Sabran ja Shatilan verilöyly

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sabran ja Shatilan verilöyly oli joukkomurha[1], joka tapahtui 16.–18. syyskuuta 1982 Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä Länsi-Beirutissa Libanonissa.

Elie Hobeikan, josta myöhemmin tuli kansanedustaja Libanonin eduskuntaan, johtamat Libanonin kristityt falangistijoukot tunkeutuivat Sabran ja Shatilan pakolaisleireille ja surmasivat 700–3 500 palestiinalaista, joukossa naisia ja lapsia. Leirien vartioinnista oli vastuussa Israel, minkä vuoksi silloista puolustusministeri Ariel Sharonia on syytetty velvollisuuksiensa laiminlyönnistä.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6. kesäkuuta 1982 Israelin joukot (kaikkiaan 60 000 miestä) siirtyivät Libanoniin Rauha Galileaan -operaatiossa ja tunkeutuivat aina Beirutiin asti. Kaksi kuukautta myöhemmin elokuun lopussa solmittiin aselepo, jossa PLO lupasi lähteä Libanonista ja Israel puolestaan lupasi pysäyttää etenemisensä sekä lupasi turvata jäljelle jääneiden palestiinalaisten pakolaisleirien siviilien turvallisuuden.

1. syyskuuta PLO:n taistelijoiden evakuointi Beirutista saatiin päätökseen ja Israel miehitti joukkonsa kaksi päivää myöhemmin pakolaisleirien ympärille. Kansainväliset tarkkailijajoukot poistuivat Beirutista 11. syyskuuta.

Seuraavana päivänä tuolloinen Israelin puolustusministeri Ariel Sharon väitti, että 2 000 PLO:n taistelijaa oli jäänyt Beirutiin. Palestiinalaiset kiistivät väitteet. Israelin pääministeri Menachem Begin tapasi Libanonin vastavalitun presidentin Bachir Gemayelin Nahariyassa ja vaati tätä solmimaan rauhansopimuksen Israelin kanssa. Joidenkin lähteiden mukaan hän vaati myös sotilaallisen läsnäolon (Israelin tukemat majuri Saad Haddadin joukot) hyväksymistä Etelä-Libanonissa sekä Gemayelilta toimia jäljelle jääneiden taistelijoiden poistamiseksi Sabran ja Shatilan leireiltä [2].

Kuitenkin falangistit, jotka olivat aiemmin Israelin yksimielisiä tukijoita, olivat jakautuneet kahtia - osa oli liittoumassa Israelin vihollisen Syyrian kanssa. Gemayel joutui tasapainoilemaan erilaisia poliittisia näkemyksiä edustavien ryhmien kanssa. Hän torjui Israelin rauhansopimusvaatimukset eikä hän hyväksynyt operaatioita pakolaisleirejä vastaan.

14. syyskuuta Gemayel salamurhattiin valtavassa räjähdyksessä, joka tuhosi hänen päämajansa. Palestiinalaiset ja muslimijohtajat kielsivät syyllistyneensä tekoon. Ariel Sharon syytti teosta palestiinalaisia ja tämä lisäsi falangistien kaunaisuutta palestiinalaisia kohtaan.

Seuraavana päivänä 15. syyskuuta Israelin armeija miehitti uudelleen Länsi-Beirutin tappaen 88 ja haavoittaen 254 ihmistä. Israelin teko rikkoi sen sopimusta Yhdysvaltojen kanssa, jossa se oli luvannut olla miehittämättä Länsi-Beirutia. USA oli myös antanut kirjalliset takeet siitä, että se huolehtii Länsi-Beirutin muslimien turvallisuudesta. Israelin miehitys rikkoi myös Beirutin muslimijoukkojen sekä Syyrian kanssa tehtyjä sopimuksia.

Menachem Begin oikeutti miehityksen "tarpeellisena ehkäistäkseen kristittyjen kostotoimet palestiinalaisia kohtaan" sekä "säilyttääkseen järjestyksen ja vakauden Gemayelin salamurhan jälkeen". Kuitenkin joitakin päiviä myöhemmin Ariel Sharon kertoi knessetissä, Israelin parlamentissa : "menemisemme Länsi-Beirutiin tehtiin, jotta saataisiin sota aikaan jäljelle jäänyttä terroristien jälkeensä jättämää infrastruktuuria vastaan". Israel riisui aseista kaikki sotilaat ja siviilit Länsi-Beirutissa, Itä-Beirutin kristityille falangisteille jäi täysi aseistus.

