Josip Broz Tito

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Tito” ohjaa tänne. Myös espanjalainen jalkapalloilija Roberto Román Triguero tunnetaan nimellä Tito.
Tito Neuvostoliitossa julkaistussa postimerkissä.

Josip Broz (7. toukokuuta 1892 Kumrovec, Kroatia4. toukokuuta 1980 Ljubljana, Slovenia), tunnetumpi nimellä Tito, oli jugoslavialainen partisaanijohtaja, kommunistipolitiikko ja marsalkka. Toisen maailmansodan aikana vastarintataistelua johtanut Tito toimi Jugoslavian pääministerinä 1945–1953 ja presidenttinä 1953–1980.

Tito oli yksi sitoutumattomien maiden liikkeen johtajista ja Jugoslavian osatasavaltoja yhdistävä voima. Hänen kuolemastaan alkoi prosessi, joka lopulta johti liittovaltion hajoamiseen.

Vuodesta 1948 Titon johtama Jugoslavia oli välirikossa Neuvostoliiton kanssa, minkä seurauksena muiden maiden kommunistisissa puolueissa alettiin puhua titolaisuudesta vääräoppisena kommunismina. Titon Jugoslavian talousjärjestelmä erosikin jonkin verran muista sosialistisista maista.

Lapsuus- ja nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tito syntyi kroaatti-isän ja sloveeniäidin seitsenlapsiseen perheeseen. Hän kävi alakoulun Kumrovecissa, ja valmistui koulusta vuonna 1905. Broz alkoi työskennellä lukkosepän apulaisena Zagrebissa, ja päätyi lukkosepän oppiin vuonna 1907. Broz liittyi metallialan työläisten ammattiliittoon ja sosiaalidemokraattisen puolueen jäseneksi vuonna 1910. Hän työskenteli lyhyehköjä jaksoja Kamrikissa, Sloveniassa ja Böömissä sekä Saksassa Münchenissä ja Benzin autotehtaalla Mannheimissa. Myöhemmin hän siirtyi Itävaltaan Daimlerin autotehtaan testiajajaksi.

Ensimmäisessä maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Broz oli sotilaana Itävalta-Unkarin armeijassa vuodesta 1913. Ensimmäisen maailmansodan alettua hänet vangittiin sodanvastaisen propagandan vuoksi. Broz lähetettiin itärintamalle Galitsiaan vuonna 1915. Broz haavoittui vaikeasti ja joutui venäläisten sotavangiksi. Muutaman kuukauden sairaalassa oltuaan hänet lähetettiin työleirille Uralille syksyllä 1916. Hän taisteli silti Venäjän sisällissodassa punaisten puolella.[1]

Vallankumouksellisena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Broz oli vangittuna sotavankien vallankumousajatusten lietsomisesta. Myöhemmin Broz pakeni ja liittyi vallankumouksellisiin Pietarissa 1917. Hän oli siirtymässä Suomeen, mutta hänet vangittiin ja vietiin Petropavlovskin vankilaan kolmeksi viikoksi. Vankileiriltä Kumjanista hän pakeni junalla. Marraskuussa hän liittyi Omskissa puna-armeijaan. Broz hyväksyttiin Venäjän kommunistiseen puolueeseen kesällä 1918. Jugoslavian kommunistiseen puolueeseen Josip Broz liittyi vuonna 1921. Puolue kiellettiin pian ja hän joutui kuudeksi vuodeksi vankilaan. Vapauduttuaan 1934 hän otti pseudonyymikseen Tito (suom. "sinä teet tätä").lähde?

Kominternin johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tito työskenteli Kominternissä Moskovassa vuosina 1934–1936. Josif Stalin valitsi Titon uudeksi Kominternin pääsihteeriksi. Tito oli Espanjan sisällisodassa hankkimassa kansainvälisiä vapaaehtoisjoukkoja tasavaltalaisten puolelle vuonna 1936. Komintern lähetti toveri Walterin (Tito) Jugoslaviaan kommunistisen puolueen pääsihteeriksi vuonna 1937. Tito toteutti uskollisesti Kominternin politiikkaa arvostellen voimakkaasti serbien hallintoa ja valtaa sekä muiden kansallisuuksien huonompaa asemaa Jugoslavian valtiossa. Maanpakovaiheessa suurin osa puolueen jäsenistä joutui Neuvostoliitossa Stalinin vainojen uhreiksi.

