Irak

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Irakin tasavalta
الجمهورية العراقية (arabiaksi)
(al-Jumhūriyya al-‘irāqiyya)
Irakin lippu Irakin vaakuna
lippu vaakuna

Irakin sijainti kartalla

Valtiomuoto tasavalta

Presidentti
Pääministeri
Fuad Masum
Haider al-Abadi

Pääkaupunki Bagdad (5 897 000 as.) Syyskuu 2010

Muita kaupunkeja Basra (1 377 000 as.)

Pinta-ala
– yhteensä 438 317[1] km² (sijalla 58)
– josta sisävesiä 1,1 %

Väkiluku (2012) 31 129 225[1] (sijalla 39)
– väestötiheys 55 / km²
– väestönkasvu 2,449[1] % (2010)

Viralliset kielet arabia, Kurdi

Valuutta Irakin dinaari (IQD)

BKT (2010) sijalla 71
– yhteensä 117 7 miljardia USD[1]
– per asukas 3600

HDI () – (sijalla –)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 21,6[1] %
– teollisuus 18,7[1] %
– palvelut 59,8[1] %

Aikavyöhyke +3
– kesäaika ei käytössä

Itsenäisyys
 – Ottomaanien valtakuntasta
 – Yhdistyneestä kuningaskunnistasta

1. lokakuuta 1919
3. lokakuuta 1932

Lyhenne IQ

– ajoneuvot: IRQ
– lentokoneet: YI

Kansainvälinen
suuntanumero
+964

Motto Allah Akbar (Jumala on suurin)

Kansallislaulu Mautini

Irakin tasavalta eli Irak (arab. العراق‎, al-‘Irāq) on tasavalta Lähi-idässä. Irakin naapurimaita ovat Saudi-Arabia, Kuwait, Syyria, Turkki, Jordania ja Iran. Väkiluku on vajaat 30 miljoonaa ja pinta-ala noin 430 000 neliökilometriä. Irakin pääkaupunki on Bagdad, jossa asuu noin 6 000 000 ihmistä. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Mosul ja Basra. Väestö jakautuu pääosin kolmeen ryhmään kielen ja uskonnon perusteella: kaksi kolmannesta väestöstä on arabeja, loput kurdeja. Suurin osa arabeista on šiiamuslimeja, mutta sunnimuslimeja on noin kolmannes koko väestöstä. Irak on maailman tärkeimpiä öljyntuottajamaita. Maassa käytiin Irakin sota vuosina 2003-2010.[2]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irak satelliittikuvassa elokuussa 2003.

Irakin maastonmuodot voidaan jakaa neljään osaan: maan länsi- ja lounaisosien aavikko, Eufratin ja Tigrisin jokilaaksot, näiden jokien välissä oleva ylänkö ja maan pohjoisosien vuoristo.[3]

Irakin ilmasto on kuuma ja kuiva. Bagdadissa vuoden kuumin kuukausi on heinäkuu, keskimääräinen ylin lämpötila 44 astetta, ja viilein tammikuu, keskimääräinen alin 3,8 astetta. Kesäkuusta syyskuuhun ei yleensä sada lainkaan, joulukuussa 20 mm ja tammikuussa 27 mm.[4]

Kuivuudesta huolimatta keinokastelun avulla harjoitetaan voimaperäistä maanviljelyä Eufratin ja Tigrisin jokilaaksoissa, jotka ovat maan hedelmällisintä seutua. Tärkeimmät maataloustuotteet ovat kotimaiseen käyttöön menevä vilja, sekä taatelit joita riittää vientiinkin.[5]

Irakin korkein huippu on maan pohjoisosassa, lähellä Turkin vastaista rajaa sijaitseva 3 607 metriä korkea Zagrosvuori.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irak sijaitsee Mesopotamian vanhalla kulttuuriseudulla, jossa ovat sijainneet Sumerian, Assyrian ja Babylonian sivilisaatiot. On puhuttu myös Kaksoisvirtain maasta. Sittemmin alue on kuulunut muun muassa Persiaan, Aleksanteri Suuren valtakuntaan ja Roomaan. Arabit tulivat sinne jo 600-luvulla, pian islamin synnyn jälkeen. Mongolit hävittivät maata 1200-luvulla ja osmanit valloittivat sen vuonna 1534.[6]

