Bosnian sota

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bosnian sota
Kohti sotaa
Sodan alku
Sotatapahtumia
Bosniakit
ja kroaatit
sotivat
Etninen
puhdistus:
Kansamurha
Keskitysleirit
Taisteluita:
Mostarin taistelut
Sarajevon piiritys
Srebrenica
Henkilöitä:
Alija Izetbegović
Radovan Karadžić
Ratko Mladić

Bosnian sota oli Jugoslavian hajoamissotiin kuulunut veristen sotatoimien sarja pääosin nykyisen Bosnia ja Hertsegovinan alueella. Se käytiin 29. helmikuuta 1992 – 21. marraskuuta 1995 serbien, kroaattien ja bosniakkien eli Bosnian muslimien välillä.

Kuuluisimmat sotatapahtumat lienevät serbien tekemät Sarajevon piiritys ja Srebrenican joukkomurha, jotka kohdistuivat bosniakkeihin eli muslimeihin.

Sota oli Kroatian sotaa ankarampi, sillä Bosnia ja Hertsegovinassa eri kansallisuudet olivat tilkkutäkkimäisesti toistensa lomassa. Näin syntyi monia rintamia taisteltaviksi kolmen eri kansallisen ryhmittymän kesken. Lisäksi paikalliset samaa kansallisuutta edustavat päälliköt saattoivat sotia toisiaan vastaan eivätkä armeijat aina ryhmittyneet etnisen taustan mukaan. Esimerkiksi muslimien puolella taisteli tuhansia serbejä, minkä vuoksi Bosnian hallituksen joukkoja on oikeampaa kutsua bosniakeiksi kuin muslimeiksi. Vastaavasti myös serbien joukoissa oli joitakin muslimeja.

Bosnian sodassa etniset puhdistukset joihin liittyi joukkokarkotuksia, tappamista, ryöstämistä, tuhopolttoja, talojen räjäytyksiä, kidutuksia ja raiskauksia olivat laajempia kuin Kroatian sodassa. Bosniakkeja suljettiin joukoittain keskitysleireille, joissa heitä kuoli kymmenin tuhansin. Keskitysleirejä ei suljettu, vaikka serbit niin lupasivat. Myös kroaatit ja muslimit harjoittivat ainakin jonkin verran etnisiä puhdistuksia. Sarajevon piirityksessä kuoli joissain yksittäisissä serbien kranaatti-iskuissa kymmeniä bosniakkisiviilejä.

Vaikka sota olikin ulospäin eri ryhmittymien välisten taistelujen sekava vyyhti, sen käynnisti Slobodan Milošević ajatuksenaan luoda hajoavaan Jugoslaviaan Suur-Serbia ajamalla muslimit, kroaatit ja muut kansallisuudet pois laajoilta alueilta. Bosnian sodan alussa muslimit ja kroaatit tekivät yhteistyötä kukistaakseen serbit, mutta pian kroaatit aloittivat sodan myös muslimeita vastaan. Lopulta kroaatit ja muslimit pääsivät sopuun ja taistelivat voitokkaasti serbejä vastaan, kunnes rauha saatiin aikaan.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Bosnian sodasta yleisesti

Bosnian kansallisuudet 1991 kunnittain.
Bosnian kansallisuudet 1991 enemmistörajoina. Valkoisella Daytonin rauhansopimuksen raja.

Bosnian sota käynnistyi hieman ennen Bosnia ja Hertsegovinan julistautumista itsenäiseksi huhtikuun alussa 1992. Ääriserbien puolisotilaalliset joukot alkoivat Bosniassa olevan serbien hallitseman liittoarmeijan tukemalla puhdistaa hyvin väkivaltaisesti muslimien eli bosniakkien ja kroaattien asuttamia kaupunkeja. Serbiparamilitäärien harjoittama hillitön väkivalta ajoi loput muslimit, kroaatit ja muut ei-serbit pakoon kidutuksen ja tappamisen pelossa.

Bosnian sodasta tuli hyvin sekava. Rauhanneuvottelut keskeytettiin ja aloitettiin taas uudestaan kun jonkinlaista kompromissia maan jaosta yritettiin saada aikaiseksi .Virallisesti Serbian johtaja Slobodan Milosevic kiisti osuutensa Bosnia ja Hertsegovinan taisteluihin. Etnisten ryhmien keskinäiset neuvottelut rauhanomaisesta ratkaisusta epäonnistuivat nimenomaan serbijohtaja Radovan Karadžićin takia. Mutta eivät muutkaan johtajat aina rauhaa halunneet. Eräässä vaiheessa muslimeille ei käynyt rauhansuunnitelma, joka sopi serbeille ja kroaateille. Liittolaisina toimineet bosniakit ja kroaatit taistelivat välillä keskenäänkin, sillä serbit ja kroaatit olivat salaa sopineet Bosnian jaosta ja pyrkivät molemmat valtaamaan alueita bosniakeilta. Samoin saattoivat paikalliset saman kansallisuuden päälliköt pitää omaa aluettaan.

