Kreikan sisällissota

Kreikan sisällisota

Päivämäärä:	joulukuu 1944–16. lokakuuta 1949
Paikka:	Balkanin niemimaa
Lopputulos:	Läntisten liittoutuneiden/Kuninkaallisten voitto

Osapuolet

Kreikan Kuninkaalliset sotavoimat, tasavaltalaiset
Brittiläiset vapaaehtoiset

Kreikan kommunistinen puolue

Komentajat

Alexandros Papagos, James Van Fleet

Markos Vafiadis

Vahvuudet

100 000 miestä

20 000 miestä ja naista

Tappiot

12 777 kuollutta
37 732 haavoittunutta
4 527 kadonnutta

38 000 kuollutta^lähde?
40 000 vangittua

Kreikan sisällissota käytiin vuosina 1946–1949. Se oli ensimmäinen kommunismin mittelö konservatiivisia voimia vastaan toisen maailmansodan jälkeen. Konservatiivisen puolen voitto johti Kreikan liittymiseen Natoon ja koko Välimeren itäosan painottumiseen osaksi länttä kylmässä sodassa.

Varsinaisesti sodan pohjustaminen alkoi jo 1942–1944 natsien miehityksen aikana, kun vasemmisto ja oikeisto kilpailivat vastarintaliikkeen johtoasemasta. Toisen maailmansodan päätyttyä vastarintaliikkeessä voitolle päässeet sosialistit saivat vastaansa liittoutuneiden tukeman oikeistolaismielisen pakolaishallituksen.

Sisällissotaa edeltävät tapahtumat [muokkaa]

Ensimmäiset taistelut käytiin joulukuussa 1944. Pakolaishallituksen johtaja Georgios Papandreu antoi määräyksen kommunistien armeijan ELAS:in hajottamisesta. Monet ELAS:in jäsenistä olivat Makedonian slaaveja, jotka olivat perustaneet vuonna 1944 SNOF:in (slavomakedonialaisten vapautusrintama), jonka Jugoslavian Josip Broz Tito oli hyväksynyt. Titon tavoitteena oli perustaa Makedonian sosialistinen tasavalta, mihin Kreikan kommunistipuolue KKE suhtautui hyvin positiivisesti. Myöhemmin ELAS ja SNOF irtisanoutuivat tästä tavoitteesta ja suunnitelma lopullisesti hylättiin. Papandreun onnistui rauhoittaa tilanne brittiläisten joukkojen avulla.

Kreikan ensimmäiset vapaat vaalit pidettiin maaliskuussa 1946, vaalit voitti ei-kommunistinen enemmistö. Pääministeri Konstantinos Tsaldaris järjesti syyskuussa 1946 kansanäänestyksen monarkiasta. Kansanäänestyksen voittivat monarkian kannattajat 75 prosentin kannatuksella ja he olivat vaatimassa kuningas Yrjö II:n paluuta kotimaahan. Kommunistit eivät olleet tyytyväisiä näihin tuloksiin ja levottomuudet maassa kiihtyivät.

Sodan tapahtumia [muokkaa]

Vasemmistolaiset aloittivat uudelleen kapinoinnin maaliskuussa 1946. 30 entistä ELAS:in jäsentä hyökkäsi poliisiasemalle Litohoron kylässä. Kreikan Demokraattinen Armeija (Dimokratikos Stratos Elladas(Δημοκρατικός Στρατός Ελλάδας), DSE) oli perustettu. DSE:n komentajana toimi ELAS:in veteraani Marko Vafiatis Jugoslaviassa olevassa tukikohdassa.

Molemmat Jugoslavian ja Albanian kommunistihallitukset hyväksyivät Kreikan kommunistipuolueen KKE:n taistelijat. DSE värväsi noin 10 000 partisaania eri puolelta Kreikkaa. Kreikan armeijassa oli noin 90 000–100 000 ammattisotilasta. Iso-Britannia oli antanut Kreikalle taloudellista tukea 95 miljoonaa puntaa. Presidentti Harry S. Truman ilmoitti Yhdysvaltojen auttavan Kreikkaa kommunistien painostusta vastaan. Tätä ilmoitusta kutsuttiin myöhemmin termillä Trumanin oppi.

DSE suoritti laaja-alaisia hyökkäyksiä Pohjois-Kreikan kaupungeissa Epikuroksessa, Thessalonikissa ja Makedoniassa. Taistelut olivat kuitenkin enimmäkseen sissisotaa Pohjois-Kreikan vuoristossa. Vasemmistolaiset antartes-partisaanit saivat apua mm. Jugoslaviasta, Albaniasta ja Bulgariasta. Kuitenkin Kreikan kommunistipuolue KKE päätti siirtyä sissisodan taktiikasta täysimittaiseen sotaan syyskuussa 1947. KKE ilmoitti oman hallituksen perustamisesta, pääministerinä Vafiatis, joulukuussa 1947. Tämä ilmoitus johti Ateenan hallituksen kieltämään lopullisesti KKE:n.

DSE oli voimakkaimmillaan vuoden 1948 aikana. DSE laajensi sotatoimiaan Peloponnesokselle ja Attikaan (n. 20 kilometriä Ateenasta) saakka. DSE:llä oli suurimmillaan 20 000 taistelijaa, joista 14 000 oli Makedonian slaaveja. Yhdysvaltojen suuret asetoimitukset muuttivat sodan kuitenkin voitokkaaksi konservatiivisille voimille. Konservatiivien sotavoimia johti Alexandros Papagos ja brittien sotajoukkoja James Van Fleet, kommunistien joukkojen komentajana toimi Markos Vafiadis.

Sodan loppu [muokkaa]

Neuvostoliitto ja sen satelliitit katkaisivat suhteet presidentti Titon Jugoslaviaan, joka oli ollut Kreikan kommunistipuolueen suurin tukija vuodesta 1944 lähtien. Tämän seurauksena Kreikan kommunistipuolue ei saanut täydellistä tukea Neuvostoliitolta, mikä osaltaan vaikutti sodan lopputulokseen. Vafiadista syytettiin ”titoismista” tammikuussa 1949. Hänet syrjäytettiin poliittisista ja sotilaallisista tehtävistä ja hänen tilalleen valittiin Zachariadis. Papagos käynnisti päähyökkäyksen DSE:n sotavoimia vastaan, koodinimellä Operaatio Soihtu elokuussa 1949. Hyökkäys johti Kansallisen armeijan voittoon ja DSE kärsi raskaita tappioita. DSE:n taistelijoista useimmat oli vangittu tai paennut rajan yli Albaniaan. Elokuun lopulla Albanian hallitus kielsi Neuvostoliiton vaatimuksesta Kreikan kommunistipuoluetta KKE:ta ja siihen kuuluvaa DSE:ta suorittamasta sotatoimia Albanian alueelta. Myös Jugoslavian presidentti Tito kielsi DSE:n sissejä suorittamasta sotatoimia Jugoslavian alueelta. Zachariadis suostui aloittamaan aselevon 16. lokakuuta 1949.

Sodan vaikutus [muokkaa]

Sisällissodan seurauksena Kreikasta tuli Yhdysvaltojen liittolainen ja Kreikka liittyi Natoon. Tämän vuoksi Kreikan suhteet Neuvostoliiton kanssa liittoutuneisiin pohjoisiin naapurimaihin tulivat etäisiksi.