Ukrainan vallankumous 2014

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Ukrainan vallankumouksesta 2014. Krimin kriisi 2014 käsittelee vallankumouksen seurauksia Krimillä ja Itä-Ukrainan kriisi 2014 konfliktia Itä-Ukrainassa.
Ukrainan vallankumous 2014
Ukrainan vallankumousta edelsi mielenosoituksia, joissa euromieliset kannattajat protestoivat hallituksen päätöstä lopettaa neuvottelut assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksesta EU:n kanssa.
Ukrainan vallankumousta edelsi mielenosoituksia, joissa euromieliset kannattajat protestoivat hallituksen päätöstä lopettaa neuvottelut assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksesta EU:n kanssa.
Päivämäärä:

Mielenosoitukset:
21. marraskuuta 2013 -
(371 päivää)
Vallankumous:
18. helmikuuta23. helmikuuta 2014

Paikka:

pääosin Kiova Ukrainan lippu Ukraina

Casus belli:
  • Ukrainan ja Euroopan unionin välisen assosiaatio- ja vapaakauppasopimus peruuntuminen
  • Hallituksen ja eliitin korruptio
  • Venäjän ulkopolitiikka
  • Poliisin harjoittama väkivalta
Lopputulos:

Presidentin erottaminen

Vaikutukset:
  • Väkivaltaiset kostotoimet oppositioaktivisteja, hallitsevia poliitikoita ja Ukrainan kreikkalaiskatolista kirkkoa kohtaan
  • Mielenosoituksia ja ulkomaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa rajoittavan lain säätäminen
  • Paikallisten hallintorakennusten valtaaminen
  • Presidentti Janukovytš tarjosi oppositiolle pääministerin paikkaa
  • Pääministeri Mykola Azarovin erottaminen
  • Pidätettyjen mielenosoittajien vapauttaminen
  • Pidätettyjen mielenosoittajien armahtaminen syytteistä vastineeksi vallatuista hallintorakennuksista
  • Vallan siirtyminen presidentiltä parlamentille
  • Presidentin, ulkoministerin ja sisäministerin erottaminen
  • Krimin kriisi
  • Itä-Ukrainan kriisi
Osapuolet

Euromyönteiset:

Oppositiopuolueet:

Parlamentin ulkopuoliset puolueet:

  • Ukrainan kansallismielisten kongressi
  • UNA-UNSO
  • Demokraattinen liitto

Äärioikeistolaiset ryhmittymät:

  • Pravyi Sektor
  • Spilna Sprava

Muut:

  • Vidsitš
  • Road Control
  • Automaidan

Ukrainan hallitus:

  • Berkut emblem.png Berkut (miliisin erikoisyksikkö)
  • Vnutrišni Vijska Ukrajiny (Ukrainan sisäiset joukot)
  • DAI
  • Security Service of Ukraine.gif Služba Bezpeky Ukrajiny (Ukrainan turvallisuuspalvelu)

Hallituspuolueet:

Sotilaalliset ryhmät:

  • Titušky (provokaattorit)
  • Punainen sektori

Muut:

  • piilossa olevat tahot
  • virkamiehet ja kansalaiset

Poliittiset ryhmittymät:

  • Ukrainian Front

Oppositio puolueet:

  • Ukrainan kommunistinen puolue
  • Venäläinen blokki

Venäläiset ryhmät:

  • Flag of Don Cossacks.svg Donin kasakat
  • Night Wolves -moottoripyöräkerho
Komentajat
Vahvuudet

Kiova:

  • 400 000 – 800 000 mielenosoittajaa
  • 12 000 itsepuolustusyksikköä

muu Ukraina:

Kiova:

  • 4 000 (miliisiä)
  • 1 000 (sisäiset joukot)
  • 3 000 – 4 000 (provokaattorit)
  • 20 000 – 60 000 mielenosoittajaa

muu Ukraina:

Tappiot

Kuollut: yli 100
Loukkaantunut: 1 850-1 900
Pidätetty: 234
Vangittu: 140

Kuollut: 13 poliisia
Loukkaantunut: 200-300

Ukrainan vallankumous 2014 tarkoittaa helmikuussa 2014 tapahtunutta vallankumousta, jonka myötä presidentti Viktor Janukovytš erotettiin. Vallankumousta edelsivät kuukausia kestäneet mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet maan pääkaupungissa Kiovassa ja muualla Ukrainassa. Väkivaltaisuuksissa kuoli yli sata mielenosoittajaa ja poliisia. Vallankumouksen vastatoimena Venäjä miehitti Krimin, jota Ukrainan valtaan noussut uusi hallitus piti sodanjulistuksena. Tämän myötä myös Itä-Ukrainan tilanne kriisiytyi konfliktiksi.

Mielenilmaukset saivat alkunsa marraskuussa 2013, kun EU-myönteiset ukrainalaiset - Maidanin kansanliikkeeksi kutsutut - alkoivat protestoida Kiovassa presidentti Janukovytšin päätöstä hylätä assosiaatio- ja vapaakauppasopimus Euroopan unionin kanssa ja hakea sen sijaan tiiviimpää taloudellista suhdetta Venäjän kanssa.[1] Lisäksi mielenosoituksien taustalla oli yleinen tyytymättömyys Ukrainan nykyjohtoon, kasvavaan korruptioon sekä maan talouden kriisiin.[2] Sadattuhannet ukrainalaiset jalkautuivat katuprotesteihin, jotka äityivät väkivaltaisiksi venäläismielisen hallinnon ja kansalaisten välillä. Kyseessä olivat Ukrainan suurimmat mielenosoitukset sitten oranssin vallankumouksen.[3]

Levottomuuksiksi yltyneet mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisimmiksi 18. helmikuuta 2014 ja vaativat kymmeniä kuolonuhreja poliisin erikoisjoukkojen puututtua niihin kovin ottein.[4][5] Maaliskuussa saatujen valokuvatodisteiden valossa näytti siltä, että presidentti Janukovytšin hallinto oli antanut sisäministeriön ja turvallisuuspalvelun tarkka-ampujille käskyn ampua sekä siviileitä että mellakoita torjuneita poliiseja. Poliiseja ilmeisesti ammuttiin, jotta mielenosoittajia voitaisiin syyttää väkivallasta ja saataisiin pätevä peruste mielenosoitusleirin väkivaltaiseen purkuun.[6] Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC käynnisti huhtikuussa tutkimuksen mahdollisista rikoksista, joita tapahtui Ukrainan kansannousun yhteydessä marraskuun lopusta 2013 aina 21.2.2014 asti.[7] Väkivaltaisuuksien jatkuttua kolme päivää hallitus ja oppositioryhmät allekirjoittivat sopimuksen, jonka myötä osapuolet lupasivat pidättäytyä väkivaltaisuuksista, järjestää uusi presidentinvaali sekä siirtää tämän valtaoikeuksia parlamentille.[8] Presidentti Janukovytš erotettiin 22. helmikuuta 2014 ja hänet etsintäkuulutettiin epäiltynä joukkomurhasta.[9] Hänen tilalleen tilapäiseksi valtionpäämieheksi nimitettiin Oleksandr Turtšynov. Hänestä tuli 23. helmikuuta myös Ukrainan pääministeri. Vaalit uuden presidentin valitsemiseksi järjestettiin 25. toukokuuta ja voittajaksi selvisi Petro Poroshenko ensimmäisellä kierroksella. Poroshenko astui virkaansa 7. kesäkuuta.