Serbeillä oli alussa aseistusta Bosnia ja Hertsegovinassa noin kymmenen kertaa enemmän kuin muilla kansoilla.

YK oli koko sodan ajan voimaton estämään taisteluja, sillä länsivallat eivät halunneet tukea mitään sotivaa osapuolta. Tämän takia YK ei saanut länsimailta haluamiaan joukkoja suoja-alueiden turvaksi. Lähetetyistäkään YK-joukoista osa ei olisi kyennyt taistelemaan tositilanteessa, ja alueiden suojaus jäi katteettomaksi lupaukseksi. Länsimaiden epäröivä politiikka pitkitti sotaa tarpeettomasti. On toisaalta kyseenalaista, olisiko länsivaltojen pitänyt tukea muslimeja ja kroaatteja, jotka myös syyllistyivät sodassa ihmisoikeusrikkomuksiin. Voidaan tietysti spekuloida, että bosniakit ja kroaatit olisi ehkä saatu lopettamaan ihmisoikeusrikkomukset länsimaiden apua vastaan.

Bosnialaisten etniset rajat kulkivat sodassa sikin sokin. Saman kansallisuuden edustajat saattoivat taistella keskenään eri armeijoissa. Väestöstä oli kroaatteja noin viidesosa, puolet muslimeja ja kolmasosa serbejä. Kuitenkin sodassa vallitsi pitkän aikaa tilanne, jossa serbeillä oli 70% Bosnia ja Hertsegovinasta, kroaateilla noin 20% ja muslimeilla 10%. Määräänsä nähden muslimit olivat sodassa hyvin heikkoja mutta pitivät kuitenkin pintansa serbejä ja kroaatteja vastaan. Taistelut käytiin yleensä serbien ja Bosnia ja Hertsegovinan hallituksen kesken, mutta myös kroaatit ja bosniakit taistelivat pitkään Keski-Bosniassa ja Hertsegovinassa. Joillakin alueilla, esimerkiksi Bihacissa yksittäiset bosniakkiryhmät taistelivat keskenään, toisilla kroaatit ja bosniakit saattoivat liittoutua serbejä vastaan, esimerkiksi Bosniassa Posavinan alueella. Mutta Mostarissa oli kroaattien ja muslimien välinen rintama.

Sodan arkipäivää olivat ihmisten kylmäverinen teloittaminen, karkottamiset, raiskaukset ja kidutukset ja pitäminen vangittuna nälässä. Serbeilleä oli lukuisia keskitysleirejä Bosnia-Hertsegovinassa ja Serbiassa. Näissä ihmisiä kuoli nälkään, surmattiin ja kidutettiin. Yleensä keskitysleireille suljetut olivat johtavassa asemassa olevia muslimeja. Kuuluisin esimerkki tästä on Srebrenican verilöyly heinäkuussa 1995, jossa serbit surmasivat 8000 asukasta vallattuaan kaupungin. Surmatut olivat enimmäkseen taistelukykyisiä miehiä, naiset ja lapset ajettiin pakosalle. Vanhusten, naisten ja lasten tappamistakaan ei kaihdettu. Srebrenican verilöyly oli ilmeisesti kosto pienemmästä muslimien hyökkäyksestä. Punainen Risti vetäytyi alueelta kokonaan sen jälkeen kun sen tunnusta käytettiin mm. asekuljetusten suojaamiseen. Sodan eri osapuolet tulittivat lastenkoteja ja sairaaloita, joiden pihalla saattoi todellisuudessakin olla vihollisen tykki tai kranaatinheitin.

Sodan osapuolet saivat myös ulkopuolista apua. Serbit saivat sodan alussa tukea Serbialta, islamilaiset maat puolestaan tukivat aseavulla Bosnian bosniakki-muslimeja. Virallisesti Serbia ei tukenut serbejä Bosniassa muuten kuin humanitaarisesti. Vapaaehtoisten iranilaistaistelijoiden apu ei ollut merkittävä, vaikka serbien puolella liikkui heti sodan alkaessa huhuja muslimien puolella sotivista islamilaisten maiden fundamentalistitaistelijoita. Sodan edetessä huomattiin todellisuudessa se, miten vaikeaa islamilaisista maista saapuneiden oli sopeutua Bosnian muslimien maallistuneeseen kulttuuriin.

