Kirkon ja valtion ero

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kirkon ja valtion ero on käsitys, jonka mukaan valtion tulee olla uskontoihin nähden puolueeton.[1]

Valtio ja uskonto on erotettu tarkkaan toisistaan muun muassa Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Turkissa.

Suomessa kirkon ja valtion eron kannattajien mielestä kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Eurooppa

Euroopan unioni sitoutui Amsterdamin sopimuksen (1997) Julistuksessa (nro 11) kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta kunnioittamaan kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten asemaa, joka niille on kansallisessa lainsäädännössä annettu. EU ei siten unionina puutu uskonnollisten yhteisöjen lainsäädännölliseen asemaan jäsenvaltioissa ja jättää sen subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden päätäntävaltaan.

Julistuksen teksti on seuraava:

Euroopan unioni kunnioittaa eikä puutu siihen asemaan, joka kirkoilla ja uskonnollisilla yhdistyksillä tai yhdyskunnilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa. Euroopan unioni kunnioittaa myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa.[2]

Euroopan neuvosto antoi parlamentaarisessa yleiskokouksessaan 29. kesäkuuta 2007 laajan suosituksen "Valtio, uskonto, sekularimi, ihmisoikeudet" (suositus nro 1804).[3] Suosituksessa Euroopan neuvosto toteaa kirkon ja valtion eron olevan Euroopan yhteisiä arvoja (artikla 4). Neuvosto toteaa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tunnustavan valtioiden oikeuden järjestää ja säätää lakeja kirkon ja valtion suhteesta ja tämän olevan sopusoinnussa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa (artikla 5), mikäli uskonnon- ja ilmaisunvapaus turvataan. Suositus käsittelee muutoinkin laajasti uskonnon, valtion ja ihmisoikeuksien suhdetta. Suosituksen pohjatekstissä ennen kokousta suositeltiin Euroopan valtioille kirkon ja valtion erottamista toisistaan.[4][5] Pohjateksti muuttui Suomen aloitteesta. Suosituksen hyväksytty muoto vastaa Amsterdamin julistuksessa hyväksyttyä EU:n kantaa.

[muokkaa] Ranska

Euroopan valtioista uskonnon ja valtion erottaa toisistaan kaikkein tarkimmin Ranska, joissa taustalla ovat valistuksen ja Ranskan suuren vallankumouksen ihanteet. Ranskassa ei esimerkiksi ole julkisten koulujen uskonnonopetusta. Tunnustuksettomuuden (laïcité) periaate toteutettiin vuonna 1905. Tunnustukseton, uskonnollisesti puolueeton valtio ei aseta mitään uskontoa erityisasemaan ja takaa jokaiselle ajatuksenvapauden. Se suhtautuu puolueettomasti ja tasavertaisesti kaikkiin uskontoihin ja uskonnottomiin todellisuus- ja elämänkäsityksiin.

Ranskassa laïcité-lain ulkopuolella on rajattu maan armeija, jossa toimii katolisia, protestanttisia, juutalaisia ja islamilaisia sotilaspappeja.

[muokkaa] Suomi

Valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori, Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutin johtaja Martin Scheinin toteaa, että myös Suomen valtiokirkkoon kuuluvilla tulee olla uskonnonvapaus, johon sisältyy oikeus päättää siitä, harjoittaako uskontoa vai ei.[6]

Vasta vuonna 1923 voimaan tullut uskonnonvapauslaki antoi ateisteille täydet kansalaisoikeudet.[7] Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei kuitenkaan toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan[8] tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle[9].

[muokkaa] Valtion ja kirkon eron kannattajien näkemys

Pääartikkeli: Kirkon ja valtion erottamispyrkimykset Suomessa

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:

»Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.»
([10])

Muun muassa Vapaa-ajattelijain liiton mielestä valtion tulee olla uskontoihin nähden puolueeton. Kaksi valtionkirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä verotusoikeuden kautta. Evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.[11]

Vapaa-ajattelijain liiton entinen puheenjohtaja Erkki Hartikainen on sanonut, että jos mitään uskontoa ei ole mainittu missään valtion laissa ja jos valtio ei suosi mitään uskontoa muillakaan tavoin, voidaan sanoa, että kirkko ja valtio tai uskonnot ja valtio on erotettu toisistaan.[12]