Vallankumousta seurasi separatististen ukrainanvenäläisten mielenosoituksia Krimillä sekä Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Jotkut kannattivat alueellista irtautumista Ukrainasta ja liittymistä Venäjään. Venäjältä tulevaa propagandaa, Ukrainassa näkyviä venäläisiä televisiokanavia, sotilaita ja agitaattoreita syytettiin laajalti epävakauksien lietsonnasta.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen päämääränä on ollut Ukrainan liittyminen Euroopan unioniin. Presidentti Viktor Janukovytš linjasi 2010, että Nato-jäsenyys ei ole ajankohtainen kysymys liittoutumattomaksi itsensä määrittelevälle Ukrainalle. Ukrainan välit muihin Euroopan maihin olivat ennen mielenosoituksia kunnossa. Alueellisesti maa on ollut aktiivinen muun muassa luomalla GUAM-järjestöä (Georgia, Ukraina, Azerbaidžan, Moldova), Demokraattisen valinnan yhteisöä ja osallistumalla Mustanmeren taloudelliseen yhteistyöhön (BSEC). Maa tavoitteli Janukovytšin aikaan alueellisesti merkittävää roolia.[10]

Ukraina ja Euraasian talouskomissio allekirjoittivat toukokuussa 2013 Valko-Venäjän Minskissä pöytäkirjan, jonka mukaan Ukrainasta tulee vuonna 2015 perustettavan Euraasian talousliiton tarkkailijajäsen. Talousliitto perustetaan tulliliiton pohjalle. Venäjän poliittinen johto on toivonut, että Ukraina liittyisi Euraasian talousliiton täysjäseneksi. Euroopan unionin kanssa käytävissä ollut assosisaatio- ja vapaakauppasopimus on estänyt täysjäsenyyden. EU on moittinut Ukrainaa sen yrityksistä hyötyä niin Euraasian tulliliitosta kuin vapaakauppaliitosta EU:n kanssa.[10]

Maa otti askeleen länsimaisempaan suuntaan vuoden 2004 oranssin vallankumouksen myötä, kun länsimielinen Viktor Juštšenko nousi presidentiksi vastaehdokkaan karkean vaalivilpin myötä. Hänen vastustajanaan oli silloin Alueiden puolueen Viktor Janukovytš, joka nousi valtaan 2010 oranssin vallankumousliikkeen hajottua.[11] Ukrainan nykyinen taloudellinen tilanne on erittäin heikko. Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat evänneet Ukrainan avunpyynnöt taloudellisen tilanteen korjaamiseksi, koska Ukraina ei ole suostunut niiden vaatimuksiin lainsäädännön ja talouden uudistamisesta.[12] Ukrainaa on vaadittu korjaamaan vaalilainsäädäntönsä puutteita ja puuttumaan poliittisten vankien tilanteeseen.[10]

Ukrainan väestö jakautuu pääasiassa kahteen etniseen ryhmään: ukrainalaisiin (77,5 %) ja venäläisiin (17,2 %).[13]

Maa on parlamentaarinen demokratia, ja sen perustuslaki korosti presidentin valtaa vallanvaihtoon 2014 saakka. Vuonna 2006 säädettiin parlamentaarisempaa valtiomuotoa korostava perustuslaki, joka kuitenkin peruttiin laittomana vuonna 2010. Useiden arvioiden mukaan sisäpoliittisesti epävakaassa Ukrainassa poliittinen ja taloudellinen valta kulkee käsi kädessä. Krimin niemimaalla etnisten ryhmien väliset jännitteet ovat säilyneet. Perustuslain ja lainsäädännön ristiriitaisuudet, politiikan pelisääntöjen puute, tuomioistuinlaitoksen korruptoituneisuus, poliitikkojen keskinäinen valtataistelu sekä läheiset suhteet talouselämää hallitseviin oligarkkeihin[14] ovat luoneet puitteet epävakaudelle. Puoluepoliittisesti Ukrainassa on ollut vallalla puoluejohtoinen populismi, eikä puolueilla ole ollut selkeitä talouspoliittisia ohjelmia.[15]

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Ukrainan politiikan kulmakivet ovat EU, Venäjä sekä Yhdysvallat.[10]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukraina kieltäytyi allekirjoittamasta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa 21. marraskuuta 2013. Presidentti Victor Janukovytš vaati Ukrainalle taloudellista apua, tukea Kansainvälisen valuuttarahaston lainalle, sekä tukea kaasuverkoston modernisoinnille. Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja piti EU:n tarjoamaa sopimusta valmiiksi neuvoteltuna ja koki Ukrainan päätöksessä olla allekirjoittamatta sopimusta rahastuskierroksen makua. Janukovytš esitti syiksi sopimuksen hyllyttämiselle Venäjän taloudellisen painostuksen kauppapakotteilla, sekä kaasumaksuilla.[16] Euroopan unionin puolelta ehtona oli myös oppositiojohtaja Julija Tymošenkon vapauttaminen vankilasta.[17]

Yhteistyösopimuksen hyllyttämisen jälkeen kansa alkoi protestoida Kiovan kaduilla. Mielenilmaukset kasvoivat jopa 350 000–1 600 000 ihmisen mielenilmauksiksi, kun Ukrainan viranomaiset vastasivat kovin ottein protesteihin[18] ja muun muassa opposition johtohahmo hakattiin.[19] Mielenosoittajien vaatimuksina oli assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen allekirjoittaminen[20], sekä presidentti Janukovytšin, hallituksen ja parlamentin erottaminen.[21] Protestit jatkuivat kolmen kuukauden ajan ja Ukrainan presidentti otti alkuvaiheessa yhteyttä Euroopan komission puheenjohtajaan José Manuel Barrosoon neuvotteluiden jatkumiseksi joiltain osin.[20] Merkittävässä valta-asemassa oleva presidentti Janukovytš sanoi EU-lähentymisessä olleen tauon.[22]

Suurin osa ukrainalaisista kannattaa assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen tekemistä EU:n kanssa. Venäjä on avoimesti vastustanut Ukrainan lähentymistä EU:hun. Vladimir Putin kutsui mielenosoituksia vallankaappausyritykseksi niiden muututtua väkivaltaisiksi.[23][24] Venäjä uhkasi rangaista naapurimaataan taloudellisesti, jos Ukraina päättää liittyä sopimukseen.[20] Joulukuussa Venäjä lupautui lainaamaan konkurssin partaalla olleelle Ukrainalle 11 miljardia euroa. Lisäksi Venäjä alensi merkittävästi väliaikaisesti Ukrainalle toimittamansa maakaasun hintaa. Tilanteen pitkittyessä Venäjä syytti myös EU:ta Ukrainan painostamisesta ja sysäämisestä kohti sisällissotaa.[22][25]

Mielenosoitusten yltyminen väkivaltaisiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielenosoitukset yltyivät tammikuussa 2014 uudelleen väkivaltaisiksi, ja useita satoja protestoijia sekä sisäministeriön poliisin erikoisjoukkojen (Berkut)[2] mellakkapoliisia loukkaantui[26], kun oppositiosta irtautuneet hyökkäsivät poliiseja vastaan. Parlamentti oli säätänyt tätä ennen lain, joka hankaloitti niin mielenosoitusten järjestämistä, kuin ulkomaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa maassa.[27][28] Väkivaltaisuuksissa oli tähän mennessä kuollut neljä ihmistä.[29] Uusi laki kielsi naamioiden käytön ja hallintorakennusten saartamisen, ja lain rikkomisesta voitiin tuomita useiksi vuosiksi vankilaan. Protestien yllyttyä uudelleen presidentti Viktor Janukovitš yritti neuvotella opposition kanssa[29], sekä kutsui hallituksen hätäistuntoon.[30]

