Perestroika

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Perestroika (ven. перестро́йка [pʲɪrʲɪˈstrojkə] Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?, suom. uudelleenrakentaminen) tarkoittaa Mihail Gorbatšovin alullepanemaa prosessia Neuvostoliitossa, jonka tarkoituksena sanottiin olevan poliittisen ja taloudellisen järjestelmän uudistaminen. Perestroika jatkoi ja aloitti prosesseja jotka johtivat Neuvostoliiton ja sosialistisen järjestelmän hajottamiseen Euroopassa.

Perestroikaan kuului joitakin lievennyksiä suunnitelmatalouteen. Sen johdosta perustettiin yrityksiä, mikä johti ennen kaikkea palkkojen nousemiseen. Nämä uudistukset olivat paikoilleen jähmettyneelle Neuvostoliitolle valtava muutos; perestroika aloitti maassa matkan kohti kapitalismia, markkinataloutta, avaamaan perustaa kapitalismin palauttamiselle ja toteuttamaan sitä vastaavaa veropolitiikkaa.

Tavoitteet ja niiden toteutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäpolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perestroika-postimerkki vuodelta 1988.

Perestroikan ja glasnostin oli tarkoitus antaa sosialismille demokraattiset kasvot ennen kaikkea vapaiden vaalien, uuden vallanjaon ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisen avulla ja vakauttaa koko itäblokkia. Tässä yhteydessä Neuvostoliiton kommunistinen puolue säilyttäisi kuitenkin etuoikeutetun asemansa.

Gorbatšovin sisäpoliittisia uudistuksia kutsuttiin myös tunnuslauseella demokratizatsija (ven. Демократизация, "demokratisointi"). Se aloitettiin perinteisillä leniniläisillä tunnuslauseilla joista se käännettiin vaatimuksiksi demokratismista ja pluralismista. Siihen kuuluivat vaalit, joissa oli useita ehdokkaita – ei kuitenkaan useita puolueita – paikallisella tasolla. Gorbatšov toivoi tällä tavalla voivansa rikkoa vakiintuneet poliittiset rakenteet ja saada sen avulla enemmän kansan tukea hallinnollisille uudistuksilleen. Loppuaikoina Gorbatshov puhui jopa mahdollisuudesta siirtyä monipuoluejärjestelmään, jotta "vanhat virheet paljastettaisiin".

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta Neuvostoliiton kansalaisten hyvinvointia voitaisiin parantaa pitkäaikaisesti, liennytyspolitiikkaa tuli jatkaa ja lopettaa kilpavarustelu Yhdysvaltojen kanssa.

8. joulukuuta 1987 Ronald Reagan ja Mihail Gorbatšov allekirjoittivat INF-sopimuksen, johon sisältyi kaikkien Euroopan keskimatkan ohjuksien tuhoaminen. Vastaavasti vuonna 1985 aloitettiin uudestaan neuvottelut START-I-sopimuksesta. Sen lisäksi Neuvostoliitto vähensi sotilaallista tukeaan Afrikan maiden ja Latinalaisen Amerikan kommunistisille kapinaliikkeille merkittävästi ja vetäytyi 1989 Afganistanista (ks. myös Afganistanin sisällissota).

Ulkopolitiikassa nähtiin, että sosialistinen yhteiskuntajärjestelmä ei ollut enää ratkaiseva. Brežnevin opista luovuttiin, joten sosialistista järjestelmää SEV-maissa ei enää turvattaisi väliintulolla. Gorbatšovin mukaan Neuvostoliitto ei enää yrittäisi estää, jos jossakin valtiossa tapahtuisi vastavallankumous kapitalismiin palaamiseksi. Tällä tavoin rohkaistiin myös Neuvostoliiton liittolaisia uudistuksiin.

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean täysistunnossa kesäkuussa 1987 Gorbatšov esitti "perusteesinsä", jotka osoittivat taloudellisten uudistusten poliittiset perustat.

Heinäkuussa 1987 korkein neuvosto sääti lain valtionyrityksistä, jonka avulla valtionyritykset saivat suorittaa tuotantoaan todellisen kysynnän mukaisesti. Yritysten tuli tosin jatkossakin toteuttaa valtion toimeksiannot, mutta jäljelle jäävän tuotantonsa ne saivat tehdä haluamallaan tavalla. Tämän lain takia yritykset saivat vastuun omasta taloudenpidostaan: niiden tuli kattaa menonsa (palkat, verot, materiaali ja velat) tulojen avulla. Lisäksi ne pystyivät neuvottelemaan hinnoista vapaasti alihankkijoidensa kanssa.

Neuvostoliiton lainsäädännön mukaan konkurssit eivät aiemmin olleet mahdollisia. Nyt konkurssit asetettiin uhaksi valtionyhtiöille. Sen lisäksi laki siirsi yritysten hallinnon ministeriöiltä vaaleilla valituille tuotantoyhteisöille. Valtion suunnittelukomitea, Gosplan, teki jatkossa enää yleisiä suuntaviivoja ja kansallisia investointeja, ei enää yksityiskohtaisia tuotantosuunnitelmia. Käytännössä Gosplan kuitenkin jatkoi tuotantosuunnitelmien laatimista Neuvostoliiton ajan loppuun saakka.