Turkkilaisten ja brittien vallassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän jälkeen Irak oli Turkin hallinnassa ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Sen jälkeen se joutui Yhdistyneen kuningaskunnan hallintaan Kansainliiton mandaattialueena. Toukokuussa 1920 maassa nousi laaja heimo- ja uskontorajat ylittänyt kapina brittihallintoa, etenkin komissaari Sir Arnold Wilsonia vastaan San Remon rauhankokouksen tulosten tullessa ilmi. Britit kukistivat sen suurin ponnistuksin ja kustannuksin muun muassa ilmapommituksin ja tuomalla joukkoja Intiasta.[7]

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakista muodostettiin itsenäinen kuningaskunta 1932 myös Jordaniaa hallitsevan Hašimien suvun hallitsemana. Maan rajat piirsi Gertrude Bell, joka myös taivutteli Britannian siirtomaaministeri Churchillin valitsemaan syrjäytetyn Suur-Syyrian kuningas Faisalin Irakin kuninkaaksi. Maa tukeutui edelleen politiikassaan pitkälti Britanniaan brittiläismielisen pääministeri Nuri al-Sa’idin johdolla. Toisen maailmansodan aikana 1941 tapahtui Rašid Ali al-Kailanin johtamien saksalaismielisten vallankaappaus tavoitteena tuoda maa akselivaltojen puolelle, mutta britit kukistivat sen. Irak liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin ja siitä tuli Arabiliiton perustajajäsen 1945. Vuonna 1956 solmittiin Bagdadin sopimus Neuvostoliittoa vastaan Irakin, Turkin, Iranin, Pakistanin ja Britannian välillä.[6]

Kuningasvalta menetti suosiotaan 1950-luvulla arabinationalismin myötä. Viimeinen kuningas Faisal II syöstiin vallasta 1958, ja valtaan nousi vasemmistopopulistinen Abdulkarim Qasim. Hän otti etäisyyttä britteihin ja solmi suhteet Neuvostoliiton kanssa. Hän pysyi johdossa helmikuuhun 1963 asti, ramadanin vallankaappaukseen kuningas Faisalin sukulaisen, sotamarsalkka Abdulsalam Arifin ja baathisti-arabinationalistien johdolla. Syksyllä Abdulsalam Arif järjesti uuden vallankaappauksen ja poisti baathistit vallasta. Nuoremman Arifin kuoltua helikopteriturmassa häntä seurasi veljensä Abdulrahman Arif. Baathistit syrjäyttivät Abdulrahman Arifin 17. heinäkuuta 1968 ja Ahmad Hasan al-Bakr nimitettiin vallankumousneuvoston johtoon ja presidentiksi. Iraq Petroleum Company kansallistettiin 1971 ja öljytulot suunnattiin terveydenhuollon ja lukutaidon parantamiseen ja maan teollistamiseen. Al-Bakr nimitti serkkunsa Saddam Husseinin varapresidentiksi.

Huhtikuussa 1969 Iran sanoi irti sopimuksen Shatt al-Arab -joen hallinnasta ja maat siirsivät pian sotajoukkojaan rajoilleen. Iran alkoi tukea Pohjois-Irakin kurdeja, mikä vaaransi Irakin leipäkorina pidetyn Kurdistanin vakauden. Talvella 1973–1974 maiden välillä tapahtui avoimia yhteenottoja, jotka saivat heikomman Irakin armeijan ja talouden romahduksen partaalle. Vesiväylästä solmittiin maaliskuussa 1975 Algerin sopimus, jonka mukaan rajalinja kulki joen syvintä kohtaa pitkin. Irak luopui paitsi puolesta jokea, myös vaatimuksestaan Iranin arabien asuttamaan Khuzestaniin ja Iran lopetti tukensa Irakin kurdikapinallisille.

Saddam Husseinin valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodesta 1979 Iranissa šaahi syöstiin vallasta ja maa julistettiin 1. huhtikuuta islamilaiseksi valtioksi Ajatollah Khomeinin johdolla. Iran alkoi kannustaa myös Irakin šiioja nousemaan vallanpitäjiään vastaan ja maassa nousi kapinoita ja sen johtajia vastaan tehtiin murhayrityksiä. Irak karkotti maasta 100 000 šiiaa. Al-Bakr luopui vallasta ja 16. heinäkuuta 1979 Saddam Hussein nimitettiin presidentiksi. Maiden suhteet katkesivat ja touko–elokuun 1980 maiden rajoilla kahakoitiin ja käytiin tykistötaisteluja. Saddam sanoi 17. syyskuuta 1980 irti vuoden 1975 sopimuksen ja hyökkäsi Iraniin 23. syyskuuta.

