Jom kippur -sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jom Kippur -sota
Osa Arabien–Israelin konfliktia
Jom Kippur sodan tilanne 5. ja 15. lokakuuta
Jom Kippur sodan tilanne 5. ja 15. lokakuuta
Päivämäärä:

6. lokakuuta 197326. lokakuuta 1973

Paikka:

Lähi-itä

Casus belli:

Egyptin ja Syyrian yllätyshyökkäys Israeliin

Lopputulos:

Israelin voitto, arabien hyökkäystä käännytettiin takaisin

Osapuolet

Israelin lippu Israel

Arabimaat:
Egyptin lippu Egypti
Flag of Syria (1972-1980).svg Syyria
Flag of Iraq (1991-2004).svg Irak

Komentajat

Israelin lippu Israel
David Elazar
Moshe Dayan
Shmuel Gonen
Israel Tal
Benny Peled
Ariel Sharon
Rehavam Zeevi
Aharon Yariv
Jitzhak Hofi
Rafael Eitan
Abraham Adan
Yanush Ben Gal

Arabimaat
Saad El Shazly
Ahmad Ismail Ali
Hosni Mubarak
Mohammed Aly Fahmy
Anwar Sadat
Abdel Ghani el-Gamesy
Abdul Munim Wassel
Abd-Al-Minaam Khaleel
Abu Zikry
Mustafa Tlass

Vahvuudet

415 000 sotilasta,
1500 panssarivaunua,
945 kenttätykkiä,
561 lentokonetta,
84 helikopteria

Egypti: 800 000 sotilasta
2400 panssarivaunua,
1120 kenttätykkiä, 690 lentokonetta,
Syyria: 150 000 sotilasta,
1400 panssarivaunua, 350 lentokonetta, 36 helikopteria
Irak: 60 000 sotilasta, 700 panssarivaunua, 200 kenttätykkiä, 73 lentokonetta

Tappiot

Sotilaita kuoli:
2656
7250 haavoittunutta

Sotilaita kuoli:
8 528
19 540 haavoittunutta
(Lännen mukaan) 35 000 (Israelin mukaan)

Jom kippur -sota (hepreaksi: מלחמת יום הכיפורים‎; milkhemet yom hakipurim taiמלחמת יום כיפור, milkhemet yom kipur; arabiaksi: حرب أكتوبر‎;: ħarb tai حرب تشرين, ħarb tishrin), käytiin 6.24. lokakuuta 1973 Israelin sekä Egyptin ja Syyrian välillä.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jom kippur -sodan syynä oli, että Egypti oli halunnut saada neuvotteluteitse 1967 Kuuden päivän sodassa menettämänsä Siinain erämaan takaisin, mutta asialle oli esteenä jo menettelytapa. Egyptin presidentti Anwar Sadat halusi Yhdysvaltain välittävän neuvotteluissa Egyptin ja Israelin kanssa, mutta Israelin pääministeri Golda Meir edellytti suoria Egyptin ja Israelin välisiä neuvotteluja, joten neuvotteluprosessi ei jatkunut tunnusteluita pidemmälle.

Silloin Egypti päätti koota yhteenliittymän, jossa Golanin kukkulat Kuuden päivän sodassa menettäneellä Syyrialla olisi erityisen suuri merkitys.

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jom kippur (suuri sovituspäivä) on juutalaisen kalenterin pyhin päivä, jota vietettiin 6. lokakuuta 1973. Kuuden päivän sodassa nöyryyttävän tappion kärsineet arabimaat käyttivät pyhäpäivää hyväkseen hyökätäkseen Israeliin. Operaatiosta käytettiin nimeä Badr (täysikuu), eivätkä israelilaiset osanneet varautua siihen. Egyptiläinen kaksoisagentti onnistui syöttämään Israelin tiedustelupalvelulle harhauttavaa tietoa Egyptin aikeista.[1] Israelin pääministeri Golda Meir määräsi yleisen liikekannallepanon vasta muutamia tunteja ennen Egyptin ja Syyrian hyökkäystä. Marokko, Irak ja Jordania tukivat Egyptin ja Syyrian hyökkäystä lähettämällä omia joukkojaan.

Israelilaisten myöhäisen liikekannallepanon vuoksi arabimaat menestyivät sodan ensimmäisinä päivinä aiheuttaen Israelin puolustusvoimille huomattavia tappioita. Tilanne oli erityisen vakava Golanin kukkuloilla, jossa israelilaisten linjat kestivät vain täpärästi. Mikäli Golanin kukkulat olisivat jääneet Syyrian haltuun, olisi sitä voitu käyttää tukialueena jatkohyökkäykselle Galileaan ja kohti Välimerta. Egyptin joukot puolestaan onnistuivat murtamaan Israelin Bar-Lev-puolustuslinjan Suezin kanavan itäpuolella.

