Uskonnonvapaus

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: mm. epämääräistä puhetta "uskonnonvapauden rajoittava tulkinnnasta"

Uskonnonvapaus tarkoittaa valtion takaamaa vapautta harjoittaa omaa uskontoa yksin tai ryhmässä ('postiivinen uskonnonvapaus'). Uskonnonvapauteen kuuluu myös oikeus olla harjoittamatta uskontoa ja oikeus ateismiin ('negatiivinen uskonnonvapaus') sekä myös valtion tasapuolinen suhtautuminen kaikkiin vakaumuksiin[1].

Uskonnonvapaus toteutui huonosti kommunistisissa maissa ja toteutuu yhä huonosti islamilaisissa maissa. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa saudikansalainen voi olla vain muslimi ja islamista luopumisesta saa maan virallisen lain mukaan kuolemantuomion. Kommunistiset maat olivat Albaniaa lukuun ottamatta kirjanneet uskonnonvapauden perustuslakiin, mutta tosiasiallisesti uskonnonvapaus oli niissä joko olematonta tai koskenut hyvin rajoitetusti joitakin uskontokuntia. Pohjois-Koreassa ei edelleenkään ole minkäänlaista uskonnonvapautta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Uskonnonvapaus ihmisoikeutena ja perusoikeutena

Uskonnonvapaus on kansainvälisten sopimusten takaama ihmisoikeus. Ihmisoikeutena sen katsotaan olevan luovuttamaton ja jokaiselle ihmiselle sellaisenaan kuuluva oikeus. Valtion ei varsinaisesti katsota antavan ihmisoikeuksia, vaan se voi vain tunnustaa oikeuden olemassaolon ja sitoutua turvaamaan sen toteutumisen. Kansainvälisissä sopimuksissa uskonnonvapaus kulkee usein yhdessä ajatuksen- ja omantunnonvapauden kanssa.

Kaikissa läntisissä demokratioissa uskonnonvapaus on myös perustuslain takaama perusoikeus. Perusoikeutena uskonnonvapaus on kansallisesti tunnustettu oikeus, jonka loukkaamiseen vaaditaan erikseen säädetty vahva peruste. Uskonnonvapaus rinnastuu muista perusoikeuksista jossain määrin sananvapauteen, ja edellyttää yhdistysmisvapautta, koska uskonnollisia menoja harjoitetaan yleensä ryhmässä. Vapaus uskontokritiikin julkaisemiseen voidaan laskea joko uskonnonvapauden tai sananvapauden osaksi. Suomessa uskonnonvapauden takaa perusoikeutena Perustuslain 11 §.

[muokkaa] Oikeudelliset perusteet

Uskonnonvapauden modernit oikeudelliset lähteet Suomalaisesta yhteiskuntaa ajatellen ovat Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus, Suomen perustuslaki sekä uskonnonvapauslaki.

[muokkaa] YK:n ihmisoikeuksien julistus

Pääartikkeli: Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

YK:n ihmisioikeuksien julistuksen 18. artiklan mukaan:

Kaikilla henkilöillä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vallan uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä vallan uskonnon tai vakaumuksen ilmaisemiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamisella, hartausmenoilla, palvonnalla ja uskonnonmenojen noudattamisella.

Julistus rinnastaa toisiinsa ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapauden. Julistus turvaa näiden vapauksien positiivisen käyttämisen, ts. uskonnon ja vakaumuksen harjoittamisen ja ilmaisun, sekä myös vallan niiden vaihtamiseen.

Sopimuksen 26 artiklan 3 mom mukaan "Vanhemmilla on ensi sijassa oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu." Tällä on merkitystä koulujen uskonnon- ja katsomuksellisten aineiden opetuksen järjestämiseen.

[muokkaa] YK:n julistukset uskonnollista suvaitsemattomuutta vastaan

Yhdistyneet kansakunnat on hyväksynyt kaksi julistusta uskonnollista suvaitsemattomuutta vastaan. Julistuksissa täsmennetään ihmisoikeuksien julistuksessa ilmaistua ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta ja oikeutta niiden vapaaseen ilmaisemiseen yhteiskunnassa ilman syrjintää.

Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeuksien komissio antanut oman resoluution uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta (2003/54).

[muokkaa] Euroopan ihmisoikeussopimus

Pääartikkeli: Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 9 artikla on otsikoitu "ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus":

1. Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.
2. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen tavoin sopimus turvaa oikeuden vaihtaa uskontoa ja uskoa sekä vapauden tunnustaa uskoa yksityisesti ja julkisesti. Lisäksi sopimuksessä säädetään mahdollisuudesta rajoittaa uskonnonvapautta.

