Sananvapaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä.lähde? Määritelmä kuitenkin vaihtelee lähteestä riippuen. Esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjan mukaan sananvapaus on kansalaisen perusoikeuksiin kuuluva oikeus ilmaista julkisuudessa mielipiteitään.[1]

Sananvapaus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Länsimaisissa demokratioissa sananvapauden ydinsisällöksi on usein mielletty ennakkosensuurin poissaolo. Laissa on kuitenkin tiettyjä rajoituksia sananvapaudelle silloin, kun sen käyttö loukkaa jotain toista oikeushyvää.

Sopimuksissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi on allekirjoittanut yhdessä 43:n muun valtion kanssa Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 10. artikla toteaa sananvapaudesta muun muassa:

»Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.»
(Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan ensimmäinen kohta.[2])

Sananvapautta voidaan 10. artiklan mukaan rajoittaa vain lailla ja syistä:

»– – jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.»
(Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan toinen kohta.[2])

Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksessa luetellaan useita tapauksia, joissa sananvapautta voidaan rajoittaa lailla, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut, että näitä rajoituksia on tulkittava suppeasti:

»Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapaus on eräs demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia "tietoja" tai "ajatuksia", joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.

Sananvapautta voidaan rajoittaa siten kuin siitä on määrätty ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa, mutta tällaisia rajoituksia on kuitenkin tulkittava suppeasti. Tämän sopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa mainitulla adjektiivilla "välttämätön" tarkoitetaan pakottavaa yhteiskunnallista tarvetta, ja vaikka sopimuspuolilla on tiettyä harkintavaltaa sen arvioinnissa, onko tällainen tarve olemassa, oikeuksiin puuttumisen on oltava asianmukaisessa suhteessa tavoiteltuun lailliseen päämäärään ja syiden, joihin kansalliset viranomaiset vetoavat rajoituksen perusteluksi, on oltava asiaankuuluvia ja riittäviä. Lisäksi etukäteen tapahtuva sananvapauden rajoittaminen edellyttää erityistä tutkimusta.»
(Bernard Connolly vastaan Euroopan yhteisöjen komissio Asia C-274/99 P.[3])

Euroopan unionin perusoikeuskirjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin perusoikeuskirja määrittelee sananvapauden:

»Sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus
1. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.
2. Tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan.»
(Euroopan unionin perusoikeuskirja, 11. artikla[4])

11. artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklaa.[4]

Maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sananvapaus maittain

Juridiselta kannalta sanavapauden käsitettä tulkitaan hyvin eri tavalla eri maissa.[5].

Länsi-Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa sananvapaus on määritelty peruslaissa (GG-Grundgesetz) artiklassa 5, jossa myönnetään vapaus ilmaista, tutkia ja opettaa. Määritelmä on tosin kaksitasoinen, ylimmällä tasolla sanavapaus myönnetään yleisesti ja toisella tasolla todetaan että sanavapauden rajoitteita löytyy muista lakipykälistä, kunnianloukkauksien välttämiseksi ja alaikäisten suojelemiseksi[6]. Saksassa sanavapautta noudatetaan yleisesti ottaen seuraten Euroopan ihmisoikeusasiakirjan ensimmäisen kohdan mukaisesti. Toisen kohdan mukaisia rajoitteita hyödynnetään koskemaan kolmannen valtakuntaan liittyviä asioita ja siihen liittyvää uusnatsismia. Näiden rajoitusten olemassaololle on Saksassa laaja yhteisymmärrys[7].

Britanniassa vallitseva sanavapaus noudattaa pitkälti Euroopan ihmisoikeusasiakirjan artikla 10, ensimmäisen kohdan mukainen sananvapaus. Tosin politiikoille on myönnetty oikeus haastaa toimittaja häpäisemisestä, joka itsessään toimii jo rajoitteena. Belgiassa puolestaan toimittajien pitää kertoa tietolähteensä.[8]

Sotilaiden suhteen sanavapautta rajoitetaan lukuisilla lisäehdoilla. Esimerkiksi Espanjan laki, pykälässä 178 todetaan että sotilashenkilöstöllä on oikeus ilmausta itseään vapaasti, kunhan ensin on myönnetty tähän lupa. Eli sanavapaus on myönnetty, kunhan ensin anotaan lupaa ilmaista itseään asioissa joilla voidaan katsoa olevan kansalliseen turvallisuuteen liittyvää merkitystä[9].

