Iranin panttivankikriisi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Iranin panttivankikriisi
Osa Iranin vallankumousta
Iranilaisvastainen mielenosoitus Washington D.C.:ssä vuonna 1979
Iranilaisvastainen mielenosoitus Washington D.C.:ssä vuonna 1979
Päivämäärä:

4. marraskuuta, 1979 –20. tammikuuta, 1981

Paikka:

Teheran, Iran

Lopputulos:

panttivangit vapautettiin 444 päivän kuluttua kaappauksesta

Vaikutukset:

Iranin ja Yhdysvaltain diplomaattiset suhteet katkaistiin lopullisesti.

Osapuolet

Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Kanada

Iran

Komentajat

Yhdysvaltain lippu Jimmy Carter
Yhdysvaltain lippu Ronald Reagan
Yhdysvaltain lippu George H. W. Bush
Yhdysvaltain lippu Walter Mondale
Kanadan lippu Kenneth D. Taylor

Iranin lippu ajatollah Ruhollah Khomeini

Tappiot

2 pelastuslentokonetta vaurioitui hiekkamyrskyssä

Iranin maltillisten johtaja Abulhassan Banisadr kaappauspäivänä 4.11.79
Vapautettuja panttivankeja palaamassa kotiin 27.1.81

Iranin panttivankikriisi alkoi 4. marraskuuta 1979, kun paikalliset islamilaiset opiskelijat valtasivat Yhdysvaltain Iranin suurlähetystön Teheranissa. He ottivat panttivangeikseen lähetystön 52 työntekijää, jotka vapautettiin vasta 444 päivää myöhemmin alkuvuonna 1981. Kaappaajat vaativat Yhdysvaltoja luovuttamaan Iranin entisen johtajan, šaahi Mohammad Reza Pahlavin, joka oli saamassa sairaalahoitoa New Yorkissa. Iranista oli samana vuonna tullut islamilainen valtio, kun hengellinen johtaja ajatollah Ruhollah Khomeini oli voittanut kansanäänestyksen laajan islamilaisen liikehdinnän jälkeen.

Kaappauksen alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuun lopussa 1979 Iranin entinen johtaja Reza Pahlavi poistui kuohuvasta Iranista syöpähoitoihin Yhdysvaltoihin. Iranissa kuohui, kun uskonnolliset johtajat pyrkivät saamaan maahan islamilaisen hallinnon. Mielenosoittajat kiihkoilivat šaahia ja Yhdysvaltoja vastaan. Marraskuun alussa mielenosoitukset Yhdysvaltojen lähetystön edessä kävivät yhä suuremmiksi, ja 4.11. osa mielenosoittajista kiipesi lähetystön alueelle, valtasi sen ja otti lähetystön työntekijät panttivangeiksi. Heidän vaatimuksensa oli, että Yhdysvallat palauttaisi šaahin Iraniin kansan tuomittavaksi. Hyökkäys oli suunniteltu ennalta, mutta ei tiedetä, oliko siihen saatu lupa ajatollah Khomeinilta.[1] Kaapparit pääsivät käsiksi myös lähetystön salaisiin papereihin. He esittelivät televisiokameroiden edessä amerikkalaisten lähetystössä ennen valtausta paperisilppurilla puolittain hävitettyjä dokumentteja, jotka kaapparit olivat teipanneet uudestaan kokoon.[2]

Šaahin kuolema Kairossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratkaisu näytti jo löytyvän heinäkuussa 1980, kun šaahi Muhammad Reza Pahlavi kuoli kairolaisessa sairaalassa, mutta kiihkomielisiin kaappaajiin vaikuttivat uudet tapahtumat. Kesäkuussa paljastui Iranin armeijassa vallankaappaushanke, joka kiihdytti ääri-islamilaisten otteita maltillisia kohtaan. Panttivankikriisin ratkaisu lykkääntyi kerta toisensa jälkeen. Ulkomailla tulkittiinkin yhdysvaltalaisten panttivankien joutuneen pelinappulaksi Iranin sisäisessä valtataistelussa.[3]

