Yhdysvaltain asevoimat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Ronald Reagan.

Yhdysvaltain asevoimat (engl. United States armed forces) on Yhdysvaltain puolustusministeriön alainen sotilasorganisaatio.

Puolustusministeriö hallinnoi asevoimia, jotka koostuvat maavoimista, laivastosta, ilmavoimista ja merijalkaväestä. Rannikkovartiostoa hallinnoi kotimaan turvallisuuden virasto (Department of Homeland Security), mutta aina sotatilan vallitessa se siirtyy laivaston alaiseksi.[1]

Vapaaehtoiset hakeutuvat töihin tai reserviin Yhdysvaltain puolustusvoimiin. Yhdysvaltain asevoimiin kuuluu yhteensä noin 1,4 miljoonaa palvelevaa Yhdysvaltain kansalaista[2] Lisäksi joitakin satojatuhansia henkilöitä palvelevia sotilasreserviläisiä sekä osa kansalliskaartissa. Kansalliskaartiin kuuluu sekä kaartiarmeijan (Army National Guard) että ilmakaartin (Air National Guard) alaisia joukkoja. Kansalliskaartin joukot käsittävät noin puolet armeijan taistelujoukoista ja kolmanneksen sen huoltojoukoista. Kansalliskaartin joukot palvelevat kaksi viikkoa vuodessa ja ne sitoutuvat työskentelemään puolustusvoimille aina maan sisäisen kriisitilanteen niin vaatiessa.

Yhdysvaltain asevoimilla on puolustusyhteistyösopimukset useiden maiden kanssa ja ovat vahvasti läsnä muun muassa Tyynenmeren saarilla, Japanissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Afganistanissa, Irakissa, Saksassa, muualla Euroopassa ja Atlantilla. Yhdysvalloilla on yhteensä 702 sotilastukikohtaa 132 eri maassa ja kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella.[3] Yhdysvalloilla on toiseksi eniten ydinaseita Venäjän jälkeen ja sillä on ydinsuojasopimukset Euroopan eri maille kuten Saksalle tai Alankomaille.[4] Yhdysvaltain puolustusmenot ovat maailman suurimmat ja omassa kokoluokassaan. Ne vaativat 4 prosentin osuuden maan kansantuotteesta.[5]

Puolustushaarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asevoimat jakautuu viiteen puolustushaaraan:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvaltain asevoimat.
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.