Propaganda

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee propagandatietoa. Sanan muista merkityksistä, katso Propaganda (täsmennyssivu)
Toisen maailmansodan aikainen propagandajuliste.
Toisen maailmansodan aikainen propagandalehdykkä.

Propaganda on aatteen tai opin järjestelmällistä levitystä, jolla pyritään muokkaamaan mielipidettä.[1] Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida viestin vastaanottajien uskoja, asenteita tai tekoja. Propaganda voi koostua faktoista, väitteistä, huhuista, puolitotuuksista tai valheista. Se voi olla muodoltaan sanallista tai eri tavoin visuaalista. Tavoitteensa saavuttamiseksi propagandan levittäjä valikoi esittämänsä tiedot ja argumentit tehokkaimmaksi katsomallaan tavalla, joskus vääristellen niitä tai jättäen oleellista tietoa pois, ja joskus tavoitteenaan saada vastaanottajan koko huomio puoleensa. Propaganda on yksipuolista, eikä sen sanomaa ole tarkoitus epäillä. Propagandan levittäjä voi kuitenkin joskus vilpittömästi katsoa käyttävänsä vääristelyä vain todenmukaisen tai hyödyllisen sanomansa perille menon hyväksi.[2]

Osatekijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propagandan tärkeimpiä osatekijöitä, joita käyttäytymisteoriaa hyödyntävä propagandisti analysoi, ovat:[2]

  1. Tavoitteet
  2. Olosuhteet
  3. Levittäjät
  4. Käytettävät symbolit
  5. Käytettävät viestimet
  6. Vaikutuksen kohteet
  7. Propagandan vaikutuksen mittaustavat
  8. Mahdolliset vastatoimet
  9. Miten vastatoimet käsitellään

Tekniikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1937 Yhdysvalloissa perustettiin Institute for Propaganda Analysis ("Propaganda-analyysi-instituutti", IPA). Instituutti koostui yhteiskuntatieteilijöistä ja journalisteista, ja se julkaisi aiheesta kirjallisuutta. IPA määritteli myös "propagandan seitsemän perusvälinettä", joihin viitataan edelleen propagandan analyyseissä:[3]

  1. Nimittely
  2. Kimalteleva yleistys
  3. Siirräntä
  4. Todistus
  5. "Tavallinen kansa"
  6. Korttien pinoaminen
  7. Kelkkaan hyppääminen

Muita propagandatekniikoita ovat esimerkiksi kiertoilmaukset ja pelon hyväksikäyttäminen.[4] Kaikille propagandatekniikoille on yhteistä pyrkimys näyttää oma asia myönteisessä valossa ja vastustettava asia kielteisessä valossa.[5]

Nimittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimittelyä propaganda-aseena. ”Paavi on antikristus” - Lucas Cranach vanhemman luterilainen propagandajuliste vuodelta 1521.

Nimittelyn avulla vastustettava henkilö tai ajatus yhdistetään kielteiseen symboliin. Tällä keinolla propagandisti toivoo yleisönsä torjuvan kohteen vain esitetyn kielteisen symbolin johdosta, tutustumatta edes todisteisiin. Yleisiä haukkumanimiä ovat esimerkiksi "kommari", "fasisti", "sika", "juppi", "pummi", "pervo" ja "terroristi". Hienovaraisempaa nimittelyä ovat esimerkiksi "saituri", "radikaali", "pelkurimainen" tai "vastakulttuuri".[6]

Kimalteleva yleistys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mairittelevilla yleistyksillä propagandisti pyrkii hakemaan ajamilleen asioille hyväksyntää yhdistämällä ne alitajuisesti käsitteisiin, joista yleisöllä on myönteinen mielikuva. Yleisiä tähän tarkoitukseen käytettyjä käsitteitä ovat sivilisaatio, kristillisyys, hyvä, kunnollinen, oikea, demokratia, isänmaallisuus, äitiys, isyys, tiede, terveys ja rakkaus.[7]

Kiertoilmaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käyttämällä ikävistä asioista pehmennettyjä ja latteita kiertoilmauksia propagandisti voi saada ne tuntumaan hyväksyttävämmiltä. Tällaisia nimityksiä käytetään usein esimerkiksi sotaa puolustavassa propagandassa.[8]

Siirräntä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Setä Samuli, Yhdysvaltain kansallinen henkilöitymä, kehottaa yhdysvaltalaisia värväytymään armeijaan ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana.