Bosnia ja Hertsegovinaan syntyi sodan aikana myös uusia lyhytikäisiä valtioita, esimerkiksi serbimielisten bosniakkien Länsi-Bosnia ja kroaattien Herceg-Bosna. Pääkaupunki Sarajevo oli sodan aikana saarroksissa. Serbit tulittivat kaupunkia kranaatinheittimin. Heidän kohteinaan olivat mm. ihmisiä täynnä oleva tori, sairaala ja lastentarha. Monesti kranaatin osuma kaupungin torille tappoi kymmeniä. Sala-ampujat ampuivat siviilejä talojen katoilta.

Serbit saartoivat bosniakkeja eli muslimeja moniin kaupunkeihin jo sodan alussa. Näitä olivat mm. Bihacin alue, Goražde, Srebrenica ja Sarajevo, Žepa ja Tuzla. Tällaisia saartorenkaita syntyi, kun serbit eivät sodan alussa kyenneet valtaamaan hyvin puolustettuja muslimikaupunkeja. Niillä oli monesti pula ruoasta ja vedestä. Toukokuussa 1993 tällaiset kaupungit julistettiin YK:n suoja-alueiksi. Toimenpiteellä ei ollut mitään käytännön merkitystä. YK:n apua ei monestikaan saatu perille, kun serbit ryöstivät avustussaattueita. Suoja-alueilla oli jatkuva pula elintarvikkeista ja bosniakit tekivät niiltä iskuja läheisiin serbikohteisiin.

[muokkaa] Sotatapahtumia

Pääartikkelit: Kohti Bosnian sotaa,Bosnian sodan alku, Bosnian sodan kulku,Bosniakkien ja kroaattien sota
Bosnian rintamat 1993.
Vuoden 1993 Vance-Owenin rauhansuunnitelma, joka aloitti bosniakkien ja kroaattien väliset taistelut, vaikkei sitä hyväksytty.
Bosnian rintamat 1994 kroaattien ja bosniakkien taistelujen loputtua ja Washingtonin sopimuksen allekirjoituksen aikoihin.
Bosnian rintamat 1995 ennen kroaattien ja bosniakkien suurta yhteishyökkäystä, "Operaatio Myrsky":ä
Bosnian rintamat 1995 "Operaatio Myrsky":n jälkeen ennen Daytonin rauhansopimusta.
Bosnian kansallisuudet 2005

Bosnia ja Hertsegovinassa oli muutamia hajanaisia yhteenottoja jo syyskuussa 1991. Maahan oli syntynyt monenlaisia vapaaehtoisluontoisia asekaarteja. Bosniakkipoliisin vahvuutta lisättiin. Serbit julistivat perustamansa itsehallintoalueen irtautuvan bosniakkivaltiosta, mikäli maa itsenäistyisi. Lokakuun 16. päivänä Bosnia ja Hertsegovinan parlamentti julisti maan itsenäiseksi mutta vapaaksi.

Joulukuussa 1991 Bosnia ja Hertsegovinan johtava serbipoliitikko Radovan Karadžić uhkasi puolustuskyvyttömiä muslimeja jopa tuholla, kun sota syttyy.

Bosnia ja Hertsegovina julistautui itsenäiseksi 5. huhtikuuta 1992. Muutamaa päivää aiemmin serbien paramilitäärit olivat hyökänneet Bijeljinan pikkukaupunkiin, ja ajaneet muslimit eli bosniakit sieltä pakoon. Paramilitäärit olivat myöhemmin tunnetuksi tulleita Arkanin johtamia serbejä. He tappoivat summittaisesti noin 100 muslimisiviiliä, ja ajoivat loput kaupungista pakoon. Paikalle saapunut liittoarmeija auttoi Arkanin joukkoja Bijeljinan puhdistamisessa. Bosniakit aktivoivat heti joukkonsa ja julistivat maansa olevan sodassa. 7. huhtikuuta alkoivat Sarajevon taistelut.

Pian tämän jälkeen serbit puhdistivat etnisesti Zvornikin ja Fočan tappaen ihmisiä summittaisesti, ja ajaen suurimman osan muista ihmisistä pakoon. Noin 50,000 muslimia lähti pakoon Zvornikista. Muslimikulttuurin tuhotakseen serbit räjäyttivät moskeijan Fočassa. Armeija tuki nytkin puolisotilaallisia serbitshetnikkejä. Pian vallattiin Višegrad, jossa puolisotilaalliset joukot murhasivat aikaa myöten monia kaupungin tärkeitä henkilöitä. Zvornikin ja Fočan tapahtumat kertautuivat vuoden 1992 puhdistusaallossa eri puolilla serbien valtaamilla alueilla. 20. huhtikuuta serbit tulittivat kolme tuntia Mostarissa olevaa tiheästi asuttua aluetta.

