa hänet kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa.

Korkeimmat oikeusinstituutiot ovat korkein oikeus (Sąd Najwyższy), jonka jäsenet valitsee presidentti kansalliskokouksen suosituksen perusteella, ja perustuslaillinen oikeus (Trybunał Konstytucyjny) jonka tuomarit valitsee parlamentin alahuone yhdeksänvuotiskausille.

Alahuone asettaa myös (senaatin hyväksynnällä) asiamiehen (Rzecznik Praw Obywatelskich) valvomaan kansalaisoikeuksien toteutumista.

Puolan puolueiden kannatus on vaihdellut nopeasti. Vuoden 1999 vaalien jälkeen maata hallitsi Demokraattisen vasemmiston liitto (Sojusz Lewicy Demokratycznej) joka sai 200 alahuoneen 460:stä paikasta ja 75 senaatin 100:sta paikasta. Muu poliittinen kenttä on varsin hajanaista. SLD muodosti hallituksen Talonpoikaispuolueen (Polskie Stronnictwo Ludowe) kanssa, mutta PSL lähti hallituksesta maaliskuussa 2003. SLD:n kannatus on putosi mielipidekyselyissä nopeasti kymmenen prosentin alle, ja europarlamenttivaaleissa 2004 se sai enää 9 % äänistä ja viisi Puolan 54 paikasta.

Syyskuun 2005 parlamenttivaaleissa voittajaksi odotettiin oikeiston Laki ja oikeus -puolueen (Prawo i Sprawiedliwość, PiS) ja Kansalaisplatformin (Platforma Obywatelska, PO) koalitiota, mutta vaalikamppailun aikana PiS hyökkäsi voimakkaasti PO:n talousliberaalia politiikkaa vastaan ja ohitti sen kannatuksessa. PiS muodosti keväällä 2006 hallituksen pääministerinä Kazimierz Marcinkiewicz pienten populististen ja agraaripuolueiden kanssa: hallituskumppaneita olivat Talonpoikaispuolue (Polskie Stronnictwo Ludowe, PSL), Itsepuolustus (Samoobrona, SRP) ja Puolan perheiden liitto (Liga Polskich Rodzin, LPR). Hallitusyhteistyö on ollut ongelmallista ja hallitus hajosi kerran syyskuussa 2006, kun Itsepuolustus lähti hallituksesta budjettikiistojen ja Afganistaniin lähetettävien joukkojen vuoksi. Presidentti erotti Itsepuolustuksen maatalous- ja varapääministeri Andrzej Lepperin hallituksesta toisen kerran 9. heinäkuuta 2007 korruptiosyytösten vuoksi. Seuranneen hallituskriisin tuloksena presidentti erotti 13. elokuuta 2007 Itsepuolustuksen ja LPR:n ministerit hallituksesta. Sejm päätti hajottaa itsensä ja presidentti määräsi uudet vaalit pidettäväksi 21. lokakuuta 2007.

Lokakuun 2005 presidentinvaaleissa ennakkosuosikki Donald Tusk (PO) hävisi PiS:n Lech Kaczyńskille toisella kierroksella äänin 54 %–46 %. Heinäkuussa Marcinkiewicz erosi pääministerin virasta ja presidentti Kaczyński nimitti pääministeriksi identtisen kaksoisveljensä Jarosław Kaczyńskin. Laki ja oikeus puolustaa katolilaisia arvoja ja vastustaa äärimmäisyyteen menevää markkinataloutta. Ulkopoliittisesti Puola on kiistellyt sekä Saksan että Venäjän kanssa, mutta tullut hyvin toimeen Yhdysvaltain kanssa.

Parlamentin paikkajako syksyn 2005 vaalien jälkeen:

Sejm^[4]	Senaatti^[5]	puolue
155	49	Laki ja oikeus, PiS
133	34	Kansalaisplatformi, PO
56	3	Itsepuolustus, SRP
55	–	Demokraattisen vasemmiston liitto, SLD
34	7	Puolan perheiden liitto, LPR
25	2	Talonpoikaispuolue, PSL
–	5	riippumattomat
2	–	saksalainen vähemmistö

[muokkaa] Maantiede

Pääartikkeli: Puolan maantiede

Puola satelliittikuvassa helmikuussa

Puola on itäisen Keski-Euroopan suurin valtio (vaikkakin selvästi pienempi kuin itänaapurinsa Ukraina ja Venäjä). Puolan väkiluku on 38,1 miljoonaa ja pinta-ala 312 685 neliökilometriä (hieman Suomea pienempi). Pääkaupunki on Varsova, muita suuria kaupunkeja ovat mm. Krakova, Łódź, Wrocław, Poznań, Gdańsk, Szczecin, Bydgoszcz, Lublin, Katowice ja Białystok. Naapurimaat ovat Saksa, Tšekki, Valko-Venäjä, Slovakia, Ukraina, Liettua ja Venäjä.

