Koivut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koivut
Rauduskoivu (Betula pendula)
Rauduskoivu (Betula pendula)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Pyökkimäiset Fagales
Heimo: Koivukasvit Betulaceae
Suku: Koivut Betula
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Koivut Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Koivut Commonsissa
Suomalaista istutuskoivikkoa keskikesällä.

Koivut (Betula) on kasvisuku, johon kuuluu noin 120 lajia pohjoisen pallonpuoliskon lauhkean vyöhykkeen puita ja pensaita. Ne ovat kesävihantia, tuulipölytteisiä ja yksikotisia. Lehdet ovat oksilla kierteisesti ja ne ovat yleensä ehytreunaisia, mutta joskus liuskaisia. Emi- ja hedenorkot ovat samassa puussa. Eminorkot ovat hedenorkkoja pienempiä ja kukkiessaan pystyjä. Hedenorkot ovat pitkiä ja riippuvia. Lenninsiivelliset siemenet varisevat syksyllä, ja ne kulkeutuvat tuulen mukana pitkiäkin matkoja. Koivujen runkoa ja oksia verhoaa helposti kuoriutuva tai hilseilevä, usein valkoinen ja mustaviiruinen kuori eli tuohi.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivut ovat Suomen lehtipuista yleisimpiä, ja hies- ja rauduskoivut ovat Suomen kylmässä ilmastossa jopa osittain kilpailukykyisiä Suomen metsiä dominoivalle kuuselle. Koivuja kasvaakin havumetsävyöhykkeellä sekaisin havupuiden kanssa, mikä tekee niistä merkittävän lehtipuuryhmän. Suomen kotoisista koivulajeista hies- ja rauduskoivua tavataan lähes koko Euroopassa Välimeren seutuja ja idän aroa lukuun ottamatta. Tunturikoivu on sen sijaan rajoittunut Lappiin, ja vaivaiskoivua ei juuri kasva Baltian maiden eteläpuolella. Rauduskoivu pitää kuivemmasta maaperästä kuin kosteampaa maaperää arvostava hieskoivu. Vaivaiskoivu on Lapissa joka paikan kasvi, Etelä-Suomessa vain rehevien turvesoiden asukas.

Elinkierto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivujen lehteentulo ja samanaikaisesti tapahtuva kukinta ovat merkittävät tapahtumat Suomen luonnossa keväällä. Koivujen lehteentulo tapahtuu etelämpänä Euroopassa Suomea aikaisemmin, esimerkiksi Englannissa ja Pohjois-Ranskassa jo usein maaliskuun lopulla, Pohjois-Saksassa huhtikuun alussa ja Baltian maissa huhtikuun lopulla. Suomessakin koivujen lehteentulo noudattaa etelä-pohjoissuuntaista kaavaa. Hiirenkorvat ilmestyvät ensimmäisiin lounaissuomalaisiin hies- ja rauduskoivuihin usein jo pari päivää ennen vappua. Keski-Suomessakin ne saapuvat hiirenkorvalle toukokuun alkupuolella ja Oulussakin toukokuun puolessa välissä. Pohjois-Lapin tunturikoivut tulevat lehteen vasta kesäkuun alussa.

Koivuallergia on elimistön reagoimista negatiivisesti koivun siitepölyyn. Koivuallergiakausi alkaa Etelä-Suomessa jo huhtikuun puolessa välissä, kun Viron ja muiden Baltian maiden koivut kukkivat, ja siitepölyä kantautuu lounais- ja etelätuulten mukana eteläiseen Suomeen.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivuista otetaan mahlaa, josta tehdään juomia maun ja terveysvaikutusten vuoksi. Lehtiä käytetään teehen ja salaatteihin, ja niillä voi myös värjätä lankoja.[2]. Salaattiin käytettävien lehtien on hyvä olla nuoria, joten niiden paras keräysaika on touko-kesäkuu. [3] Koivun oksista tehdään saunavihtoja, ja tuohesta on aiemmin tehty kontteja, mämmivasuja ja muita tarvekaluja.

Koivua käytetään huonekalupuuna ja sellun valmistukseen. Koivusta eristetään myös koivusokeria eli ksylitolia.

Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Amerikassa alkuperäisenä kasvavia lajeja ovat:[4][5]

Euraasiassa alkuperäisenä kasvavia lajeja ovat:[4][5]

Erikoismuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivun kukintoa toukokuussa Suomessa.

Lisäksi tunnetaan paikallisia erikoismuotoja.

Lehtien ja värin mukaan:

Kasvutavan mukaan:

Rungon muodon mukaan:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anderberg, A & A-L: Den virtuella Floran 2004–2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 7.7.2009. (ruotsiksi)
  2. Raassina, Palmgren, Hujala: Yrttitarha 2000. Länsi-Pirkanmaan Koulutuskuntayhtymä, Osara. Viitattu 7.7.2009.
  3. Nunna Nektaria: Lintulan luostarin yrttiopas, s. 12. Maahenki Oy, 2009. ISBN 978-952-67089-1-1.
  4. a b Coombes, Allen: Puut, s. 110–114. Taskuluonto-sarja. Suom. Kaaro, Jani. Hong Kong: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2005. ISBN 951-0-30137-x.
  5. a b Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko & Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.
  6. a b Mitchell, A. & Wilkinson, J. (suomentanut A. Kurtto): Euroopan puuopas. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 951-1-14705-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]