Serbian johtama Tynkä-Jugoslavia sanoutui irti Bosnian sodasta, mutta Jugoslavian tynkä asetettiin YK:n aseidenvienti- ja öljysaartoon ja EY:n kauppasaartoon, joka vuosi seulan tavoin. Jo huhtikuussa Serbiaa syyttänyt ei uskonut alkuunkaan Milosevicin vakuutteluja siitä, ettei Serbia auta sotilaallisesti Bosnian serbejä, minkä Yhdysvaltain tiedottaja Richard Boucher totesi virallisesti 26. toukokuuta 1992. Virallisesti JNA vetäytyi Bosnia ja Hertsegovinasta huhtikuun lopussa, mutta käytännössä sen siellä olevat joukot nimettiin Bosnian serbiarmeija BSA:ksi. Maaliskuusta elokuuhun muutamat länsivallat, muun muassa Yhdysvallat, pudottivat serbien saartamiin Bosnia ja Hertsegovinan kaupunkeihin suuren määrän ruokaa ja lääkkeitä.

Noin kuukaudessa serbit onnistuivat valtaamaan valtavan, noin 70% Bosnia ja Hertsegovinan alasta kattavan alueen. Tämä johtui siitä, että bosniakkien viralliset puolustusjoukot olivat heikot serbeihin verrattuna, ja niillä oli sodan alussa pulaa muun muassa käsiaseista. Serbit pyrkivät sodan alussa muun muassa luomaan yhtenäisiä serbikäytäviä itäiseen ja pohjoiseen Bosnia ja Hertsegovinaan.

Serbit saartoivat Sarajevon toukokuussa 1992, mutta eivat kyenneet etenemään itse kaupunkiin. He tulittivat kaupunkia keväällä 1992 kovasti. Silloin tällöin saarrettuun Sarajevoon osui serbien vuorilta ampumia kranaatteja leipäjonoihin tai torille, jossa räjähtäessään kranaatit saattoivat surmata kymmeniä ihmisiä. Serbeillä oli sala-ampujia Sarajevossa. Sodan lopettamiseksi aiotut tulitauot pettivät tuhkatiheään koko maan alueella.

Rintamalinjat olivat suunnilleen vakiintuneet kesäkuun alussa vuonna 1992. kesällä 1992 Länsi-Hertsegovinan kroaattialue irtautui Bosnia ja Hertsegovinasta ja käytännössä liittyi Kroatiaan mikä enteili sotaa bosniakkien ja kroaattien kesken, ja liittyi sellaisten kroaattipoliitikkojen kuin Franjo Tudjmanin ja Gojko Susakin ajamaan Bosnia ja Hertsegovinan jakoon kroaattien ja serbien kesken. Kaikki eivät Kroatiassa tätä ajatusta hyvänä pitäneet. Mutta toisaalta samoihin aikoihin Kroatia ja bosniakkihallitus solmivat sotilasliiton. Näihin aikoihin pakolaistulva kasvoi valtavasti Bosnia ja Hertsegovinassa, missä monia muslimeja kärsi kidutuksesta ja nälästä serbien perustamilla keskitysleireillä. Etnisistä puhdistuksista alettiin puhua julkisesti vasta heinäkuussa 1992, vaikka niitä oli tehty jo Kroatian sodassa edellisenä vuonna. Serbien pystytyttämät keskitysleirit nousivat julkisuuteen 4. elokuuta vankien kidutuksineen, nälkiinnyttämisineen ja mielivaltaisine surmaamisineen, vaikka serbit lupasivat sulkea leirit, ne jatkoivat toimintaansa siitä huolimatta. Yli 3 miljoonaa ihmistä oli joutunut pakolaiseksi Bosnia ja Hertsegovinassa, ja serbit tappoivat tahallaan vuoden 1992 elokuuhun mennessä noin 40000 siviiliä.

Kesäkuun lopussa YK:n joukot saapuivat Bosnia ja Hertsegovinaan muun muassa Sarajevoon, mutta he eivät estäneet sotaa tai etnisiä puhdistuksia. Heidän tehtävänään oli pääosin sodan jalkoihin jääviejn siviilien auttaminen, missä he myös monin kohdin epäonnistuivat. Serbit ajoivat muslimeja kodeistaan pois, ja pistivät nämä kirjoittamaan todistuksensa omaisuuden luovutuksesta.