Kommandoisku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panttivankikriisiin pyrittiin löytämään Yhdysvaltain silloisen presidentin Jimmy Carterin kauden lopulla sotilaallinen ratkaisu. Suurlähetystöön oli tarkoitus tehdä kenraali David Jonesin suunnittelema helikopterihyökkäys (operaatio Eagle Claw), mutta se epäonnistui. Hercules-kuljetuskone törmäsi helikopteriin Iranissa lähellä Tabasia olleella salaisella lentokentällä ja joukot jäivät iranilaisten vangiksi. Jälkipyykissä joutui eroamaan operaatiota vastustanut ulkoministeri Cyrus Vance.[4]

Neuvotteluratkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa kommandoiskun epäonnistuminen vaikutti presidentti Carterin kannatukseen siten, että hän ei tullut valituksi toiselle virkakaudelle.[2] Carter toisaalta keskittyi panttivankikriisiin ja laiminlöi vaalikampanjaansa. Hän kuitenkin epäonnistui laajan kansainvälisen painostuksen aikaansaamisessa.[1] Iran vapautti panttivangit samana päivänä, 20. tammikuuta 1981, jolloin uusi presidentti Ronald Reagan astui virkaansa.[2]

Tapahtuma on luonut monia salaliittoteorioita. On esitetty väitteitä, että Reaganin tulevan hallinnon virkamiehet olisivat sopineet Iranin kanssa panttivankien vapautuksen viivästyttämisestä, jotta tilanteesta olisi presidentinvaaleissa apua. Myös panttivankien ostamisesta vapaaksi on esitetty väitteitä.lähde? On myös mahdollista, että Reagan ja Carter pelasivat yhteispeliä vaalien jälkeen niin, että kaappaus saataisiin päättymään ennen Reaganin kauden alkamista. Kaapparit saattoivat ajatella, että Reagan olisi hankalampi neuvottelukumppani.[1]

Aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranin panttivankikriisin vaiheet