Sopimuksen 14. artiklan syrjintäkielloissa mainitaan uskontoon perustuva syrjintä.

Ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2. artiklassa todetaan, että

"Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus."

Sopimuksen mukaan lapsen vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen uskontonsa ja vakaumuksensa mukainen opetus. Valtion tulee tätä oikeutta kunnoittaa järjestäessään kasvatusta ja opetusta.

[muokkaa] Suomen perustuslaki

Pääartikkeli: Suomen perustuslaki

Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:n mukaan

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Perustuslaki turvaa positiivisen vapauden tunnustaa ja harjoittaa uskontoa sekä ilmaista se. Lisäksi se turvaa oikeuden olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan ja olla osallistumatta omantunnon vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Hallituksen esityksen 1/1998 erityisperustelujen mukaan "täsmennetään näiden perusoikeuksien tärkeimmiksi ainesosiksi oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus, oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan sekä vapaus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen omantuntonsa vastaisesti"
Eduskunnan perustuslakivaliokunta huomautti mietinnössään (10/1998), että "Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että lakiehdotukseen ei sisälly nykyisen hallitusmuodon 83 §:n 3 momenttia vastaavaa säännöstä oikeudesta perustaa uusia uskonnollisia yhdyskuntia. Asian mahdollinen sääntely kuuluisi systemaattisesti tähän pykälään. Valiokunnan käsityksen mukaan lakiehdotuksen säännökset yhdistymisvapaudesta (13 §:n 2 ja 3 mom.) koskevat kuitenkin myös uskonnollisten yhdyskuntien perustamista, minkä vuoksi asiasta ei ole tarpeen ottaa erityissäännöstä tähän yhteyteen"


[muokkaa] Uskonnonvapauslaki

Pääartikkeli: Uskonnonvapauslaki

Uskonnonvapaudesta on säädetty erikseen uskonnonvapauslaissa (453/2003).

Keskeisin uskonnonvapautta koskeva säännös on lain 3 §. Sen mukaan "jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä".

Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät huoltajat yhdessä. Äidillä on kuitenkin vuoden ajan oikeus yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaa, mikäli huoltajat eivät sovi asiasta. Kaksitoista vuotta täyttäneen lapsen uskonnollista asemaa voidaan muuttaa vain hänen omalla suostumuksella. Näin ollen tämän ikäinen lapsi seuraa esim. uskonnollista yhdyskuntaa vaihtavia vanhempiaan vain omalla suostumuksellaan. Viisitoistavuotta täyttänyt lapsi voi itse liittyä tai erota uskonnollisesta yhdyskunnastaan vanhempien suostumuksella. Ikärajojen taustalla vaikuttaa vaikeasti ratkaistava jännite yhtäältä lapsen kasvavan itsemääräämisoikeuden ja kansainvälisissä sopimuksissa ilmaistun vanhempien oikeuden välillä päättää uskonnollisestä kasvatuksesta.

Uskonnonvapauslain perusteluissa (3.1. Tavoitteet) on ilmaistu että "Lapsen uskonnollista asemaa koskevassa sääntelyssä lähtökohtina ovat perheen uskonnollisen yhtenäisyyden tukeminen, lapsen uskonnollisen aseman pysyvyyden ja lapsen myötämääräämisoikeuden turvaaminen sekä alaikäisen suojelu."

Lain mukaan (6 §) oikeudesta saada uskonnon opetusta säädetään erikseen. Asiasta on säädetty perusopetuslaissa ja lukiolaissa.

[muokkaa] Uskonnonvapauden sisältö

[muokkaa] Uskonnonvapaus vapausoikeutena

Uskonnonvapaus eritellään tavallisesti postitiiviseen ja negatiiviseen uskonnonvapauteen.

Positiivisella uskonnonvapaudella tarkoitetaan tällöin oikeutta uskonnon vapaaseen harjoittamiseen. Negatiivisella uskonnonvapaudella tarkoitetaan puolestaan oikeutta olla harjoittamatta uskontoa ja olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Suomen perustuslaki täsmentää vielä, että kenelläkään ei ole velvollisuutta osallistua omantuntonsa vastaisesti uskonnonharjoittamiseen.