Bosniakkeja johti Alija Izetbegovic, kroaatteja Mate Boban ja serbejä Radovan Karadžić. Bosnian serbiarmeija syyllistyi Ratko Mladicin johdolla moniin sotarikoksiin. Muslimien armeijasta käytettiin nimeä Armija BiH, "Bosnia ja Hertsegovinan armeija" ja kroaattien asejoukoista nimeä HVO.

Keväällä 1993 neuvoteltiin muutaman kerran rauhasta, mutta rauhanneuvottelut kariutuivat yksi toisensa jälkeen. Ainakin yksi kansallisuus oli jokaisella neuvottelukerralla tyytymätön rauhansuunnitelmaan.

Toukokuussa 1993 serbit hylkäsivät Vancen-Owenin rauhansuunnitelman. Samana vuonna serbit ja kroaatit saivat aatteen Bosnian jakamisesta Suur-Kroatiaan ja Suur-Serbiaan, kun bosniakit olivat joutuneet sodassa hyvin ahtaalle. Muodollisesti Bosnia ja Hertsegovina olisi jaettu kolmeen etniseen valtioon. Tämän Owenin-Stoltenbergin rauhansuunnitelman mukaan serbit olisivat saaneet 53 prosenttia alueesta, kroaatit 17 % ja bosniakit 30 %. Bosniakit eivät hyväksyneet elokuussa esitettyä rauhanehdotusta.

Kroaatit hyökkäsivät bosniakkien kimppuun toukokuussa 1993, ja näin serbejä vastaan tappiolla olevan kahden etnisen ryhmän välille syttyi katkera sota, mikä näkyi muun muassa Mostarissa, jossa kroaatit tulittivat estoitta muslimikaupunginosaa. Kroaatit puhdistivat bosniakkeja keväällä 1993 muun muassa Ahmicissa Keski-Bosniassa. Myös jotkut muslimit tekivät joskus harvoin etnisiä puhdistuksia ja joukkomurhia. Kroaattien hyökkäys ei bosniakkeja onnistunut kukistamaan.[1] Kroaattien ja muslimien sota lienee liittynyt serbien ja kroaattien halu jakaa Bosnia ja Hertsegovina bosniakkimuslimien kustannuksella.

Kesällä 1993 YK julisti saarrettuja bosniakki- ja kroaattikaupunkeja suoja-alueiksi, ja lentokiellon Bosnia ja Hertsegovinan ylle. Muslimit valtasivat kesäkuussa 1993 Travnikin kaupungin kroaateilta. Mostarin kuuluisa vanha kaarisilta romahti 9. marraskuuta 1993. Se oli kestänyt ihmeen pitkään eri osapuolien tulitusta.

Elokuussa YK-joukkoja oli vähän aikaa vankeina Mostarissa. Syksyllä 1993 bosniakit olivat hyvin ahtaalla.

Tammikuussa 1994 serbit vetäytyivät NATO:n ilmaiskujen pelosta vähäksi aikaa pois Sarajevon ympäristöstä. Helmikuun 6. päivänä serbien ampuma kranaatti tappoi 61, ja koko tulituskerta noin 200. NATO:n uhkaus ajoi serbit vetämään raskaat aseensa 20 km:n päähän Sarajevon ympäristöstä, mikä hieman rauhoitti taisteluja koko Bosnia ja Hertsegovinassa.

NATO onnistui iskuillaan keskeyttämään huhtikuussa 1994 serbien hyökkäyksen saarrettuun Goradzen kaupunkiin.

Vuonna 1994 kroaatit ja bosniakit sopivat kiistansa, ja 1995 he tekivät yhteisiä sotilasoperaatioita serbejä vastaan. Länsi oli alkanut salaa tukea kroaatteja ja muslimeja, joiden armeijat olivat voimistuneet sodan edetessä. Vaikka kroaatit ja muslimit nyt tekivätkin yhteistyötä serbejä vastaan, heidän välillään vallitsi yhä syvä epäluulo sodan loppuun asti, ja muun muassa muslimit varautuivat joillain alueilla yhä mahdollisiin taisteluihin kroaatteja vastaan.

Vuonna 1994 serbit ajoivat suuren määrän muslimeja asuinalueiltaan pois niin sanotussa toisessa puhdistusaallossa. Ensimmäinen oli ollut vuonna 1992.

