Bosniakkien ja kroaattien sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bosniakkien ja kroaattien sota oli osa Jugoslavian hajoamissotiin kuulunutta Bosnian sotaa. Bosniakit (muslimit) ja kroaatit olivat aluksi liittolaisia serbejä vastaan. 2. tammikuuta 1993 julkistetun Vance-Owenin rauhansuunnitelman takia kroaatit aloittivat kuitenkin sodan bosniakkeja vastaan vuoden 1993 alussa. Kroaatit halusivat valvontaansa muslimien hallussa olevia kaupunkeja ja liikenneyhteyksiä, jotka oli luvattu rauhansopimuksessa heille. Rauhansuunnitelma lupasi kroaateille Suur-Kroatiaa.lähde?

Sotaa kävi kaksi kokematonta armeijaa, Bosnia-Hertsegovinan armeija ABiH ja Bosnian kroaattiarmeija HVO.Molempien tausta ja kokeneimmat upseerit tulivat Jugoslavian kansallisarmeija JNA:sta. Ne koostuivat lähinnä kevyistä maavoimien joukoista. Helmikuussa 1993 EU:n tarkkailijat arvioivat HVO:n joukkojen vahvuudeksi 45 000-55 000 miestä ja ABiH-joukot vain hiukan suuremmiksi, 50 000 - 60 000 miestä.[1]

Taistelut keskittyivät noin 30 km pitkään ja alle 5 km leveään Lašva-joen laaksoon, jonka suurimmat kaupungit ovat Travnik, Novi Travnik ja Vitez.[2] Ahmićin kylä sijaitsee laakson kapeimmassa kohdassa.[3] Bosnia-Herzegovinan sotateollisuus keskittyi Lašvan laaksoon ja sen ympäristöön.[4]

Kroaatit eroavat politiikaltaan Bosnia ja Hertsegovinassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarajevosta pohjoiseen sijaitsevassa Keski- ja Pohjois-Bosniassa kroaatit asuivat hajallaan bosniakkien ja serbien seassa. Tämän takia heillä oli taipumus tukea yhtenäistä Bosniaa niin kuin bosniakeillakin. Eteläisessä Hertsegovinassa asui 20 000 kroaattia, joiden politiikka erosi Bosnian 700 000 kroaatin politiikasta. Neretvasta länteen oli yhtenäisiä kroaattiyhteisöjä kuten Grude, Posusje, Ljubushki, Neum, Citluk, Siroki Brijek, Tomislavgrad ja Livno. Näiden paikkakuntien kroaatit olivat vanhakantaisia, sukuihin ja katoliseen kirkkoon orientoituneita, ja heidän kulttuurinsa muistutti enemmän maaseudun serbien kuin kaupungistuneiden Pohjois-Bosnian bosniakkien ja kroaattien kulttuuria. Monet Hertsegovinan kroaatit olivat taistelleet Kroatian itsenäisyyssodassa ja perustivat 8. huhtikuuta 1992 oman armeijansa HVO:n, joka oli aluksi pikemminkin puolisotilaallinen joukko ja alueen kroaattipuolueen HDZ:n sotilaallinen siipi. HVO oli ainoa merkittävä vastavoima serbeille Bosnian hallituksen joukkojen lisäksi, kun taistelut Bosnia ja Hertsegovinassa alkoivat.lähde?

Talvella Franjo Tudjman korvasi maltillisen HDZ:n johtajan radikaalilla kansallismielisellä Mate Bobanilla. Näin eteläisen Hertsegovinan kroaatit olivat mukana Bosnia ja Hertsegovinaa hajottavassa Suur-Kroatia -hankkeessa. Vaikka HVO näytti olevan Bosnia ja Hertsegovinan hallituksen alaisuudessa, se toimi siitä riippumattomasti.

Kesällä 1992 HVO valtasi useita kaupunkeja, joissa kroaattien osuus väestöstä oli ollut 40-50%. Jugoslavia-tuomioistuin tuomitsi myöhemmin kroaattijohtajia muslimien vainoista näissä kaupungeissa.[5]

Heinäkuun alussa 1992 kroaatit julistivat Hertseg-Bosnian itsehallintoalueeksi.[6]

Kroaatit sotivat bosniakkeja vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan runtelema katunäkymä Mostarissa.

Vance-Owenin sopimus julkistettiin, vaikka se oli vain Bosnian rauhanneuvottelujen pohja. Kroaatit katkaisivat liikenteen muslimialueille heti rauhansuunnitelman julkistuksen jälkeen. Ensimmäiset kroaattien ja muslimien väliset taistelut käytiin 24. tammikuuta 1993 Busovacassa ja helmikuun alussa Gornji Vakufissa, josta taistelut laajenivat Lashvajoen laaksossa. 25. tammikuuta 1993 muslimit tappoivat Zenican-Buskovacan-Kakanjin seuduilla Dusinessa 14 aseista riisuttua Bosnian kroaattiarmeijan HVO:n sotilasta. Tämä oli ensimmäinen muslimien kroaatteihin kohdistama joukkomurha. Tilapäisesti sovittiin tulitauko 15. helmikuuta kroaattien ja bosniakkien kesken. Täysi sota kahden Bosnian heikomman kansan välillä käynnistyi laajasti vasta 16. huhtikuuta, jolloin kroaatit hyökkäsivät laajalti Lashvajoen laaksossa mm. Ahmiciin ja Viteziin sekä lukuisiin muihin paikkoihin.

