Puola

Puolan tasavalta eli Puola on valtio Keski- ja Itä-Euroopassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Saksa, lounaassa Tšekki, etelässä Slovakia kaakossa Ukraina, idässä Valko-Venäjä ja koillisessa Liettua ja Venäjän Kaliningradin alue. Puola kuuluu Itämeren rannikkovaltioihin, merentakaisiin naapureihin lukeutuvat Tanskan Bornholm ja Ruotsi.

Puola on saanut nimensä varhaiskeskiajalla läntisessä Puolassa asuneesta polaanien heimosta.^[3] Polaanien nimi puolestaan juontuu todennäköisesti joko sanasta pole (pelto) tai płemię (heimo).

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Puolan historia

Myyttisenä Puolan perustajana pidetään Piastia, mutta ensimmäinen historiallinen hallitsija oli Mieszko I, joka kääntyi kristinuskoon vuonna 966.^[4] Puola muodostui yhtenäiseksi valtioksi 1000-luvulla. 1100-luvulla valtakunta hajosi pikkuvaltioiksi, joita mongolien armeijat ryöstelivät 1241, 1259 ja 1287. Vuonna 1320 Władysław I:sta tuli uudelleen yhdistyneen Puolan kuningas. Valtakunta nousi loistoonsa Jagellojen suvun aikana Liettuan kanssa vuonna 1386 tehdyn liiton jälkeen ja sen jälkeen, kun puolalais-liettualaiset joukot olivat lyöneet Saksalaisen ritarikunnan Tannenbergin taistelussa (1410), josta Puolassa käytetään nimeä Grunwaldin taistelu). ^[5]

Lublinin sopimuksella 1. heinäkuuta 1569 perustettiin Puola-Liettuan liittovaltio, jonka johdossa oli vaaleilla valittu kuningas.^[6] Vuosina 1569-1572 äänioikeus laajennettiin koskemaan myös alhaisempaa aatelia. Kuninkaiksi valittiin usein ulkomaista syntyperää olevia aatelisia, jotka eivät muodostaneet dynastiaa. He olivat joko tehottomia tai jatkuvassa konfliktissa aateliston kanssa.^[7] Puola-Liettualle oli ominaista aateliston voimakas asema, uskonnonvapaus ja vähemmistöjen oikeus omaan kieleen ja oikeudenkäyttöön. Perustuslaki antoi jokaiselle valtiopäivien jäsenelle veto-oikeuden kaikkiin päätöksiin ja jokaiselle aatelismiehelle oikeuden muodostaa niin sanottu konfederaatio muista vapaista miehistä ja nousta kapinaan keskusvaltaa vastaan. Aatelisvalta, maanviljelijäväestön hyvin heikko asema, väestön heterogeenisuus – puolalaiset, liettualaiset, latvialaiset, juutalaiset, saksalaiset, tataarit, ukrainalaiset, valkovenäläiset ja virolaiset olivat merkittävimmät kansanryhmät – ja joidenkin vähemmistöjen vahva autonomia teki Puolasta hyvin hajanaisen valtion.

Puola-Liettua laajimmillaan

1600-luvun puolivälissä kasakkahetmanni Bohdan H'melnytskyn kapina, Pohjan sotiin liittyvä Ruotsin miehitys ja sodat Venäjää vastaan päättivät Puolan valta-aseman ja maa jäi naapuriensa armoille. Puolan valtaistuimelle asettivat kuninkaan milloin Saksi, milloin Ruotsi ja milloin Venäjä.^[8] Vuosina 1733–1735 käytiin Puolan perimyssota. Maan sisäinen hajanaisuus ja keskusvallan heikkous johtivat 1700-luvun lopulla Puolan jakoihin, joissa Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat maan keskenään kolmessa vaiheessa vuosina 1772, 1793 ja 1795.^[9] Loppuvaiheen uudistukset, kuten 1791 säädetty perustuslaki, eivät pelastaneet maata. Napoleon muodosti Puolasta uudelleen itsenäisen Varsovan herttuakunnan Saksin kuninkaan alaisuudessa vuonna 1807, mutta Napoleonin kaaduttua Puola jaettiin jälleen Wienin kongressissa. Venäjälle kuuluva Puolan itäosa, niin sanottu Kongressi-Puola, oli autonominen kuningaskunta, jolla oli liberaali perustuslaki, ja Venäjän keisari oli sen perustuslaillinen hallitsija. Puolalaiset kapinoivat usein hallitsijoitaan vastaan, ja Kongressi-Puola menetti vuoden 1830 kapinan jälkeen parlamenttinsa ja se liitettiin suoraan Venäjän alaisuuteen vuonna 1864 toisen kapinan jälkeen. 1800-luvun lopulla puolalaisen kulttuurin keskukseksi muodostui Itävallan Galitsia, erityisesti Krakovan vapaakaupunki.^[10]

[muokkaa] Uusi itsenäinen Puola

Puola, 1939

Puola itsenäistyi uudelleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin niin sanotun 14 kohdan ohjelman mukaan. Pian Saksan antautumisen jälkeen marraskuussa 1918 perustettiin Puolan toinen tasavalta.^[11]