  • 16.1.1979: shaahi Mohammad Reza Pahlavi lähti maanpakoon Egyptiin.
  • 1.2.1979: ajatollah Khomeini palasiIraniin maanpaosta.
  • 22.10.l979: shaahi Mohammad Reza Pahlavi saapui Yhdysvaltoihin sairaalahoitoon, hän sairasti syöpää.
  • 4.11.1979: Kiihkeä mielenosoitus Yhdysvaltain lähetystön edustalla. Lähetystö odotti Washingtonista ohjeita. Kaappaus alkoi aamupäivällä, kun 500 mielenosoittaja kiipesivät muurin yli lähetystöön Iranin poliisin katsellessa vierestä. Rynnäkkö oli ennalta suunniteltu. Lähetystövirkailijat pyysivät apua myös Iranin hallitukselta, mutta lupauksista huolimatta apua ei tullut. Lähetystö puolustautui kyynelkaasulla, koska kotimaasta ei saatu lupaa aseiden käyttämiseen. Salaisia asiakirjoja yritettiin hävittää. Yhteensä 90 ihmistä otettiin panttivangeiksi, ja heistä 66 oli amerikkalaisia.
  • 4.11.1979 alkaen 52 pankkivankia oli suljettuna suurlähettilään asuntoon. Lähetystö oli kaappareiden hallussa.
  • 5.11.1979: Iranin hallitus ilmoitti peruvansa kaikki ne sotilaalliset sopimukset Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kanssa, jotka mahdollistavat näiden maiden asevoimien tuen Iranille kriisitilanteessa.
  • 6.11.1979: pääministeri Mehdi Bazarganin hallitus eroaa ja maata hallitsee vallankumouskaarti. Todellinen johtaja on ajatollah Ruhollah Khomeini
  • 7.11.1979: presidentti Jimmy Carterin nimittämä kahden miehen delegaation Iraniin. Siihen kuuluu entinen liittovaltion syyttäjä Ramsey Clark ja William Miller neuvotellakseen panttivankikriisin loppuun saattamisesta. Ajatollah Khomeini ei suostu tapaamaan delegaatiota.
  • 12.11.1979: Iranin ulkoministeri Abolhassan Banisadr ilmoitti, että panttivangit vapautetaan, mikäli Yhdysvallat luovuttaa Iranin entisen shaahin.
  • 14.11.1979: Yhdysvaltain hallitus jäädytti Iranin valtion pankkitilit amerikkalaisissa pankeissa.
  • 17.11.1979: Khomeini määräsi vapauttamaan kahdeksan afroamerikkalaista ja viisi naispuolista panttivankia.
  • 29.11.1979: Yhdysvallat haastaa Iranin Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen kansainvälisen lain rikkomisesta.
  • 15.12.1979: shaahi Mohammad Reza Pahlavi lähtee Yhdysvalloista Panamaan ja palaa Egyptiin 25. maaliskuuta 1980.
  • 28.1.1980: kuusi amerikkalaista diplomaattia pakeni Kanadan passeilla Iranista Kanadan suurlähetystön avustamana heidän piiloteltuaan Kanadan suurlähetystössä.
  • 7.4.1980: Yhdysvallat asettaa Iranin kauppasaartoon ja katkaisee diplomaattisuhteet Iranin kanssa.
  • 24.4.1980: Neuvottelut tilanteen ratkaisemiseksi kariutuivat. Carter antoi käskyn sotilasoperaation aloittamisesta. Isku epäonnistui ja kahdeksan USA:n sotilasta kuoli helikoptereiden yhteentörmäyksessä hiekka-aavikolla.
  • 11.7.1980: yksi panttivanki vapautetaan terveyssyistä. Pankkivankeja on jäljellä 52.
  • 27.7.1980: shaahi Mohammad Reza Pahlavi kuolee Kairossa, Egyptissä syöpähoidosta huolimatta.
  • 12.9.1980: Khomeini asettaa uuden ehdon panttivankien vapauttamiselle. Yhdysvaltain on luovutettava edesmenneen shaahin kaikki valuuttavarannot amerikkalaisista pankeista. Iranin hallituksen mukaan summa on noin 32 miljardia USA:n dollaria.
  • 10.11.1980-8.1.1981: Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Warren Christopherin johtama delegatio neuvotteli Algerian hallituksen välityksellä Iranin hallituksen edustajan kanssa panttivankien vapauttamisehdoista.
  • Joulukuu 1980: Yhdysvaltain presidentinvaalit 1980 ratkesi Ronald Reaganin voittoon.
  • 19.1.1981: Yhdysvallat ja Iran allekirjoittivat sopimuksen, jossa Iran vapauttaa panttivangit ja Yhdysvallat vapauttaa 8 miljardin dollarin arvosta Iranin valtion varoja amerikkalaisista pankeista.
  • 20.1.1981: uusi presidentti Ronald Reagan vannoi virkavalansa.
  • 20.1.1981: Vain 20 minuuttia Reaganin virkavalan vannomisen jälkeen Iran vapautti loput 52 panttivankia. Heidät lennätettiin Algerian kautta Länsi-Saksaan, jossa entinen presidentti Jimmy Carter oli heitä vastassa.
  • Kymmenen päivää vapauttamisen jälkeen entiset panttivangit otettiin autosaattuessa vastaan New York Cityn Broadwayn pääkadulla.