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso uhkasi mahdollisilla vastatoimilla, ellei väkivaltaisuuksia saataisi loppumaan. Myös Yhdysvallat uhkasi mahdollisilla pakotteilla. Venäjä vuorostaan varoitti ulkomaita sekaantumista Ukrainan tilanteeseen ja syytti väkivaltaisuuksista radikaalia oppositiota.[29] Venäjän ja länsimaiden välit kiristyivät selvästi Ukrainan kriisin myötä.[31] Ukrainan pääministeri Mykola Azarov syytti mielenosoituksien järjestäjiä kuolonuhreista ja syytti näitä terroristeiksi[32] sekä vallankaappauksen yrittämisestä.[30]

25. tammikuuta presidentti Viktor Janukovytš tarjosi pääministerin paikkaa ja hallituksen erottamista oppositiojohtaja Arseni Jatsenjukille neuvoteltuaan opposition kanssa kriisin ratkaisusta. Oppositiojohtaja Vitali Klytškolle tarjottiin varapääministerin toimea. Oppositiojohtaja Jatsenjuk johtaa samaa puoluetta kuin vangittu entinen pääministeri Julija Tymošenko.[33] Oppositio kieltäytyi tarjouksesta.[34]

Protestimieliala levisi myös Länsi- ja Keski-Ukrainassa sekä venäläismielisessä Itä-Ukrainassa.[35] Tiistaina 28. tammikuuta Ukrainan hallitus kokoontui kriisikokoukseen, jonka tuloksena pääministeri Azarov ja hallitus erosivat tehtävistään.[36] Samalla kovasti arvostellut tuoreet mielenosoituslait kumottiin.[37]

Ukrainan syyttäjävirasto ilmoitti sunnuntaina 16. helmikuuta kumoavansa syytteet mielenosoituksissa pidätettyjä kohtaan. Pidätetyt mielenosoittajat oli jo vapautettu aikaisemmin kuluneella viikolla.[38]

Vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielenosoittajat pahoinpitelivät poliiseja.
Mielenosoittajat suojasivat itseään kilvillä ja sytyttivät autonrenkaista savuverhon poliiseja vastaan.

Mielenosoitukset puhkesivat uudelleen yhä väkivaltaisemmiksi 18. helmikuuta, kun mielenosoittajat yrittivät marssia kohti parlamenttitaloa. Sisäministeriö uhkasi mielenosoittajia voimatoimilla, jos nämä eivät lopeta mielenosoitusta.[4] Yhteenotoissa menehtyi ainakin 26 ihmistä, joista kymmenen sisäministeriön erikoisjoukkojen poliisia. Loukkaantuneiden määräksi arvioitiin yli tuhat. Oppositiojohtaja Oleksandr Turtšynovia ammuttiin mielenosoitusalueen pääesiintymislavalla.[39] Presidentti ja oppositio sopivat tämän jälkeen aselevon.[40]

Aselepo kariutui seuraavana aamuna, kun mielenosoittajat rynnivät poliisin rakentamille katuesteille. Kymmeniä mielenosoittajia menehtyi ja loukkaantui poliisin ampumiin luoteihin.[41] Kolme Euroopan unionin ulkoministeriä lensi Kiovaan neuvottelemaan kriisin ratkaisemiseksi.[42] EU asetti myös pakotteita Ukrainalle asettamalla viisumirajoituksia, jäädyttämällä Euroopassa sijaitsevia varoja sekä kielsi mellakkavarusteiden viennin maahan.[43]

Presidentti Janukovytšin erottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukrainan hallitus ja oppositio allekirjoittivat sopimuksen kriisin ratkaisemiseksi 21. helmikuuta mielenosoitusten jatkuttua väkivaltaisina kolme päivää. Presidentin on arvioitu ajautuneen tätä ennen epäsuosioon suurimman osan ukrainalaisten keskuudessa, sekä konfliktiin oligarkkisten liikemiesten, että Donetskin ulkopuolella olevien itäukrainalaisten kansanedustajien kanssa. Tilanteiden muuttuminen väkivaltaisiksi johtui osaksi myös siitä, että presidentin tukijoukoissa Kiovassa oli palkattuja rikollisia sekä poliiseja, jotka olivat valan nojalla velvoitettu suojelemaan häntä.[44] Oppositiojohtaja Vitali Klytškon mukaan kaikki opposition ryhmät allekirjoittivat sopimuksen, jossa vaaditaan osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet. Sopimuksessa perustuslaki palautettiin vuoden 2004 mukaiseksi, jolloin valta siirtyi presidentiltä parlamentille. Osapuolilla oli kymmenen päivää aikaa muodostaa yhtenäinen uusi hallitus. Hallitus alkoi välittömästi toteuttaa perustuslakimuutosta. Samalla presidentti Janukovytš ilmoitti, että maassa järjestetään uusi presidentinvaali. Parlamentti äänesti edellisenä päivänä uudesta perustuslaista, jossa määritellään presidentin, hallituksen ja parlamentin vallanjaon suhteet. Presidentin vaali järjestettäisiin heti, kun uusi perustuslaki astuu voimaan tai viimeistään joulukuussa.[8][45]

Sopimuksen syntyminen herätti monissa mielenosoittajissa epäilyksiä ja osa vaati presidentin välitöntä eroa.[46] Ukrainan parlamentti erotti presidentti Viktor Janukovytšin seuraavana päivänä. 328 edustajaa 450:stä äänesti erottamisen puolesta.[9] Väliaikaiseksi presidentiksi nousi oppositiojohtaja Oleksandr Turtšynov toukokuussa pidettäviin presidentin vaaleihin saakka. Mikäli Ukrainan presidenttiä ei olisi vapautettu perustuslaillisista velvoitteistaan, olisi presidentinvaali järjestetty vaalikauden lopussa 2015. Venäläismielinen presidentti Janukovytš esiintyi tätä ennen televisiossa, ja kielsi jättävänsä tehtävänsä sekä vertasi mielensoittajia Saksan natsien valtaannousuun 1930-luvulla. Venäjällä ja venäläismielisten keskuudessa fasismivertauksia ja -syytöksiä käytettiin kriisin aikana runsaasti, sillä ne vetosivat kansan muistoihin toisesta maailmansodasta. Lauantaiyönä 22. helmikuuta 2014 Janukovytš pakeni Venäjän hallituksen avustuksella Ukrainasta helikopterilla Venäjälle,[47][48] josta tämä alkoi myöhemmin antaa lehdistölle ja Venäjän tv-kanaville lausuntoja. Myös ulkoministeri Leonid Kozhara erotettiin ja tätä ennen sisäministeri Vitali Zahartšenko. Parlamentin puhemies Volodimir Rybkov erosi itse lauantaina ja Turtšynov nousi hänen tilalleen.[49][50]

Mielenosoittajat valtasivat lauantaina 22. helmikuuta presidentin edustusasunnon sekä hallintokorttelin. Samaan aikaan Harkovassa Itä-Ukrainassa tuhannet presidentti Janukovytšin kannattajat osoittivat mieltään. Oppositiojohtaja Julija Tymošenko vapautettiin lauantaina vankilasta. Hän esiintyi vielä samana iltana Kiovassa Itsenäisyydenaukiolla sen jälkeen[49], kun mielenosoittajien itsepuolustusjoukot pysäyttivät hänet ja selvensivät aukiolla kuukausia mieltään osoittaneiden olevan vallanvaihdon taustalla.[44] Janukovytš siirtyi lauantaina Kiovasta Harkovaan ja pakeni sieltä Krimin niemimaalle.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden hallituksen muodostamisen arvioitiin ennakkoon olevan vaikea opposition hajanaisuuden takia. Tätä kuvasti myös vuoden 2004 Oranssivallankumouksessa muodostettu hallitus, joka oli riitaisa. Maan taloudellinen tilanne on lisäksi erittäin heikko. Uusi hallitus saatiin aikaan keskiviikkona 26. helmikuuta ja pääministeriksi nimitettiin Arseni Jatsenjuk.