Kysymys uudelleen itsenäistyneen Puolan rajoista herätti paljon kansainvälisiä kiistoja vielä maan itsenäistyttyäkin. Versaillesin rauhansopimuksella Puola sai Saksalta suunnilleen ne alueet, jotka sille lännessä olivat kuuluneet ennen vuoden 1772 ensimmäistä jakoa: Posenin alueen sekä osan Länsi-Preussia, josta muodostui Itämereen saakka ulottunut Puolan käytävä. Välittömästi sen itäpuolella, Veikselin suulla sijainnut, pääasiassa saksalaisten asuttama Danzig julistettiin Kansainliiton valvomaksi vapaakaupungiksi. Puolan ja samoihin aikoihin itsenäistyneen Liettuan väliin jäi Saksalle edelleen kuulunut, mutta muusta Saksasta erilleen jäänyt Itä-Preussi pääkaupunkinaan Königsberg.

Lordi Curzon ehdotti jo vuonna 1919 Puolan itärajan sijoittamista suunnilleen nykyiselle kohdalleen. Tämä ehdotettu rajalinja tuli tunnetuksi Curzonin linjana. Se ei kuitenkaan tuolloin toteutunut, sillä Puola kävi sodan Venäjän bolševikkeja vastaan 1919–1921, jossa Puolan armeija alun hyökkäyksessä valloitti Kiovan toukokuussa 1920 ja sitä seuranneen puna-armeijan vastahyökkäyksen ja puolalaisten vetäytymisen jälkeen pysäytti puna-armeijan Varsovan taistelussa elokuussa 1920 marsalkka Józef Piłsudskin johdolla. Puolan–Neuvostoliiton sota päättyi 18. maaliskuuta 1921 solmittuun Riian rauhaan.^[12] Ukraina ja Valko-Venäjä jaettiin Neuvostoliiton ja Puolan kesken, ja muun muassa Brest, Hrodna ja Lwów jäivät Puolalle. Tämän sodan aikana Puola valloitti myös Vilnan, jota Liettua oli vaatinut pääkaupungikseen. Se jäi Puolalle sodan jälkeenkin, mutta kysymys Vilnan hallinnasta muodostui pitkäaikaiseksi kiistakysymykseksi Puolan ja Liettuan välille.

Toukokuun 1926 sotasankari marsalkka Piłsudskin vallankaappaus nosti valtaan Sanacja-liikkeen. Piłsudski hallitsi aina kuolemaansa 1935 asti.^[13] Hänen kuolemansakin jälkeen vastakkain olivat maltillisemman presidentti Ignacy Mościckin "presidentin miehet" ja Piłsudskin asevoimien tarkastajaksi nimittämän Edward Rydz-Śmigłyn "marsalkan miehet."

Vuonna 1938 natsi-Saksan ja länsivaltojen välisen Münchenin sopimuksen mukaisesti Puolakin sai palan jaettavaa Tšekkoslovakiaa Sleesiasta.

[muokkaa] Puola toisessa maailmansodassa

Auschwitzin keskitysleiri on yksi toisen maailmansodan aikaan Puolaan rakennetuista keskitysleireistä.