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain kahdennessatoista pykälässä:

»Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.»
(Suomen perustuslain toisen luvun 12. pykälä.[10])

Tuomiot sananvapauden loukkaamisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 29. lokakuuta Suomea koskevan tuomion, jonka mukaan oikeutta sananvapauteen oli loukattu. EIT määräsi valtion korvaamaan valittajille yhteensä 7740 euroa aineellisesta vahingosta ja oikeudenkäyntikuluista.lähde? Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tuli tammikuussa 2014 Suomelle kaksi tuomiota sananvapautta koskevassa asiassa. EIT oli yhtä mieltä osapuolten kanssa siitä, että valittajien sananvapauteen oli puututtu.[11]

Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USA:n perustuslain 1 ja 14 pykälä määrittelee sananvapauden oikeudeksi esittää informaatiota, ideoita ja mielipiteitä vapaasti ilman virkavallan sisällöllisiä rajoitteita.

Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä sanavapauden tila on kaksijakoinen. Toisaalta perustuslain mukaan sanavapaus Euroopan ihmisoikeusasiakirjaa mukailevalla tavalla on olemassa, toisaalta esimerkiksi Presidentti Putinin syyskuussa 2003 Columbian yliopistossa esittämä vastaus opiskelijan esittämään sanavapautta koskevaan kysymykseen oli "Meillä ei ole koskaan ollutkaan sanavapautta Venäjällä. 90-luvun alussa syntyi käsitys jostakin laajemmasta sanavapaudesta, joka tulkittiin varsinkin lehdistössä vapautena kaikkea kohtaan, anarkiaksi ja pyrkimyksenä aiheuttaa sekaannusta hintaan mihin hyvänsä."[12]

Lehdistön sanavapautta Venäjällä ei nähdäkään demokratian kehityksen kannalta minään absoluuttisen hyvänä asiana. Lehdistöä pidetäänkin enemmän yhtenä kaupallisena pelurina jolla ei ole yhteiskunnassa ydinpelaajan roolia.[13]

Kiinassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan perustuslaki rajoittavat sanavapautta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varjolla, sananvapaus rinnastetaan poliittiseksi välineeksi kritisoida viranomaisia.[14] Kiinan perustuslaissa artiklat 35 ja 51 eivät määrittele sanavapauden rajoitteita niin kuin useammassa muussa maassa, vaan artikloissa määritellään mikä on yksilötasolla sallittua.[15]

Esimerkiksi toimittaja Shi Tao tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan käytyään sähköpostilla keskustelua ulkomaille Tiananmenin tapahtumien 15. vuosipäivään liittyen. Sähköpostiliikenteestä Kiinan viranomaisille raportoi Yahoo Hong Kong.[16] Sananvapautta onkin rajoitettu niin pitkälle että esim. Hu Pingin mukaan (Kiinalaisen Demokraattisen Allianssin (CAD) Presidentti 1988-1991) mielestä sananvapautta Kiinassa ei ole.[17]

Kiinan kansantasavallassa on aina sensuroitu ulkomaisia lehtiä ja mediaa. Nykyisin se ulottuu myös tietoverkkoon. sensuurin päävastuu on kommunistipuolueen julkisuusosastolla. Arvellaan, että internetin valvonta työllistää yli 100 000 kiinalaista. Valvonta perustuu kahteen menetelmään: niin sanottu suuri palomuuri estää kiinalaisten pääsyn hallituksen mielestä epämieluisille ulkomaisille verkkosivuille. Kultainen suojakilpi taas seuloo tiedonvälitystä maan sisällä. Sisäiset rajoitukset kohdistuvat ajatuksiin, jotka voisivat uhata kommunistipuolueen asemaa tai kannustaa järjestäytyneeseen kansalaistoimintaan. Nettirajoitusten takia maan tärkeimmät palveluntarjoajat ovat kiinalaisia: hakurobotti Baidu, sosiaalinen verkosto Renren, internetportaali Tencent ja microblogi Sina Weibo.[18]

Intiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Penguin-kustantamo silppusi vuonna 2014 yhdysvaltalaisen professorin Wendy Donigerin 2009 ilmestyneen teoksen The Hindus: An Alternative History, joka käsitteli Intian historiaa poikkeavasta näkökulmasta. Teos loukkasi hindujen uskonnollisia tunteita.[19]

Rajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanavapautta pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan perusoikeuksista. Tästä huolimatta useimmilla valtioilla on lajeissaan sanavapautta rajoittavia pykäliä, useimmiten kansallista turvallisuutta koskevissa asioissa[20]. Vastaavalla tavalla myös Euroopan ihmisoikeusasiakirjan artikla 10, toinen kohta toteaa että sanavapautta on voitava rajoittaa kansakunnan tai yleisen turvallisuuden nimissä. Tätä kohtaa hyödynnetäänkin eri maissa varsin lavealla tavalla tulkiten ja sanavapautta rajoittaen[21].

Mikäli sananvapautta käytetään loukkaamaan jotakin toista oikeushyvää, kuten oikeutta kunniaan tai yksityisyyteen taikka yhteiskuntarauhaa, rikoslainsäädännössä on punnittu, kumpi on tärkeämpi oikeushyvä. Sellaisia rangaistaviksi säädettyjä tekoja, joissa tekijä käyttää väärin sananvapauttaan, nimitetään sananvapausrikoksiksi. Suomen lainsäädännössä ja Euroopan unionissa muun muassa yhteiskuntarauhaa vaarantavat, kansanryhmää vastaan kiihottavat viestit taikka toisen kunniaa loukkaavat lausumat eivät kuulu sananvapauden piiriin. [22] [23]

Suomessa lainsäätäjä on puuttunut sananvapauden väärinkäyttämiseen muun muassa seuraavilla rikoslaissa rangaistaviksi säädetyillä teoilla:

Myös oikeuden kuvata ja tallentaa materiaalia eräissä tapauksissa on katsottu kuuluvan sananvapauden piiriin[24].

Ennakkosensuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakkosensuurin poissaolo on länsimaisissa demokratioissa usein mielletty sananvapauden ydinsisällöksi. Julkaisutoiminnalle ei saa olla ennakollista estettä, julkaisija on kuitenkin rikosoikeudellisessa vastuussa sisällöstään.

Kunnian suojeleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kunnianloukkaus

Rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan se, joka

  1. esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
  2. muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista.

Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. [25]

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin mukaan halventavat nimitykset, kuten ”ryssä”- ja ”neekeri” täyttävät oikeuskäytännössä kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Illmanin mukaan loukkaavien sanojen käyttämistä voidaan pitää näyttönä tahallisuudesta ja loukkaamistarkoitusta arvioitaessa perusteena siitä, täyttääkö aineisto rikoslain 11 luvun 8 §:n tunnusmerkistön.[26].

Yksityiselämän suoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee. Teosta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Rikos eroaa kunnianloukkauksesta siten, että siinä on kysymys oikeellisen tiedon levittämisestä, kun taas kunnianloukkauksessa on ensisijaisesti kyse valheellisen tiedon levittämisestä. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on sisältörikos, jossa rikos tehdään saattamalla tietoa julkisuuteen.[27] Tämän teon säätämisellä rangaistavaksi halutaan suojella oikeutta yksityiselämään.

Yhteiskuntarauhan suojeleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiihotus kansanryhmää vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikoslain 11 luvun 10 §:ssä (511/2011) säädetään: "Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."[28] Lisäksi 10 a §:ssä määritellään törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Uskonrauhan rikkominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonrauhan rikkominen

Vuodesta 1999 Suomessa on ollut voimassa rikoslain 17 luvun 10 § (563/1998) uskonrauhan rikkomisesta. Tämän teon säätämisellä rangaistavaksi suojellaan yleistä järjestystä ja yhteiskuntarauhaa.[29] Teosta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Luvanvarainen sananvapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sananvapautta voidaan rajoittaa myös siten, että sen käyttämiseen tarvitaan lupaa. Esimerkiksi yleisöön vetoaminen joukkotiedotusvälineissä rahankeräämistarkoituksessa on kiellettyä, mikäli rahankeräykseen ei ole voimassa olevaa rahankeräyslupaa.

Vastuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet median edustajat ovat korostaneet sananvapauteen liittyvän myös vastuun.

Entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on määritellyt vastuun niin, että jos julkaistavan asian tiedetään loukkaavan ja aiheuttava riskejä, sitä ei pidä julkaista.

Esimerkkinä hän käyttää Googlen omistamassa Youtubessa julkaistua Muhammed-videota, joka aiheutti levottomuuksia, joissa kuoli ihmisiä. Pentikäisen mukaan Googlen olisi pitänyt poistaa video, eikä tuolloin kyse olisi sensuurista vaan vastuun kantamisesta.[30]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja (Hakusana sananvapaus) 2014. Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy. Viitattu 9.1.2015.
  2. a b Valtiosopimukset: 63/1999 Finlex. Edita ja Oikeusministeriö. Viitattu 26.10.2008.
  3. Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio Bernard Connolly vastaan Euroopan yhteisöjen komissio EURLex. Viitattu 9.3.2012. (suomeksi)
  4. a b Euroopan unionin perusoikeuskirja (PDF) Euroopan parlamentti. Viitattu 26.10.2008.
  5. Britannica Concise Encyclopedia. Encyclopædia Britannica, Inc., 2005
  6. Heiderhoff Bettina: Tort Law in Poland, Germany and Europe. European Law Publishers, Munich 2009, ISBN 978-3-86653-104-8
  7. Wyden Peter: The Insidious Legacy of Adolf Hitler. Arcade Publishing, New York 2001, ISBN 1-55970-532-9
  8. Meiners, Roger, Rinngleb Al, Edwards, Frances: The legal Environment of Business. South-Western Cengage Learning, Mason 2009, ISBN 978-0-324-65436-3
  9. Nolte, Georg: European Military Law Systems. De Gtuyter Rechtswissenschaften Verlags 2003, ISBN 3-89949-031-2
  10. Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 Finlex. Edita ja Oikeusministeriö. Viitattu 26.10.2008.
  11. http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=296736&contentlan=1&culture=fi-FI
  12. Lynch, Allen: How Russia is not ruled. Press Syndicate of university of Cambridge, New York 2005, ISBN 0-521-54992-2
  13. Marsh, Christopher, Gvosdev, Nikolas: Civil Society and the search for Justice in Russia. Lexington Books, Lanham 2002, ISBN 0-7391-0359-8
  14. Spring, Joel H.: Globalization and Educational Rights. Lawrence Erlbaum Associates, Mahwah 2008, ISBN 1-4106-0602-3
  15. Folsom,Ralf,Haughwout, Minan John: Law in the People's Republic of China. Kluwer Academic Publishers, Netherlands 1989, ISBN 0-7923-0055-6
  16. Great Britain, Parliament, House of Commons, Foregn Affairs Committee: Human Rights Annual Report 2005
  17. He Baogang: The Democratization of China. Routledge, London 1996, ISBN 0-415-14764-6
  18. Robert Wihtol: Kinan sensuurin aseet: suuri palomuuri ja kultainen suojakilpi. Kanava-lehti, 2014, nro 5, s. 4–9. Otavamedia.
  19. Intian hindut tuohtuivat uskontonsa tutkimuksesta, Yle.fi, Uutiset, 16.2.2014
  20. Trapp, Robert: The Depatabase book. 4th edition, Idebate Press, USA 2009. ISBN 978-1-932716-49-8
  21. Torremans, Paul L.C.: Copyright and Human Rights. Kluwer Law International, Hague 2004, ISBN 90-411-2278-8
  22. Rasistiseen kiihotukseen puuttuminen (PDF) 2007. Vähemmistövaltuutettu. Viitattu 16.3.2010.
  23. Valtakunnansyyttäjän ohje VKS:2004:1
  24. Päätös kanteluun kuvaamislupia koskevassa asiassa (405/2003) Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut ja kannanotot 2001-. 14.6.2005. Viitattu 5.5.2011.
  25. Rikoslaki 19.12.1889/39 Finlex. Edita ja Oikeusministeriö. Viitattu 26.10.2008.
  26. Illman, Mika: Hets mot folkgrupp. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja, 262. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2005. ISBN 951-855-240-1. (ruotsiksi)
  27. Internetissä julkaistavan rikollisen materiaalin rajoittamista selvittäneen työryhmän raportti, s. 10 15.1.2003. Sisäasiainministeriön poliisiosaston julkaisu 2/2003.
  28. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L11P10]
  29. Nuotio, Kimmo: Jumalanpilkasta viharikoksiin Haaste. Oikeusministeriö. Viitattu 2.7.2010.
  30. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1348308512961