Kansalaiset ovat hyvin epäileväisiä poliitikkoja kohtaan, eivätkä Maidanin mielenosoittajat hyväksyneet opposition ja presidentti Janukovytšin välillä allekirjoitettua sopimusta. Mielenosoituksissa oli mukana äärinationalistinen Pravyi Sektorin joukkoja, jotka saivat todellista kokoaan suuremman painoarvon. On myös arvioitu, että länsiukrainalaiset eurooppamyönteiset kannattavat yhtenäistä Ukrainaa, eivätkä itä- ja eteläukrainalaiset johtajat haluaisi itsenäistä Itä-Ukrainaa.[44]

Ukrainan väliaikaisen hallituksen sisäministeri Arsen Avakov tiedotti, että Viktor Janukovytšia epäillään rauhanomaisten mielensoittajien joukkomurhasta. Ukrainan parlamentti teki tutkimuspyynnön kansainväliselle rikostuomioistuimelle edesmenneen presidentin toimista yli sadan ukrainalaisen surmaamisesta.[51] Presidentti ja muut vastuulliset etsintäkuulutettiin.[50] Myöhemmin tiedotettiin, että Ukrainan valtion tileiltä oli kadonnut 51 miljardia euroa ulkomaisille pankkitileille.[52] Uusi hallitus syytti aiempaa hallitusta varojen ryöstöstä.[53]

Sisäministeri lupasi lopettaa sisäministeriön erikoisyksikön Berkutin.[54] Väliaikaishallituksen mukaan kaikki kauppasopimukset ulkomaiden kanssa arvioidaan uudelleen.[55]

Entinen presidentti Viktor Janukovytš sanoi torstaina 28. helmikuuta olevansa edelleen Ukrainan presidentti ja syytti vallan kaapannutta hallitusta nationalistiseksi ja fasistiseksi, sekä vastuuttomasta länsimielisestä politiikasta, jota kannattaa vain vähemmistö ukrainalaisista. Entinen presidentti kiisti käskeneensä poliisia ampumaan mielenosoittajia. Janukovytšin mielestä Krimin niemimaan kuuluisi pysyä Ukrainassa, eikä erota ja toivoi ettei pitkittyneeseen kriisiin tarvitsisi puuttua sotilaallisin keinoin. Samassa puheessa Janukovytš kertoi, ettei aio osallistua ehdokkaana toukokuussa pidettäviin presidentinvaaliin. Venäjä lupasi taata entisen presidentin turvallisuuden. Ensimmäinen tv-esiintyminen vallankumouksen jälkeen tapahtui Venäjällä Ukrainan vastaisella rajalla Donin Rostovissa.[56]

Krimin alueella asuu noin kahdeksan miljoonaa venäläistaustausta, ja parilla miljoonalla on Venäjän passi[57]. Alue kuului vuoteen 1954 Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta. Nikita Hruštšov teki 1954 päätöksen alueen liittämisestä Ukrainan neuvostotasavaltaan ystävyyden osoituksena[58]. Sevastopolissa sijaitsee Venäjän Ukrainalta vuokraama alue, jossa sijaitsee Mustanmeren laivaston päätukikohta.[57]

Ulkomaiden suhtautuminen vallankumoukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukraina pyysi länsimailta 25 miljardin euron apupakettia. EU ja IMF lupasivat alustavasti taloudellista tukea maalle.[59] Nato-maiden ulkoministerit antoivat tukensa väliaikaishallitukselle.[55]

Venäjä puolestaan ilmoitti, että se ei maksa joulukuussa lupaamaansa 15 miljardin lainapakettia ennen kuin maassa on uusi hallitus. Myöhemmin Venäjän pääministeri Dimitri Medvedev ilmoitti, että Venäjä ei keskustele Ukrainan nykyisen väliaikaishallituksen kanssa, ja uhkasi korottaa Ukrainasta tuotavien hyödykkeiden tullimaksuja, jos Ukraina tekee yhteistyösopimuksen Euroopan unionin kanssa. Medvedev arvosteli ankarasti aseellisesti Ukrainassa valtaan noussutta väliaikaista johtoa, sekä EU:ta jos tämä tunnustaa nämä. Lisäksi pääministeri piti maan nykytilannetta uhkana Ukrainan Venäjän kansalaisille ja heidän eduilleen.[60][61] Kolme päivää vallankumouksen jälkeen presidentti Putin käynnisti sotaharjoituksen Ukrainan vastaisella rajalla.[55] Seuraavana päivänä Venäjän puolustusministeriö ilmoitti nostaneensa hävittäjien taisteluvalmiutta länsirajoillaan.

Myöhemmin tuli julki salaa nauhoitettu keskustelu Viron ulkonimisterin Urmas Paetin ja EU:n ulkoministeri Catherine Ashtonin välillä, jossa Paet esittää epäilyjä mielenosoituksissa ammutuiden laukausten tulleen samalta puolelta. Ulkoministeri Paet on myöntänyt nauhoituksen olevan aito. Lähteenä toiminut Kiovan sairaanhoitopalvelun johtaja Olga Bogomolets kiisti väitteen ja nähneensä vain mielenosoittajien ruumiita.[62]

Venäjän median sananvapaus ja propaganda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä nähtiin kriisin aikana laajin median sananvapauden rajoittaminen sitten Neuvostoliiton aikojen. Sananvapautta ajavan säätiön edustajan mukaan Venäjä oli luisumassa kohti sota-ajan sensuuria ja uskoi Venäjän sananvapaustilanteen heikkenevän entisestään. Venäjän propaganda maalasi mediassa Venäjästä kuvan Ukrainan pelastajana. Useat riippumattomat tv-kanavat ajautuivat ongelmiin ja suljettiin tai korvattiin Kremlin propagandaa levittävällä johdolla. Venäjän kanavilla näytettiin näyttelijöiden esittämiä haastatteluja, joissa esimerkiksi kerrottiin Yhdysvaltojen, Saksan ja muiden maiden tappavan Ukrainassa siviilejä. Länsimailla ei ollut kriisin aikana lainkaan sotilaita Ukrainassa.[63][64][65][66]