15. elokuuta 1939 Neuvostoliitto ja Saksan solmivat Molotovin–Ribbentropin sopimuksen, jonka salainen lisäpöytäkirja merkitsi Puolan jakoa niiden kesken. Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939, mistä toisen maailmansodan katsotaan alkaneen. Iso-Britannia ja Ranska julistivat kaksi päivää myöhemmin Saksalle sodan, mutta kumpikaan ei sopimuksista huolimatta ryhtynyt konkreettisiin sotatoimiin Saksaa vastaan, vaikka Saksa oli keskittänyt 80 % joukoistaan ja lähes kaiken parhaan kalustonsa Puolan vastaiselle rintamalle. Puolan armeija oli sekä lukumääräisesti että materiaalisesti alivoimainen, mutta siitä huolimatta se kykeni aiheuttamaan merkittäviä tappioita vastapuolelle ja tuhoamaan muun muasssa 25 % hyökkäykseen osallistuneista Luftwaffen lentokoneista sekä kokonaisen panssaridivisioonan verran kalustoa. Vastoin yleistä myyttiä Puolan armeija ei vuonna 1939 ollut vanhanaikainen ratsuväkiarmeija (kaikilla Euroopan valtioilla oli käytössään ratsuilla liikkuvia eliittiyksiköitä, jotka kuitenkin jalkautuivat taisteluun), vaan sillä oli käytössään joitakin moderneja panssarivaunuja (7-TP) sekä panssarintorjuntakiväärejä ja -tykkejä. Joukot oli kuitenkin levitetty liian ohuelti huonosti linnoitettuihin asemiin rajan tuntumaan, minkä takia suuri osa niistä joutui saarretuksi aikaisessa vaiheessa. Lisäksi saksalaisten hävittäjälentokoneet olivat teknisesti ylivoimaisia, ja huolimatta ankarasta vastarinnasta saksalaisilla oli pian ilmaherruus. Osa Puolan ilmavoimien hävittäjälentäjistä osallistui myöhemmin taisteluun Britanniasta saavuttaen enemmän ilmavoittoja pilottia kohden kuin mikään muu yksikkö. Kaiken kaikkiaan Puola kykeni puolustautumaan Saksan armeijaa vastaan vain noin viikon vähemmän kuin Ranskan ja Britannian joukot myöhemmin Ranskassa, vaikka ne olivat sekä lukumääräisesti että teknisesti paljon tasaväkisempiä Saksan armeijaan verrattuna. Rintaman pettäessä Puolan sodanjohdon suunnitelmana oli vetäytyä puolustamaan niin sanottua Romanian käytävää eteläisessä Puolassa ja odottaa länsiliittoutuneiden liittymistä sotaan, mutta 17. syyskuuta alkanut Neuvostoliiton hyökkäys teki myös tämän suunnitelman tyhjäksi. Jäljelle jääneistä joukoista osa siirtyi Romanian satamien kautta Lähi-Itään ja sieltä edelleen Englantiin, mistä käsin ne osallistuivat Britannian ilmapuolustukseen ja myöhemmin Normandian maihinnousuun. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat koko maan keskenään. Maan länsiosasta osa liitettiin suoraan Saksaan, ja osasta tehtiin Saksan alainen Puolan kenraalikuvernementti. Neuvostoliitto miehitti maan itäosat suunnilleen Curzonin vuonna 1919 esittämään rajalinjaan saakka, ja ne liitettiin Valko-Venäjään ja Ukrainaan. Tämän jälkeen rajaa korjailtiin vielä kertaalleen, Saksa luopui vaatimuksistaan Liettuassa ja Neuvostoliitto luovutti 250 neliökilometrin kokoisen alueen valtaamastaan Itä-Puolasta.^[14]. Vilnan Neuvostoliitto kuitenkin luovutti tuolloin vielä itsenäiselle Liettualle, mutta liitti itseensä seuraavan vuonna koko Liettuan. Kun Saksa vuonna 1941 aloitti sodan Neuvostoliittoa vastaan, se miehitti lyhyen ajan kuluessa myös Neuvostoliitolle joutuneen osan Puolaa.

Miehitetyssä Puolassa toimi vastarintaliike ja ensin Pariisissa ja myöhemmin Lontoossa pakolaishallitus. Sodan aikana noin 400 000 puolalaista taisteli itärintamalla neuvostojoukkojen mukana ja 200 000 länsirintamalla pakolaishallituksen alaisuudessa. Huhtikuussa 1943 Neuvostoliitto katkaisi yhteydet pakolaishallitukseen sen vaadittua Katynin tapahtumien tutkimista. Heinäkuussa 1944 puna-armeija eteni Puolaan asti ja Chełmissä perustettiin "kansallisen vapautuksen puolalainen komitea" (Polski Komitet Wyzwolenia Narodowego, PKWN), joka pian siirtyi Lubliniin.

Toisen maailmansodan jälkeen harmaat alueet liitettiin Puolasta Neuvostoliittoon ja punaiset alueet Saksasta Puolaan.

Toiseen maailmansotaan osallistuneista valtioista Puola kärsi prosentuaalisesti pahiten^selvennä. Sodan aikana sai surmansa noin 4,3 miljoonaa puolalaista (12,4 % väestöstä). Heidän joukossaan oli noin kolme miljoonaa Puolan juutalaista, joista useimmat surmattiin maahan perustetuilla tuhoamisleireillä.

Sodan jälkeen Puolan sekä itä- että länsirajat siirrettiin lännemmäksi kuin ne olivat olleet ennen sotia. Neuvostoliitolle jäivät edelleen sen vuonna 1939 alueeseensa liittämät Puolan entiset itäosat poislukien Białystokin seutu, joka palautui osaksi Puolaa. Vastineeksi itäosien menetyksestä Puola sai Saksalta Taka-Pommerin, Sleesian ja puolet Itä-Preussista. Länsirajaksi tuli Oder-Neisse -linja. Tämän alueliitoksen laillisuuden länsivallat tosin kyseenalaistivat vielä vuosikymmenien ajan, eikä sitä vahvistettu rauhansopimuksella. Puolaan liitettyjen alueiden koko saksalaisväestö karkotettiin maasta. Uusine rajoineen Puola oli pinta-alaltaan viidenneksen pienempi kuin ennen toista maailmansotaa.

[muokkaa] Kansantasavalta

Pääartikkeli: Puolan historia 1945–1989

PKWN julistautui jo sodan aikana Puolan ainoaksi lailliseksi hallitukseksi. Siihen kuului aluksi kommunistien ja eri vasemmistopuolueiden edustajia, mutta vuoden 1944 lopussa siihen liittyi myös useita pakolaishallituksen jäseniä. Tammikuussa 1945 PKWN siirtyi Varsovaan ja siitä tuli Puolan tasavallan väliaikainen hallitus.