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arminen, Ilkka: Juhannustansseista Jumalan teatteriin: Suomalainen julkisuus ja kulttuurisodat. Tutkijaliiton julkaisusarja 58. Helsinki: Tutkijaliitto, 1989. ISBN 951-9297-72-3.
  • Dahl, Rita: Suomettunut sananvapaus. Erottaja-sarja. Helsinki: Multikustannus, 2009. ISBN 978-952-468-228-2.
  • Haarscher, Guy: Tunnustuksettomuus. (La laïcité, 1996.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Esipuhe Jarkko Tontti. 23°45. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2006. ISBN 952-5503-22-4.
  • Hoikka, Mikko: Sananvapaus Euroopan unionin oikeudessa. Väitöskirja, Turun yliopisto. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja, n:o 289. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2009. ISBN 978-951-855-285-0.
  • Jula, Jari (toim.): Taiteen etiikka. Turku: Areopagus, 2007. ISBN 978-952-99791-0-3.
  • Laukkanen, Janne: Poliisin tietoon tulleet sananvapausrikokset ja niiden esitutkinta. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 68. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu, 2008. ISBN 978-951-815-146-6.
  • Mäntylä, Jorma: Totuus markkinoilla: Liberalistinen lehdistöteoria ja John Stuart Mill. Väitöskirja, Tampereen yliopisto.. Tampere: Tampere University Press, 2007. ISBN 978-951-44-6962-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Mäntylä, Jorma: Journalistin etiikka. 2. uudistettu laitos. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-086-2.
  • Neuvonen, Riku: Sananvapaus, joukkoviestintä ja sääntely. Helsinki: Talentum: Lakimiesliiton kustannus, 2005. ISBN 952-14-0953-3.
  • Neuvonen, Riku: Viestintäoikeuden perusteet. 2. tarkistettu painos. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1365-0.
  • Niiranen, Valtteri & Sotamaa, Petteri: Sananvapauslain käsikirja. Helsinki: WSOY lakitieto, 2003. ISBN 951-670-110-8.
  • Niiranen, Valtteri – Sotamaa, Petri – Tiilikka, Päivi: Sananvapauslaki: Tulkinta ja käytäntö. Helsinki: Sanoma Pro, 2013. ISBN 978-952-63-1743-4.
  • Nordenstreng, Kaarle (toim.): Sananvapaus. Helsinki Porvoo Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20841-8.
  • Ollila, Riitta: Sananvapaus. Helsinki: Tietosanoma, 2004. ISBN 951-885-236-7.
  • Rautiainen, Pauli: Taiteellinen alibi: Ilmaisurikoksen taiteellinen luonne sen rangaistavuuden poistavana tekijänä. Oikeus, 2011, 40. vsk, nro 2, s. 244–253.
  • Ruotsalainen, Jani: Mitä saa sanoa? Sananvapauden oikeudelliset rajat yksityistä ihmistä käsittelevissä joukkoviestimissä. Perustuu tekijän lisensiaatintyöhön Lapin yliopistossa. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja. Sarja C, 46. Rovaniemi: Lapin yliopisto, 2006. ISBN 952-484-058-8.
  • Tiilikka, Päivi: Journalistin sananvapaus. Perustuu osin tekijän väitöskirjaan Sananvapaus ja yksilönsuoja. Helsinki: WSOYpro, 2008. ISBN 978-951-0-33177-4.
  • Vuortama, Timo & Kerosuo, Lauri: Viestinnän lait ja säännöt. 6. kokonaan uudistettu laitos. Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 2004. ISBN 951-882-409-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]