Propagandisti voi siirtää yleisönsä arvostaman auktoriteetin, prestiisin tai valtuutuksen alitajuisesti johonkin, jonka hän haluaa yleisön hyväksyvän. Tällainen voi olla esimerkiksi kirkko, kansakunta, yleinen mielipide, ja sitä voi edustaa jokin tunteita herättävä symboli kuten risti tai rukous, lippu tai kansallinen henkilöitymä kuten Setä Samuli. Myös tieteeseen vetoaminen symbolein, kuten lääkäriksi pukeutuneen näyttelijän kautta, voi kohottaa mainostettavan asian arvostusta.[9][5]

Todistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosittuja julkkiksia käytetään propagandassa nostamaan propagoitavan asian arvoa, vaikka heillä ei olisikaan mitään asiantuntemusta. Propagandassa käytetään myös paljon lauseita, joissa väitetään jonkun arvovaltaisen mutta usein asiaankuulumattoman henkilön "sanoneen, että...".[10]

Tavallinen kansa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliitikot ja mainostajat yrittävät vedota usein siihen, että he ja heidän ajatuksensa olisivat "kansanomaisia". Tähän kansanomaisuuteensa vetoavat joskus varakkaat presidenttiehdokkaatkin, jotka näyttäytyvät mainoskuvissa kansanomaisissa puuhissa ja paikoissa, ja väittävät olevansa "eliittiä" vastaan ja "tavallisen kansan" puolella.[11]

Korttien pinoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propagandisti voi esittää kaikista asiaa koskevista yksityiskohdista, tilastoista ja muusta tiedosta ainoastaan ne, jotka saavat sen näyttämään myönteiseltä. Kielteiset puolet hän jättää esittämättä. Korttien pinoamistekniikkaa käytetään etenkin poliittisessa mainonnassa.[5]

Kelkkaan hyppääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propagandisti voi hyödyntää ihmisten tarvetta olla "voittavassa joukkueessa".[5] Hän vetoaa yleisönsä kansallisiin siteisiin, uskontoon, rotuun, sukupuoleen tai ammattiin, ja saa heidät kokoontumaan yhteen tai toimimaan yhdessä. Tällä propagandisti yrittää saada yksilöt ajattelemaan yhtenä ryhmänä ajatustensa takana.[12]

Pelko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propagandisti voi maalailla pelottavia uhkakuvia ja väittää, että katastrofi seuraa, jos hänen ohjeitaan ei noudateta. Pelottelussa oleellista on se, että yleisölle esitetään uhan lisäksi myös toteutettavissa oleva ja tehokkaalta vaikuttava keino torjua uhka. Tällaisten uhkakuvien kautta on vastustettu esimerkiksi ydinsotaa, maahanmuuttoa, rikollisuutta, alkoholinkäyttöä, tupakointia tai holtitonta ajamista.[13][5]


Termin merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana propaganda tulee luultavasti Congregatio de Propaganda Fide -järjestöstä, jonka roomalaiskatoliset kardinaalit perustivat vuonna 1622 tekemään lähetystyötä.[2] Järjestö tarkoitettiin levittämään kristinuskoa sinne, mihin sen sanoma ei ollut vielä saapunut, ja puolustamaan uskon perintöä siellä, missä se oli uhattuna. Toimiston perustamisen aikoihin siirtomaiden hallinta oli laajenemassa Hollannin ja Englannin käsiin. Kun molemmat maat olivat protestanttisia, nähtiin katolisen kirkon taholla vaaraksi, että nämä maat levittäisivät protestanttisen uskon myös siirtomaihin.