Vuoden 1947 vaalien jälkeen johtoon nousi Puolan yhdistynyt työväenpuolue (Polska Zjednoczona Partia Robotnicza, PZPR) stalinisti Bolesław Bierutin johdolla. Vuonna 1952 Puola julistettiin virallisesti kansantasavallaksi (Polska Rzeczpospolita Ludowa). Stalinin kuoleman jälkeen Puolan johtoon nousi Władysław Gomułka. Kesäkuussa 1956 työläiset kapinoivat Poznańissa kulutustavaroiden puutteen ja ruuan hinnan vuoksi. 1960-luvulla Puolan talousongelmat olivat jatkuvia. Vuoden 1970 levottomuuksien jälkeen Gomułkan korvasi Edward Gierek. Länsilainojen turvin Puolan talouskasvu oli 1970-luvun alussa maailman nopeimpien joukossa. Yhdysvaltain presidentit Nixon, Ford ja Carter vierailivat kukin vuorollaan maassa. Vuoden 1973 öljykriisi johti uuteen talouskriisiin ja hinnankorotukset levottomuuksiin, erityisesti 1976 Radomissa.^[15] Puolalainen Krakovan piispa Karol Wojtyła valittiin lokakuussa 1978 paaviksi nimellä Johannes Paavali II. Hän vieraili kotimaassaan kesäkuussa 1979.^[16]

1980-luvun alussa maa oli raskaissa veloissa ja yritys nostaa lihan hintaa 1980 johti lakkoihin ja ammattiliitto Solidaarisuuden perustamiseen. Sitä johti Gdańskin Lenin-telakan sähkömies Lech Wałęsa. Solidaarisuus pakotti hallituksen neuvotteluihin. Syyskuussa 1980 Gierekin korvasi Stanisław Kania. Opposition voiman kasvun ja puolueen vallan murenemisen vuoksi johtoon nimitettiin 1981 puolustusministeri kenraali Wojciech Jaruzelski, joka julisti maan sotatilaan.^[17] Lähes kaikki Solidaarisuuden johtajat pidätettiin. Länsimaat asettivat Puolan ja Neuvostoliiton boikottiin ja levottomuudet jatkuivat vuosia. Sotatila kumottiin vähitellen ja vangitut vapautettiin 1980-luvun kuluessa.^[18]

Solidaarisuuden aikaa kuvattiin myös useissa elokuvissa. Niistä ehkä tunnetuimpia ovat Jerzy Skolimowskin Kuutamokeikka ja(1982) Krzysztof Kieślowskin ohjaama Ilman loppua (1984). Aihetta käsiteltiin myös Filip Bajonin tv-elokuvassa Sauna (1992). Siinä joukko puolalaisia miehiä kohtaavat toisensa helsinkiläisessä saunassa 1980-luvun alussa. Siellä he yhtäkkiä joutuvat seuraamaan televisiossa, miten heidän kotimaahansa julistetaan sotatila.

[muokkaa] Puola sosialismin jälkeen

Leszek Balcerowiczin aloitteesta toteutettiin 1990 alussa šokkiterapiaohjelma, jonka avulla maa siirtyi sosialistisesta suunnitelmataloudesta markkinatalouteen.^[19] Muiden entisten kommunistivaltioiden tavoin Puolassa oli siirtymäkaudella sosiaalinen ja taloudellinen taantuma, mutta Puolasta tuli näistä maista ensimmäinen, joka saavutti uudelleen vuotta 1989 edeltäneen bruttokansantuotteen tason.

Monien ihmisoikeuksien, kuten sananvapauden, toteutuminen parantui näkyvästi. Vuonna 1991 Puolasta tuli Visegrádin ryhmän jäsen,^[20] ja vuonna 1999 se liittyi Natoon samaan aikaan Tsekin ja Unkarin kanssa. Puolalaiset äänestivät Euroopan unionin jäsenyydestä vuonna 2003, ja maasta tuli täysjäsen toukokuussa 2004.^[21]

Edelleen Puola liittyi Schengen-alueeseen vuonna 2007, jolloin rajavalvontaa Puolan ja muiden sopimusmaiden välillä vähennettiin. Tämän seurauksena Puolan Valkovenäjän, Venäjän ja Ukrainan vastaisten rajojen valvontaa vastaavasti lisättiin.^[22]

Huhtikuun 10. päivänä 2010 Puolan presidentti Lech Kaczyński ja 89 muuta puolalaista merkkihenkilöä kuoli lentoturmassa Smolenskissa Venäjällä. Presidentin seurue oli ollut matkalla muistamaan Katynin joukkomurhan uhreja paikan päälle.^[21]

[muokkaa] Politiikka

Pääartikkeli: Puolan politiikka

Puolan nykyinen perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksessä 25. toukokuuta 1997. Hallituksen keskuksena on ministerineuvosto, jota johtaa pääministeri. Presidentti nimittää hallituksen pääministerin ehdotuksen mukaan, tyypillisesti alahuoneen enemmistökoalition jäsenistä.