Kun tiedotusvälineet olivat jo pitkälti hallituksen valvonnassa, otti hallitus kohteekseen viimeisen osittain vapaan poliittisen keskustelun areenan, internetin. Venäjällä säädettiin laki, joka antoi hallitukselle luvan sulkea sivustoja ilman oikeuden päätöstä. Toukokuussa 2014 Venäjän liittoneuvostossa ajettiin myös läpi laki, joka määräsi kaikki yli 3000 kävijää tavoittavat bloggarit ja muut sivustot noudattamaan tiedotusvälineille laadittuja säännöksiä. Lain mukaan verkossa on mm. esiinnyttävä omalla nimellään ja tuotava julki sähköpostiosoite. Viranomaiset pitävät erillistä rekisteriä näistä henkilöistä. Oppositiopoliitikko Valeri Fedotovin mukaan laki esimerkiksi pakottaa sulkemaan kaksitoista Venäjän 20:stä suosituimmasta blogista ja pelkäsi lain lopettavan poliittisen keskustelun blogosfäärissä. Venäjällä suunniteltiin myös jatkoa internetin rajoittamiselle, josta kunnianhimoisin tavoite oli kansallinen tietoverkko, joka eristäisi Venäjän täysin globaalista internet-liikenteestä.[67] Myös otetta nettihauista kiristettiin. Venäjän suosituin nettihakukone Jandeks joutui erityisen tarkkailun alle.[68] Myös venäjän suurimman sosiaalisen median palvelun, Vkontakten, perustaja Pavel Durov erotettiin omasta yrityksestään ja korvattiin Kremlin luottohahmoilla Igor Setšinillä ja Ališer Usmanovilla, joiden täydelliseen hallintaan Vkontakte siirtyi.[69]

Myös kirjallisuuden rajoittamista suunniteltiin, kun Venäjän opetusministeriö kertoi, että se haluaa kieltää ulkomaalaiset lastenkirjat, joiden katsotaan olevan epäisänmaallisia ja perinteisten perhearvojen vastaisia.[70]

Venäläisten käsitystä tilanteesta muokkasivat erityisesti tv-kanavat, sillä suurimmalla osalla ei ollut käytettävissään internettiä. Internetissäkin Kreml oli estänyt kansalaisilta pääsyn valtion toimia kritisoiville sivustoille, kuten Garri Kasparovin blogiin. Viimeinen vapaa tv-kanava Dozhd TV joutui taloudellisiin vaikeuksiin Kremlin mustamaalauskampanjan jälkeen ja ei pian näkynyt enää valtakunnanverkossa. Merkittävimmän kriittisen radiokanavan Eho Moskvyn pitkäaikainen pääjohtaja puolestaan erotettiin.[63][64][65][66]

Vain kahden kuukauden aikana helmikuusta huhtikuuhun 2014 Venäjän kansa oltiin saatu sodan kannalle. Kun vielä helmikuussa Ukrainan sisäisiin asioihin puuttumista vastusti 73% venäläisistä, oli huhtikuussa jo kaksi kolmesta sotatoimien kannalla Ukrainassa.[71][72]


Krimin kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Krimin kriisi 2014
Karte der Krim.png

Vallanvaihtoa seuranneina päivinä syttyi mellakoita venäläisenemmistöisellä Krimin niemimaalla.[73] Simferopolissa vallattiin paikallisen parlamentin ja hallituksen rakennus. Venäjää puhuneet valtaajat ampuivat aluksi rakennuksen sisään ja vallattuaan sen nostivat Venäjän lipun rakennuksen salkoon.[74] Osasyy mielenosoituksiin oli uuden hallituksen säätämä laki ukrainan kielen muuttamisesta maan ainoaksi viralliseksi kieleksi.[75]

Tunnuksettomat aseistautuneet sotilaat tukenaan panssaroituja ajoneuvoja ottivat Simferopolin ja Belbekin lentokentät haltuunsa 28. helmikuuta. Myöhemmin samana päivänä joukot vetäytyivät lentokentiltä, mutta Belbekin kentältä vallattiin yksittäinen kiitotie ja lentoliikenne keskeytyi kyseisellä kentällä. Ukraina syytti valtauksista Venäjää.[76] Venäjä kiisti rikkoneensa Ukrainan kanssa solmimiaan sopimuksia, jotka koskevat Venäjän laivastoa Krimillä. Se torjui Ukrainan neuvottelupyynnön pitäen Krimin tapahtumia seurauksina maan sisäisille tapahtumille.[77] Krimin tuore pääministeri Sergei Aksjonov ilmoitti otteneensa alueen kaikki asevoimat komentoonsa. Pääministeri pyysi Venäjältä tukea Krimin konfliktin rauhoittamiseksi, johon Venäjä on vastannut myöntävästi. Ukrainan hallitus ei ole tunnustanut Aksjonovin asemaa.[78]

1. maaliskuuta Venäjän presidentti Vladimir Putin pyysi duuman ylähuoneelta luvan aseelliseen voimankäyttöön Krimillä. Duuma puolestaan on pyytänyt presidentti Putinia vakauttamaan Krimin tilanteen keinolla millä hyvänsä. Se hyväksyi Putinin pyynnön.[79] Harkovassa ja Donetskissa on ollut yhteenottotoja venäläisaktivistien ja nykyhallinnon välillä ja useita ihmisiä on loukkaantunut.[79] Venäläisjoukkojen määrän on arvioitu kasvatetun 6 000 - 28 000 sotilaaseen.[80]

2. maaliskuuta Ukraina asetti sotajoukkonsa liikekannallepanoon ja pääministeri Arsen Avakov on pitänyt Venäjän toimia sodan julistuksena Ukrainalle.[81]

Krim

järjesti 16. maaliskuuta kansanäänestyksen, jonka tuloksena 96,6% äänioikeutensa käyttäneistä krimiläisistä äänesti liittymisestä Venäjään. Äänestysprosentti oli Venäjän alueelle nimittämän hallinnon äänestyskomission mukaan yli 80%.[82] Tämän myötä Venäjä liitti Krimin itseensä. Ukraina ja länsimaat ovat tuominneet sekä kansanäänestyksen että liitoksen laittomana.[83][84]

Itä-Ukrainan kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Itä-Ukrainan kriisi

Krimin tilanteen tasaannuttua siirtyi Ukrainan kriisin tapahtumat itäiseen Ukrainaan mm. Donetskin, Harkovan, Slovjanskin kaupunkeihin, joissa venäläismieliset separatistit valtasivat hallintorakennuksia.

Venäjän presidentti Putin kiisti Ukrainan ja länsivaltojen väitteet separatistien tukemisesta ja varsinkin venäläisten sotilaiden olosta maassa. Samaan aikaan Venäjä keskitti lisää joukkoja Ukrainan rajalle[85] kiristyneen Ukrainan tilanteen johdosta.[86] Vastoin ennakko-odotuksia länsimaat, Ukraina ja Venäjä sopivat Genevessä väkivallan lopettamisesta Itä-Ukrainassa.[87] Venäjän ulkoministeri Lavrov sanoi, että tilanne rauhoitetaan hajottamalla kaikki laittomat sotilasosastot.[88] Myöhemmin Yhdysvallat kuitenkin lisäsi talouspakotteita Venäjää kohtaan vedoten luottamuspulaan Venäjää kohtaan Ukrainan kriisin hoitamisessa.[89] Venäjän ulkoministeri Lavrov oli pettynyt Yhdysvaltain uhkauksiin lisäpakotteista.[90] Ukrainan hallitus uhkasi separatisteja pääsiäisen jälkeen alkavilla konkreettisilla toimilla.[91]

Ukrainalaismieliset militantit hyökkäsivät Slovjanskissa pääsiäisen vastaisena yönä venäläisseparatistien valvomalle tiensululle, jolloin syntyneessä tulitaistelussa kuoli mahdollisesti kaksi[92][93] separatistia.[94] Venäjä syytti Ukrainaa siitä, ettei se halua riisua aseista ääniaineksia.[95][96] Myöhemmin Ukrainan hallitus hyökkäsi kapinallisia vastaan Slovjanskissa[97][98]