Tämäkään ei vielä Hartikaisen mukaan merkitse täydellisen ajatuksenvapauden toteutumista. Laeissa saattaa olla uskonnoista peräisin olevia oikeuskäsityksiä ja viranomaiset voivat antaa uskonnollisten käsitystensä vaikuttaa päätöksentekoon.[12]

Hartikaisen mukaan Ruotsissa ja Suomessa valtiokirkko on jo pelkästään sillä perusteella, että uskonnoista puhutaan laeissa. Voidaan sanoa, että Ruotsissa ja Suomessa on vahva valtiokirkko muun muassa seuraavista syistä:[12]

  1. Kouluissa on pakollista uskonnon tai uskontojen opetusta, joka suosii vahvasti uskontoja ja erityisen vahvasti kristinuskoa.
  2. Hautaustoimi on annettu evankelis-luterilaisen kirkon hoidettavaksi ja kilpailu hautaustoimen alalla on lailla estetty.
  3. Useilla uskonnoilla on veronkanto-oikeus eli oikeus kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä.
  4. Valtio kustantaa pappien ja valtiokirkkojen työntekijöiden koulutuksen.
  5. Valtio pitää yllä teologisia tiedekuntia.
  6. Uskontokunnilla on valtiolle ja muille yhteiskunnan tahoille kuuluvia tehtäviä kuten oikeus vihkiä avioliittoon.
  7. Valtio tukee valtiokirkkoja muilla tavoilla.[12]

Hartikaisen mukaan jo näiden epäkohtien korjaaminen muuttaisi Ruotsin ja Suomen valtiokirkot vahvoista valtiokirkoista heikoiksi valtiokirkoiksi. Kirkkojen vaikutusvalta olisi entisellään, mutta kansalaisten elämä olisi entistä vähemmän riippuvaista valtiokirkoista.[12]

[muokkaa] Yhdysvallat

Yhdysvalloissa on liittovaltiotasolla säädetty valtion ja kirkon ero perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä. Perustuslain johdosta liittovaltion kongressi ei voi säätää lakia, joka koskee uskonnon perustamista tai rajoittaa uskonnon vapaata harjoittamista. Perustuslakia on lisäksi tulkittu niin, että valtion laitosten tulee olla neutraaleja suhteessa uskontoihin. Esimerkiksi aamuhartaudet, uskonnollisten koulujen linja-autokuljetukset ja niin edelleen on todettu Yhdysvaltain perustuslain vastaisiksi.

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys:

Congress shall make no law respecting an establishment of religion, or prohibiting the free exercise thereof; or abridging the freedom of speech, or of the press; or the right of the people peaceably to assemble, and to petition the Government for a redress of grievances.

Vapaasti suomennettuna:

Kongressi ei saa säätää mitään lakia, joka koskee uskonnon perustamista, tai kieltää sen vapaata harjoittamista; tai vähentää sanan tai lehdistön vapautta tai ihmisten oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen tai anomuksen tekemiseen hallitukselle epäkohtien korjaamiseksi.

Perustuslain perusteella kirkon ja valtion eroa kannattavat sanovat ajatuksen- ja sananvapauden merkitsevän, että julkisen vallan tulee pysyä täysin erillään uskonnoista ja uskonnollisista yhteiskunnista. Ajatuksen- ja sananvapaus edellyttää myös uskontojen, aatteiden ja vakaumusten täyttä tasa-arvoa. Näkemyksen mukaan ajatuksenvapautta ja valtion puolueettomuutta rikkoo se, että uskontojen ja valtion välillä on erityisjärjestelyjä. Ajatuksenvapauden ja valtion puolueettomuuden takaaminen tai valtionuskonnon purkaminen edellyttää tällöin esimerkiksi koulun eroa kirkosta.

Perustuslain ensimmäisestä lisäyksestä huolimatta Yhdysvaltojen hallinto ei ole liittovaltionkaan tasolla täysin erillään uskonnosta. Kaksi tunnetuinta esimerkkiä ovat dollarin tunnuslause "In God we trust", sekä liittovaltion edustajainhuoneen tapa valita itselleen pappi. Edustajainhuoneen istunnot alkavat rukouksella.[13] Lisäksi Yhdysvaltojen armeijassa on liittovaltion maksamia sotilaspappeja.[14]