Merkitykset nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanalla ei ollut kielteisiä sivumerkityksiä ennen ensimmäisen maailmansodan kansallismielisiä kampanjoita. Nykyaikainen käsitys propagandasta periytyy ensimmäisestä maailmansodasta ja ajan myötä termi on latautunut kielteisillä sävyillä. Lähes poikkeuksetta propaganda nykymuodossaan viittaa nimenomaan väärään tai ainakin vääristeltyyn tietoon, jonka tarkoituksena on valheen ja hämmennyksen luomisen kautta vaikuttaa mielipiteen muodostamiseen. Sosialistisessa maailmassa termillä ei kuitenkaan ollut samanlaista kielteistä kaikua, vaan sosialismin levittäjät käyttivät avoimesti ”propagandaa” ja ”agitaatiota”, agitproppia, tiedon välittämisessä, valistuksessa ja opetuksessa.

Propagandan ja agitaation välinen ero on häilyvä. Usein ero syntyy niiden harjoittajien välisistä pyrkimyksistä erottua muista. Agitaatio liitetään usein työväenliikkeeseen ja sittemmin Neuvostoliittoon. Natsi-Saksassa harjoitettiin ”vain” propagandaa, koska sana agitaatio oli leimautunut vasemmistolaiseksi. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen propaganda muuttui kielteiseksi käsitteeksi, minkä vuoksi sille on kehitetty kiertoilmaisuja.

Viesti ja kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propagandan viesti on useimmin ollut kansallismielinen tai poliittinen. Esimerkkejä propagandasta voidaan löytää poliittisesta kampanjoinnista, vihollisväestölle suunnatusta taistelumielialaa hajottavasta propagandasta (psykologinen sodankäynti) ja oman väestön mielialan kohottamisesta. Omalle väestölle voidaan myös luoda mielikuvaa epäinhimillisestä vastustajasta ja vihollisen tekemistä julmuuksista. Tämä keino on tehokas tapa sammuttaa tai vaimentaa ihmisten tappamisesta syntyviä moraalituskia - jos vihollinen on alennettu syöpäläisen tasolle, ei sotilaan tarvitse ajatella ampuvansa todellisia, eläviä ihmisiä.

Propaganda on jaettu kolmeen osa-alueeseen:

  • Valkoinen propaganda – tulee lähteestä, jonka alkuperä on selvä.
  • Harmaa propaganda – on tietoa, jonka alkuperä vaikuttaa olevan puolueeton lähde, muttei sitä todellisuudessa ole.
  • Musta propaganda – on tietoa, joka on naamioitu tulemaan ystävällismielisestä lähteestä, mutta on todellisuudessa päinvastaista.

Propagandan käyttöyhteyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mainonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propaganda on läheistä sukua mainonnalle ja käyttää monelta osin samanlaisia tehokeinoja kuin kaupallinen vastineensa. Mainonnalle on tyypillistä kuvata myytävänä olevaa tuotetta yksipuolisen ylistävästi. Lisäksi sekä propaganda että markkinointi ovat molemmat olleet nopeita hyödyntämään tiedonvälityksen kehityksen tuomia uusia viestintyyppejä.

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Totalitaristisissa yhteiskunnissa taide on tavallisesti yhdistetty propagandaan ja henkilökulttiin. Siitä kertovat niin Saksan natsitaide ja varsinkin Josif Stalinin aikainen sosialistinen realismi Neuvostoliitossa. Propaganda ja henkilökultti on yhdistetty taiteeseen myös uudemman ajan totalitarismeissa, kuten esimerkiksi Kiinan kansantasavallan Mao Zedongin, Albanian Enver Hoxhan ja Irakin Saddam Husseinin hallintokausiin. Nykyisin Pohjois-Koreassa toteutetaan henkilöpalvontaa ja propagandaa taiteen nimissä.

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propagandaelokuvat katsottiin tärkeäksi vaikuttamisen keinoksi etenkin Neuvostoliitossa heti vuoden 1917 vallankumouksesta lähtien, ja 1930-luvulla myös natsi-Saksassa. Moni nykyajankin valistusfilmi ja markkinointifilmi voidaan nähdä esimerkkinä propagandasta.[14]

Psykologiset operaatiot sodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propagandaa ja indoktrinaatiota käyttäviä sotilasoperaatioita kutsutaan psykologisiksi operaatioiksi. Näitä operaatioita voivat olla suora tiedottaminen tai tiedotusvälineisiin vaikuttaminen siten, että ne valitsevat uutisia tai kommentoivat uutisia sodankäynnin päämääriä tukevalla tavalla. Oleellista tässä on toimittajien ja ulkopuolisten tiedottajien sitouttaminen tiedotustapahtumaan.

