Uskonnonvapaus

Wikipedia

Uskonnonvapaus on oikeus tunnustaa ja harjoittaa haluamaansa uskontoa tai olla tunnustamatta mitään uskontoa.^[1]

Sisällysluettelo 1 Oikeudelliset perusteet 1.1 Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 1.2 Euroopan ihmisoikeussopimus 1.3 Suomen perustuslaki 1.4 Uskonnonvapauslaki 2 Muut lait 3 Uskonnonvapauden historiaa Suomessa 4 Lähteet 5 Katso myös 6 Kirjallisuutta 7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Oikeudelliset perusteet

Uskonnonvapautta Suomessa koskevia säädöksiä ovat Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus, Suomen perustuslaki sekä uskonnonvapauslaki.

[muokkaa] Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 18. artiklan mukaan:

Kaikilla henkilöillä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vallan uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä vallan uskonnon tai vakaumuksen ilmaisemiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamisella, hartausmenoilla, palvonnalla ja uskonnonmenojen noudattamisella.

Sopimuksen 26 artiklan 3 momentin mukaan ”Vanhemmilla on ensi sijassa oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu.”

[muokkaa] Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 9 artikla ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaudesta:

1. Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.

2. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Sopimuksen 14. artiklan syrjintäkielloissa mainitaan uskontoon perustuva syrjintä.

Ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2. artiklassa todetaan, että

”Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.”

Sopimuksen mukaan lapsen vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen uskontonsa ja vakaumuksensa mukainen opetus. Valtion tulee tätä oikeutta kunnioittaa järjestäessään kasvatusta ja opetusta.

[muokkaa] Suomen perustuslaki

Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:n mukaan

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

[muokkaa] Uskonnonvapauslaki

Uskonnonvapaudesta on Suomessa säädetty erikseen uskonnonvapauslaissa (453/2003).

Keskeisin uskonnonvapautta koskeva säännös on lain 3 §. Sen mukaan ”jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitäUskonnonvapauslaki.

Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät huoltajat yhdessä. Äidillä on kuitenkin vuoden ajan oikeus yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaa, mikäli huoltajat eivät sovi asiasta. Kaksitoista vuotta täyttäneen lapsen uskonnollista asemaa voidaan muuttaa vain hänen omalla suostumuksella. Näin ollen tämän ikäinen lapsi seuraa esimerkiksi uskonnollista yhdyskuntaa vaihtavia vanhempiaan vain omalla suostumuksellaan. Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi itse liittyä tai erota uskonnollisesta yhdyskunnastaan vanhempien suostumuksella.

Uskonnonvapauslain perusteluissa (3.1. Tavoitteet) on ilmaistu että ”Lapsen uskonnollista asemaa koskevassa sääntelyssä lähtökohtina ovat perheen uskonnollisen yhtenäisyyden tukeminen, lapsen uskonnollisen aseman pysyvyyden ja lapsen myötämääräämisoikeuden turvaaminen sekä alaikäisen suojelu.”

Lain mukaan (6 §) oikeudesta saada uskonnon opetusta säädetään erikseen. Asiasta on säädetty perusopetuslaissa ja lukiolaissa.

[muokkaa] Muut lait

Opetushallitus on antanut muistion Perusopetuslain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan.^[2] Muistion mukaan "Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti järjestetty uskonnon opetus ei ole Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:ssä tarkoitettua uskonnon harjoittamista." ja "Perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaan uskontoon perehtymiseen kuuluu myös tutustuminen uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin."

Eläinsuojelulaki sallii muutoin kielletyt teurastustavat uskonnollisista syistä. Esimerkkinä tästä islamin vaatima halal-teurastus. Laki on jonkinlainen kompromissi: islamin vaatimusten mukaan eläin teurastetaan viiltämällä kaula auki, normaalissa teurastuksessa eläin ensin tainnutetaan, ja lain mukaan rituaaliteurastus on sallittu jos eläin tainnutetaan samanaikaisesti kaulan aukaisun kanssa.

Naisten sukupuolielimien silpominen on ehdottomasti kielletty, vaikka sen syynä olisikin uskonnollinen tapa. Poikien ympärileikkaus on ollut käytännössä sallittua ilman nimenomaista poikkeussäännöstä rikoslaissa. Elokuussa 2007 korkein oikeus antoi valitusluvan asiassa, jossa syyttäjä vaati pojan ympärileikkauksesta rangaistusta, käräjäoikeus tuomitsi korvauksia mutta ei rangaistusta ja hovioikeus vapautti syytetyn.

Jehovan todistajat, joiden oppi ehdottomasti kieltää asepalveluksen ja jotka katsovat siviilipalveluksen olevan vain asevelvollisuuden korvike, on vapautettu asepalveluksesta. Tämän on katsottu rikkovan yhdenvertaisuutta, joten se on säädetty poikkeuslakina.

Perustuslakivaliokunnan mukaan koulujen yhteisissä tilaisuuksissa "yksittäinen virsi" ei tee tilaisuudesta uskonnonharjoitusta.

[muokkaa] Uskonnonvapauden historiaa Suomessa

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:

»Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.»
(^[3])

Uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen 1923 Suomessa on saanut vapaasti perustaa uusia uskonnollisia yhdyskuntia, ja myös kaikkien uskontokuntien ulkopuolelle jääminen on sallittua. Vasta uskonnonvapauslaki antoi uskonnottomille täydet kansalaisoikeudet.^[4] Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei kuitenkaan toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan^[5] tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle^[6].

Suomessa valtiovalta ei toistaiseksi suhtaudu kaikkiin uskontokuntiin samalla tavalla, vaan kahdella valtiokirkolla on julkisoikeudellinen erityisasema ja muun muassa verotusoikeus.

Valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori, Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutin johtaja Martin Scheinin toteaa, että myös Suomen valtiokirkkoon kuuluvilla tulee olla uskonnonvapaus, johon sisältyy oikeus päättää siitä, harjoittaako uskontoa vai ei.^[7]

Kirkon ja valtion eron kannattajien kuten vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomessa on kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, jotka tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi. Nämä perisivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei heidän mukaansa tulisi olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.^[8]

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Katso myös

• Ajatuksenvapaus
• Kirkon ja valtion ero
• Valtionuskonto

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Bury, J. B.: Ajatuksen vapauden historia. (History of freedom of thought, 1914.) Suomentanut Huvi Vuorinen. Helsinki: Otava, 1917. }
• Haarscher, Guy: Tunnustuksettomuus. (Alkuteos: La laïcité, 1996.) 23°45. Suomentanut Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2006. ISBN 952-5503-22-4.
• Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on?. Gorgon-sarja. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-502-3.
• Räikkä, Juha: ”Uskonto ja yhteiskunta”, teoksessa Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9.
• Seppo, Juha: Uskonnonvapaus 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Edita, 2003. ISBN 951-37-3917-1.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Raportti Suomen uskonvapaudesta vuonna 2006 - Yhdysvaltain valtion toimesta. (englanniksi)
• Uskonnonvapaus.fi.
• Erkki Hartikainen: Mikä on valtiokirkko tai valtionuskonto? Jumalaton 28/2008.
• Erkki Hartikainen: Uskonnonvapaus Ruotsissa. Vapaa ajattelija 2/2005.