Sodan edetessä alkoi eri alueiden serbien yhtenäisyys rakoilla. Kesällä 1994 Milošević oli kääntynyt Bosnian sotaa vastaan. Elokuussa vuonna 1994 myös Milošević lopetti Bosnian serbien tukemisen, helpottaakseen Tynkä-Jugoslavian taloussaartoa ja senkin takia, että hänellä oli kiistoja aidon kansallismielisen Bosnian serbijohtaja Radovan Karadžićin kanssa. Karadžić oli hylännyt rauhansuunnitelman, joka sopi Miloševićille. Miloševićin luottohenkilö Zoran Lilić syytti eräässä lehdessä Bosnian serbejä laittomuuksista ja moraalittomuudesta, Sarajevon tulituksista ja etnisistä puhdistuksista sekä inflaation kiihdyttämisestä. Näin Milošević luopui Suur-Serbia-haaveesta. Bosnian tukeminen oli äärimmilleen köyhtyneelle Serbialle taloudellinen rasite. Karadžić oli enemmän kiinnostunut omasta serbivaltiostaan Bosnia ja Hertsegovinassa, ei suuresta serbimaasta niin kuin Milošević, ja oli hyvää pataa Miloševićin vastaisen äärikansallismielisen Vojislav Šešeljin kanssa. Niinpä loppuvuonna 1994 Bosnian ja Serbian välinen raja suljettiin. Jo kesällä 1994 eräässä serbilehdessä arvosteltiin Bosnian sodan ihmisoikeusrikkomuksia kuten Sarajevon saartoa, joista Serbian serbit sanoutuivat irti. Bosnian serbit hyökkäsivät Sarajevoa vastaan syksyllä 1994, ja katkaisivat sinne vievät avustuskuljetukset, mikä ajoi kaupungin nälänhädän partaalle. Bosniassa ja Kroatiassa monet serbit olivat katkeria Miloševićin hylättyä heidät. Serbiarmeija alkoi heiketä. Kiistoja oli myös Kroatian ja Bosnia ja Hertsegovinan serbihallitusten välillä.

Toukokuussa 1995 NATO pommitti Bosnia ja Hertsegovinassa olevaa asevarastoa, kun serbit olivat tulittaneet saarrettua Sarajevoa raketein. Serbit ottivat yli 200 YK-sotilasta panttivangeiksi ja kahlehtivat näitä ihmiskilviksi NATO:n pommituskohteisiin. Tämän takia NATO joutui lopettamaan ilmaiskunsa. Kaiken kukkuraksi YK:n kiukuksi serbit ajelivat samaan aikaan Bosniassa varastamillaan YK:n ajoneuvoilla ja tällä tavoin tiedustelivat vastapuolen asemia.

Serbit koettivat näihin aikoihin vallata saartamansa bosniakkeja täynnä olevan Bihacin alueen, jossa vallitsi nälkä.

Kroaatit tekivät eteläisessä Bosniassa melko laajan hyökkäyksen kesällä 1995. Elokuussa 1995 kroaatit ja bosniakit hyökkäsivät yhdessä serbejä vastaan laajalla alueella. Kroatiassa ja Bosnia ja Hertsegovinassa hyvin edennyt "Operaatio Myrsky" kesti vain muutaman päivän. Heikentyneen serbiarmeijan puolustus murtui. Hyökkäys ajoi suuren määrän serbejä pakoon laajalta alueelta Kroatiassa ja Bosnia ja Hertsegovinassa. Sotilasliitto NATO pakotti syksyllä 1995 ilmapommituksilla serbit vetämään raskaat aseensa Sarajevon ympäriltä. Suurin osa YK:n joukoista oli vedetty pois Bosnia ja Hertsegovinasta, joten serbien ei ollut niin helppoa ottaa suurta määrää panttivankeja YK:n sotilaista kuin edellisellä kerralla. Serbien sotilaallinen romahdus ja NATO:n toiminta johtivat lopulta taistelujen päättymiseen Bosniassa ja Kroatiassa. Virallisesti sotatilan päätti Yhdysvaltojen johdolla solmittu Daytonin rauhansopimus marraskuussa 1995.

[muokkaa] Etniset puhdistukset Bosnian sodassa

Pääartikkeli: Bosnian kansanmurha
Mostarin evakoiminen

Erityisesti muslimit joutuivat sodassa etnisen puhdistuksen kohteeksi: heitä surmattiin usein joukoittain ja suljettiin keskitysleireihin. Lievemmissäkin tapauksissa muslimit ryöstettiin usein putipuhtaiksi ja heidän kotinsa joko räjäytettiin tai poltettiin. Monelle sodassa mukana olevalle serbille mahdollisuus ryöstää oli riittävä kannustin sotimiseen. Etnisistä puhdistuksista alettiin puhua laajalti vasta heinäkuussa 1992, vaikka niitä oli tehty Bosniassa jo maaliskuussa ja Kroatiassa viimeistään heinäkuussa 1991. Niihin osallistui alueen serbeistä noin kolmannes. Puhdistusten tarkoitus oli hävittää muslimien kulttuuri ja kansa Bosnia ja Hertsegovinasta. Myös kroaatit harrastivat etnisiä puhdistuksia.