Irakin-Iranin sota kesti 1980–1988 ja siinä kuoli lähes miljoona ihmistä.[8] Irak pyysi rauhaa jo sodan alussa, mutta Khomeini torjui vuoteen 1988 asti kaikki Irakin rauhantunnustelut vaatien mm sotakorvauksia ja Saddamin syrjäyttämistä, mihin Irak ei suostunut. Israelin koneet tuhosivat 1981 Irakin osittain valmiin Osirak-ydinvoimalan, Irakin koneet taas helmikuussa 1985 ydinvoimalan Bushehrissa, Iranissa. Irakin ilmaiskut siviilikohteisiin johtivat Iranin tykistöiskuihin Bagdadiin ja Basraan. Iran pääsi sodassa vuoden 1982 tienoilla määräävään asemaan ja alkoi ahdistella Irakia suurhyökkäyksillä. Irak kuitenkin kykeni yleensä torjumaan nämä hyökkäykset raskailla aseilla joita Irakilla oli enemmän kuin Iranilla. Irak käytti sodassa enenevissä määrin taistelukaasuja.

Vuodesta 1987 hyökättiin laivoja vastaan Persianlahdella, mikä sai ulkovallat puuttumaan asiaan. Irakin saavutettua viimein voittoja solmittiin heinäkuussa 1988 aselepo ja rauha elokuussa.

Saddam Hussein muutti Irakin poliisivaltioksi, jossa turvallisuuselimet valvoivat paitsi kansaa, myös toisiaan. Kapinat ja vallankaappausyritykset kukistettiin armottomasti. Etnisistä ryhmistä erityisesti kurdit, šiiat ja suoarabit joutuivat Saddam Husseinin valtakaudella vainotuiksi.[9]

Irak miehitti maakunnakseen väittämänsä Kuwaitin 2. elokuuta 1990. Yhdysvaltain johtama, Yhdistyneiden kansakuntien mandaatilla toimiva koalitio karkotti Irakin joukot Kuwaitista 16. tammikuuta 1991 alkaneessa ensimmäisessä Persianlahden sodassa. Sodan jälkeen YK:n talouspakotteet jatkuivat, maan etelä- ja pohjoisosat olivat liittouman valvomassa lentokiellossa ja Irakia vaadittiin tuhoamaan joukkotuhoaseensa ja ohjuksensa. Kun sota oli ohi, maan eteläosan shiiat ja pohjoisosan kurdit nousivat kapinaan. Irakin hallitus kukisti molemmat kapinat kovin ottein.[8]

Irakin sota 2003–2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Irakin sota
Irakin kartta.

Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush luki Irakin "pahan akseliin" kuuluvaksi valtioksi. Keväällä 2003 Yhdysvaltain johtama liittouma aloitti toisen Persianlahden sodan hyökkäämällä Irakiin tavoitteenaan joukkotuhoaseiden löytäminen ja tuhoaminen. Liittouma saavutti nopean sotilaallisen voiton ja miehitti Bagdadin, mutta sodan oikeutuksena pidettyjä joukkotuhoaseita ei löytynyt lukuun ottamatta Iranin vastaiselta rajalta löytyneitä Irakin-Iranin sodan aikaisia kemiallisia ammuksia.[10] Yhdysvaltain presidentti Bush julisti 1. toukokuuta 2003 "tehtävän suoritetuksi."

Husseinin kukistumiseen ja vangitsemisen sekä Irakin sodan muodollisen päättymisen jälkeen Irakissa on vastarintaa miehitysjoukkoja vastaan ja laajoja levottomuuksia. Toukokuusta 2003 maata hallitsi Yhdysvaltain nimittämän siviilihallinnon (Coalition Provisional Authority) johtaja L. Paul Bremer. Irakin miehityksen ensimmäisten kuukausien aikana maan vanha armeija ja poliisivoimat hajotettiin, Baath-puolueen jäseninä olleet virkamiehet ja opettajat erotettiin ja valtion omistamat yritykset, jotka työllistivät suurimman osan kansasta, suljettiin.