Vapun jälkeen yhteenotot levisivät myös Odessaan eteläiseen Ukrainaan, jossa yhteenotoissa menehtyi kymmeniä muun muassa rakennuspalossa.[99] Vallankumouksen jälkeen perustetussa Donetskin kansantasavallassa järjestettiin 11. toukokuuta kansanäänestys alueen itsenäisyydestä. Ukraina tuomitsi äänestyksen laittomana.[100]

Presidentinvaalit 2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Presidentinvaalit 2014

Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit sunnuntaina 25. toukokuuta. Mikäli yksikään ehdokkaista ei olisi saanut 50 prosenttia äänistä ensimmäisellä kierroksella toinen kierros olisi järjestetty 15. kesäkuuta.[101] Vaalien järjestämistä haittasivat Itä-Ukrainan kriisin kehittyminen sisällissodan partaalle ja kyseisten alueiden osallistumattomuus maan vaaleihin. Donetskin kansantasavalta ilmoitti, ettei vaaleja tulla järjestämään sen alueella. Ukrainan keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Mihail Ohendovski kertoi ettei Ukrainan laki edellytä pitämään presidentinvaaleja koko maassa, mutta piti nykyistä tilannetta poliittisesti hankalana. Krimillä asuville ukrainalaisille tarjottiin mahdollisuus äänestää niemimaan ulkopuoleisessa Ukrainassa.[101]

Vaalien ennakkosuosikki liikemies Petro Poroshenko voitti vaalit ensimmäisellä kierroksella saaden 54.7 prosenttia äänistä kun kaikki äänet oli laskettu. Aiempi pääministeri Julia Tymošenko tuli toiseksi 12.81 prosentilla ja kolmanneksi tuli radikaalipuolueen johtaja Oleh Ljaško 8.32 prosentilla äänistä. Oikean sektorin nationalistiedustaja Dmytro Yarosh sai 0.7 prosenttia äänistä.[102] Poroshenko astui virkaansa 7. kesäkuuta. Virkaanastujaispuheessaan hän lupasi pitää maan yhtenäisenä, mutta jakaa valtaa alueille. Hän sanoi myös Krimin kuuluvan yhä Ukrainalle.[103]

Osapuolet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielenosoittajat koostuivat Ukrainan presidentti Viktor Janukovytšin ja maan hallituksen vastustajista ja he kannattavat maan tiiviimpää yhteistyötä Euroopan unionin kanssa. Vastustajiin kuului mielenosoitusten aikana perustettu Maidanin kansanliike (Maidan People's Union, Народне об'єднання), josa on kansalaisaktivisteja, opiskelijoita, liberaaleja, Afganistanin sodan veteraaneja[104], Kiovan ortodoksinen kirkko ja Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko. Poliittisista puolueista mukana olivat Batkivštšyna, UDAR, kansallismielinen Svoboda, oikeistolainen Ukrainan kansallismielisten kongressi[105], UNA-UNSO[106], Demokraattinen liitto[107] ja erinäisiä äärioikeistolaisia ryhmittymiä. Kansalaisjärjestöistä mukana olivat Vidsitš[108] ja Road Control. Oppositiota pidettiin hajanaisena, eikä sillä ollut yhtä selvää johtohahmoa.

Ukrainan hallituksen alaisuudessa toimivat sisäministeriö, miliisin erikoisyksikkö (Berkut), sisäiset joukot (Vnutrišni Vijska Ukrajiny), DAI, Ukrainan turvallisuuspalvelu (SBU). Poliittisista puolueista presidenttiä ja hallitusta tukivat Alueiden puolue, Ukrainan kommunistinen puolue ja Venäläinen blokki. Tituškyt olivat hallituksen tukemia provokaattoreita. Lisäksi Janukovytšia tukivat erinäiset piilossa olevat tahot[109], erinäiset virkamiehet sekä yksittäiset kansalaiset[110]