Valtionpäämies on presidentti, joka valitaan kansanvaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansa valitsee myös parlamentin eli kansalliskokouksen (Zgromadzenie Narodowe), jossa on 460-jäseninen alahuone (Sejm), ja 100-jäseninen ylähuone, senaatti (Senat).^[23] Alahuoneen jäsenet valitaan D'Hondtin menetelmällä nelivuotiskausiksi. Puolueilla on 5 % äänikynnys, tämä ei kuitenkaan koske kansallisten vähemmistöjen puolueita. Ylähuoneen jäsenet valitaan lohkovaalilla, jossa valituksi tulevat kunkin vaalipiirin eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Kansalliskokous kokoontuu yhteisistuntoon vain presidentin astuessa virkaansa, tai asetettaessa presidentti virkasyytteeseen tai julistettaessa hänet kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa.

Korkeimmat oikeusinstituutiot ovat korkein oikeus (Sąd Najwyższy), jonka jäsenet valitsee presidentti kansalliskokouksen suosituksen perusteella, ja perustuslaillinen oikeus (Trybunał Konstytucyjny) jonka tuomarit valitsee parlamentin alahuone yhdeksänvuotiskausille.

Alahuone asettaa myös (senaatin hyväksynnällä) asiamiehen (Rzecznik Praw Obywatelskich) valvomaan kansalaisoikeuksien toteutumista.

Puolan puolueiden kannatus on vaihdellut nopeasti. Vuoden 1999 vaalien jälkeen maata hallitsi Demokraattisen vasemmiston liitto (Sojusz Lewicy Demokratycznej) joka sai 200 alahuoneen 460 paikasta ja 75 senaatin 100 paikasta. Muu poliittinen kenttä on varsin hajanaista. SLD muodosti hallituksen Talonpoikaispuolueen (Polskie Stronnictwo Ludowe) kanssa, mutta PSL lähti hallituksesta maaliskuussa 2003. SLD:n kannatus on putosi mielipidekyselyissä nopeasti kymmenen prosentin alle, ja europarlamenttivaaleissa 2004 se sai enää 9 % äänistä ja viisi Puolan 54 paikasta.

Syyskuun 2005 parlamenttivaaleissa voittajaksi odotettiin oikeiston Laki ja oikeus -puolueen (Prawo i Sprawiedliwość, PiS) ja Kansalaisfoorumi-puolueen (Platforma Obywatelska, PO) koalitiota, mutta vaalikamppailun aikana PiS hyökkäsi voimakkaasti PO:n talousliberaalia politiikkaa vastaan ja ohitti sen kannatuksessa. PiS muodosti keväällä 2006 hallituksen pääministerinä Kazimierz Marcinkiewicz pienten populististen ja agraaripuolueiden kanssa: hallituskumppaneita olivat Talonpoikaispuolue (Polskie Stronnictwo Ludowe, PSL), Itsepuolustus (Samoobrona, SRP) ja Puolan perheiden liitto (Liga Polskich Rodzin, LPR). Hallitusyhteistyö on ollut ongelmallista ja hallitus hajosi kerran syyskuussa 2006, kun Itsepuolustus lähti hallituksesta budjettikiistojen ja Afganistaniin lähetettävien joukkojen vuoksi. Presidentti erotti Itsepuolustuksen maatalous- ja varapääministeri Andrzej Lepperin hallituksesta toisen kerran 9. heinäkuuta 2007 korruptiosyytösten vuoksi. Seuranneen hallituskriisin tuloksena presidentti erotti 13. elokuuta 2007 Itsepuolustuksen ja LPR:n ministerit hallituksesta. Sejm päätti hajottaa itsensä ja presidentti määräsi uudet vaalit pidettäväksi 21. lokakuuta 2007.

Lokakuun 2005 presidentinvaaleissa ennakkosuosikki Donald Tusk (PO) hävisi PiS:n Lech Kaczyńskille toisella kierroksella äänin 54 %–46 %. Heinäkuussa Marcinkiewicz erosi pääministerin virasta ja presidentti Kaczyński nimitti pääministeriksi identtisen kaksoisveljensä Jarosław Kaczyńskin. Laki ja oikeus puolustaa katolilaisia arvoja ja vastustaa äärimmäisyyteen menevää markkinataloutta. Ulkopoliittisesti Puola on kiistellyt sekä Saksan että Venäjän kanssa, mutta tullut hyvin toimeen Yhdysvaltain kanssa.

Parlamentin paikkajako syksyn 2005 vaalien jälkeen:

Sejm^[24]	Senaatti^[25]	puolue
155	49	Laki ja oikeus, PiS
133	34	Kansalaisfoorumi, PO
56	3	Itsepuolustus, SRP
55	–	Demokraattisen vasemmiston liitto, SLD
34	7	Puolan perheiden liitto, LPR
25	2	Talonpoikaispuolue, PSL
–	5	riippumattomat
2	–	saksalainen vähemmistö

[muokkaa] Maantiede

Pääartikkeli: Puolan maantiede

Puola satelliittikuvassa helmikuussa

Puola on itäisen Keski-Euroopan suurin valtio (vaikkakin selvästi pienempi kuin itänaapurinsa Ukraina ja Venäjä). Puolan väkiluku on 38,1 miljoonaa ja pinta-ala 312 685 neliökilometriä (hieman Suomea pienempi). Pääkaupunki on Varsova, muita suuria kaupunkeja ovat muiden muassa Krakova, Łódź, Wrocław, Poznań, Gdańsk, Szczecin, Bydgoszcz, Lublin, Katowice ja Białystok. Naapurimaat ovat Saksa, Tšekki, Valko-Venäjä, Slovakia, Ukraina, Liettua ja Venäjä.