Posavinassa kroaatit ja muslimit taistelivat yhdessä serbejä vastaan. Tämä sota tietysti oli serbeille eduksi, heillähän oli hallussaan 70% Bosnia ja Hertsegovinasta. Kansainvälinen poliittinen asetelma suosi serbejä. Mm. Yhdysvaltain ulkoministeri Lawrence Eagleburger oli serbimielinen, ja YK-joukkojen komentaja Lewis Mackenzie tuki serbejä. Kroaatit hyökkäsivät, koska uskoivat bosniakkien olevan puolustuskyvyttömiä, mikä arvio osoittautui aikaa myöten vääräksi. Aluksi taistelut kroaattien taistelut bosniakkeja vastaan levisivät kulovalkean tavoin Lashvajoen laaksoa pitkin Keski-Bosniassa. Taistelut eivät menneet niin kuin kroaatit halusivat, muslimipakolaisten vahvistamat bosniakkijoukot saartoivat Keski-Bosnian kroaattikaupungit yksi toisensa jälkeen. Kreshevo, Kiseljak, Vitez, Bushovaca ja Novi Travnik olivat saarroksissa.

Kroaattien ja muslimien välisen sodan virallinen syy tuli 15. huhtikuuta 1993, jolloin muslimit kaappasivat ja melko varmasti surmasivat Zenican HVO:n kroaattijoukkojen komentajan. Pian tämän jälkeen kroaatit räjäyttivät valtavan pakettiautopommin Vitezin muslimikaupunginosassa tappaen kymmenittäin ja jättäen monia muita lojumaan haavoittuneina. Tarkoitus oli pelotella alueen muslimit pois. Siitä huolimatta muutama sata muslimitaistelijaa piti tämän jälkeen yhä hallussaan Vitezin keskustaa.

Serbijohtaja Radovan Karadžić allekirjoitti Vance-Owenin rauhansopimuksen 2. toukokuuta 1992, mutta sotilasjohtaja Ratko Mladić ja Bosnian serbiparlamentti eivät hyväksyneet sitä. Muslimijohtaja Alija Izetbegović saatiin allekirjoittamaan sopimus maaliskuussa 1993. Tätä ennen Bosnian kroaattijohtaja Mate Boban oli pyytänyt muslimeja antautumaan ja luovuttamaan alueita, mihin muslimit eivät suostuneet.

Ahmićin verilöyly[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroaatit panivat toimeen muslimien surmaamisen Ahmići-Santicissa huhtikuun puolenvälin tienoilla.[7] Operaatio liittyi laajaan hyökkäykseen Lašva-joen laaksossa. Tämän 16. huhtikuuta suoritetun suuren hyökkäyksen kohteena oli mm. Vitez. Paikka sijaitsi kymmenisen kilometriä Vitezin kaupungista etelään. Siellä asui 466 ihmistä, joista 356 oli muslimeja ja 87 kroaatteja. Kroaattien hyökkäyksen jälkeen kylässä ei ollut enää muslimeja. Alueen kroaatit evakuoitiin yöllä ennen hyökkäystä.

70 HVO:n kroaattitaistelijaa hyökkäsi Ahmićin kylään 22. huhtikuuta aamulla noin kello 5:30. Hyökkäys alkoi kylän tulittamisella kranaatein matkan päästä. Kroaatit tappoivat ja haavoittivat monta löytämäänsä ihmistä haravoidessaan kylää järjestelmällisesti sytytysvälineiden ja räjähteiden kanssa. Operaatio jatkui useita päiviä ja sen suoritti lopulta satojen miesten johdettu kroaattien sotilasosasto. Ruumiit heitettiin taloihin, jotka sytytettiin palamaan. 104 ruumista löydettiin jälkeenpäin. Surmattujen joukossa oli 33 naista ja lasta. 176 muslimitaloa tuhottiin, samoin kuin kaksi moskeijaa.

Kroaatit hyökkäsivät myös 10 kilometrin säteellä Ahmićista oleviin kyliin, joita olivat Donja Veceriska, Sivrino Selo, Santici, Nadioci, Stara Bila, Gacice, Pirici ja Preocica. Hyökkäyksen kohteena olivat samana päivänä myös muut Lašvajoen laakson kylät. Satoja muita Ahmićin siviilejä pakeni Viteziin brittien YK-joukkojen suojiin, vihaisina ja peloissaan. Ahmićin puhdistuksesta on syytetty mm. Zoran Kupreskićia, Mirjan Kupreskićia, Vlatko Kupreskićia, Drago Josipovićia, Dragan Papićia ja Vladimir "Vlado" Santićia.