Liittovaltion perustuslain määräys on alun perin koskenut vain liittovaltion toimintaa. Yhdysvaltojen osavaltioilla on omat perustuslakinsa, ja liittovaltion perustuslain säätämisen jälkeenkin niillä on ollut uskontoja koskevia lakeja. Connecticutin osavaltiossa oli oma valtionuskontonsa vuoteen 1818 saakka, ja Massachusettsissa vuoteen 1833. Liittovaltion korkein oikeus tulkitsi ratkaisussaan 1947, että liittovaltion perustuslain 1. lisäyksen tulee koskea myös osavaltioita. Kahdeksassa osavaltiossa (Arkansas, Maryland, Massachusetts, Pohjois-Carolina, Pennsylvania, Etelä-Carolina, Tennessee ja Teksas) on voimassa laki, jonka mukaan ateisti ei ole kelpoinen osavaltion virkaan.lähde? Liittovaltion vuonna 1961 tekemän ratkaisun jälkeen nämä lait eivät kuitenkaan ole pantavissa oikeudellisesti täytäntöön.

Liittovaltion kongressi on täsmentänyt perustuslain 1. lisäyksen tulkintaa lailla "Religious freedom restoration act" vuonna 1993 ja lailla "Religious Land Use and Institutionalized Persons Act" vuonna 2000.

[muokkaa] Japani

Japanin perustuslaissa ajatuksenvapaus ja valtion puolueettomuus uskontojen suhteen on ilmaistu yksiselitteisesti.[15]

Ȥ 19

Ajatuksen ja omantunnon vapautta ei saa rikkoa.

§ 20

(1) Uskonnonvapaus taataan kaikille.
(2) Minkään uskonnollisen järjestön ei tule saada erityisoikeuksia julkiselta vallalta, eikä hallita poliittista valtaa.
(3) Ketään ei saa pakottaa osallistumaan uskonnolliseen toimintaan, juhlaan, riittiin tai muuhun uskonnonharjoitukseen.
(4) Valtion ja sen virastojen on pidättäydyttävä uskonnon opetuksesta ja muusta uskonnollisesta toiminnasta.»
([15])

[muokkaa] Maat ilman valtionuskontoa

Seuraavissa maissa valtio ja uskonto on lailla erotettu toisistaan. Tämä ei tarkoita että kaikissa muissa maailman maissa olisi virallinen valtionuskonto, vaan että monissa muissa maissa siihen ei ole otettu lainsäädännössä sen erityisemmin kantaa. Seuraavissa maissa siis uskonto ja valtio on lailla erotettu tarkasti toisistaan.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ 1,0 1,1 Vapaa-ajattelijain liitto ry 2009. Tampere: Uskomaton.fi. Viitattu 29.6.2009.
  2. ↑ Amsterdamin sopimus, 11. julistus; 23. lokakuuta 2007
  3. ↑ Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous 29.6.2007, suositus 1804; 23. lokakuuta 2007
  4. ↑ YLE: [1] 30.6.2007. Viitattu 30.6.2007.
  5. ↑ STT: Suomi sai tahtonsa läpi valtionkirkosta 29.6.2007. HS. Viitattu 30.6.2007.
  6. ↑ Scheinin, Martin: Koulujen uskonnonopetus ihmisoikeuksien näkökulmasta (PDF) Teologinen aikakauskirja. 2002. Helsinki: Teologinen julkaisuseura. Viitattu 30.6.2009.
  7. ↑ Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 128. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  8. ↑ Pikkusaari, Jussi: Vaikea vapaus: Sosialidemokratian häviö kirkolle Suomen kulttuuritaistelussa. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Bibliotheca historica 32. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1998. ISBN 951-710-085-X.
  9. ↑ Niiniluoto 2003, s. 127.
  10. ↑ Forssan ohjelma (Hyväksytty puoluekokouksessa 1903, Forssa) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Viitattu 17.12.2008.
  11. ↑ Vapaa-ajattelijain liitto ry 2009. Tampere: Uskomaton.fi. Viitattu 29.6.2009.
  12. ↑ 12,0 12,1 12,2 12,3 12,4 Hartikainen, Erkki: Mikä on valtiokirkko tai valtionuskonto? Jumalaton. 3.2.2008. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 30.6.2009.
  13. ↑ Chaplain of the House of the Representatives; 23. lokakuuta 2007
  14. ↑ US army chaplain center and school; 23. lokakuuta 2007
  15. ↑ 15,0 15,1 Mäntysalo, Jori: G7-maiden perustuslait ja uskonnonvapaus Vapaa Ajattelija. 6/2005. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 30.6.2009.

[muokkaa] Kirjallisuutta

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkon_ja_valtion_ero
Henkilökohtaiset työkalut