Irakin vastarinta teki ensimmäisen näyttävän iskunsa 20. elokuuta 2003 rekkalastillisella räjähteitä Bagdadin Canal-hotelliin, jossa sai surmansa muun muassa YK:n erityislähettiläs Sérgio Vieira de Mello. Maaliskuussa 2004 šiiojen Muqtada al-Sadrin Mahdin armeija nousi kapinaan Yhdysvaltain sotilashallinnon suljettua erään sen sanomalehden. Saman vuoden huhtikuussa tulivat ilmi Abu Ghraibin vankilan kidutuskuvat.[8]

Elokuussa 2004 Yhdysvaltain joukot taistelivat Mahdin armeijan kanssa Najafissa Imaami Alin moskeijan lähistöllä. Taistelu päättyi molemminpuoliseen vetäytymiseen. Marras-joulukuussa 2004 käytiin raskaita taisteluja Fallujassa Yhdysvaltain merijalkaväen valloittaessa sen kapinallisilta.[8] Kaupunki kärsi suuria vaurioita operaatiossa.

Valta siirtyi muodollisesti Iyad Allawin johtamalle väliaikaishallitukselle (Iraqi Interim Government) 28. kesäkuuta 2004, jolloin miehitys virallisesti päättyi.[11] 30. tammikuuta 2005 maassa pidettiin vapaat vaalit, joissa valittiin 275-jäseninen parlamentti. Toukokuussa 2005 hallitus nimitti komitean kirjoittamaan maalle uuden perustuslain, joka hyväksyttiin kansanäänestyksessä 15. lokakuuta 2005. 15. joulukuuta 2005 pidettiin jälleen uudet vaalit. Uusi hallitus saatiin koottua puolen vuoden jälkeen toukokuussa 2006. Irakin siirtyminen demokratiaan on johtanut vallan siirtymiseen sunneilta šiioille.

Šiiojen al-Askarin kultaiseen moskeijaan Samarrassa tehtiin pommi-isku helmikuussa 2006, mikä tuhosi sen kultaisen kupolin. Tämän jälkeen šiiojen ja sunnien keskinäinen väkivalta kiihtyi.[8]

US Apache helikopterin asekameralla kuvattu sotatehtävä Irakissa. (englanniksi)

Maassa oli elokuussa 2006 noin 150 000 Yhdysvaltain johtaman koalition sotilasta (134 000 yhdysvaltalaista, 8 000 brittiä sekä lukuisia muita kansallisuuksia.) Hyökkäykset koalition joukkoja ja Irakin uusia turvallisuusjoukkoja vastaan ovat jatkuneet kiivaina. Suurin osa kuolleista on kuitenkin sunni- ja šiiasiviilejä. Maa on ajautunut näiden ryhmien väliseen sisällissotaa muistuttavaan tilaan erityisesti Bagdadin alueella, missä asuu paljon molempiin ryhmiin kuuluvaa väestöä.[12] Vuoden 2007 alussa Irakin 26 miljoonasta asukkaasta kaksi miljoonaa on paennut maasta ja 1,6 miljoonaa on maan sisäisinä pakolaisina. Noin 40 000–50 000 pakenee kodeistaan joka kuukausi.[13] Asukkaista ilman töitä on 60 %[14] ja irakilaisista yli 90 % pitää tilannetta huonompana kuin Saddam Husseinin aikana.[15]

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmoitti televisiopuheessaan 10. tammikuuta 2007 Yhdysvaltain joukkojen määrän lisäämisestä Irakissa (ns. Surge tai Operation Law and Order). Tavoitteena oli myös siirtää joukkoja maakunnista rauhoittamaan pääkaupunki Bagdad. Joukkojen uudeksi komentajaksi nimitettiin kenraali David Petraeus. Yhdysvallat lisäsi Irakin joukkoja 30 000 sotilaalla. Väkivalta vähenikin dramaattisesti vuoden 2006 loppuun verrattuna. Yhdysvallat alkoi kotiuttaa lisäjoukkoja ja kesään 2008 mennessä Irakiin jäi enää 130 000 sotilasta. Todellinen luku oli suurempi, koska Yhdysvaltain asevoimat on ulkoistanut suuren osan ei-taistelutehtävistä sopimuskumppaneille (ns. contractors). Lisäksi Yhdysvallat palkkasi 88 000 irakilaista "naapuristovahteihin."[16]