Koska riippumattomia tiedotusvälineitä ja toimittajia pidetään toimijoita itseään puolueettomampina ja uskottavampina, on uutisvirran hallinta vaikuttavampi tapa tiedottaa kuin suora oma tiedotus ja mielipiteiden esittäminen.

Psykologisten operaatioiden ongelmaksi on koettu se, että ne eivät kohdistu pelkästään vastustajaan tai viholliseen tai vastustaja- ja vihollismaiden väestöihin, vaan psykologisia operaatioita voidaan käyttää myös suoritettaviin sotatoimiin epäilevästi suhtautuviin omiin kannattajiiin tai niihin arvostelevasti suhtautuviin vastustajiin. Näin ollen muodostuu tilanne, missä kansanedustuslaitoksen luottamusta nauttiva hallitus tai äänestäjien luottamusta nauttiva presidentti voi pyrkiä antamaan käsiteltävänä olevista asioista kuvan, mikä ei vastaa hallituksen tai presidentin omia käsityksiä opposition tai epäilijöiden vaimentamiseksi. Yhdysvalloissa psykologiset operaatiot hyväksytään sotilastoimiksi, mutta oman väestön tietoinen harhaanjohtaminen on kiellettyä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallissosialistinen Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SS-propagandajuliste.

Adolf Hitlerin kansallissosialistisen Saksan propagandakoneistoa voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä esimerkkinä propagandan tehokkuudesta laajojen kansanjoukkojen mielipiteen muokkaajana. Jo ennen kansallissosialistien nousua valtaan, puolue käytti propagandaa tehokkaasti apunaan edistääkseen aatteitaan ja pyrkiessään vaalimenestykseen. Kansallissosialistisen puolueen propagandan kärki suuntautui kohti Saksaa hallitsevaa talouslamaa ja ensimmäisen maailmansodan Versailles’n ”häpeärauhan” aiheuttamaa nöyryytyksen tilaa. Antisemitististä vihaa lietsottiin erityisesti niin sanotun selkäänpuukotus-opin avulla, jonka mukaan ensimmäisen maailmansodan häviö oli kotirintaman epäisänmaallisen aineksen – erityisesti juutalaisten – toiminta. Antisemitismi oli tosin jo luonnostaan varsin voimakas ilmiö Euroopassa. Propaganda suuntautui myös sosialisteja ja kommunisteja vastaan. Neuvostoliitto maalattiin saksalaisten mieliin bolševistisena valloittajana ja barbariana, jonka aallon tulppana Saksan kansa seisoi Euroopan turvana. Ulkopoliittisista syistä kommunisminvastaista propagandaa vähennettiin jonkin verran hyökkäämättömyyssopimuksen ollessa voimassa ennen operaatio Barbarossaa.

Kansallissosialistien propagandan levitykseen käytettiin lentolehtisten, julisteiden ja lehtien lisäksi myös laajasti radiota, joka oli tässä vaiheessa tekniikkana halventunut siinä määrin, että sen voitiin katsoa tavoittavan suuren osan maan kansalaisista. Radioiden ostamista myös helpotettiin massatuotannolla ja halpahintaisilla malleilla.

Neuvostoliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neuvostopropaganda

Kommunismissa propaganda on nähty hyväksyttävänä. Venäläiset marxistit Georgi Plehanov ja V. I. Lenin määrittelivät 1900-luvun alussa käsitteen agitprop, johon kuuluivat propaganda ja agitaatio. Propagandan he määrittelivät harkituksi historiallisten ja tieteellisten argumenttien käytöksi, jolla koulutetut ja valistuneet indoktrinoidaan. Agitaation he määrittelivät sloganien, vertauskuvien ja puolitotuuksien käytöksi, jolla hyödynnetään kouluttamattomien ja epäjärkevien ihmisten kokemia vääryyksiä.[2]