Koska myös negatiivinen uskonnonvapaus on varsinaisesti vapausoikeus, positiivinen oikeus olla tunnustamatta uskontoa, on sekä positiivinen että negatiivinen uskonnonvapaus varsinaisesti yhden ja saman vapausoikeuden tuottama. Kyseessä on oikeus oikeaksi katsomaansa uskontoon ja vakaumukseen. Tämä ilmenee mm. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksessa, jossa myös oikeus olla tunnustamatta uskontoa ilmaistaan positiivisena oikeutena ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapauteen. Tällä tavoin ilmaistuna erillistä negatiisen uskonnonvapauden klausuulia ei tarvita.

Uskonnon- ja vakaumuksen vapauden sisällön voi kansainvälisten sopimusten ja Suomen perustuslain sisällön perusteella eritellä seuraavasti:

  • oikeus uskonnon ja vakaumuksen vaihtamiseen
  • oikeus uskonnon ja vakaumuksen ilmaisemiseen
    • yksin ja yhteisöinä
    • yksityisesti ja julkisesti julkisesti
  • oikeus tunnustaa
    • uskontoaan
    • uskoaan
  • oikeus kuulua uskonnolliseen yhteisöön
  • oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhteisöön
  • oikeus olla harjoittamatta uskontoa omantunnon vastaisesti

Uskonnon ilmaisemiseen luetaan ainakin:

  • opettaminen,
  • hartausmenot
  • palvonta
  • uskonnonmenot
  • jumalanpalvelukset

[muokkaa] Uskonnonvapauden rajoittava tulkinta

Uskonnonvapaudesta tunnetaan myös yksilon ja yhteisöjen toimintaa rajoittava tulkinta. Tällöin käsitettä negatiivinen uskonnonvapaus käytetään merkityksessä "vapaus uskonnosta". Silloin uskonnonvapautta ei tulkita vapaudeksi uskontoon ja vakaumukseen (myös mahdollisesti uskonnonvastaiseen vakaumukseen). Se tulkitaan oikeudeksi rajoittaa uskonnollista toimintaa ja uskonnon järjestäytymistä. Tällä tavoin tulkittu negatiivinen uskonnonvapaus ei ole vapausoikeus vaan vapautta rajoittava oikeus.

Uskonnonvapauden rajoittava tulkinta on historiallisesti esiintynyt 1700-luvun valistusfilosofiassa, ja sai ensimmäiset konkreettiset ilmauksensa Ranskan vallankumouksessa 1789. Huomattavin vaikutus käsityksellä on kuitenkin marxilaisessa ateistisessa materialismissa. Marxilainen uskontokritiikki piti uskontoa vahingollisena. Sen vuoksi marxismissa syntyi käsitys, jonka mukaan uskonto tuli hävittää. Marx käytti käsitettä uskonnonvapaus, mutta määritteli sen sisällön liberaalista vapausoikeudesta poikkeavasti. Marxille uskonnonvapaus ei niinkään tarkoittanut vapautta uskonnonharjoitukseen, vaan vapautta päästä pois uskonnosta.[2] Marxin omaksuma uskonnonvapauden määritelmä tulee hyvin esille kirjeessä Kritik des Gothaer. Sen mukaan liberalistinen omantunnonvapaus on vain erilaisten uskonnollisten omatuntojen suvaitsemista, mutta työväenpuolueen pyrkimyksenä on vapauttaa omatunto uskonnon noituudesta.

"Freedom of conscience"! If one desired, at this time of the Kulturkampf to remind liberalism of its old catchwords, it surely could have been done only in the following form: Everyone should be able to attend his religious as well as his bodily needs without the police sticking their noses in. But the Workers' party ought, at any rate in this connection, to have expressed its awareness of the fact that bourgeois "freedom of conscience" is nothing but the toleration of all possible kinds of religious freedom of conscience, and that for its part it endeavours rather to liberate the conscience from the witchery of religion. But one chooses not to transgress the "bourgeois" level." Marx. Critique of the Gotha [3].

Marxin määritelmällä on ollut suuri vaikutushistoria. Sen johdosta sosialistisissa valtioissa on usein ollut säädettynä muodollinen uskonnonvapaus, mutta uskonnon harjoittaminen on ollut tosiasiassa rajoitettua, tai valtiollisessa ideologiassa on pidetty oikeana pyrkimystä päästä pois uskonnoista. Näin oli mm. Neuvostoliitossa.[4] Nykyisistä sosialistisista valtioista mm. Kiina ja Pohjois-Korea rajoittavat uskonnonvapautta sellaisena kuin se länsimaisena vapausoikeutena tunnetaan.