25. maaliskuuta 2008 Irakin armeija aloitti pääministeri Nuri al-Malikin käskystä suuren hyökkäyksen Basraan ottaakseen sen hallintaansa "rikollisjoukoilta ja militioilta." Elokuusta lähtien tulitaukoa pitänyt Muqtada al-Sadrin Mahdin armeija oli hyökkäysten merkittävin kohde, ja taistelut levisivät moniin kaupunkeihin etelä-Irakissa ja Bagdadin Sadr Cityyn.[17][18] Taistelujen taukoamisen jälkeen Irakin hallitus erotti poliisista ja armeijasta noin 1300 jäsentä, jotka oli laiminlyöneet velvollisuuksiaan taisteluissa. Osa näistä oli loikannut vastapuolen puolelle.[19]

Yhdysvaltain joukot alkoivat vetäytyä Barack Obaman presidenttikaudella. Viimeiset taistelujoukot jättivät Irakin 19. elokuuta 2010, mutta maahan jäi vielä 56 000 miestä "neuvonta- ja avustusjoukkoja."[20] Virallisesti viimeiset yhdysvaltalaissotilaat poistuivat maasta joulukuussa 2011, mutta Irakiin jäi edelleen 157 sotilasta kouluttamaan Yhdysvaltain suurlähetystön turvallisuusjoukkoja ja turvaamaan diplomaattien työskentelyä.[21]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1979 vuoteen 2003 Irakia hallitsi presidentti Saddam Husseinin johtama Baath-puolue. Baath oli noussut valtaan jo 1968, mutta Saddam muutti maan diktatuuriksi. Yksikamarisen, 250-paikkaisen parlamentin jäsenet valittiin neljän vuoden välein. Vain Baath-puolueen jäsenet saivat asettua ehdokkaaksi. Keväällä 2003 alkoi Irakin sota, jossa Yhdysvaltain johtama liittouma valloitti maan muutamassa viikossa. Tällöin kenties näkyvimmäksi poliitikoksi nousi tiedotusministeri Muhammad Sa’id al-Sahhaf. Huhtikuusta 2003 alkaen maa oli Yhdysvaltain johtaman liittouman joukkojen miehitysvallan alla. Hallintoa johti L. Paul Bremer. Irakilaisista koottiin väliaikainen hallintoneuvosto, jossa oli kuukausittain vaihtuvat puheenjohtajat. Neuvosto nimitti ministerit ja muut virkamiehet. 28. heinäkuuta 2004 valta luovutettiin takaisin irakilaisille, mutta Yhdysvalloilla oli edelleen sananvaltaa monissa asioissa.

Vaikka Yhdysvaltojen mukaan virallinen miehitys on päättynyt, käytännössä miehitys ja sota jatkuu edelleen. Yhdysvaltain joukoilla on oikeus pidättää Irakin kansalaisia ja suorittaa sotilasoperaatioita ilman Irakin hallituksen hyväksyntää. Yhdysvallat ei myöskään kerro irakilaisille, mitä joukkoja sillä on maassa.[22]

Vallanluovutuksen yhteydessä väliaikaiseksi presidentiksi tuli šeikki Ghazi al-Yawar ja väliaikaiseksi pääministeriksi Iyad Allawi. Väliaikaisen perustuslain mukaan toimeenpanovaltaa johti kolmihenkinen neuvosto. Valintajärjestelmä oli rakennettu takaamaan, että kaikki Irakin kansallisuudet tulivat edustetuiksi neuvostossa. Ennen perustuslain voimaantuloa voimassa olleita lakeja ei kuitenkaan saanut muuttaa. Vaaleissa 30. tammikuuta 2005 valittiin 275-jäseninen parlamentti. Suurimmaksi ryhmäksi nousi 48 prosentin ääniosuudella Abdul Aziz Hakimin johtama Yhtynyt Irakin liitto (al-I'tilaf al-iraqi al-muwahhad) joka koostui pääosin šiialaisista poliittisista ryhmistä (muun muassa SCIRI- ja Da’wa-puolueet). Toiseksi tuli kurdipuolueiden (ennen kaikkea KDP ja PUK) muodostama Kurdistanin liitto joka sai 26 % äänistä. Kolmanneksi suurimpana ryhmänä oli maallisten sunnien ja šiiojen Iyad Allawin johtama "Irak-lista" joka sai 14 % äänistä.[23]

Parlamentin puhemieheksi valittiin 2. huhtikuuta sunni Hajim al-Hasanin ja varapuhemiehiksi šiia Husain al-Šahristani ja kurdi Arif Tayfor. Parlamentti nimitti Irakin presidentiksi kurdipoliitikko Jalal Talabanin ja pääministeriksi Yhtynyttä Irakin liitoa edustavan Da’wa-puolueen johtajan Ibrahim Ja’farin.