Lisäksi Israel kärsi aseiden ja ammusten puutteesta. Reservijoukkojen saapuessa muutamien päivien kuluttua rintamille sotatilanne alkoi muuttua, ja Yhdysvaltain ilmasilta turvasi Israelille sen tarvitseman huollon.

Yli viikon kestäneiden taistelujen jälkeen Egypti ja Syyria olivat menettäneet useimmat valtaamansa asemat. Pian israelilaiset tunkeutuivat Suezin kanavan länsirannalle ja Syyriaan lähestyen arabimaiden pääkaupunkeja. Tulitauko astui voimaan noin kolme viikkoa sodan alkamisesta. Israelin sotilaallinen voitto oli kiistaton, mutta noin 2 700 miehen menetys henkisesti kova isku. Egyptin ja Syyrian uskotaan menettäneen sodassa noin 8 500 miestä, joista kolme neljännestä egyptiläisiä.

Taistelut Siinailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin puolustus Suezin kanavan rannalla nojasi kuuden päivän sodan jälkeen rakennettuun Bar-Lev-linjaan, jonka vahvuus oli hyökkäyksen alkaessa vain noin 500 miestä. Egyptin erikoisjoukot mursivat linjan useista kohdin. Muutamissa asemissa israelilaiset tekivät piiritettyinä useita päiviä vastarintaa ennen antautumistaan. Suurimmat hankaluudet aiheutuivat kuitenkin kanavavyöhykkeelle tuoduista uusista Neuvostoliiton toimittamista ilmatorjuntaohjuksista, jotka tekivät Israelin ilmavoimien iskut mahdottomiksi.[2]

Israelin puolustusvoimien onnistui sodan ensimmäisinä päivinä pysäyttää egyptiläiset enintään 10-15 kilometrin päähän kanavasta. Viikon jälkeen israelilaiset alkoivat puskea kohti kanavaa saavuttaen aiemmat asemansa. Kenraalimajuri Ariel Sharonin divisioona hyödynsi rakoa egyptiläisjoukkojen välissä ja ylitti kanavan. Sharon tunkeutui aggressiivisesti vastoin yleisesikunnan ohjeita Egyptiin saartaen sen kolmannen armeijakunnan.lähde?

Maajoukkojen tuhottua kanavalla olleet ilmatorjuntapatterit Israelin ilmavoimat ryhtyi tekemään ilmaiskuja syvälle Egyptiin, jonka ilmavoimat menetti ilmataisteluissa satoja koneita

Taistelukartta Golanin kukkuloista

Syyrialaiset hyökkäsivät 5 divisioonan, 188 tykistöpatterin ja 1 400 panssarivaunun voimalla Golanin kukkuloita puolustavia kahta Israelin prikaatia vastaan. Israelilaisilla oli vain 188 panssarivaunua ja 11 tykistöpatteria. Syyrialaiset saivat haltuunsa pohjoisessa Israelin tiedusteluasemana toimineen Hermon-vuoren, mutta eivät murtaneet 7. prikaatin maastoista puolustuslinjaa. Etelässä suojaton Barakin panssariprikaati kärsi raskaita tappioita, ja sen komentaja eversti Shoham kaatui sodan alussa.

Ensimmäisinä päivinä käytiin myös meritaistelu Latakian satamakaupungin edustalla. Latakian taistelu kuuluu ensimmäisiin meritaisteluihin, joissa käytettiin ohjuksia ja häive-elektroniikkaa. Israelin laivasto antoi Syyrian ampua aluksiaan etäältä, mutta yksikään ei osunut. Kun syyrialaisilta loppuivat ohjukset, israelilaiset lähtivät takaa-ajoon ja upottivat useimmat vihollisalukset. Syyrialaiset vetäyivät eivätkä enää käyneet meritaisteluja.

Etelässä Syyrian armeija pääsi lähelle Genesaretinjärveä ja ampui tykistöllä Hulan laaksossa sijaitseviin kyliin. 8. lokakuuta Israelin puolustusvoimat käynnisti vastahyökkäyksen. Kenraalimajuri Moshe Peledin johtamat panssarivoimat puskivat kaksi päivää kestäneissä katkerissa taisteluissa syyrialaiset takaisin vuoden 1967 aselepolinjoille Hermon-vuorta lukuun ottamatta. Israelin ilmavoimat iski Syyrian pääesikunnan rakennukseen suoraan Damaskoksen keskustaan.

11.–14. lokakuuta käydyissä taisteluissa israelilaiset tunkeutuivat Syyrian maaperälle, ja ottivat paikalle saapuneet irakilaisjoukot sotavangeiksi. Lopulta israelilaisjoukot olivat vain 60 kilometrin päässä Damaskoksesta. Sodan viimeisinä päivinä Israelin laskuvarjojääkärit valtasivat Hermon-vuoren takaisin.