Panttivangit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmetoista panttivankia jotka vapautettiin ensin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otettu panttivangiksi 4. marraskuuta 1979 ja vapatettu 19-20. marraskuuta 1979 ajatollah Khomeinin käskystä

  • Kathy Gross, 22-vuotias, sihteeri
  • James Hughes, 30-vuotias, Yhdysvaltain ilmavoimien hallinnosta vastaava virkailija
  • Lillian Johnson, 32-vuotias, sihteeri
  • Ladell Maples, 23-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • Elizabeth Montagne, 42-vuotias, sihteeri
  • William Quarles, 23-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • Lloyd Rollins, 40-vuotias, hallinnosta vastaava virkailija
  • Neal (Terry) Robinson — Yhdysvaltain ilmavoimien sotilastiedustelusta vastaava virkailija
  • David Walker, 25-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • Joan Walsh, 33-vuotias, sihteeri
  • Wesley Williams, 24-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija

Richard I. Queen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otettu panttivangiksi 4. marraskuuta 1979 ja vapatettu 11. heinäkuuta 1980

  • Richard I. Queen, 28-vuotta, varakonsuli, vapautettu terveydellisistä syistä.

Loput viimeisistä panttivangeista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otettu panttivangiksi 4. marraskuuta 1979 ja vapautettu 20. tammikuuta 1981. Panttivankeina yhteensä 444 päivää.

  • Thomas L. Ahern Jr, huumekaupan vastaisen yksikön virkailija peite virka todellisuudessa CIA:n asemapäällikkö Iranissa.
  • Clair Cortland Barnes, 35-vuotias, kommunikaatiosta vastaava asiantuntija
  • William E. Belk, 44-vuotias, suurlähetystön arkistonhoitaja
  • Robert O. Blucker, 54-vuotias, kaupallisen puolen vastaava, erikoistuntemus öljynjalostus
  • Donald J. Cooke, 25-vuotias, varakonsuli
  • William J. Daugherty, 33-vuotias, suurlähetystön kolmas sihteeri (CIA)
  • Robert Englemann, 34-vuotias, Yhdysvaltain laivaston attaché
  • William Gallegos, 22-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • Bruce W. German, 44-vuotias, budjettivastaava
  • Duane L. Gillette, 24-vuotias, Yhdysvaltain laivaston kommunikaatiosta vastaava tiedustelu asiantutntija
  • Alan B. Golacinski, 30-vuotias, suurlähetystön turvallisuuspäällikkö
  • John E. Graves, 53-vuotias, julkisten toimien virkailija
  • Joseph M. Hall, 32-vuotias, Yhdysvaltain asevoimien sotilas-attaché
  • Kevin J. Hermening, 21-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • Donald R. Hohman, 38-vuotias, Yhdysvaltain asevoimien lääkinnästä vastaava
  • Leland J. Holland, 53-vuotias, sotilas-attaché
  • Michael Howland, 34-vuotias, suurlähetystön varaturvallisuuspäällikkö, panttivankina Iranin ulkoministeriön tiloissa
  • Charles A. Jones Jr, 40-vuotias, kommunikaatiosta vastaava asiantuntija, teleksin pääkäyttäjä
  • Malcolm K. Kalp, 42-vuotias, kaupallinen edustaja
  • Moorhead C. Kennedy Jr. 50-vuotias, kaupallinen edustaja
  • William F. Keough, Jr. 50-vuotias, Islamabadin amerikkalaisen koulun päällikkö, vierailulla Teheranissa vallankumouksen aikana
  • Steven W. Kirtley, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • Kathryn L. Koob, 42-vuotias, kulttuuripuolen edustaja
  • Frederick Lee Kupke, 34-vuotias, kommunikaatiosta vastaava asiantuntija
  • Bruce Laingen , 58-vuotias, Chargé d'Affaires, suurlähettiläs William Sullivanin sijainen tämän ollessa Washingtonissa presidentin käskystä.
  • Steven Lauterbach, 29-vuotias, hallinnollinen virkailija
  • Gary E. Lee, 37-vuotias, hallinnollinen virkailija
  • Paul Edward Lewis, 23-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • John W. Limbert, Jr. 37-vuotias, poliittinen virkailija
  • James M. Lopez, 22-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • John D. McKeel, Jr, 27-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • Michael J. Metrinko, 34-vuotias, poliittinen virkailija
  • Jerry J. Miele, 42-vuotias, kommunikaatiosta vastaava virkailija
  • Staff Sgt. Michael E. Moeller, 31-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen päällikkö suurlähetystö Jr -alueella
  • Bert C. Moore, 45-vuotias, hallinnon lainopillinen neuvonantaja
  • Richard Morefield, 51-vuotias, pääkonsuli
  • Paul M. Needham Jr, 30-vuotias, Yhdysvaltain ilmavoimien logistiikasta vastaa henkilökunnan virkailija.
  • Robert C. Ode, 65-vuotias, Yhdysvaltain ulkoministeriön eläkkeellä oleva virkamies joka oli sijaisena suurlähetystössä
  • Gregory A. Persinger, 23-vuotias, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • Jerry Plotkin, 45-vuotias, liikemies, siviili, joka oli Teheranissa vallakumouksen aikana
  • Regis Ragan, 38-vuotias, puolustus-attachén virkailija, ammattisotilas
  • David M. Roeder, 41-vuotias, Yhdysvaltain ilmavoimien vara-attaché
  • Barry M. Rosen, 36-vuotias, lehdistö-attaché
  • William B. Royer, Jr, 49-vuotias, Iran-Yhdysvallat seuran varajohtaja
  • Thomas E. Schaefer, 50-vuotias, Yhdysvaltain ilmavoimien attaché
  • Charles W. Scott, 48-vuotias, Yhdysvaltain asevoimien attaché
  • Donald A. Sharer, 40-vuotias, Yhdysvaltain laivaston attaché
  • Codney V. (Rocky) Sickmann, 22-vuotta, Yhdysvaltain merijalkaväen vartija
  • Joseph Subic, Jr, 23-vuotias, Yhdysvaltain asevoimien sotilas attachén virkailija, sotilaspoliisi
  • Elizabeth Ann Swift, 40-vuotias, poliittisen osaston varapääjohtaja
  • Victor L. Tomseth, 39-vuotias, poliittisen osaston virkailija
  • Phillip R. Ward, 40-vuotias, CIA:n kommunikaatioista vastaava