Neuvostoliiton propaganda oli ollut erityisen voimakasta jo ennen toista maailmansotaa ja sodan aikana. Propagandaa käytettiin runsaasti myös kylmän sodan aikaan. Tehokkaan propagandan mahdollisti muun muassa maan tiedonvälityksen keskittyneisyys. Valtion suoraan hallinnoimien tai tarkasti valvomien tiedotusvälineiden lisäksi ei ollut luvallisia vaihtoehtoisia tiedotuskanavia. Neuvostoliiton propagandassa länsimaat ja demokratiat leimattiin usein fasistisiksi, sotaa lietsoviksi ja ei-demokraattisiksi.

Länsimaiden ihmisten valtaosan kerrottiin elävän köyhyydessä ja kurjuudessa. Toisen maailmansodan aikaansaamaa maailmanlaajuista kansallissosialismin ja fasismin pelkoa hyödynnettiin sekä väittämällä länsimaiden muistuttavan fasistisia järjestelmiä että väittämällä Neuvostoliittoa kaiken sen vastakohdaksi, mitä natsit ja fasistit olivat edustaneet – eri kansojen tasa-arvoiseksi ja rauhanomaiseksi kodiksi.

Länsivastainen propaganda suuntautui lähinnä Itä-Euroopan maihin ja omaan kansaan. Länteen tuotettiin propagandaa, jossa Neuvostoliitto esiteltiin onnelaksi ja kehityksen huipuksi, jossa ihmisoikeudet, tasa-arvo ja elintaso olivat maailman parhaat.

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan aikainen propagandajuliste ”Tuhoa tämä järjetön peto – värväydy Yhdysvaltain armeijaan”.

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain propagandan päävälineinä oli radiotoiminta, jota harjoitettiin virallisesti Voice of American kautta. Radiopropaganda nähtiin helpoimpana tapana päästä sosialistimaiden julkisen mielipiteen kimppuun. Sen tehtävänä oli levittää toisaalta tietoisuutta länsimaisesta, kapitalistisesta yhteiskunnasta ”rautaesiripun” toiselle puolelle, toisaalta lähettää kommunisminvastaista propagandaa. Taloudellinen propaganda keskittyi usein kuvaamaan länsimaisen elintason paremmuutta ja kulutustavaroiden ylivertaisuutta, jotka tunnetusti tiedettiin sosialististen maiden heikkoudeksi.

Suurimpaan osaan Itä-Euroopan maista suunnattiin niiden äidinkielellä tuotettuja ohjelmia. Ohjelmien tuottajina toimivat toisaalta amerikkalaiset, toisaalta loikkarit. Jälkimmäisen ryhmän antikommunistista sisältöä pyrittiin jonkin verran rajaamaan, jottei syntyisi liian hyökkäävää mielikuvaa. Radiotoimintaa toteutettiin myös CIA:n peitetoimien kautta, jotka oli naamioitu kaupallisiksi yrityksiksi, esimerkiksi Radio Free Europe. Jotain propagandan tehosta tai kenties Neuvostoliiton ylireagoinnista kertoo se, että läntistä radiotoimintaa yritettiin padota laajamittaisella radiohäirinnällä.

Yksi esimerkki nykyisistä Yhdysvaltain rahoittamista propagandahankkeista on Radio Martí, joka lähettää Kuubaan ympäri vuorokauden radio- ja televisiolähetyksiä. Kuuba tosin häiritsee näitä lähetyksiä hyvin tehokkaasti, eikä niitä siksi pysty helposti kuuntelemaan Kuubassa.

Kylmä sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmän sodan aikana sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto pyrkivät vaikuttamaan vastustajansa julkiseen mielipiteeseen propagandan keinoin. Tässä molemmat käyttivät hyväkseen muun muassa radioasemien keskiaaltolähetyksiä, koska ULA-lähetyksille ne eivät olisi voineet saada lähetyslupaa kohdemaista. Euroopassa esimerkiksi Neuvostoliiton harjoittamaa radiohäirintää kesti 1949–1989, Berliinin kriisistä Mihail Gorbatšovin ajan puoleen väliin.