Puola sijaitsee lähes kokonaisuudessaan pohjoisen Euroopan tasangolla, ja maan keskimääräinen korkeus merenpinnasta on vain 173 metriä. Sudeetit ja Karpaatit muodostavat kuitenkin maan etelärajan. Karpaatteihin kuuluvassa Tatravuoristossa sijaitsee Puolan korkein huippu, 2499 metrin Rysy.

Tasankoa halkovat monet suuret joet, kuten Veiksel (puolaksi Wisła), Oder (puolaksi Odra), Warta ja läntinen Bug. Tasaisessa maassa on myös yli 9300 järveä, etupäässä maan pohjoisosissa. Masuria on suurin järvialue ja suosittu matkailukohde.

[muokkaa] Ilmasto

Puolan ilmasto on väli-ilmasto Atlantin kostuttaman Länsi-Euroopan ja ankaramman Itä-Euroopan ilmaston välillä. Lunta on maassa yleensä alkuvuodesta helmikuulla Puolan itä-osissa, Länsi-Puolassa yli kymmenen päivää maassa viipyvä lumipeite on epävarmempi. Etelän vuoristoissa sen sijaan on aina talvella varmasti lunta. Kevät alkaa Puolassa maaliskuulla, joka vastaa säiden puolesta Etelä-Suomen huhtikuuta. Kevät on Puolassa kuivinta aikaa vuodesta. Kuivin kuukausi on huhtikuu, jolloin sataa noin 5 cm vettä. Puut tulevat lehteen Puolassa huhtikuun puolenvälin tienoilla, valkovuokot kukkivat Puolan metsissä ja puistoissa huhtikuun alussa. Toukokuu ja kesäkuu vastavat suunnilleen Etelä-Suomen kesäkuuta. Heinäkuu on lämpimin kuukausi, mutta Elokuu on yleensä Puolassa lähes yhtä lämmintä aikaa. Yleensä helteitä on vielä vuosittain syyskuun alussakin, mutta sitten säät alkavat hitaasti viiletä. Syksy on Puolassa vuoden sateisinta aikaa. Sateisimmat kuukudet ovat syyskuu ja lokakuu, jolloin sataa noin 10 cm vettä. Myös elokuu, marraskuu ja joulukuu ovat runsassateisia. Lokakuulla luonto valmistautuu Puolan talveen, ja puiden ruska on parhaimmillan noin lokakuun 20. päivän tienoilla. Samaan aikaan säät ovat muuttuneet jo syksyisen kosteiksi, pilvisiksi ja sumuisiksi. marraskuun alusta yleensä tammikuun lopulle Puola on yleensä lumeton, kuolleen näköinen ja harmaa, ja vastaa säiden puolesta Etelä-Suomen loka-marraskuuta. Ja taas juuri ennen kevättä, helmikuussa saadaan lumipeite pieneksi hetkeksi.

[muokkaa] Kasvillisuus ja eläimistö

Puola kuuluu lauhkeaan lehtimetsävyöhykkeeseen, joten metsien puusto on lehtipuuvaltaista, Puolassa tosin on myös runsaasti havupuita, kuten kuusta lehtipuiden seassa. Tyypillisiä puulajeja alavilla seudulla ovat koivut, lepät, tammi, vaahtera, tuomi, pähkinäpensas, jalavat, lehmus, pyökki ja haapa. Tatravuoristossa on havumetsiä, joissa kasvaa kuusen ja männyn lisäksi myös lehtikuusta. Kuusi kasvaa Itä-Puolassa eteläisimmillään, tosin sitä kasvaa myös Alppien rinteillä. Kuusi kuitenkin puuttuu lähes kokonaan läntisestä Puolasta. Puolan metsät on pääosin hakattu pois, mutta muutamissa paikoissa kasvaa vielä komeita aarniometsiä. Tunnetuin aarniometsä on Białowieza, jossa elää luonnonvaraisia visenttejä ja villihevosia.