[muokkaa] Kansainvälinen kriisinhallinta epäonnistui Bosniassakin

Kansainväliset neuvottelut eivät pysäyttäneet Bosnian sotaa, enne kuin asetelme oli kääntynyt Bosnian serbeille epäedulliseksi. Suurvallat toimivat Balkanilla epäröiden ja neuvottomasti. Länsimaat viivyttelivät tai eivät tehneet mitään, puhuivat juhlavasti ja antoivat lupauksia, joita ei täytetty sekä tehottomia uhkavaatimuksia, joiden takana ei ollut voimaa. Pakon edessä tehtiin kansainvälisesti hätäisiä toimia. Tapahtumia entisessä Jugoslaviassa ohjasi lähinnä Bosnian serbiarmeijaksi naamioitu entinen Jugoslavian liittoarmeija.

YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaat olivat lähes koko sodan ajan hyvinkin erimielisiä siitä, mitä kriisin hillitsemiseksi pitäisi tehdä. Kun YK perusti maaliskuussa 1993 sotarikostuomioistuimen ICTY:n , sen toiminta lepäsi tyhjän päällä, ja tuskin kukaan uskoi niihin aikoihin monenkaan sotarikoksita epäillyn joutuvan Haagiin oikeudenkäynteihin. Euroopan yhteisö EY yritti turhaan rajoittaa sotaa Bosniassa. Etyk, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous, oli vielä heikompi. Oikeudesta voimankäyttöön Bosnian serbejä vastaan päätettiin kansainvälisesti jo vuoden 1992 alkupuolella, mutta siihen ei ryhdytty kuin vasta vuonna 1995. YK-joukot suojasivat avustuskuljetuksia, joista monet joutuivat silti perääntymään tulituksen tieltä tai maksamaan piirittäjille veroa. Yhdysvaltalaiset pudottivat piiritettyihin kaupunkeihin avustustarvikkeita heti sodan alettua. Serbit ryöstelivät saarrettuihin kaupunkeihin matkaavia YK:n kuljetuksia miten halusivat ja virallisestikin vaadittiin 30%:n vero. Nälkäasetta tietenkin käytettiin piiritettyä Sarajevoa vastaan. Serbit sulkivat monesti Sarajevon lentokentän estäen ilmasillan kautta tulevat avustuskuljetukset. Kaiken kukkuraksi perille päässyt YK:n ja muiden järjestöjen apu oli monesti huonolaatuista, esimerkiksi eltaantuneita jauhoja, vanhoja sairaalavälineitä ja sydänlääkkeitä. Ei annettu laadukasta apua eikä sitä mitä Bosniassa tarvittiin, vaan sitä mitä sattui olemaan, käytettyjä tai ylimääräisiä tarvikkeita. Jotkut YK-sotilaat sortuivat itse erilaisiin kurittomuuksiin ja laittomuuksiin Bosnia ja Hertsegovinan sodassa. Vuoden 1994 syksyllä ja vuoden 1995 kesällä Bosnian serbit ottivat YK-sotilaita panttivangeiksi ja käyttivät heitä ihmiskilpinä' NATO:n ilmahyökkäyksiä vastaan.

Länsimaat eivät haluneet lähettää joukkojaan Bosnia-Hertsegovinaan varsinkaan maasotaan. Entisen Jugioslavian alueella paikalliset sissiosastot olisivatkin olleet tehokkaita esimerkiksi NATOn joukkoja vastaan.

Ilmahyökkäyksiä kannatettiin herkemmin. Eri osapuolet, aluksi serbit ja myöhemmin muslimit sabotoivat kansainvälisen yhteisön tekemät rauhanehdotukset. Rauhanvälittäjinä toimivat entiset ulkoministerit Cyrus Vance USA:sta, David Owen Isosta-Britanniasta ja Thorbjörn Stoltenberg Norjasta.

Esimerkiksi muslimien joukkomurhaan johtaneen Srebrenican tapahtumien edetessä, serbien hyökätessä YK:n suoja-alueelle hollantilainen YK-osasto pyysi NATO:lta tukea serbejä vastaan, muttei saanut sitä. Hollantilainen YK-osasto ei olisi heikon aseistuksensa takia mahtanut serbeille mitään[2].