Ilmasilta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Neuvostoliitto toimitti arabimaille kaikki niiden tarvitsemat aseet, Israel kärsi tarvikepulasta. Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon oli sodan ensimmäisinä päivinä haluton toimittamaan aseapua, mutta painostuksen alla suostui ilmasillan muodostamiseen.

Arabien öljyntuottajajärjestö OPEC nosti heti sodan alettua öljyn hintaa 70 prosenttia, mikä tuotti tulosta. Öljysaarron hätäännyttämät Euroopan yhteisön maat ja Japani lopettivat tukensa Israelille, joka jäi Yhdysvaltojen tuen varaan.[2] Mukaan mahtui silti poikkeus: Portugali antoi Azoreilla sijainneen lentotukikohtansa Yhdysvaltain käyttöön. Lisäksi osa varastoista oli Turkissa.

Operaatio Nickel Grass toimitti sodan aikana Israeliin 27 900 tonnia ammuksia ja muuta varustusta sekä 56 taistelulentokonetta. Varusteiden ohella Yhdysvallat antoi Israelille tärkeää tiedustelutietoa egyptiläisjoukkojen sijainnista, mikä osaltaan mahdollisti murskaavan vastahyökkäyksen.

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitto esti turvallisuusneuvostoa puuttumasta tilanteeseen niin kauan kuin Israelin tappio näytti mahdolliselta. Kun lopputulos valkeni, tulitauko astui virallisesti voimaan 23. lokakuuta 1973, joskin taistelut jatkuivat tästä vielä kaksi päivää Israelin vallatessa lisää alueita. Kaikilla osapuolilla oli sotavankeja.

Vaikka sota päättyi Israelin kiistattomaan sotilaalliseen voittoon, kansa oli raivoissaan huonosta valmistautumisesta sotaan. Tulilinjalle joutui erityisesti puolustusministeri Moshe Dayan. Agranat-komission raportti syytti huonosta valmistautumisesta etupäässä armeijaa, mutta Golda Meirin hallitus joutui silti eroamaan. Yleisesikuntapäällikkö David Elazar erosi komission suosituksen mukaisesti. Israelin kuuden päivän sodassa hankkima voittamattomuuden sädekehä oli säröillyt pahasti sodan alkuvaiheen vastoinkäymisissä, kun taas Egypti ja Syyria olivat osoittaneet arabiarmeijoiden kykenevän toteuttamaan vaativia operaatioita ja käyttämään moderneja asejärjestelmiä tehokkaasti.

Egyptissä presidentti Anwar Sadat säilytti asemansa tappiosta huolimatta. Katsottiin, että kiistattomat sotataidon osoitukset ja menestys sodan alkupäivinä olivat palauttaneet Egyptin sotilasmaineen, joka oli romahtanut kuuden päivän sodassa. Sodan lopputulos - neljäs Egyptin tappio Israelille 25 vuodessa - kuitenkin vakuutti Sadatin rauhan tarpeellisuudesta ja revanssin toivottomuudesta, ja vuosikymmenen lopulla Egypti ensimmäisenä arabimaana allekirjoitti rauhansopimuksen Israelin kanssa. Sopimuksen mukaan Israel luopui Siinaista. Syyrian kanssa Israel on sotinut jom kippur -sodan jälkeenkin, eikä mailla ole edelleenkään rauhansopimusta.

Israelin organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläinen maanpuolustusalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

252. divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

401. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
164. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
moottoroitu prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
460. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
14. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
116. prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
17. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

143. divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

421. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
247. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
14. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
243. laskuvarjoprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
116. prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
35. laskuvarjoprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

146. divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

116. prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

11. moottoroitu prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. moottoroitu prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

moottoroitu prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

440. divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Siinain maanpuolustusalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • tehtävä: vastata Etelä-Siinasita ja Punaisen meren rintamalohkosta. Toimi itsenäisenä maanpuolustuslueena 8.10. alkaen
  • komentaja: kenraalimajuri Jeshajahu Gavish (Shaike)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

35. laskuvarjoprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

99. prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoinen maanpuolustusalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin 36. divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

188. panssariprikaati "Barak Brigade"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

31. laskuvarjoprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin 240. divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • tehtävä: vahvistaa Golanin kukkulan rintamalohkoea 7.10. alkaen, sitoa ja vastahyökätä 7.10. - 10.10., hyökätä Damaskuksesta tulevia joukkoja vastaan 11.10.-12.10., pitää Syyrian aluetta hallussa Israelin puolustamiseksi 13.10.-17.10., siirretty asemiin Peledin digisioonan kanssa 17.10.-18.10.
  • komentaja: kenraalimajuri Dan Laner

17. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

79. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

14. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19. panssariprikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ahron Bregman: Israel War's 1947 - 93. Routledge: London and New York: s. 72 - 73.
  2. a b Osmo Apunen: Murrosaikojen maailmanpolitiikka, s. 323-324. Tampereen yliopisto, 2004.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]