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukrainan terveysministeriön mukaan yhteensä 100 ihmistä menehtyi ja ainakin 1 075 loukkaantui mielenosoitusten kriisiydyttyä väkivaltaisiksi helmikuussa.[111]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ukrainan mielenosoittajat jatkavat protestejaan Helsingin Sanomat. 2.12.2013. Viitattu 12.12.2013.
  2. a b Manninen, Marja: Ylen kirjeenvaihtaja Kiovan yössä: Erikoisjoukkojen rynnäkkö epäonnistui YLE Uutiset. 21.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  3. Yle: "Ukraina alkaa tutkia mielenosoituksia rikoksena" Julkaistu: 1.2.2014 Viitattu: 2.4.2014
  4. a b Pajunen, Ilpo: Uhrien määrä kasvaa Kiovassa - jo yhdeksän kuollut YLE Uutiset. 18.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  5. Niemeläinen, Jussi; Pelli, Petja; Mielonen, Matti: Ainakin 26 ihmistä on kuollut Ukrainan verisissä yhteenotoissa Helsingin Sanomat. 18.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  6. Helsingin Sanomat: "Daily Beast: Kuvat paljastavat Kiovan tarkka-ampujat" Julkaistu: 30.3.2014 Viitattu: 2.4.2014
  7. YLE: Ukrainan vallankumouksen tapahtumia selvitetään Haagin tuomioistuimessa. Julkaistu: 25.4.2014 Viitattu: 27.4.2014
  8. a b Ukrainassa allekirjoitettiin sopimus kriisin lopettamiseksi YLE Uutiset. 21.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  9. a b Hirsimäki, Tiina: Parlamentti erotti Ukrainan presidentin – uudet vaalit toukokuussa YLE Uutiset. 22.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  10. a b c d Ulko- ja turvallisuuspolitiikka 13.8.2013. Suomen suurlähetystö, Kiova. Viitattu 2.3.2014.
  11. Tiilikainen, Teppo: Ukrainan presidenttipeli: Oranssin vallankumouksen hautajaiset Suomen Kuvalehti. 16.1.2010. Viitattu 2.3.2014.
  12. Niemeläinen, Jussi: HS Kiovassa: Leninin patsas makaa nyt otsallaan Helsingin Sanomat. 8.12.2013. Viitattu 2.3.2014.
  13. Загальна кількість наявного населення України Державний комітет статистики України. Viitattu 25.1.2014. (ukrainaksi)
  14. Kokkonen, Yrjö: Ukrainan kriisin tausta – demokratian valuvikoja YLE Uutiset. 24.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  15. Poliittinen järjestelmä 13.8.2013. Suomen suurlähetystö, Kiova. Viitattu 2.3.2014.
  16. Raivio, Petri: Tuomioja: Ukrainan toimissa rahastuksen makua YLE Uutiset. 29.11.2013. Viitattu 2.3.2014.
  17. Pajunen, Ilpo: Ukraina perääntymässä sopimuksesta EU:n kanssa YLE Uutiset. 21.11.2013. Viitattu 2.3.2014.
  18. Ивахненко, Владимир; Шимов, Ярослав; Гостев, Александр: Хроника "Евромайдана" Радио Свобода. 2.12.2013. Viitattu 3.12.2013. (venäjäksi)
  19. Ukrainan entinen sisäministeri hakattiin mielenosoituksessa sairaalakuntoon Helsingin Sanomat. 11.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  20. a b c Turtiainen, Suvi: Ukraina haluaa jatkaa neuvotteluja EU-sopimuksesta Helsingin Sanomat. 2.12.2013. Viitattu 2.3.2014.
  21. Ukrainan pääministeri pahoittelee poliisiväkivaltaa Helsingin Sanomat. 3.12.2013. Viitattu 2.3.2014.
  22. a b Janukovytš kehotti ulkomaita pysymään erossa Ukrainan asioista Helsingin Sanomat. 19.12.2013. Viitattu 2.3.2014.
  23. Wallius, Anniina: Ylen kirjeenvaihtaja Kiovasta: Aamun yhteenotossa useita kuolleita YLE Uutiset. 20.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  24. Niemeläinen, Jussi: Janukovytšillä on jäljellä vain Moskovan-tie Helsingin Sanomat. 20.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  25. Tiilikainen, Teppo: Taistelun saldo Kiovassa: ainakin 25 kuoli, yli tuhat haavoittui Suomen Kuvalehti. 19.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  26. Töyrylä, Katriina: Yli 200 loukkaantui Ukrainan yhteenotoissa YLE Uutiset. 20.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  27. Pajunen, Ilpo: Kymmenet tuhannet osoittavat mieltään Kiovassa YLE Uutiset. 19.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  28. 100 000 ihmistä osoitti mieltään Ukrainassa MTV Uutiset. 19.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  29. a b c Turtiainen, Suvi: Eurooppa järkyttyi kuolemista Ukrainan mielenosoituksissa Helsingin Sanomat. 23.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  30. a b Opposition neuvottelijat rauhoittelivat mielenosoittajia Kiovassa myöhään yöllä Helsingin Sanomat. 23.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  31. Ykkösaamu: Kolmen miljardin kysymys YLE Areena. 4.2.2014. Viitattu 4.2.2014. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristi Raik sanoi: "Tässä Ukrainan kriisissä on käynyt niin, että Venäjän ja lännen vastakkainasettelu on kärjistynyt pahemmaksi sitten koskaan Kylmän sodan jälkeen."
  32. Turtiainen, Suvi: Ukrainan pääministeri kutsui mielenosoittajia terroristeiksi Helsingin Sanomat. 22.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  33. Ukrainan oppositio ei ole ottanut vastaan tarjottuja ministerinpestejä Helsingin Sanomat. 25.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  34. Koponen, Kalle: Tuomioja: Ukrainassa on sisällissodan riski Helsingin Sanomat. 26.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  35. Orjala, Anne: Ylen kirjeenvaihtaja Ukrainassa: Kiovan keskusta saarrettu barrikadeilla YLE Uutiset. 26.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  36. Niemeläinen, Jussi: Mielenosoituksista kärsivän Ukrainan hallitus eroaa Helsingin Sanomat. 28.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  37. Niemeläinen, Jussi: Ukrainan parlamentti kumosi mielenosoituslait Helsingin Sanomat. 28.1.2014. Viitattu 2.3.2014.
  38. Aro, Jessikka: Ukrainan hallitus lupasi armahtaa mielenosoittajat YLE Uutiset. 16.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  39. EuroMaidan rallies in Ukraine (Feb. 19 live updates) Kyiv Post. 20.2.2014. Viitattu 2.3.2014. (englanniksi)
  40. Halminen, Laura; Turtiainen, Suvi: Ukrainan presidentti julisti aselevon, mielenosoittajat pysyvät Itsenäisyyden aukiolla Helsingin Sanomat. 20.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  41. Turtiainen, Suvi; Mielonen, Matti: HS Kiovassa: Poliisijoukko ilmoitti puolustavansa mielenosoittajia Helsingin Sanomat. 21.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  42. Kiovan vaikeat neuvottelut ohi – sovun sisällöstä ei vielä tietoa Helsingin Sanomat. 20.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  43. Kähkönen, Virve: EU asettaa pakotteita Ukrainalle Helsingin Sanomat. 20.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  44. a b c Heiskanen, Heikki: Ukrainalla on edessään epävarma polku YLE Uutiset. 24.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  45. Venäjä ja Yhdysvallat tukevat Ukrainan rauhoittamisaikeita Helsingin Sanomat. 21.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  46. Orjala, Anne: Mielenosoittajat buuasivat sopimusta esitelleille opposition edustajille Kiovassa YLE Uutiset. 21.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  47. Valvontakamerat tallensivat Janukovytšin paon 23.2.2014. HS.fi. Viitattu 10.9.2014.
  48. Thuneberg, Jenny: Vladimir Putin syyttää länsimaita Ukrainan kriisistä: "Me emme aloittaneet" 24.10.2014. Verkkouutiset. Viitattu 25.10.2014.
  49. a b Ukraina näyttää rauhoittuneen – nämä eilisen tapahtumat johtivat väkivallan loppuun Helsingin Sanomat. 23.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  50. a b Töyrylä, Katariina: Ukrainaan yritetään saada nopeasti hallitus, presidentin tehtävät puhemiehelle YLE Uutiset. 23.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  51. Tuohinen, Petteri: Nyrkkeilymestari Klytško haluaa Ukrainan presidentiksi Helsingin Sanomat. 25.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  52. Krimin tilanne kärjistyi - Yle Uutiset seuraa hetki hetkeltä YLE Uutiset. 27.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  53. Aamulehti: "Ukrainan tuore pääministeri: Yli 50 miljardia euroa valtion varoja siirretty ulkomaille" Julkaistu: 27.2.2014 Viitattu: 25.4.2014