[muokkaa] Hallinnollinen jako

Puolan kartta

Puola on jaettu hallinnollisesti kuuteentoista voivodikuntaan eli lääniin (województwa, yksikössä województwo), jotka jakautuvat edelleen hallintopiireihin (powiaty) ja kuntiin (gminy):

Masovian voivodikunta (Mazowieckie)
Sleesian voivodikunta (Śląskie)
Suurpuolan voivodikunta (Wielkopolskie)
Ala-Sleesian voivodikunta (Dolnośląskie)
Pommerin voivodikunta (Pomorskie)
Vähä-Puolan voivodikunta (Małopolskie)
Łódźin voivodikunta (Łódzkie)
Kujavia-Pommerin voivodikunta (Kujawsko-Pomorskie)
Länsi-Pommerin voivodikunta (Zachodniopomorskie)
Lublinin voivodikunta (Lubelskie)
Ala-Karpaattien voivodikunta (Podkarpackie)
Świętokrzyskin voivodikunta (Świętokrzyskie)
Lubuszin voivodikunta (Lubuskie)
Warmia-Masurian voivodikunta (Warmińsko-Mazurskie)
Opolen voivodikunta (Opolskie)
Podlasien voivodikunta (Podlaskie)

[muokkaa] Suurimpia kaupunkeja

Varsova

Varsova (1 700 536)
Łódź (767 628)
Krakova (757 500)
Wrocław (635 800)
Poznań (567 882)
Gdańsk (458 053)
Szczecin (417 300)
Bydgoszcz (369 151)
Lublin (355 954)
Katowice (328 404)
Białystok (295 000)
Gdynia (252 791)
Częstochowa (246 890)
Radom (227 018)
Sosnowiec (226 034)
Kielce (208 193)
Toruń (208 007)
Gliwice (199 451)
Zabrze (191 247)
Bytom (187 943)
Bielsko-Biała (176 453)

[muokkaa] Väestö

Puolan väestö on etnisesti varsin homogeeninen. On syytä kuitenkin huomata, että puolalaisten geneettinen tausta on hyvin heterogeeninen johtuen suuresta vähemmistöjen määrästä ennen toista maailmansotaa ja mongolien hyökkäyksistä (n. 1200-luvulla). Myös monet sodat ovat monipuolistaneet puolalaisten geneettistä taustaa. Maassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (96,7 %). Pieniä vähemmistöjä ovat saksalaiset, ukrainalaiset, valkovenäläiset ja liettualaiset. Noin 95 % väestöstä on katolisia, tosin vain 75 % tunnustautuu uskontoa harjoittaviksi. Jäljelle jäävään viiteen prosenttiin kuuluu mm. ortodokseja, uniaatteja, protestantteja ja juutalaisia.

Ennen toista maailmansotaa Puolassa asui yli kolme miljoonaa juutalaista, runsas miljoona sekä saksalaisia että valkovenäläisiä ja lähes neljä miljoonaa ukrainalaista. Toisen maailmansodan jälkeisessa rajojen siirrossa voittajatkin suorittivat puolalaisten laajamittaisia joukkosiirtoja.

[muokkaa] Väestöjakauma

Puolan historiallinen kansallinen koostumus^[6]
kansallisuus	1921	1931	1946	1989
puolalainen	18 814 239 69,2 %	22 208 000 69,1 %	20 520 178 85,6 %	n. 37 380 000 98,7 %
ukrainalainen	3 898 431 14,3 %	muut yht. 9 925 000 30,9%	–	n. 230 000 0,6 %
juutalainen	2 110 448 7,8 %		–	–
valkovenäläinen	1 060 237 3,9 %		–	n. 190 000 0,5 %
saksalainen	1 059 194 3,9 %		2 288 300 9,6 %	–
liettualainen	68 667 0,3 %		–	–
venäläinen	56 239 0,2 %		–	–
tšekki	30 629 0,1 %		–	–
muut	78 634 0,3 %		399 526 1,7 %	n. 80 000 0,2 %
vailla kansallisuutta	–		721 523 3,0 %	–
yhteensä	27 176 717	32 133 000	23 929 527	n. 37 875 000

[muokkaa] Talous

Puolan talous on kasvanut merkittävästi maan Euroopan unioniin liittymisen jälkeen 1. toukokuuta 2004. Vuonna 2004 kasvu oli 5,4 %, vuonna 2005 3,3 % ja vuonna 2006 5,3 %. Maatalous on edelleen tehotonta ja arkoihin alueisiin, kuten hiilentuotantoon ei ole puututtu. Maatalous työllistää edelleen 16 % työvoimasta, mutta tuo vain 4,8 % BKT:stä.^[7] Puolassa on edelleen kaksi miljoonaa yksityistä maatilaa, jotka käsittävät 90 % viljelyalasta. Keskimääräinen tilakoko on vain kahdeksan hehtaaria.^[8] Työttömyys on korkea, 14,9 % ja budjettivaje 3,7 % BTK:sta.