Irakin perustuslaki hyväksyttiin 15. lokakuuta 2005 pidetyssä kansanäänestyksessä. Sen mukaan Irakista tulee islamilainen, demokraattinen liittotasavalta. 15. joulukuuta 2005 järjestettiin uudet parlamenttivaalit. Hallitusneuvottelut kestivät viisi kuukautta. Irakin pääministeriksi nimitettiin 20. toukokuuta 2006 šiia Nuri al-Maliki. Hallituksen kokoaminen oli hankalaa ja aluksi sekä sisä- että puolustusministerin paikka jätettiin täyttämättä.

Maaliskuun 2010 vaalien jälkeen jäätiin hallituksen osalta taas samanlaiseen pattitilanteeseen. Vahvimmiksi blokeiksi vaaleissa muodostuivat Nuri al-Malikin "Lain valtio" ja Iyad Allawi "Al-Iraqiyah".[24] Marraskuussa 2010 parlamentti nimitti Jalal Talabanin presidentiksi ja Nouri al-Malikin pääministeriksi.[8]

Irak on edelleen YK:n pakotteiden alainen. Etenkin sen tulot öljynmyynnistä menevät toukokuussa 2003 perustettuun Irakin kehittämisrahastoon (engl. Development Fund for Iraq) yhdysvaltalaiseen Federal Reserve Bank of New Yorkiin.[22]

Irak oli vuonna 2011 Foreign Policy -lehden "epäonnistuneiden valtioiden" listan yhdeksännellä sijalla,[25] sekä vuonna 2010 Transparency Internationalin mukaan maailman neljänneksi korruptoitunein maa.[26]

Freedom House arvioi vuonna 2010 asteikolla 1–7 (1 paras) Irakin poliittiset oikeudet tasolle 5 ja kansalaisvapaudet tasolle 6 ja luokitteli maan ei-vapaaksi. Järjestön mukaan Irakissa oli järjestetty merkityksellisiä vaaleja, mutta muiden muassa vieraiden sotajoukkojen läsnäolon, väkivallan uhan ja hallinnossa laajalle levinneen korruption vuoksi se ei ollut vaaleihin perustuva demokratia. Irakin perustuslaki takaa sananvapauden ja viranomaiset pääsääntöisesti kunnioittavat sitä, mutta käytännössä ilmaisunvapautta rajoittaa väkivallan uhka. [27]

Huhtikuun lopussa 2014 Irakissa järjestetään ensimmäiset parlamenttivaalit Yhdysvaltain joukkojen poistuttua maasta vuonna 2011.[28]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Irakin maakunnat

Irakissa on 18 maakuntaa[29] (muhafaza, kurdiksi: Pârizgah):

  1. Bagdad (بغداد)
  2. Ṣalāḥ ad-Dīn (صلاح الدين)
  3. Diyālā (ديالى)
  4. Wasit (واسط)
  5. Maysān (ميسان)
  6. Basra (البصرة)
  7. Dhī Qār] (ذي قار)
  8. Al-Muthannā (المثنى )
  9. Al-Qādisiyah (القادسية)
  1. Bābil (بابل)
  2. Karbala (كربلاء)
  3. An-Najaf(النجف)
  4. Al-Anbār (الأنبار)
  5. Nīnawā (نينوى, Neynewa)
  6. Dahūk (دهوك, Duhok)
  7. Arbil (أربيل, Parêzgeha Hewlêr)
  8. At-Ta'mīn (التأميم, Te'mîm)
  9. As-Sulaymānīyah (maakunta) (السليمانية, Silêmanî)

IraqNumberedRegions.png

Autonomiseen Irakin Kurdistaniin kuuluvat Arbilin, Dahukin ja al-Sulaymaniahin maakunnat.


Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin talous perustuu pitkälle öljyn vientiin ja siitä saataviin tuloihin. Maan viennin arvosta 84 prosenttia on öljytuloja.[30] Viennistä noin puolet viedään Yhdysvaltoihin.[30] Irakin muut merkittävät luonnonvarat ovat maakaasu, fosfaatti ja rikki.[30]

Irakilla arvioidaan olevan maailman neljänneksi suurimmat öljyvarat. Silti se suunnittelee merkittäviä investointeja tuuli- ja aurinkoenergiaan. Toistaiseksi aurinkoenergiaa käytetään lähinnä katuvalojen energialähteenä suurimmissa kaupungeissa, mutta suunnitelmissa on tuottaa kaksi prosenttia energiantarpeesta uusiutuvilla energianlähteillä. Kansallinen sähköverkko on sodan jäljiltä edelleen huonossa kunnossa ja monin paikoin verkkosähköä saadaan vain muutamia tunteja vuorokaudessa.[31]

Vuonna 2012 maan sähköntuotannosta 69% tuli fossiilisista polttoaineista, 31% vesivoimasta.[1] Vuosia jatkuneet sodat ja investointien puute on saanut energiantuotantoinfrastruktuurin huonoon kuntoon. Kurdistanissa sijaitsevia Dokanin ja Derbandikhanin patoja kunnostetaan maailmanpankin hätäapurahalla.[32] Mosulin pato on ollut ongelmallinen sen valmistumisesta 1948 alkaen. Mosulin pato ja sen tekojärvi ovat Irakin suurimmat ja maailman neljänneksi suurimmat.[33][34]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakissa on 104 lentopaikkaa, joista 20:lla on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie.[1] Suurin lentokenttä on Baghdadin kansainvälinen lentoasema. Se on palaamassa aktiiviseen käyttöön; maaliskuussa 2013 siellä rekisteröitiin 125 nousua tai laskua.[35]

Rautateitä on 2 272 km, päällystettyä maantietä 37 851 km. Navigointikelpoista vesiväylää on 5 279 km lähinnä Eufrat- ja Tigris-joilla.[1]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakissa on tehty koko maan kattava väestönlaskenta viimeksi vuonna 1987. Vuonna 1997 laskenta uudistettiin osassa maata mutta ei kurdialueilla. Vuodelle 2009 suunniteltiin väestönlaskentaa, mutta siitä luovuttiin. Pääministerin mukaan se olisi voinut lietsoa levottomuuksia arabien ja kurdien välillä.[36]

Irakin valtakieli on arabia, pohjoisosissa puhutaan kurdia. Molemmat ovat virallisia kieliä.

Valtauskonto on islam (sunnilaisuus ja šiialaisuus ovat molemmat yleisiä), mutta maassa vallitsee uskonnonvapaus. Pieni vähemmistö (n. 3 %) harjoittaa kristinuskoa. Lisäksi maassa on pieni mandealainen vähemmistö.

Noin 75-80 % Irakin väestöstä on arabeja ja 15-20 % lähinnä Pohjois-Irakissa asuvia kurdeja.[1] Uskonnollisesti enemmistö arabeista on šiiamuslimeja ja enemmistö kurdeista sunneja. Šiialaiset arabit (n. 60–65 %) ovat enemmistönä maan eteläosissa, keskiosissa sunniarabit (n. 10–15 %) ja pohjoisessa kurdit (10–15 %).

Maassa on lukuisia pienempiä vähemmistöjä kuten kristityt, assyrialaiset, turkinsukuista kieltä puhuvat turkmeenit[1] sekä indoeurooppalaisia kieliä puhuvat persialaiset, mandealaiset ja armenialaiset.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteiseen irakilaiseen ateriaan kuuluu riisiä, keittoa tai kastiketta, lampaanlihaa ja vihanneksia. Tärkeitä juhlapäiviä on juhlistettu uhraamalla lammas tai vuohi.[37]

Ilham Al Madfai on tunnettu irakilainen muusikko. Perinteisiä soittimia ovat viulua muistuttava rebab ja luuttumainen oud.[38]

Irakilainen elokuvateollisuus aloitti jo 1950-luvulla, mutta elokuvia tuotettiin vain muutamia vuodessa. Saddam Husseinin valtakaudella valtio ja baath-puolue rahoittivat elokuvia mutta tilasivat puolueen tarkoitusperiä hyödyttävää sisältöä. Saddamin kaatumisen jälkeen elokuva-arkistoja ja laitteistoja ryösteltiin. Vuonna 2011 Irakilla oli pitkästä aikaa ehdokas Oscar-palkinnon saajaksi, ja 2012 valmistuivat ensimmäiset valtion tukea saaneet elokuvat vuosiin.[39]