  54. Mellakkapoliisi lakkautettiin Ukrainassa Helsingin Sanomat. 26.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  55. a b c Yhdysvaltain Kerry: Venäjän sotatoimet Ukrainassa olisivat "vakava virhe" Helsingin Sanomat. 26.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  56. Kokkonen, Yrjö: Janukovitš: Jatkan taistelua – kriisi seurausta länsimielisyydestä YLE Uutiset. 28.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  57. a b Östman, Johanna: Tutkija: Krimin tilanne räjähdysherkkä ruutitynnyri Yle Uutiset. 27.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  58. Petri Raivio, Nikita Hruštšov lahjoitti Krimin niemimaan Ukrainalle, Yle.fi Uutiset 27.2.2014, viitattu 5.3.2014
  59. Töyrylä, Katriina: EU ja IMF valmiit antamaan talousapua Ukrainalle YLE Uutiset. 23.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  60. Ukrainan Tymošenko matkustaa Saksaan Helsingin Sanomat. 24.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  61. Wallius, Anniina: Medvedev arvosteli ankarasti Ukrainan uutta johtoa ja sen tunnustaneita YLE Uutiset. 24.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  62. Kunnas, Kaja; Kerkelä, Lasse: Samat tarkka-ampujat saattoivat ampua Kiovassa poliiseja ja mielenosoittajia Helsingin Sanomat. 5.3.2014. Viitattu 5.3.2014.
  63. a b Yle: "Sanna Ukkola: Pravdan lapset" Julkaistu: 4.3.2014 Viitattu: 31.3.2014
  64. a b Uusi Suomi: "Mediapimennys alkoi Venäjällä: ”En muista vastaavaa Neuvostoliiton jälkeen” Julkaistu 14.3.2014 Viitattu: 31.3.2014
  65. a b Iltalehti: "Venäjä maalaa itsestään kuvaa Ukrainan pelastajana" Julkaistu: 2.3.2014 Viitattu: 31.3.2014
  66. a b Yle: "Sananvapaus heikkenee entisestään Venäjällä" Julkaistu: 24.3.2014 Viitattu: 7.4.2014
  67. YLE: "Venäjä jatkaa sananvapauden rajoittamista internetissä". Julkaistu: 2.5.2014 Viitattu: 7.5.2014
  68. YLE: "Putin: Internet on CIA:n projekti" Julkaistu: 24.4.2014 Viitattu: 25.4.2014
  69. Helsingin Sanomat: Venäjän somekuningas sai potkut. Julkaistu: 23.4.2014 Viitattu: 25.4.2014
  70. YLE: "Venäjä uhkaa kieltää Katto-Kassisen ja Aku Ankan" Julkaistu: 2.5.2014 Viitattu: 7.5.2014
  71. Yle: "Venäjän verkossa: Venäjän uudet suosikit". Julkaistu: 25.4.2014 Viitattu: 25.4.2014
  72. Helsingin Sanomat: Asiantuntija: Sotatoimet Ukrainassa eivät nauti laajaa kannatusta Venäjällä. Julkaistu: 3.3.2014 Viitattu: 25.4.2014
  73. Levottomuudet Ukrainassa jatkuvat: rajuja yhteenottoja nyt Krimillä Ilta-Sanomat. 26.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  74. Venäjän vakuutus Yhdysvalloille: Sotaharjoitus ei liity Ukrainaan Helsingin Sanomat. 27.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  75. Pajunen, Ilpo: Yle Krimillä: Mielenosoittajat vastustavat kielilakia ja vaativat Krimille oikeutta päättää asioistaan YLE Uutiset. 27.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  76. Kokkonen, Yrjö; Töyrylä, Katriina: Interfax: Lentokenttäpiiritys jatkuu Krimillä YLE Uutiset. 28.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  77. Töyrylä, Katriina: Venäjä: Toimet Krimillä laivastosopimusten mukaisia YLE Uutiset. 28.2.2014. Viitattu 2.3.2014.
  78. Kokkonen, Yrjö: Krimin Venäjä-mielinen pääministeri: Otan asevoimat johtooni YLE Uutiset. 1.3.2014. Viitattu 2.3.2014.
  79. a b Obama varoitti puhelimessa Putinia sotilaallisista toimista Ukrainan alueella Helsingin Sanomat. 1.3.2014. Viitattu 2.3.2014.
  80. Russian armed forces seize Crimea as Putin threatens wider military invasion of Ukraine Kyiv Post. 2.3.2014. Viitattu 2.3.2014. (englanniksi)
  81. Ukrainan pääministeri: Venäjä on julistanut sodan Helsingin Sanomat. 2.3.2014. Viitattu 2.3.2014.
  82. Krimin äänestystulos varmistui: Liki 97 prosenttia kannatti liittymistä Venäjään YLE Uutiset. 17.3.2014. Viitattu 17.3.2014.
  83. YK:n yleiskokous tuomitsi Krimin äänestyksen Helsingin Sanomat. 27.3.2014. Viitattu 30.3.2014.
  84. Halminen, Laura; Turtiainen, Suvi: Putin puhui uhmakkaasti – ja liitti Krimin osaksi Venäjää Helsingin Sanomat. Viitattu 18.3.2014.
  85. Silminnäkijät: Venäjän sotilaallinen toiminta lisääntynyt huomattavasti Ukrainan rajalla IS Uutiset ulkomaat 17.4.2014
  86. AFP: Venäjä myönsi joukkojen lisäämisen Ukraina rajalla YLE Uutiset 18.4.2014 klo 21:19
  87. Yhdysvallat ja Venäjä vahvistavat: Rauhanomainen ratkaisu Ukrainan kriisiin Ilta-Sanomat 17.4.2014
  88. Valtava läpimurto Ukrainan kriisissä Ilta-Sanomat 17.4.2014
  89. Obama varoittaa Ukraina-sovusta: ”Emme voi luottaa” Uusi Suomi, 18.4.2014
  90. Venäjä ärähti USA:n uhkauksesta Ilta-Sanomat 18.4.2014
  91. Ukrainan hallitus varoitti Venäjä-mielisiä joukkoja - aikaa ensi viikkoon asti Ilta-Sanomat Uutiset Ulkomaat 18.4.2014
  92. Ainakin kaksi kuollut yhteenotossa tiesululla Itä-Ukrainassa 20.4.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.5.2014.
  93. Itä-Ukrainan yhteenotosta liikkeellä sekalaista tietoa Iltalehti, 20.4.2014
  94. Useita kuollut yhteenotossa Itä-Ukrainassa? Iltalehti, 20.4.2014
  95. http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288679546742.html?pos=ksk-trm-uutu-ospu Ilta-Sanomat, 20.4.2014
  96. Lavrov: Ukraina ei kontrolloi ääriaineksia Ilta-Sanomat, 21.4.2014
  97. Ukrainan hallituksen joukkoja Slovjanskiin - ainakin yhden kerrotaan kuolleen Yle, 24.4.2014
  98. Jopa viisi Venäjän-mielistä kuollut Ukrainan armeija aloittanut Slovjanskin takaisinvaltauksen Helsingin Sanomat, 24.4.2014
  99. Juntunen, Esa; Lämsä, Heidi; Laitinen, Joonas: Ukrainan väkivaltaisuudet vaatineet kuolonuhreja myös Odessassa Helsingin Sanomat. 2.5.2014. Viitattu 2.5.2014.
  100. Niemeläine, Jussi; Toivio, Tuula; Laitinan, Joonas: Maailma seuraa jännittyneenä Itä-Ukrainan äänestystä Helsingin Sanomat. 11.5.2014. Viitattu 11.5.2014.
  101. a b Manninen, Marja: Ukrainan presidentinvaalien ennakkosuosikki varoittaa Venäjästä Yle Uutiset. 9.5.2014. Viitattu 9.5.2014.
  102. The National Radio Company of Ukraine: Poroshenko wins presidential election with 54.7% of vote - CEC 29.5.2014. Viitattu 24.6.2014. englanti
  103. Poroshenko vetoaa Itä-Ukrainan kapinallisiin: Laskekaa aseenne 7.6.2014. Aamulehti. Viitattu 24.6.2014.
  104. Nemtsova, Anna: Kiev’s Military Guardian Angels The Daily Beast. 13.12.2013. Viitattu 2.3.2014. (englanniksi)
  105. В’ячеслав Березовський: Євромайдани України стали потужним об’єднавчим чинником Конгрес українських націоналістів. 2.12.2013. Viitattu 26.1.2014. (ukrainaksi)
  106. На Евромайдане в Киеве собрались десятки тысяч украинцев Korrespondent.net. 24.11.2013. Viitattu 26.1.2014. (venäjäksi)
  107. Ивахненко, Владимир: Майдан готовит Януковичу вече Радио Свобода. 6.12.2013. Viitattu 20.2.2014. (venäjäksi)
  108. Українські студенти підтримали Євромайдан. У Києві та регіонах - страйки News.ru.ua. 26.11.2013. Viitattu 26.1.2014. (ukrainaksi)
  109. Кожного привезеного на столичний "антимайдан" ошукали на 500 грн Gazeta.ua. 15.12.2013. Viitattu 26.1.2014. (ukrainaksi)
  110. Митинг в поддержку действий президента по защите национальных интересов Украины прошел в Харькове Interfax Ukraina. 30.11.2013. Viitattu 26.1.2014. (venäjäksi)
  111. Kiovan levottomuuksien kuolonuhrien määrä nousi sataan Helsingin Sanomat. 6.3.2014. Viitattu 6.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ukrainan vallankumous 2014.