Puola sijaitsee lähes kokonaisuudessaan pohjoisen Euroopan tasangolla, jonka muodot ovat jääkausien jäätiköiden muovaamia. Maan keskimääräinen korkeus merenpinnasta on vain 173 metriä. Sudeetit ja Karpaatit muodostavat kuitenkin maan etelärajan. Karpaatteihin kuuluvassa Tatravuoristossa sijaitsee Puolan korkein huippu, 2499 metrin Rysy.

Tasankoa halkovat monet suuret joet, kuten Veiksel (puolaksi Wisła), Oder (puolaksi Odra), Warta ja läntinen Bug. Tasaisessa maassa on myös yli 9300 järveä, etupäässä maan pohjoisosissa. Masuria on suurin järvialue ja suosittu matkailukohde.

[muokkaa] Ilmasto

Ranta Gdańskissa

Puolan ilmasto on väli-ilmasto Atlantin kostuttaman Länsi-Euroopan ja ankaramman Itä-Euroopan ilmaston välillä. Lunta on maassa yleensä alkuvuodesta. Helmikuulla Puolan itä-osissa, Länsi-Puolassa yli kymmenen päivää maassa viipyvä lumipeite on epävarmempi. Etelän vuoristoissa sen sijaan on aina talvella varmasti lunta. Kevät alkaa Puolassa maaliskuulla, joka vastaa säiden puolesta Etelä-Suomen huhtikuuta. Kevät on Puolassa kuivinta aikaa vuodesta. Kuivin kuukausi on huhtikuu, jolloin sataa noin 5 cm vettä. Puut tulevat lehteen Puolassa huhtikuun puolenvälin tienoilla, valkovuokot kukkivat Puolan metsissä ja puistoissa huhtikuun alussa. Toukokuu ja kesäkuu vastaavat suunnilleen Etelä-Suomen kesäkuuta. Heinäkuu on lämpimin kuukausi, mutta elokuu on yleensä Puolassa lähes yhtä lämmintä aikaa. Yleensä helteitä on vielä vuosittain syyskuun alussakin, mutta sitten säät alkavat hitaasti viiletä. Syksy on Puolassa vuoden sateisinta aikaa. Sateisimmat kuukaudet ovat syys- ja lokakuu, jolloin sataa noin 10 cm vettä. Myös elo-, marras- ja joulukuu ovat runsassateisia. Lokakuulla luonto valmistautuu Puolan talveen, ja puiden ruska on parhaimmillaan noin lokakuun 20. päivän tienoilla. Samaan aikaan säät ovat muuttuneet jo syksyisen kosteiksi, pilvisiksi ja sumuisiksi. Marraskuun alusta yleensä tammikuun lopulle Puola on yleensä lumeton, kuolleen näköinen ja harmaa, ja vastaa säiden puolesta Etelä-Suomen loka-marraskuuta. Ja taas juuri ennen kevättä, helmikuussa saadaan lumipeite pieneksi hetkeksi.

[muokkaa] Kasvillisuus ja eläimistö

Puolassa oli ennen paljon tiheää metsikköä, mutta nykyään suurin osa maasta on viljeltyä.^[26] Puola kuuluu lauhkeaan lehtimetsävyöhykkeeseen. Puustoa kuitenkin on vielä jäljellä ja se on lehtipuuvaltaista, Puolassa tosin on myös runsaasti havupuita, kuten kuusta lehtipuiden seassa. Tyypillisiä puulajeja alavilla seudulla ovat koivut, lepät, tammi, vaahtera, tuomi, pähkinäpensas, jalavat, lehmus, pyökki ja haapa. Tatravuoristossa on havumetsiä, joissa kasvaa kuusen ja männyn lisäksi myös lehtikuusta. Kuusi kasvaa Itä-Puolassa eteläisimmillään, tosin sitä kasvaa myös Alppien rinteillä. Kuusi kuitenkin puuttuu lähes kokonaan läntisestä Puolasta. Puolan metsät on pääosin hakattu pois, mutta muutamissa paikoissa kasvaa vielä komeita aarniometsiä. Tunnetuin aarniometsä on Białowieza, jossa elää luonnonvaraisia visenttejä ja villihevosia.

