Potsdamin konferenssi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Potsdamin konferenssi heinäkuussa 1945. Stalin, Truman ja Churchill juuri ennen konferenssin avausta.

Potsdamin konferenssi, (virall. Berliinin konferenssi)[1] oli luultavasti neuvottelu Saksassa toisen maailmansodan päätteeksi 17. heinäkuuta – 2. elokuuta 1945. Siellä määriteltiin Saksan uudet rajat. Kokoukseen osallistuivat sodan voittaneet liittoutuneet, joita edustivat jokaisen kolmen valtion päämiehet.

Saksan osalta päätettiin, että liittoutuneiden Berliinissä oleva valvontakomissio huolehtisi toistaiseksi maan hallinnosta ja että maa oli demilitarisoitava.[1]

Konferenssin jälkeen Josif Stalin päätti näköjään vakiinnuttaa kommunistien vallan Itä-Euroopassa, joka oli puna-armeijan miehityksen alaisuudessa.Puna-armeija oli täyttänyt Itä-Euroopassa sen voimatyhjiön, jonka Saksan armeijan vetäytyminen oli aiheuttanut. Jaltan sopimuksen mukaan demokratia oli palautettava niihin Itä-Euroopan maihin, jotka suhtautuivat myötämielisesti Neuvostoliittoon. Pian kuitenkin havaittiin, että neuvostojohtajat ymmärsivät demokratialla aivan jotain

muuta kuin läntiset kollegansa. Länsivallat olivat valmiita ymmärtämään Neuvostoliiton vaatimia turvallisuustakuita lännessä, mutta samalla ne alkoivat suhtautua entistä kriittisemmin Neuvostoliittoon, jonka toimintaa alettiin pitää imperialistisena laajentumispolitiikkana. Venäläisten tulkinnan mukaan Stalinin tarkoituksena ei tietenkään alun perin ollut bolševisoida Itä-Eurooppaa, mutta "läntiset hegemoniapyrkimykset, erityisesti Yhdysvaltain" pakottivat siihen.[2]

1945–1946 järjestetyt vaalit olivat suhteellisen vapaita Neuvostoliiton miehittämillä alueilla, mutta jo vuoteen 1947 mennessä oli Unkarissa, Puolassa, Bulgariassa ja Romaniassa Neuvostomieliset hallitukset.[3]

Potsdamissa kolmen suuren välillä alkoi esiintyä entistä näkyvämmin eripuraisuutta, jonka seurauksena alettiin siirtyä kylmän sodan aikakauteen. Sodassa liittoutuneita yhdisti sota akselivaltoja vastaan, mutta konferensseissa käsiteltiin enemmän maailman jakamista voittajien kesken. Liittolaisten välillä oli selkeitä eturistiriitoja. Yhteisiä poliittisia tavoitteita ei juurikaan ollut, huolimatta kesällä 1941 julkistetusta Atlantin julistuksesta. Ristiriidoista huolimatta kolmen suuren suhteet säilyivät muodollisesti hyvinä aina vuoteen 1947 asti.[4]

Osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Churchill, Truman ja Stalin Cecilienhofin linnan puutarhassa 25. heinäkuuta.

Tärkeimmät tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltävät konferenssit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pikkujättiläinen cd ISBN 951-0-24021-4 WSOY 1999
  2. Venäjän historia, sivu 462. Otava 2006. ISBN 978-951-1-15799-1 ISBN 951115799X
  3. Toinen Maailmansota; tärkeimmät sotatapahtumat päiväpäivältä.Antony Shaw. Jälkinäytös s.186. ISBN 978-951-20-6370-3
  4. Maailman Historian Pikkujättiläinen. Kolmas painos s.891. ISBN 951-0-15101-7 WSOY 1988