Kylmän sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmän sodan jälkeen vaikuttaminen on liudentunut paljolti propagandasta indoktrinaatioksi, missä pyritään vaikuttamaan lukijaan tai katselijaan siten, ettei hän tiedosta häneen vaikutettavan. Propagandasta ei käytetä enää nimitystä propaganda, vaan tiedottaminen, koska propagandasta on tullut harhaanjohtamisen synonyymi eikä vaikuttaminen ole enää yhtä suoraviivaista kuin aikaisemmin.

Propaganda ja vaikuttaminen ovat kuitenkin tulleet uudelleen keskustelunalaiseksi Persianlahden sodan ja Irakin sodan yhteyksissä. Tarina irakilaissotilaiden Kuwaitissa surmaamista keskosista oli tarkoitettu rohkaisemaan Yhdysvaltain kongressia päättäväisiin vastatoimiin Irakia vastaa Kuwaitin tultua Irakin miehittämäksi. Samoin väitteillä siitä, että Irakilla jo oli joukkotuhoaseita, kun Iso-Britannia ja Yhdysvallat ryhtyivät Irakin sotaan muiden koalitiomaiden kanssa on kohdannut kritiikkiä.

”Lisää joukkoja Afganistaniin”. Nykyaikainen poliittinen pilapiirros

Monien maiden, kuten Afganistanin ja Irakin vakauttamiseen liittyy myös tehokas tiedottaminen, minkä tarkoituksena on vakuuttaa kuulijat paremmasta.

Nykyään propagandajulisteita on nähtävissä jokapäiväisessä elämässä sosialistisissa valtioissa (Kuuba, Vietnam, Pohjois-Korea, Kiina). Yleensä propagandajulisteet on sijoitettu paikkoihin, joissa mahdollisimman paljon ihmisiä näkee julisteen ja sen sanoman. Tällaisia paikkoja ovat kadunkulmat, teiden risteykset ja liikennevalot. Koska julisteita yhä useammin katsotaan liikkuvasta ajoneuvosta, kuvien koko on pienentynyt, informaation tarkkuus vähentynyt ja tekstin pituus lyhentynyt. Julkisuuteen harvoin on paljastettu teosten tekijöitä. Poikkeuksen tähän tekee Vietnam, jossa useista teosten piirtäjistä on tullut kuuluisia. Heidän töitään on myyty taiteilijoiden näyttelyissä. Tunnetuimpia vietnamilaisia propagandataiteilijoita ovat Le Huy Toan sekä La Dung.

Yhdysvalloissa peite- eli clandestineoperaatioiden apulaisjohtaja Robert Crowley CIA:ssa ylläpiti ystävällismielisten toimittajien yhteysverkkoa, joiden avulla hän sai CIA:n sanoman läpi tiedotusvälineissä.

Länsimaissa, missä tiedotusvälineiden oletetaan perustuvan sananvapauteen ja kustannustoiminnan sekä tuottamistoiminnan elinkeinovapauden perusteella muodostuneeseen markkinatalouteen, on herännyt Irakin sodan vuoksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa kysymyksiä siitä, oliko väite Irakin hallussa olevista joukkotuhoaseista tietoisesti väärä ja siis sisälsi yleisön harhaanjohtamisen. Britanniassa jotkut oppositiopoliitikot perustivat Impeachment Blari -liikkeen, jonka tarkoituksena on aloittaa Impeachment eli viraltapanomenettely virkavirheen vuoksi siksi, että hallitus olisi tietoisesti antanut väärän tiedon Irakin joukkotuhoaseista saadakseen parlamentin hyväksymään Irakin sodan. Liikettä johtaa Britannian alahuoneen jäsen Adam Price.

Propagandan käyttötapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaista Afganistanissa käytettävää propagandaa.

Viestintään tarvitaan lähettäjä, sanoma, kanava ja vastaanottaja. Jokaisella propagandan välitysmuodolle muodostuu sille tyypillisiä menettelytapoja.

Väärät uutiset tai väärin painotetut uutiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosittuja propagandatekniikan keinoja ovat väärien uutisten välittäminen tai puolitotuuksien välittäminen, missä osa asiaan liittyvistä seikoista jätetään kertomatta tai painotetaan väärin.