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sitten Ariel Sharon kutsui Israelin kouluttamat ja aseistamat libanonilaiset falangistijoukot "puhdistamaan terroristeista" Sabran ja Shatilan pakolaisleirit. Israelin suunnitelman mukaan sen sotilaat kontrolloisivat pakoilaisleirien ympäristöä ja tarjoisivat logistista apua, kun falangistit tunkeutuisivat leireihin, etsisivät PLO:n taistelijat käsiinsä ja luovuttaisivat heidät Israelille.

Israelille ei kuitenkaan luovutettu ainuttakaan henkilöä, taisteluja ei käyty ja leireiltä ei löydetty aseita. Belgiassa käydyssä sotarikosoikeusjutussa Ariel Sharonia vastaan esitetyissä todisteissa väitetään, että PLO:n läsnäolo leireillä oli Israelin keksimä peitetarina.[3] Sharonin ohjeet falangisteille osoittavat, että Israelilla oli täydellinen kontrolli alueella.

Israelin joukot olivat piirittäneet ja sulkeneet leirit ja asettaneet tarkkailupisteitä korkeiden talojen katoille 15. syyskuuta. Seuraavana päivänä Israel ilmoitti, että se kontrolloi kaikkia Beirutin tärkeimpiä kohteita. Päivän mittaan Israelin asevoimat tapasi falangistijohtajia järjestelläkseen operaation yksityiskohtia. Seuraavina kahtena yönä illansuusta pitkälle yöhön Israelin joukot valaisivat valoammuksin leirejä avustaakseen falangisteja.

16. syyskuuta 1982 iltana falangistijoukot Elie Hobeikan johdolla tunkeutuivat leireihin. Seuraavien 36–48 tunnin aikana falangistit teurastivat pakolaisleirien asukkaita Israelin vartioidessa leirien ulospääsyreittejä.

Noin 150 falangistin joukko kokoontui kello 16 iltapäivällä ja nämä asein, veitsin ja kirvein varustautuneet joukot siirtyivät leireihin kello 18. Falangistiupseeri ilmoitti Israelin komentopaikalle kello 20 300 kuolleesta (joukossa siviilejä), raportit tapoista jatkuivat läpi yön. Jotkut näistä raporteista välitettiin Israelin hallitukselle Tel Aviviin ja ne näki suuri joukko Israelin korkeimpia virkamiehiä.

Eräässä vaiheessa israelilainen upseeri kuuli falangistisotilaan kysyvän radiossa komentajaltaan Hobeikalta, että mitä tehdään lapsien ja naisten kanssa. Hobeika vastasi: "Tämä on viimeinen kerta kun kysyt minulta tuollaisen kysymyksen, sinä tiedät tarkalleen mitä pitää tehdä". Falangistijoukkojen kuultiin nauravan taustalla. Isralilainen upseeri raportoi kuulemastaan esimiehelleen kenraali Yaronille, joka varoitti Hobeikaa satuttamasta siviilejä, mutta ei tehnyt asialle sen enempää. Luutnantti Avi Grabowsky näki Kahanin komission mukaan viiden naisen ja lapsen murhan. Hän kertoi tästä pataljoonankomentajalleen, joka vastasi: "tiedämme, emme pidä siitä, mutta emme sekaannu asiaan". Visnewsin kameramies kuvasi Israelin joukkoja, jotka estivät leiristä verilöylyä pakenevia pakolaisia.

