Ratko Mladić

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bosnian serbiarmeijan komentaja Ratko Mladic vuonna 1993. Hänet tunnetaan yhtenä veristen Bosnia-Hertsegovinan etnisten puhdistusten pääjohtajista.

Ratko Mladić (s. 12. maaliskuuta 1942, Kalinovik, Bosnia) oli Bosnian sodan aikana vuosina 19921995 Bosnian Serbitasavallan armeijan johtaja. Alkujaan hän oli Jugoslavian liittoarmeijan upseeri. Mladićia pidetään siviilijohtaja Radovan Karadžićin lisäksi pääsyyllisenä serbien Bosnia-Hertsegovinassa tekemiin kroaatteihin ja muslimeihin kohdistuneisiin väkivaltaisiin etnisiin puhdistuksiin ja kansanmurhaan. Häntä ei ole onnistuttu ainakaan vielä saamaan kiinni (15.6.2009).

Kesäkuussa 1991 Mladić oli Kninin (Krajinan) alueella Kroatiassa olevien joukkojen komentaja, ja siirtyi Bosniaan.

Mladićia syytetään kansainvälisesti lukuisista sotarikoksista Kroatian ja Bosnian sodissa, muun muassa kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä esim. Sarajevon siviilien tulittamisesta. Häntä syytetään myös erityisesti Srebrenican joukkoteloituksista kesäkuussa 1995. Mladić on onnistunut pakenemaan häntä etsiviä poliiseja. Haagin sotarikostuomioistuin kuitenkin kyllästyi tähän, ja 11. marraskuuta 2005 se ilmoitti Serbia-Montenegron valtiolle, että sen tulee toimittaa Mladić tuomioistuimen eteen vuoden 2005 loppuun mennessä. Yhdysvaltain hallitus on luvannut 5 miljoonaa dollaria Mladićin kiinniotosta. Mladićin uskotaan piileskelevän Belgradissa, missä vaihtelee yhden henkivartijan suojaamana asuntoa. Mladić nauttii joidenkin serbien keskuudessa yhä suurta kansansuosiota, mutta tiettävästi muun muassa Srebrenican tapahtumien julkisuuteen tulo on vähentänyt hänen sankarillisuuttaan serbien silmissä.

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ratko Mladić.
Tämä henkilöstä kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Harkitse myös, voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.
Henkilökohtaiset työkalut