Uutisten valikointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uutisten valikointia voidaan suorittaa siten, ettei uutisvirrasta tule tasapuolinen, vaikka uutiset sinänsä sisällöiltään olivat oikeita. Tämä muodostaa yleensä tarpeen vastapuolelle perustaa oma uutiskanava, missä voi kokonaiskuvan tarjoamiseksi valikoida itse uutisvirtaa.

Kuvien manipulointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Kuvamanipulaatio
Alkuperäinen kuva.
Manipuloitu.

Muun muassa kuvien väärentäminen on helppoa, koska digitaalikuvia voidaan melko helposti halvoin välinein väärentää yleisöön vaikuttamiseksi tai voimakkaammaksi vaikuttamiseksi yleisöön. Adnan Hajji toimitti uutistoimisto Reutersille kuvia, joissa pommituksien vuoksi palava musta savupatsas oli kuvankäsittelyohjelmalla kaksinkertaistettu kuvan vaikuttavuuden lisäämiseksi. Savupatsaiden identtisyyden ja kuvan manipuloinnin huomasi verkkopäiväkirjan tekijä, joka julkisti asian. Reuters lupautui olemaan enää ostamatta uutiskuvia samalta toimittajalta.

Kuvia on manipuloitu jo ennen digitaalikuvausaikaakin. Tunnettuja tapauksia on Neuvostoliitossa, missä yleisötilaisuudessa puhuneet Vladimir Leninin lähellä oleva Lev Trotski oli retusoitu pois kuvista hänen ajauduttuaan epäsuosioon ja maanpakoon. Samankaltaisia manipulaatioita on Kiinassa, jossa neljän koplan jäsenten kuvia poistettiin myöhemmin julkaistuista versioista joukkokuvia.

Lavastaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monesti esimerkiksi taistelutilanteissa kuvaaminen on vaarallista. Tämän vuoksi kuvaajat voivat maksaa esiintyville paikallisille pienestä mielenosoituksesta tai taistelijoille ampumisesta, vaikkei kyseessä olisikaan taistelutilanne.

Libanonin kriisin aikana 2006 epäiltiin näyttelemisestä naista, joka esiintyi määräajoin pommituksissa sortuneiden rakennusten edessä valittamassa. Samoin myös pelastustöissä esiintynyttä Viherkypärää, jonka todettiin esiintyneen samankaltaisesti jo 1996 ensimmäisen kerran.

Propagandan tutkimusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propaganda kuuluu yhtenä osana viestintään. Sitä voi opiskella tiedotusopin kokonaisuuksissa. Maailmansotiin liittyvään propagandaan voi tutustua muun muassa Maanpuolustuskoulutus ry:n viestintäkurssilla kahtena päivänä vuosittain.

Elokuvasäätiö julkisti puolustusvoimien sille luovuttamat sodanaikaiset suomalaiset propagandafilmit. Filmit ovat olleet yleisesti ei-julkisia siksi, että on ajateltu niiden tekstien ja sävyn vaarantavan Suomen suhteita ulkovaltoihin. Niitä on kuitenkin esiintynyt eri kirjallisissa lähteissä ilman tekstejään.

Propagandajulisteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Propaganda.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nykysuomen käsikirja. , 1977.
  2. a b c d Bruce Lannes Smith: propaganda Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 10.9.2014.
  3. Aaron Delwiche: Introduction: The Institute for Propaganda Analysis Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  4. Aaron Delwiche: Articles Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  5. a b c d e Alia Hoyt: Propaganda Techniques 1 How Stuff Works. Viitattu 10.9.2014.
  6. Aaron Delwiche: Name calling Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  7. Aaron Delwiche: Glittering generalities Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  8. Aaron Delwiche: Euphemisms Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  9. Aaron Delwiche: Transfer Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  10. Aaron Delwiche: Testimonial Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  11. Aaron Delwiche: Plain folks Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  12. Aaron Delwiche: Bandwagon Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  13. Aaron Delwiche: Fear Propagandacritic.com. Viitattu 10.9.2014.
  14. motion picture Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 12.9.2014.

Aiheesta muulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]