Tito-elämäkerran laatineen kirjailija Žarko Petan mukaan Stalinin puhdistusten kaudella Moskovassa Tito laati NKVD:lle ilmiantoja, joiden perusteella likvidoitiin Jugoslavian kommunistipuolueen johtoa ja Espanjan sisällissodassa muita ”pettureita”. Kilpailijoiden tuhoaminen auttoi hänen omaa valtaannousuaan.

Jugoslavian johtajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana Tito johti kommunistista vastarintaa partisaanijoukkojen avulla akselivaltojen miehitysjoukkoja vastaan. Hän perusti monarkistien kanssa yhteishallituksen taistelussa saksalaisia vastaan vuonna 1942, mutta kommunisti- ja monarkistipartisaanit ajautuivat myöhemmin sisällissotaan. Tito saavutti liittoutuneiden luottamuksen ja perusti kommunistihallituksen Jugoslaviaan vuonna 1945. Sodan jälkeen Tito ”puhdisti” maata vastustajistaan, erityisesti sodan aikana yhteistyötä miehittäjien kanssa tehneitä kuten Ustašan jäseniä tapettiin tuhansittain ilman oikeudenkäyntiä, mutta vainojen uhreiksi joutui myös muun muassa kuningasmielisiä četnikkejä ja muita Titon hallintoa vastustaneita ideologiasta tai sodanaikaisesta taustasta riippumatta.[1]

Titon omavaraisuutta korostanut linja suututti entisen suojelijan Stalinin. Neuvostoliitto oli pyrkinyt tekemään Jugoslaviasta itsestään riippuvaisen yksipuolistamalla maan talouden, mutta Tito lakkautti yhteisyritykset Stalinin aikeet ymmärrettyään. Maa erotettiin Kominformista vuonna 1948. Jugoslavian johtajana Tito tyrehdytti aikaisemmin serbijohtoisessa Jugoslaviassa kyteneet kansallisen itsemääräämisoikeuden vaatimukset kaikki slaavilaiset väestöryhmät huomioineella vallanjakopolitiikallaan ja myös pienempien väestöryhmien oman kulttuurin edistämistä tuettiin. Toisaalta Jugoslaviaa vastustavia kansallismielisiä pyrkimyksiä ei kuitenkaan sallittu.

Stalinin kuoltua vuonna 1953 tämän datšalta löytyi kirje, jossa Tito kertoi otattaneensa kiinni viisi Stalinin lähettämää salamurhaajaa. Mikäli Stalin olisi jatkanut salamurhayrityksiä, niin kirjeen mukaan Tito olisi lähettänyt oman salamurhaajansa Moskovaan.[2] KGB-kenraali Anatoli Sudoplatov paljastaa muistelmissaan Titon salamurhayritykset joista kuitenkin myöhemmin luovuttiin. [3]

1960-luvulla Jugoslaviasta tuli Titon johdolla yksi Sitoutumattomien maiden liikkeen johtajamaista pitäen läheisiä suhteita moniin kolmannen maailman maihin kuten Intiaan, Egyptiin ja muihin Afrikan maihin. Tito kehitti mallin marxilaisesta kommunismista ja itsehallinnosta sekä toteutti liberaaleja talousuudistuksia. Tito arvosteli Neuvostoliiton hyökkäystä Unkariin vuonna 1956, Tšekkoslovakiaan vuonna 1968 ja Afganistaniin vuonna 1979.[1]

Suomessa Tito vieraili kahdesti. Vuoden 1964 vierailu ulottui Rovaniemelle saakka. Toisen kerran Tito kävi Suomessa 1975 osallistuessaan ETYK-konferenssiin Helsingissä.

Titon sotilasarvo oli vuodesta 1943 Jugoslavian marsalkka, korkein sotilasarvo, jota ei koskaan myönnetty kenellekään toiselle.

Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Copeland, William. Tito - Balkanin luja mies. Teoksessa Mitä Missä Milloin 1981, Otava, s. 119-122. ISBN 951-1-05971-8
  2. Alexander, Anne: Nasser (Life & Times), s. 92. Haus Publishing, 2005. ISBN 978-1904341833. Google-kirjat (viitattu 13.10.2013). (englanniksi)
  3. Helsingin Sanomat 7.8.1994. KGB-kenraali Anatoli Sudoplatovin muistelmat.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Žarko Petan: Titon salattu elämä (Mansarda, 2009)
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Josip Broz Tito.
Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan lippu Jugoslavian presidentit
Ribar | Tito | Koliševski | Mijatović | Kraigher | Stambolić | Špiljak | Đuranović | Vlajković | Hasani | Mojsov | Dizdarević | Drnovšek | Jović | Mesić