Rajoittavan tulkinnan eräs johtopäätös on, että uskonto ei saisi näkyä julkisesti, tai että yksilöllä olisi subjektiivinen oikeus olla kohtaamatta käsitykselleen vieraita uskontoja tai vakaumuksia. Mm. Ranskaa ja Turkkia on arvosteltu siitä, että ne pyrkivät rajoittamaan yksilön näkyvää uskonnollista pukeutumista kouluissa ja oppilaitoksissa, vaikka maat muutoin edustavat liberaalia uskonnonvapauden tulkintaa. [5].

[muokkaa] Uskonnon harjoittamisen määrittely

Suomessa on perustuslain hyväksymisen jälkeen herättänyt keskustelua se, kuinka käsite uskonnon harjoittaminen tulisi tulkita. Erityisesti on noussut kysymys uskonnon harjoittamisesta koulussa sekä uskonnonharjoittamisen suhteesta uskonnon opetukseen.

Perustulkinnan mukaan uskonnonharjoittamista on kultillinen toiminta. Kultillinen toiminta ei kuulu perusopetuksen opetussuunnitelman piiriin.[6].

Uskonnon harjoittamisen määrittely kattavasti on huomattavan laaja:

esim. "Uskonnon harjoittamisen vapauden perusoikeus ilmenee siihen kuuluvissa yksilöllisissä, yhteisöllisissä ja julkisissa toiminnoissa. Tämä tarkoittaa lähinnä rituaalis-kultillisessa muodossa tapahtuvaa, yleensä yksilöityä, olennaisesti omaa, jo vakiintunutta, tunnusomaista sekä tunnustetusti pyhää toimintaa, josta yhteisöllä on oikeus päättää. Näiden lisäksi kulttivapauden käytännön toteutumisen kannalta ratkaisevaa on uskonnollisiin menoihin osallistumis- ja sitoutumis-kriteerin täyttyminen sekä objektiivisena tunnusmerkkinä rekisteröity jäsenyys yhteisössä tai uskonnollisessa yhdyskunnassa. Laajasti ymmärrettynä uskonnon harjoittaminen voi olla esimerkiksi "uskonnon harjoittamisen panemiseen" liittyvää toimintaa, kuten uskonnon levittämistä eri tavoin, koulutusta, oppilaitosten perustamista, oikeutta valita omat pappinsa jne." [7]

Opetushallitus on antanut muistion Perusopetulain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan. [8] Muistion mukaan "Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti järjestetty uskonnon opetus ei ole Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:ssä tarkoitettua uskonnon harjoittamista." ja "Perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaan uskontoon perehtymiseen kuuluu myös tutustuminen uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin." Koulun juhlaan sisältyvä virsi tai jouluevankeliumi ei tee juhlasta uskonnonharjoittamiseksi katsottavaa tilaisuutta. Vanhenpien kanssa voidaan kuitenkin sopia vaihtoehtoisesta toiminnasta, mikäli vakaumus estää osallistumisen juhlaan tai sen osaan.

Vapaa-ajattelijoiden liitto on katsonut, että uskonnonvapauden tulisi tarkoittaa koulussa kaiken uskonnonopetuksen kieltämistä.[9] Suomen uskonnonvapauslain ja perusopetuslain ratkaisuissa sellaisen käsityksen ei ole katsottu olevan positiivisen uskonnonvapauden mukainen.

[muokkaa] Uskonnonvapauden yhteiskunnalliset vaikutukset

Uskonnonvapaus edustaa liberalistista oikeutta, joka pyrkii torjumaan yksilöön ja yhteisöön kohdistuvan painostuksen, pakon ja rajoitukset. Sen tarkoituksena on antaa yksilölle ja yhteisölle vapaus ohjautua uskoa- ajatusta- ja omaatuntoa koskevissa asioissa itsenäisesti haluamallaan tavalla. Uskonnonvapauden loukkaukset ovatkin useimmiten yksilön tai yhteisön autonomiaa ja vaikutusmahdollisuuksia rajoittavia tekoja. Erityisen ongelmakenttänsä muodostavat lapsen uskonnollista asemaa koskevat kysymykset, joissa on sovitettava yhteen lapsen ikää vastaava päätöksentekokyky sekä vanhempien kasvatusvastuu.