6 muuta diplomaattia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan lähetystöön paenneet kuusi diplomaattia pääsi pakenemaan Iranista 27. tammikuuta vuonna 1980 väärillä Kanadan passeilla Teheranin Mehrabadin kansainvälisen lentoaseman kautta Swissairin lennolla Zürichiin ja sieltä edelleen Länsi-Saksan kautta Yhdysvaltoihin.

  • Robert Anders, 54—vuotias, konsulaattivirkailija
  • Mark J. Lijek, 29—vuotias, konsulaattivirkailija
  • Cora A. Lijek, 25—vuotias, konsulaattivirkailija
  • Henry L. Schatz, 31—vuotias, maatalous-attaché
  • Joseph D. Stafford, 29—vuotias, konsulaattivirkailija
  • Kathleen F. Stafford, 28—vuotias, konsulaattivirkailija

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Jens Munch: 444 päivää ajatollahin vankina. Tieteen Kuvalehti Historia, 2010, nro 2, s. 65-71. Bonnier. ISSN 0806-5209.
  2. a b c Reagan's Lucky Day CBS News. Viitattu 03.06.2007.
  3. William Copeland: Iran – vallankumous vaikeuksissa. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1981, s. 123–126. Helsinki: Otava 1980
  4. Suomen Kuvalehti, Vuoden kuvat 1980, s. 104–111
  5. Iran Hostage Crisis Fast Facts (Iran Hostage Crises) CNN Middle East. CNN. Viitattu 18.1.2014.
  6. The Hostages and The Casualties (Documents and Photographs) Documents and Photographs from the Jimmy Carter Library Collections. Jimmy Carter Library and Museum. Viitattu 18.1.2014.
  7. Ken Taylor and the Canadian Caper (The Department in History) Foreign Affairs, Trade and Development Canada. Government of Canada. Viitattu 18.1.2014.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]