Jalkapallo on suosituin urheilulaji. Maan jalkapallojoukkue oli FIFA:n rankingissa tammikuussa 2011 sijalla 98. Maassa on 110 seuraa, joissa 16 000 rekisteröityä pelaajaa.[40]

Maailmanperintöluettelon kohteita ovat

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l The World Factbook: Iraq CIA. (englanniksi)
  2. Operation Iraqi Freedom ends as last combat soldiers leave Baghdad The Washington Post 19.8.2010
  3. Major Geographical Features Iraq: A Country Study. 1988. Library of Congress. Viitattu 6.5.2013.
  4. Baghdad Climatological Information World Meteorological Organization. Viitattu 6.5.2013.
  5. Cropping and Livestock Iraq - a Country Study. Viitattu 6.5.2013.
  6. a b Background Note Iraq (out of date) 2012. US Department fo State. Viitattu 7.9.2013.
  7. World War I and the Bristish mandate Iraq A County Study
  8. a b c d e f Iraq Timeline BBC. Viitattu 6.5.2013.
  9. Saddam Hussein profile 2001. BBC. Viitattu 6.5.2013.
  10. Lawmakers Cite Weapons Found in Iraq Washinton Post 22.6.2006
  11. Sovereign Interim Governement in Iraq UN Security Council
  12. Iraq Body Count: War dead figures BBC 2006
  13. UNHCR launches new US$60 million appeal for Iraq operations UNHCR. Viitattu 09.01.2007.
  14. The Exodus: 1.6m Iraqis have fled their country since the war The Independent 2006
  15. Survey indicates Iraqis in despair (al Jazeera 2006)
  16. Petraeus: Iraqi Leaders Not Making 'Sufficient Progress'. Washington Post, Friday, March 14, 2008, s. A10. Artikkelin verkkoversio.
  17. Maliki Gives Militias In Basra 72 Hours To Give Up Fight. Washington Post, Thursday, March 27, 2008, s. A10. Artikkelin verkkoversio.
  18. U.S. Armor Forces Join Offensive In Baghdad Against Sadr Militia. Washington Post, Friday, March 28, 2008, s. A01. Artikkelin verkkoversio.
  19. Irak antoi potkut niskuroiville joukoille 13.4.2008. HS.
  20. Last U.S. Combat Brigade Leaves Iraq Radio Liberty 19.8.2010
  21. Viimeiset Yhdysvaltojen joukot poistuivat Irakista Yle Uutiset. 18.12.2011. Viitattu 21.4.2014.
  22. a b US issues threat to Iraq's $50bn foreign reserves in military deal 6.6.2008. Independent.
  23. Unofficial tally Washington Post. Viitattu 04.01.2008.
  24. Iraqi Factions Break Off Coalition Talks 16.8.2010 Radio Free Europe
  25. The Failed States Index 2011 Foreign Policy. Viitattu 13.11.2011.
  26. Corruption Perceptions Index 2010 Transparency International. Viitattu 13.11.2011.
  27. Country Report Freedom House. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)
  28. Hallamaa, Teemu: Väkivaltaisuudet lisääntyneet vaaleihin valmistautuvassa Irakissa Yle Uutiset. 21.4.2014. Viitattu 21.4.2014.
  29. Governorates Citypopulation
  30. a b c Background Note: Iraq U.S. Department of State. Viitattu 09.01.2008.
  31. Iraq plans to invest up to $1.6 bln in solar and wind energy 2012. Reuters. Viitattu 6.5.2013.
  32. Rehabilitating water infrastructure in conflict areas : Iraq's Dokan and Derbandikhan Emergency Hydropower Project World Bank. Viitattu 6.5.2013.
  33. Iraq dismisses Mosul Dam warnings 2007. BBC News. Viitattu 6.5.2013.
  34. Water resources ministry denies increase in Mosul dam cracks 2012. AK News. Viitattu 6.5.2013.
  35. Iraqi Aviation Industry Takes Off Iraq Business News. Viitattu 6.5.2013.
  36. Iraq abandons nationwide census 2009. BBC. Viitattu 7.9.2013.
  37. Iraq Countries and their cultures
  38. Taus-Polsad s. 53
  39. After dark years, lights coming back on for Iraqi cinema 2012. Reuters. Viitattu 8.5.2013.
  40. Associations Iraq FIFA. Viitattu 20.1.2011 (englanniksi)