[muokkaa] Hallinnollinen jako

Puolan kartta

Puola on jaettu hallinnollisesti kuuteentoista voivodikuntaan eli lääniin (województwa, yksikössä województwo), jotka jakautuvat edelleen hallintopiireihin (powiaty) ja kuntiin (gminy):^[27]

Keski-Puola
- Łódźin voivodikunta
- Masovian voivodikunta
Etelä-Puola
- Vähän-Puolan voivodikunta
- Sleesian voivodikunta
Itä-Puola
Luoteis-Puola
Lounais-Puola
- Ala-Sleesian voivodikunta
- Opolen voivodikunta
Pohjois-Puola

[muokkaa] Suurimpia kaupunkeja

Varsova

Oder-joki Szczecinissä

Vuonna 2010 Puolassa oli viisi yli puolen miljoonan asukkaan kaupunkia, ja kymmenen yli 300 000 asukkaan kaupunkia (suluissa arvioitu asukasluku vuonna 2010).^[28]

Varsova (1 709 578)
Krakova (754 804)
Łódź (737 746)
Wrocław (629 931)
Poznań (555 080)
Gdańsk (452 160)
Szczecin (404 106)
Bydgoszcz (355 647)
Lublin (349 264)
Katowice (305 631)

[muokkaa] Väestö

Puolan väestö on etnisesti varsin homogeeninen. On syytä kuitenkin huomata, että puolalaisten geneettinen tausta on hyvin heterogeeninen johtuen suuresta vähemmistöjen määrästä ennen toista maailmansotaa ja mongolien hyökkäyksistä (n. 1200-luvulla). Myös monet sodat ovat monipuolistaneet puolalaisten geneettistä taustaa. Maassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (96,7 %). Pieniä vähemmistöjä ovat saksalaiset, ukrainalaiset, valkovenäläiset ja liettualaiset. Noin 95 % väestöstä on katolilaisia, ja jopa 75 % tunnustautuu uskontoa harjoittaviksi. Jäljelle jäävään viiteen prosenttiin kuuluu muiden muassa ortodokseja, uniaatteja eli kreikkalaiskatolilaisia, protestantteja ja juutalaisia.

Ennen toista maailmansotaa Puolassa asui yli kolme miljoonaa juutalaista, runsas miljoona sekä saksalaisia että valkovenäläisiä ja lähes neljä miljoonaa ukrainalaista. Juutalaiset surmattiin toisen maailmansodan aikaisessa, saksalaisten toimeenpanemassa holokaustissa, ja sodanjälkeisessä rajojen siirrossa voittajat suorittivat laajamittaisia joukkosiirtoja. Niissä Neuvostoliittoon jäänyt puolalaisväestö siirrettiin nyky-Puolaan ja nyky-Puolan ukrainalaiset ja valkovenäläiset Neuvostoliittoon.

[muokkaa] Väestöjakauma

Puolan historiallinen kansallinen koostumus^[29]
kansallisuus	1921	1931	1946	1989
puolalainen	18 814 239 69,2 %	22 208 000 69,1 %	20 520 178 85,6 %	n. 37 380 000 98,7 %
ukrainalainen	3 898 431 14,3 %	muut yht. 9 925 000 30,9 %	–	n. 230 000 0,6 %
juutalainen	2 110 448 7,8 %		–	–
valkovenäläinen	1 060 237 3,9 %		–	n. 190 000 0,5 %
saksalainen	1 059 194 3,9 %		2 288 300 9,6 %	–
liettualainen	68 667 0,3 %		–	–
venäläinen	56 239 0,2 %		–	–
tšekki	30 629 0,1 %		–	–
muut	78 634 0,3 %		399 526 1,7 %	n. 80 000 0,2 %
vailla kansallisuutta	–		721 523 3,0 %	–
yhteensä	27 176 717	32 133 000	23 929 527	n. 37 875 000

[muokkaa] Talous

Varsovan finanssikeskus

Gdańskinlahdella sijaitseva Gdynia on yksi Puolan merkittävimmistä satamakaupungeista.

Puolan talous on kasvanut merkittävästi maan Euroopan unioniin liittymisen jälkeen 1. toukokuuta 2004. Vuonna 2004 kasvu oli 5,4 %, vuonna 2005 3,3 % ja vuonna 2006 5,3 %. Maatalous on edelleen tehotonta ja arkoihin alueisiin, kuten hiilentuotantoon ei ole puututtu. Maatalous työllistää edelleen 16 % työvoimasta, mutta tuo vain 4,8 % BKT:stä.^[30] Puolassa on edelleen kaksi miljoonaa yksityistä maatilaa, jotka käsittävät 90 % viljelyalasta. Keskimääräinen tilakoko on vain kahdeksan hehtaaria.^[31] Työttömyys on korkea, 14,9 % ja budjettivaje 3,7 % BTK:sta.

Puolalainen teollisuus tuottaa muun muassa elektroniikkaa, autoja (Puolan autoteollisuus), busseja (Solbus, Autosan, Solaris Bus & Coach), helikoptereita (PZL Świdnik), lentokoneita, sotakalustoa (mukaan lukien panssarivaunut kuten PT-91 Twardy), lääkkeitä, kemiallisia tuotteita, maataloustuotteita ynnä muuta.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

[muokkaa] Kulttuuri

Vangin sauvakirkko, Karpacz

Pääartikkeli: Puolan kirjallisuus

Pääartikkeli: Puolalainen keittiö

Puolan kulttuurihistoria on pitkä ja värikäs, ja se on saanut vaikutteita sekä idästä että lännestä.