Vuonna 1993 Yhdysvallat pelkäsi Jugoslavian kriisin laajenemista Kosovoon. Tällöin sota olisi saattanut edetä Albaniaan ja Makedoniaan, jossa asuu paljon albaaneja. Tämä olisi saattanut ajaa keskenään kiistelevät NATO-maat Kreikan ja Turkin sotaan. Yhdysvallat lähetti rauhanturvaajia Makedoniaan.

[muokkaa] NATO:n väliintulo ja Daytonin rauhansopimus

30. elokuuta 1995 Nato aloitti 20 vuorokautta kestäneen serbien joukkoja vastaan suunnatun ilmahyökkäyksen Bosniassa.

Pian tämän jälkeen saatiin neuvoteltua Daytonin rauhansopimus, joka solmittiin Daytonissa Ohiossa 21. marraskuuta 1995 ja allekirjoitettiin 14. joulukuuta 1995 Pariisissa, jonka jälkeen Bosnian sota oli ohi.

[muokkaa] Piiritetyt kaupungit

YK:n suoja-alueet, jotka perustettiin toukokuussa 1993. Ne olivat serbien saartamia bosniakkikaupunkeja.

Suoja-alueiden perustaminen merkitsi serbien valloitusten hyväksymistä ja edisti serbien suunnitelmia vallata alueita heikoimmilta muslimeilta. Suoja-alueiden ajateltiin muuttuvan keskitysleireiksi, jotka olivat piirittäjien käsissä.

[muokkaa] Aseistetut joukot Bosnian sodassa

Aseistettuja joukkoja, joita toimi Bosnian sodassa:

  • Kroaattien puolustuskokous (Hrvatsko Vijeće Obrane, HVO)
  • Bosnia ja Hertsegovinan armeija (Armija Bosne i Hercegovine, Armija BiH), tunnettu nimellä "Armija".
  • Serbitasavallan armeija (Vojska Republike Srpske, VRS) ja myöhemmin Bosnian serbiarmeija BSA.
  • Serbien "Valkoiset kotkat" (Beli Orlovi)
  • Serbien Arkanin "Tiikerit"
  • Serbien "Punabaretit"
  • Bosniakkien "Isänmaallinen liitto" (Patriotska Liga)
  • Bosniakkien "Vihreät baretit" (Zelene Beretke)
  • Kroaattien "Kroaattien puolustusvoimat" (Hrvatske Obrambene Snage HOS)
  • Monet muut puolisotilaalliset joukot


[muokkaa] Vankileirejä Bosnian sodassa

Bosnian sodassa oli ainakin kymmeniä vankileirejä, alla vain tunnetuimmat.

  • Omarska
  • Keraterm
  • Manjača
  • Trnopolje

[muokkaa] Tilinpäätos Bosnian sodasta

Viimeisimpien arvioioiden mukaan Bosnian sodassa kuoli kaikkiaan 100.000-110.000 ihmistä, näistä n. 40% siviilejä.[3][4] Noin 1,8 miljoonaa ihmistä pakeni tai joutui karkotetuksi.

Bosnian merkittävimmistä sotarikollisista toinen, Radovan Karadžić pidätettiin lähellä Belgradia 22.7.2008, Ratko Mladić on vieläkin vapaalla jalalla.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Yleiset lähteet

  • Pekka Visuri: Kosovon sota. Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662-801-X.
  • Marita Vihervuori: Tervetuloa helvettiin: välähdyksiä Jugoslavian perintösodasta
  • Roy Gutman: Kansanmurhan todistaja
  • Yrjö Lautela ja Jyrki Palo: Jugoslavia - kansakunta, jota ei ollut

[muokkaa] Lähdeviitteet

  1. ↑ http://encarta.msn.com/encyclopedia_761584605_2/Wars_of_Yugoslav_Succession.html
  2. ↑ Inko Jansson: YK-raportti suomii järjestön omaa kyvyttömyyttä
  3. ↑ Bosnian sodan uhrilukua tarkistettu reilusti pienemmäksi Helsingin Sanomat, 23.7. 2008.
  4. ↑ Bosnia's Book of the Dead BIRN, 21.6. 2007.

[muokkaa] Katso myös

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bosnian sota.

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Romaaneja

  • Luca Moconesi alias Marco Casagrande: Mostarin tien liftarit : suomalainen palkkasoturi Bosnian sodassa, WSOY 1997.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Bosnian_sota
Henkilökohtaiset työkalut