Uskonnonvapaus johtaa yhteiskunnassa loogisesti moniarvoisuuteen, pluralismiin, jossa erilaiset uskonnot ja vakaumukset elävät rinnakkain. Uskonnonvapaus edellyttää yhteiskunnalta erilaisuudensietokykyä, suvaitsevaisuutta, ja on omiaan edistämään sitä.

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien komissio on antanut resoluution Tolerance and pluralism as indivisible elements in the promotion and protection of human rights[10] (1996/19). Resoluutiossa pidetään moniarvoisuutta ja suvaitsevaisuutta ihmisoikeuksien erottamattomana osana. Resoluutiossa käsitellään myös uskonnonvapauden merkitystä moniarvisessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa.

[muokkaa] Uskonnonvapauden suhde muihin lakeihin

Minimissään uskonnonvapaus on suoranaisen uskontokiellon tai -pakon puuttumista. Suomessa uskonnonvapauden on katsottu vaativan poikkeuksia joihinkin lakeihin. Selvää rajaa ei ole, vaan tapauskohtaisesti päätetään milloin uskonnonvapaus antaa oikeuden tehdä jotain mikä muutoin kiellettäisiin.

Eläinsuojelulaki sallii muutoin kielletyt teurastustavat uskonnollisista syistä. Esimerkkinä tästä islamin vaatima halal-teurastus. Laki on jonkinlainen kompromissi: islamin vaatimusten mukaan eläin teurastetaan viiltämällä kaula auki, normaalissa teurastuksessa eläin ensin tainnutetaan, ja lain mukaan rituaaliteurastus on sallittu jos eläin tainnutetaan samanaikaisesti kaulan aukaisun kanssa.

Tyttöjen ympärileikkaus on ehdottomasti kielletty, vaikka sen syynä olisikin uskonnollinen tapa. Poikien ympärileikkaus on ollut käytännössä sallittua ilman nimenomaista poikkeussäännöstä rikoslaissa. Tällä hetkellä (elokuu 2007) korkein oikeus on antanut valitusluvan asiassa, jossa syyttäjä vaati pojan ympärileikkauksesta rangaistusta, käräjäoikeus tuomitsi korvauksia mutta ei rangaistusta ja hovioikeus vapautti syytetyn.

Jehovan todistajat, joiden oppi ehdottomasti kieltää asepalveluksen ja jotka katsovat siviilipalveluksen olevan vain asevelvollisuuden korvike, on vapautettu asepalveluksesta. Tämän on katsottu rikkovan yhdenvertaisuutta, joten se on säädetty poikkeuslakina.

Kouluissa on pohdittu esimerkiksi ei-kristityn perheen lapsen velvollisuutta osallistua joulujuhlaan, jossa esitetään jouluevankeliumi. Perustuslakivaliokunnan mukaan "yksittäinen virsi" ei tee juhlasta uskonnonharjoitusta, mutta valiokunnan kanta jättää avoimeksi sen, montako virttä sitten on uskonnonharjoitusta.

[muokkaa] Uskonnonvapauden historiaa Suomessa

Uskonnonvapauden historian pääkohtia suomessa

  • Stolbovan rauhassa 1617 luvattiin Ruotsille siirtyneen alueen ortodoksisen väestön oikeus uskontoonsa.
  • Luterilainen uskontopakko 1634.
  • Kotihartaudet kiellettiin konventikkeliplakaatilla 1724.
  • Kirkollinen vihkiminen avioliiton pakolliseksi muodoksi lailla 1734.
  • Ulkomaisille kristityille oikeus harjoittaa uskontoaan 1741 Ruotsi-Suomessa.
  • Ulkomaan kansalaisille oikeus harjoittaa uskontoaan 1781 (käytännössä juutalaisia ja muslimeja).
  • Suomi Venäjän suuriruhtinaskunnaksi 1809. Ortodoksisen kirkon tasavertaisuus luterilaisen kirkon kanssa.
  • Kunta erotettiin seurakunnasta kunnallisasetuksella 1865.
  • Koulu erotettiin kirkosta kansakouluasetuksella 1866.
  • Luterilaisen kirkon oma kirkkolaki 1869. Kirkon itsenäistyminen valtiosta. Konventikkeliplakaatin kumoaminen. Kirkkolakiin oikeus erota kirkosta, mutta käytännössä eroaminen ei ollut valtion puolesta teknisesti mahdollista.
  • Eriuskolaislaki 1889. Protestanttisille kristityille oikeus järjestäytyä.
  • Kirkkolain muutoksella mahdollisuus siviiliavioliittoon 1898.
  • Ehtoollispakko kumottiin 1910 kirkkolaissa kirkollisen avioliiton ehtona.
  • Asetus siviiliavioliitosta 1917.
  • Siviilirekisteri 1918. Juutalaisille kansalaisoikeudet.
  • Uskonnonvapauslaki 1923.
  • Perustuslakiin 1995 suora negatiivisen uskonnonvapauden klausuuli.
  • Uudistettu uskonnonvapauslaki 2004.
  • Perusopetuslakiin oikeus saada oman uskonnon opetusta 2004.
  • Perusopetuslaista kumotaan uskonnonopettajan virkakelpoisuutta koskevat rajotukset 2004.

Uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen 1923 Suomessa on saanut vapaasti perustaa uusia uskonnollisia yhdyskuntia, ja myös kaikkien uskontokuntien ulkopuolelle jääminen on sallittua.

Suomessa valtiovalta ei toistaiseksi suhtaudu kaikkiin uskontokuntiin samalla tavalla, vaan kahdella valtiokirkolla on julkisoikeudellinen erityisasema ja muun muassa verotusoikeus. Kahden kirkon erityissuhdetta valtioon on jatkuvasti purettu, viimeksi merkittävästi 2000 kun tasavallan presidentin tehtävistä poistui piispojen nimittäminen.

[muokkaa] Uskonnonvapauden toteutuminen maailmalla

Uskonnonvapauden huonoitten toteuttavat maat 2007 (Open Doors)

1. Pohjois-Korea 2. Saudi-Arabia 3. Iran 4. Somalia 5. Maldivit 6. Jemen 7. Bhutan 8. Vietnam 9. Laos 10. Afghanistan 11. Uzbekistan 12. Kiina 13. Eritrea 14. Turkmenistan 15. Comoros 16. Tšetšenia 17. Pakistan 18. Egypti 19. Myanmar (Burma) 20. Sudan (Muslimienemmistöinen pohjoisosa) 23. Irak 19. Azerbaisan 20. Brunei 21. Kuuba 22. Marokko 23. Qatar 26. Libya 27. Nigeria (Pohjoinen) 28. Djibouti 29. Intia 30. Sri Lanka 31. Algeria 32. Mauritania 33. Marokko 34. Tajikistan 35. Turkki 36. Oman 37. Etiopia (muslimialueet) 38. Yhdistyneet Arabi Emiratit 39. Kuwait 40. Jordan 41. Indonesia 42. Valko-Venäjä 43. Kolumbia 44. Bangladesh 45. Syyria 46. Tunisia 47. Kenia (koillisen muslimialueet) 48. Nepal 49. Meksiko (Etelä) 50. Bahrain

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Seppo, Juha: Uskonnonvapaus 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Edita, 2003. ISBN 951-37-3917-1.
  • Haarscher, Guy: Tunnustuksettomuus. (Alkuteos: La laïcité, 1996.) 23°45. Suomentanut Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2006. ISBN 952-5503-22-4.
  • Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on?. Gorgon-sarja. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-502-3.

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Uskonnonvapaus.fi -sivusto; 17. elokuuta 2007
  2. ↑ Mojzes, Paul: "Religious liberty in eastern Europe and the USSR", s. 28-32. East European Monographs, Boulder, 1992
  3. ↑ Marx: Critique of the Gotha; noudettu 8.11.2007
  4. ↑ Kääriäinen, Kimmo. Venäjän uskonnonvapauslaki ja uskonnollisten vähemmistöjen asema. Teologinen aikakauskirja 6/2001; noudettu 12.11.2007
  5. ↑ International Religious Freedom Report 2006, France. US departement of state; noudettu 8.11.2007
  6. ↑ Kirjallinen kysymys 724/2005 vp hallitukselle ja ministeri Kalliomäen vastaus; 29. syyskuuta 2007
  7. ↑ Hokkanen, Pete. Julkisoikeuden tutkielma Uskonnon harjoittamisen vapaus perusoikeutena. Vaasan yliopisto 2006. Tiivistelmä.; 29. syyskuuta 2007
  8. ↑ Opetushallituksen muistio Perusopetulain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan (päiväämätön); 29. syyskuuta 2007
  9. ↑ Vapaa Ajattelija -lehti 5/2002; 29. syyskuuta 2007
  10. ↑ Tolerance and pluralism as indivisible elements in the promotion and protection of human rights; luettu 9.11.2007
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnonvapaus
Henkilökohtaiset työkalut