Puolan kansallisrunoilija on romantikko Adam Mickiewicz (1798–1855). Henryk Sienkiewicz (1846-1916) oli Puolan ensimmäinen Nobel-palkittu kirjailija. Krzysztof Kamil Baczyński kuvasi runoissaan toisen maailmansodan kauheuksia. Stanisław Jerzy Lec tunnetaan sarkastisista aforismeistaan. Runoilija Wisława Szymborska sai Nobelin vuonna 1996. Stanisław Lem tuli tunnetuksi scifi-kirjoistaan.^[32]

Musiikin saralla tunnetuin on pianisti-säveltäjä Fryderyk Chopin. Myös puolalaiset jazzmuusikot kuten Tomasz Stanko ja Krzysztof Komeda nauttivat arvostusta jazzpiireissä.

Kuuluisimpia puolalaisia elokuvaohjaajia ovat Roman Polański, Andrzej Wajda ja Krzysztof Kieślowski.^[33]

[muokkaa] Urheilu

Puolan jalkapallomaajoukkue on voittanut olympiakultaa kerran (1972) ja hopeaa kahdesti (1976 ja 1992). MM-kisoissa se on saavuttanut kaksi pronssia (1974 ja 1982).

Puolan jääkiekkomaajoukkue menestyi ennen 1980-lukua, vuonna 1976 se tipautti Neuvostoliiton MM-finaalista. Vuonna 1931 se sijoittui MM-kisoissa neljänneksi.

Olympialaisiin Puola on osallistunut vuodesta 1912. Eniten mitaleita on tuonut pikajuoksija ja pituushyppääjä Irena Szewińska-Kirszenstein.^[34]

[muokkaa] Merkittävimmät nähtävyydet

Auschwitzin keskitysleiri Etelä-Puolassa Krakovan liepeillä
Malborkin linna Pohjois-Puolassa
Wawelin linna Krakovassa
Torun vanhakaupunki
Sukiennice eli vanha verkahalli Krakovan pääaukiolla (Rynek Główny)
Mariankirkko Gdanskissa
Kazimierz, Krakovan juutalaiskaupunginosa
Przemysl vanhakaupunki

[muokkaa] Lähteet

Timeline: Poland (BBC) (englanniksi)
Background Note: Poland (US. Department of State) (englanniksi)
Danusia Stok (toim.): Kieslowski on Kieslowski (1993)

[muokkaa] Viitteet

↑ ^a ^b ^c The World Factbook: Poland CIA. (englanniksi)
↑ Human Development Report 2010 (englanniksi)
↑ Historia Ministerstwo Spraw Zagranicznych Rzeczypospolitej Polskiej. Viitattu 17.8.2008.
↑ The beginnings of statehood Poland - promotional website
↑ The Jagiellons Poland - promotional website
↑ Kingdom and Grand Duchy Poland - promotional website
↑ The Noble Republic Poland: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1992.
↑ Decay of the Commonwealth Poland: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1992.
↑ The collapse of the state Poland -promotional website
↑ "The Polish Question" Poland - promotional website
↑ The road to independence Poland - promotional website
↑ Border conflicts Poland - promotional website
↑ The Sanacja regime Poland - promotional website
↑ Kalervo Hovi, Puolan historia, ISBN 951-1-11207-4
↑ Gierek and the "propaganda of success" Poland - promotional website
↑ Pope John Paul II Personalities. Poland - promotional website
↑ The Birth of Solidarity Poland: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1992.
↑ Martial Law The Round Table and the Polish road to democracy Poland - promotional website
↑ The Economy Poland - promotional website
↑ Visegrad decaration 1991 Visegrad group
↑ ^a ^b Timeline: Poland BBC News
↑ Poland enters Schengen zone in December 2007 Poland Embassy in Ottawa
↑ Maailma tänään: Itä-Eurooppa, s. 12. Bonnier, 1997. ISBN 87-427-0807-9.
↑ The List of The Committees 2005. Mikrobit Sp. z o.o. Viitattu 17.8.2008. (englanniksi)
↑ List of committees - seats share 2005. Mikrobit Sp. z o.o. Viitattu 17.8.2008. (englanniksi)
↑ Maailma tänään: Itä-Eurooppa, s. 9. Bonnier, 1997. ISBN 87-427-0807-9.
↑ Podział administracyjny Polski Tourism in Poland (puolaksi) (englanniksi)
↑ Poland: largest cities and towns and statistics of their population World Gazettteer. Viitattu 17.3.2011 (englanniksi)
↑ unkaril. aikakauslehti História 2–3 / 1991
↑ Poland CIA. Viitattu 17.8.2008. (englanniksi)
↑ Background Note: Poland Bureau of Public Affairs. Viitattu 17.8.2008. (englanniksi)
↑ Literature Official Promotional website of Poland. Ministry of Foreign Affairs 2008-2011
↑ Krzysztof Kieslowski Kansallinen audiovisuaalinen arkisto 2010
↑ Poland in Olympics Sport Reference