Kuuban ohjuskriisi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuuban ohjuskriisi
Osa kylmää sotaa
Kuubaan sijoitettujen ohjusten kantomatka
Kuubaan sijoitettujen ohjusten kantomatka
Päivämäärä:

14. lokakuuta28. lokakuuta 1962
(Kuuban merisaarto loppui 20. marraskuuta 1962)

Paikka:

Kuuba, Karibianmeri

Lopputulos:

Kuubaan sijoitetut neuvosto-ohjukset vedettiin takaisin. Samoin Yhdysvaltain ohjukset Turkissa ja Italiassa vedettiin takaisin. Kuuma linja MoskovaWashington D.C. perustettiin. Sopimus Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä jossa Yhdysvallat sitoutuu olla miehittämättä Kuubaa ilman suoraa provokaatiota.

Vaikutukset:

Fidel Castron asema Kuubassa vahvistui, Nikita Hruštšov syrjäytettiin vallasta

Osapuolet

Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Turkin lippu Turkki
Italia
Flag of NATO.svg Nato

Kuuba
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto

Komentajat

Yhdysvaltain lippu John F. Kennedy
Yhdysvaltain lippuRobert McNamara
Yhdysvaltain lippu Curtis LeMay
Turkin lippu Cemal Gürsel
Italian lippu Amintore Fanfani

Kuuban lippu Fidel Castro
Kuuban lippu Raul Castro
Kuuban lippu Che Guevara
Neuvostoliiton lippu Nikita Hruštšov
Neuvostoliiton lippu Rodion Malinovski

Tappiot

1 U-2 -vakoilukone ammuttiin alas ja sen lentäjä menehtyi

Kuuban kriisi alkoi 15. lokakuuta 1962 maailman kahden supervallan, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä. Kriisi oli lähellä puhkaista avoimen sodan, joka olisi saattanut laajeta ydinsodaksi ja kolmanneksi maailmansodaksi.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1959 vallankumouksen jälkeen Kuuba solmi läheiset suhteet Neuvostoliittoon. Yhdysvaltojen aseistama ja kouluttama Fidel Castroa vastustavien kuubalaisten kapinallisten joukko yritti vuonna 1961 maihinnousua Sikojenlahdella, mutta epäonnistui, jonka jälkeen Castro julisti vallankumouksen olleen luonteeltaan sosialistinen ja liittoutui Neuvostoliiton kanssa. Yhdysvallat oli jo aiemmin sijoittanut keskimatkan ydinohjuksia Turkkiin ja Italiaan. Neuvostoliiton arsenaali oli heikompi, eikä se uskonut pystyvänsä saavuttamaan Yhdysvaltojen etumatkaa mannertenvälisissä ohjuksissa ennen 1970-lukua.lähde?

Yhdysvaltain ilmavoimien ottama valokuva yhdestä epäillystä laukaisupaikasta. Sagua la Grande, Kuuba, 17. lokakuuta 1962.

Kriisin kärjistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne kärjistyi yhdysvaltalaisen Lockheed U-2 -vakoilukoneen kuvattua Kuubaan rakenteilla olevan neuvostoliittolaisen SS-4 Sandal keskimatkan ballististen ohjusten tukikohdan lähellä San Cristobalia Kuubassa.[1] Ohjuksien 2 000 kilometrin kantomatka uhkasi suoraan Washingtonia ja noin puolta Yhdysvaltain strategisten ohjusten tukikohdista. 20 minuutin lentoaika olisi lyhentänyt ohjuspuolustuksen ja vastaiskun mahdollisuuden varoitusaikaa huomattavasti.

19. päivään mennessä tiedustelulennot havaitsivat neljä valmista tukikohtaa. Suunniteltu vahvuus oli 40 ohjusta. 22. päivä Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ilmoitti televisiopuheessaan, että hyökkäys Kuubasta kostettaisiin Neuvostoliitolle, ja asetti saarron, joka esti enempien ohjusten laivaamisen Kuubaan.[1] Maihinnousua suunniteltiin, mutta Kuubassa oli taktisten ydinaseiden lisäksi 40 000 aseistettua neuvostoliittolaista sotilasta. 23. päivä Yhdysvallat nosti strategisten ilmavoimiensa valmiustilan DEFCON 2 -tasolle.

Lokakuun 27. päivää 1962 on sanottu "ihmiskunnan historian vaarallisimmaksi päiväksi".[2] Silloin U-2 -kone ammuttiin alas Kuuban yllä, ja Neuvostoliiton kuljetusalukset lähestyivät Yhdysvaltain määrittämää saartorajaa. Nikita Hruštšov tarjoutui poistamaan ohjukset Kuubasta, jos Yhdysvallat ei yrittäisi maihinnousua tai tukisi sellaista ja vetäisi vastineeksi ohjuksensa Turkista.[1] Kennedy myöntyi julkisesti ensimmäisiin vaatimuksiin ja lähetti veljensä Robert Kennedyn Neuvostoliiton suurlähetystöön sopimaan osan ohjuksista vetämisestä pois. Tilanne raukesi seuraavana päivänä, kun neuvotteluyhteys saavutettiin. Hruštšov käännytti kuljetukset takaisin ja ilmoitti vetävänsä neuvostoliittolaiset ohjukset pois Kuubasta.

Kriisin jälkeen supervallat avasivat niin sanotun kuuman linjan, suoran yhteyden suurvaltajohtajien välille, estääkseen ydinsodan syttymisen.

Ilmavalokuva San Cristobalin laukaisupaikasta 2 kriisin päätyttyä, 1.12.1962.

Kuuba suurvaltapolitiikassa 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuba on ollut supervaltojen sopimuksella ydinaseeton, vaikka siellä sijaitsee Yhdysvaltain Guantanamo Bayn laivastotukikohta ja terrorismin vastaisen sodan pahamaineinen vankileiri. Kesällä 2008 Kuuban kriisin aikaiset argumentit nousivat kuitenkin tiedotusvälineissä uudestaan esiin. Yhdysvaltain ilmavoimien komentaja Kenraali Norton Schwartz varoitti Venäjää sijoittamasta pitkän kantomatkan pommikoneita Kuubaan. Hänen mukaansa ydinaseita kuljettavien koneiden tuominen Kuubaan ylittäisi Yhdysvaltain "turvallisuusrajan". Tämä oli vastauksena Venäjän asevoimien suunnitelmiin sijoittaa pitkän kantomatkan pommikoneita Kuubaan, jos Yhdysvallat sijoittaa ohjuksiaan Tšekkiin ja Puolaan.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Osmo Apunen: Murrosaikojen maailmanpolitiikka, s. 286. Tampereen yliopisto, 2004.
  2. Jukka Rislakki: Paha sektori, Atomipommi, kylmä sota ja Suomi, s. 396. WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36478-9.
  3. http://www.keskipohjanmaa.net/gen/510446.asp Amerikkalaiskenraali ärähti Venäjälle asehuhuista
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuuban ohjuskriisi.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Robert F. Kennedy: 13 päivää kuilun partaalla: Kuuban kriisin päiväkirja. Esipuheen kirjoittanut Harold Macmillan. Suomentanut Väinö J. Tervaskari. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1969.