Samana päivänä kuin kroaatit surmasivat muslimeja Ahmićissa, muslimit tappoivat 20 kroaattisiviiliä Vitezin seuduilla Poculicassa, Zenican seuduilla Cajdrasissa ja Zenican kaupungissa. Samoihin aikoihin satoja kroaatteja Zenicassa ja Poculicassa pidätettiin ja vangittiin Zenican kokoushalliin, musiikkikeskukseen ja vankilaan. Huomattavan määrän muslimien sotarikoksista tekivät paikalle arabimaista saapuneet muslimitaistelijat, mujahedinit. Toukokuussa 1993 nämä sotilaat jättivät lukuisia dokumentteja viiden siviilin surmasta Mileticissä Travnikin lähellä.

Novi Travnik[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroaattisiviilit hyökkäsivät 10. kesäkuuta muslimien johtaman avustussaattueen kimppuun Travnikissa.[8] tappaen 8 kuljettajaa. Tapaus herätti huomattavaa julkisuutta, ja kostomieliala muslimien keskuudessa kasvoi. Muslimit päättelivät, etteivät he voisi valloittaa uusia alueita voimakkaammilta serbeiltä ja suosivat siksi sotaa kroaatteja vastaan. Näin sota muslimien ja kroaattien välillä raivosi voimakkaana huhtikuusta lokakuuhun 1993. Toukokuun puolen välin jälkeen muslimit ajoivat kroaattiarmeijan pois Kakanjista, Travnikista ja Kraljevska Sutjeskasta ajaen noin 60 000 kroaattia jo liikakansoitettuihin Adrianmeren rannikon kroaattikaupunkeihin. Heinäkuun lopussa HVO menetti Bogonjon, jolloin 15 000 kroaattia pakeni muslimeja.

Kaikkein pahin muslimien ja kroaattien välinen konflikti tapahtui Mostarin kaupungissa, jossa kroaatit raunioittivat muslimikaupunginosan, ja muslimitkin tulittivat kroaattikaupunginosaa vaurioittaen sen rakennuksia. Sala-ampujia oli puolin ja toisin. Kroaatit ajoivat muslimit pois alueeltaan Mostarissa. Tuhansia Mostarin muslimimiehiä joutui vankileireille, mm. entiselle helikopterikentälle Dreteljin kylän lähelle. Syksyllä 1993 kroaateilla oli Keski-Bosniassa enää vain muutamia saarrettuja taskuja, ja noin puolet alueen kroaateista oli lähtenyt pois. Muslimit vandalisoivat tyhjiä keskiaikaisia luostareita. Kansainvälinen mielipide arvosteli kroaatteja Ahmićin joukkomurhan, Mostarin raunioittamisen ja Dreteljin vankileirien takia, mutta muslimitkin syyllistyivät jonkinasteisiin rikoksiin.

Kesäkuussa 1993 alkoi kroaattien pako Travnikista[9], ja 36 vangittua kroaattisotilasta surmattiin läheisessä Maljinen kylässä. Joukossa oli myös haavoittuneita sekä naisia ja vanhuksia. Lisäksi 24 kroaattia katosi. Travnikin alueella oli mujahedinien tukikohta Orosacin kylässä. Siellä Bosniasta lähtöisin olevat mujahedinit murhasivat rituaalisesti Travnikin kroaattien merkkihenkilön Dragan Popovicin. 10. kesäkuuta 1993 muslimien kranaattitulessa Vitezin esikaupungissa Kamenjacessa kuoli 8 lasta kranaatin iskusta. Pahimpia muslimien suorittamia murhia olivat Krizanicevo Selon tapaus "Verinen jouluaatto" -operaation aikana 22. joulukuuta 1993, jossa muslimijoukot surmasivat 64 vangittua kroaattisotilasta ja siviiliä. Toinen suuri muslimien järjestämä joukkomurha oli 9. tammikuuta 1994, jolloin muslimit surmasivat Buhina Kucassa 36 vangittua kroaattia, sotilaita ja siviilejä.

Kroaattien ja muslimien välinen sota päättyi vuonna 1994 Washingtonin rauhansopimukseen.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Schrader C.: The Muslim-Croat Civil War in Central Bosnia: A Military History, 1992-1994. Texas A&M University Press,, 2003. ISBN 9781585442614. Google Books (viitattu 23.3.2013).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Schrader s. 21-22
  2. Schrader s.16
  3. Schrader s. 69
  4. Schrader s. 17
  5. ICTY s. 150-157
  6. Croats Claim Their Own Slice of Bosnia 6.7.1992. NY Times. Viitattu 9.2.2013.
  7. Croatian president honors war victims in Bosnia Guardian. Viitattu 6.11.2012.
  8. Shrader s. 132-133
  9. Croatian forces face muslim army 1993. NY Times. Viitattu 6.11.2012.
  10. The Washington Agreement Partiotion process & peace process

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]