Osuuskuntalaki astui voimaan toukokuussa 1988. Ensimmäistä kertaa Leninin uuden talouspolitiikan jälkeen yksityisyritykset olivat taas sallittuja palveluiden, tuotannon ja ulkomaankaupan aloilla. Alun perin laki määräsi korkeat verot ja toimintarajoitukset, mutta sitä korjattiin myöhemmin, jotta yksityisen sektorin toimintoja ei rajoitettaisi liikaa. Näiden määräysten alla osuuskuntamuotoisista ravintoloista, kaupoista ja tuotantolaitoksista tuli osa Neuvostoliiton taloutta.

Gorbatšov toi perestroikan suuressa laajuudessa Neuvostoliiton ulkomaankauppasektorille, mitä pidettiin sinä aikana uhkarohkeana tekona. Hänen ohjelmansa eliminoi ulkomaankauppaministeriön silloisen kauppamonopolin. Teollisuus- ja maatalousministeriöiden ei tarvinnut enää kääntyä ulkomaankauppaministeriön byrokratian puoleen, vaan ne pystyivät hoitamaan ulkomaankauppaa itsenäisesti omalla vastuualueellaan. Tämän lisäksi ulkomaankauppaa saivat harjoittaa alueelliset ja paikalliset organisaatiot. Nämä muutokset olivat yritys poistaa suuri epäkohta Neuvostoliiton ulkomaantaloudesta: puuttuvat kontaktit Neuvostoliiton kuluttajien ja alihankkijoiden sekä niiden ulkomaalaisten kauppakumppanien välillä.

Gorbatšovin merkittävin ulkomaankauppaan liittyvä uudistus salli ulkomaiset sijoitukset Neuvostoliittoon, jos ne suoritettiin yhteisyrityksinä maan ministeriöiden, valtionyritysten tai osuuskuntien kanssa. Ensimmäinen versio Neuvostoliiton "yhteisyrityslaista" astui voimaan kesäkuussa 1987. Se mahdollisti 49 prosentin ulkomaalaisomistuksen yrityksessä ja edellytti, että sen johtajisto ja liikkeenhoitajat olivat neuvostoliittolaisia. Länsisijoittajien ilmaistua tyytymättömyytensä tähän hallinto salli lopulta myös ulkomaalaisenemmistön yhteisyritysten hallituksissa. "Yhteisyrityslain" avulla Neuvostoliitto tarjosi käyttöön työvoimaa, infrastruktuuria ja suuret kotimarkkinat. Ulkomaalaiset liikekumppanit tarjosivat pääomaa, teknologiaa, taloudellista tietämystä ja monissa tapauksissa tuotteita sekä palveluita.

Gorbatšovin taloudelliset muutokset eivät synnyttäneet uutta alkua maan kankealle taloudelle 1980-luvun lopussa. Uudistukset poistivat kuitenkin vähän keskitystä asioiden hoitamisesta, ja valtion määräämät tuotteiden hinnat sekä ei-vaihdettava rupla jäivät edelleen käyttöön. Hallinnolla oli edelleen ohjakset suurimpaan osaan tuotannosta.

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mihail Gorbatšov ei ottanut lainkaan huomioon, että sosialistisen yhteisön maissa oltiin jo pidemmällä matkalla takaisin kapitalismiin. Uudistushalu Neuvostoliiton eri puolilla sai ihmiset voimakkaasti liikkeelle ja sai heidät vaatimaan koko Neuvostoliiton vaikutusalueella lisää vapauksia ja mahdollisti lopulta koko itäblokin kaatumisen.

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gorbatšovin uusi talousjärjestelmä ei vastannut sen koommin enää suunnitelmataloutta - eikä vielä markkinatalouttakaan. Uusi järjestelmä johti Neuvostoliiton talouden pysähtyneisyyden tilasta rappioon. Vuoteen 1991 mennessä Neuvostoliiton bruttokansantuote oli laskenut 17 prosenttia. Avoin inflaatio oli suuri ongelma – vuosina 1990–1991 Neuvostoliiton kuluttajahinnat nousivat 140 prosenttia.

Näissä olosuhteissa laski myös yleinen elämänlaatu. Ihmiset olivat jo tottuneita kulutustavaroiden heikkoon saatavuuteen, mutta Gorbatšovin aikana myös elintarvikkeista, vaatteista ja muista päivittäistavaroista tuli puutetta. Koska Gorbatšovin glasnost oli johtanut liberaaliin mielialaan ja helpommin saatavaan tietoon, julkinen tyytymättömyys taloudelliseen tilanteeseen oli silminnähtävämpi kuin koskaan aiemmin Neuvostoliitossa. Neuvostoliittolainen filosofi ja kirjailija Aleksandr Zinovjev keksikin tälle nimityksen "katastroika".

Myös ulkomaankauppasektori näytti rappeutumisen merkkejä. Kovan valuutan velat tulivat silminnähden suuremmiksi ja Neuvostoliitolle, joka oli aiemmin aina maksanut velkansa takaisin, kasautui vuoteen 1990 mennessä huomattavia velkarästejä.

Yleisesti ottaen vuonna 1991 hajonnut Neuvostoliitto jätti 15 seuraajavaltiolleen hajoamisensa jälkeen tehottoman ja rappeutuneen talouden. On ilmeistä, että Gorbatšovin uudistukset johtivat lopulta Neuvostoliiton hajoamiseen, mutta toisaalta ne myös toimivat pohjana seuraaville Venäjän talousuudistuksille.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]