Falangistijoukot palasivat säännöllisesti Israelin yksiköiden luokse, joilta he saivat ruokaa, vettä ja ammuksia läpi verilöylyn. Myöhemmin iltapäivällä Israelin esikuntapäällikkö ja falangistit pitivät tapaamisen. Kahanin komission raportin mukaan (joka perustui Mossadin agentin raporttiin) esikuntapäällikkö ilmoitti, että falangistien tulisi "jatkaa toimintaa, siivota Fakahanista etelään olevat leirit huomiseen kello 05 mennessä, johon mennessä heidän pitää lopettaa toimintansa amerikkalaisten painostuksen vuoksi". Hän väitti, että hänellä "ei ole käsitystä että mitään epätavallista olisi tapahtunut tai tulisi tapahtumaan". Tuossa tapaamisessa hän lupasi sotilaille myös traktorin, luultavasti rakennusten hävittämistä varten.

Perjantaina 16. syyskuuta leirien ollessa vielä suljettuna muutamien riippumattomien tarkkailijoiden onnistui livahtaa alueelle. Heidän joukossaan oli norjalainen lehtimies ja norjalainen diplomaatti, jotka tarkkailivat falangeja puhdistusoperaatiossaan näiden siirtäessä tapettuja ruumiita Shatilan leirin taloista.

Falangistit eivät lähteneet leireiltä kello 05 kuten oli pyydetty. He pakottivat jäljelle jääneet marssimaan ulos leireistä tappaen satunnaisesti yksittäisiä ihmisiä ja lähettäen muita kuulusteltaviksi, tätä jatkui koko päivän. Sotajoukko lähti leireistä kahdeksalta aamulla 18. syyskuuta. Ensimmäiset kansainväliset lehtimiehet pääsivät leireihin kello yhdeksän ja he löysivät satoja silvottuja ruumiita ympäri leiriä. Ensimmäiset viralliset uutiset verilöylystä lähetettiin puolenpäivän aikoihin.

Uhrien määrä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielenosoitus Italiassa Sabran ja Shatilan verilöylyn vuosipäivänä vuonna 2003.

Verilöylyn uhrien määrästä on kiistelty. Tässä tärkeimpiä arvioita:

  • Punaisen Ristin delegaation kirjettä Libanonin puolustusministerille siteerataan Kahanin komission raportissa "todisteena 153". Sen mukaan Punaisen Ristin edustajat laskivat 328 ruumista, mutta komissio totesi että "tämä luku, ei kuitenkaan sisällä kaikkia ruumiita ...".
  • Kahanin komissio sanoi, että "saamamme dokumentin mukaan (todiste 151), uhrien kokonaismäärä, jotka löydettiin 18.-30. syyskuuta 1982 on 460" väittäen, että numero sisältää "Libanonin Punaisen Ristin , kansainvälisen Punaisen Ristin, Libanonin siviilijoukkojen, Libanonin armeijan lääkintäjoukkojen ja uhrien sukulaisten laskemat kuolleet".
  • Israelin IDF:n tiedusteluun perustuva luku on 700–800. Kahanin komission näkemyksen mukaan "tämä voi hyvin olla luku joka on lähimpänä todellisuutta".
  • BBC:n mukaan "ainakin 800" palestiinalaista kuoli.
  • Robert Fisk, joka oli eräs ensimmäisistä paikalla vierailleista toimittajista, kertoo falangistiupseerien kertoneen "että 2 000 'terroristia' - naisia ja miehiä - tapettiin Shatilassa".
  • monien lähteiden mukaan (muun muassa Al-Jazeera ja professori Ahmad Tall) kansainvälinen Punainen Risti (ICRC) laski 2 750 uhria: 1 500 tapahtuman jälkeen, 900 22. syyskuuta ja vielä 350 23. syyskuuta.
  • palestiinalaiset väittävät uhrien määräksi 3 000–3 500.

Falangisteja kuoli selkkauksessa kaksi.

Verilöyly järkytti ympäri maailmaa. 16. joulukuuta 1982 YK:n yleiskokous tuomitsi verilöylyn ja julisti sen olleen kansanmurha.

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 julkaistu israelilainen animaatioelokuva Waltz with Bashir käsittelee verilöylyn tapahtumia israelilaisesta näkökulmasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 16. joulukuuta 1982 YK:n yleiskokous tuomitsi verilöylyn ja julisti sen olleen kansanmurha.
  2. http://wsws.org/articles/2002/feb2002/sab3-f25_prn.shtml
  3. http://news.bbc.co.uk/2/low/middle_east/1975849.stm

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]