Puolalainen teollisuus tuottaa muun muassa elektroniikkaa, autoja (Puolan autoteollisuus), busseja (Jelcz SA, Autosan, Solaris Bus & Coach), helikoptereita (PZL Świdnik), lentokoneita, sotakalustoa (mukaan lukien panssarivaunut kuten PT-91 Twardy), lääkkeitä, kemiallisia tuotteita, maataloustuotteita ym.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

[muokkaa] Kulttuuri

Pääartikkeli: Puolan kirjallisuus

Pääartikkeli: Puolalainen keittiö

Vangin sauvakirkko, Karpacz

Puolan kulttuurihistoria on pitkä ja värikäs, se on saanut vaikutteita sekä idästä että lännestä.

Puolan kansallisrunoilija on romantikko Adam Mickiewicz (1798-1855). Henryk Sienkiewicz (1846-1916) oli Puolan ensimmäinen Nobel-palkittu kirjailija. Krzysztof Kamil Baczyński kuvasi runoissaan Toisen maailmansodan kauheuksia. Stanisław Jerzy Lec tunnetaan sarkastisista aforismeistaan. Runoilija Wisława Szymborska sai Nobelin vuonna 1996. Stanisław Lem tuli tunnetuksi scifi-kirjoitaan.

Musiikissa kuuluisin nimi on pianisti, säveltäjä Frederic Chopin. Myös puolalaiset jazzmuusikot kuten Tomasz Stanko ja Krzysztof Komeda nauttivat arvostusta jazzpiireissä.

Elokuvan parissa Puolasta tunnetaan varsinkin Roman Polański, Andrzej Wajda, ja Krzysztof Kieślowski.

[muokkaa] Merkittävimmät nähtävyydet

Auschwitzin keskitysleiri Etelä-Puolassa Krakovan liepeillä
Malborkin linna Pohjois-Puolassa
Wawelin linna Krakovassa
Sukiennice eli vanha verkahalli Krakovan pääaukiolla (Rynek Główny)
Mariankirkko Krakovassa
Kazimierz, Krakovan juutalaiskaupunginosa

[muokkaa] Tunnettuja puolalaisia

Nikolaus Kopernikus. Jan Matejko maissa

Frédéric Chopin (Fryderyk Chopin) (säveltäjä, 1810–1849)
Nikolaus Kopernikus (tähtitieteilijä, 1473–1543)
paavi Johannes Paavali II (Karol Józef Wojtyła, 1920–2005)
Adam Małysz (mäkihyppääjä, 1977-)
Maria Curie-Skłodowska (tiedenainen, 1867–1934)
Stanisław Lem (tieteiskirjailija, 1921–2006)
Adam Mickiewicz (Runoilija, 1798–1855)
Lech Wałęsa (Presidentti)
Krzysztof Kieślowski (elokuvaohjaaja)
Roman Polanski (elokuvaohjaaja)
Robert Kubica (F1-kuljettaja)
Jerzy Dudek (Jalkapallomaalivahti)
Justyna Kowalczyk (maastohiihtäjä) (voittanut Liberecsissä vuonna 2009 mm-kultaa yhdistelmähiihdossa)

[muokkaa] Lähteet

Timeline: Poland (BBC) (englanniksi)
Background Note: Poland (US. Department of State) (englanniksi)
Danusia Stok (toim.): Kieslowski on Kieslowski (1993)

[muokkaa] Viitteet

↑ Historia Ministerstwo Spraw Zagranicznych Rzeczypospolitej Polskiej. Viitattu 17.8.2008.
↑ Suomen Kuvalehti 23/2009
↑ Anna-Liisa Lilius: Suomi myöhästyi putkimieskisasta Talouselämä. 1.7.2008. Talentum. Viitattu 17.8.2008.
↑ The List of The Committees 2005. Mikrobit Sp. z o.o. Viitattu 17.8.2008. (englanniksi)
↑ List of committees - seats share 2005. Mikrobit Sp. z o.o. Viitattu 17.8.2008. (englanniksi)
↑ unkaril. aikakauslehti História 2–3 / 1991
↑ Poland CIA. Viitattu 17.8.2008. (englanniksi)
↑ Background Note: Poland Bureau of Public Affairs. Viitattu 17.8.2008. (englanniksi)