Rudyard Kipling

Britannian kuninkaallisen laivaston aluksesta katso HMS Kipling.

Joseph Rudyard Kipling
Rudyard Kipling
Syntynyt	30. joulukuuta 1865 Bombay, Brittiläinen Intia
Kuollut	18. tammikuuta 1936 (70 vuotta) Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
Ammatit	kirjailija, runoilija, novellisti, toimittaja
Kansallisuus	Iso-Britannia
Tyylilajit	novellit, romaanit, lastenkirjallisuus, runous, matkakertomukset, tieteisfiktio
Aiheet	Intia, luonto, seikkailut, lapset ja nuoret, eläinmaailma
Tuotannon kieli	englanti
Tunnustukset	Kirjallisuuden Nobel-palkinto (1907)
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Joseph Rudyard Kipling (30. joulukuuta 1865 Bombay, Brittiläinen Intia – 18. tammikuuta 1936 Lontoo, Britannia) oli brittiläinen kirjailija, runoilija, novellisti ja toimittaja. Hänet tunnetaan parhaiten lastenkirjastaan Viidakkokirja (1894) ja Intiaan sijoittuvasta vakoiluromaanistaan Kim (1901).

Kiplingin jälkeensä jättämä tuotanto on laaja ja monipuolinen. Häntä on kutsuttu yhdeksi novellitaiteen suurista luojista. Novelleista yksi tunnetuimmista lienee The Man Who Would Be King (1888), joka tunnetaan myös vuonna 1975 tehdystä filmatisoinnistaan. Tunnettuja Kiplingin runoja ovat Mandalay (1890), Gunga Din (1890), Valkoisen miehen taakka ("The White Man's Burden") (1899) ja Jos— ("If—") (1910). Kipling tunnetaan erityisesti englanninkielisessä maailmassa yhtenä lastenkirjallisuuden suurista nimistä ja lahjakkaana tarinankertojana. Kiplingin Lasten- ja nuorisokirjallisuuden tuotannon keskeisiä teoksia ovat myös Norsunlapsi ("The Elephant's Child") ja Meren urhoja ("Captains Courageous"), joka filmatisoitiin vuonna 1937.

Kipling sai ensimmäisenä englanninkielisenä kirjailijana Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1907. Hän on yhä edelleen nuorin palkinnon koskaan saanut kirjailija.

Kipling muistetaan myös vankkana Brittiläisen imperiumin ja imperialismin tukijana. Maailmankatsomukseltaan hän oli konservatiivinen ja isänmaallinen britti, joka puolusti Brittiläisen kansainyhteisön kokonaisuutta ja vastusti bolševismia. Esimerkiksi hän ei kannattanut Irlannin itsehallintoa (Home Rule) ja tuki voimakkaasti maansa osallistumista I maailmansotaan. Kiplingille tarjottiin Brittiläisen imperiumin ritarin arvoa, mutta hän kieltäytyi.

Perhe ja sukujuuret

Rudyard Kiplingin aikainen Brittiläinen Intia. Kartassa eroteltu brittiläiset provinssit ja itsehallinnolliset prinssivaltiot.

Kipling syntyi 30. joulukuuta 1865 Bombayssa, Brittiläisessä Intiassa. Hänen äitinsä oli metodistipastorin tytär Alice Kipling (os. MacDonald) ja isänsä Bombayn taidekoulun (Sir Jamsetjee Jeejebhoy School of Art and Industry) rehtori ja professori John Lockwood Kipling.

John ja Alice olivat ensi kerran tavanneet ja sen jälkeen tapailleet Rudyard-järvellä Rudyardin kylässä Staffordshiressa vuonna 1863. Pariskunta avioitui ja muutti Intiaan 1865, jossa pian muuton jälkeen esikoispoika syntyi. Koska tuoreet vanhemmat olivat niin kovin ihastuneet tapaamispaikkaansa, sai poika nimen Rudyard.

Alicen siskoista Georgiana avioitui taiteilija Edward Burne-Jonesin ja Agnes taiteilija Edward Poynterin kanssa. Kiplingin tunnetuin sukulainen oli hänen serkkunsa Stanley Baldwin, joka toimi Britannian konservatiivipääministerinä kolme kertaa 1920–1930–luvuilla.

Kiplingin syntymätalo seisoo edelleen Sir J. J. Institute of Applied Art-taidekorkeakoulun kampusalueella Mumbaissa ja toimi useita vuosia dekaanin residenssinä. Bombay-historioitsija Foy Nielsen on kuitenkin huomauttanut, että vaikka rakennuksessa onkin Kiplingin syntymäkodista kertova kyltti, on alkuperäinen bungalow-mökki purettu ja vuosikymmeniä sitten ja sen tilalle rakennettu uusi. Nykyään rakennus on ollut tyhjillään a lukittuna jo vuosia.

Kirjallisuudentutkija Bernice M. Murphyn mukaan Kiplingin vanhemmat pitivät itseään anglointialaisina, joiksi brittiläistä syntyperää olevia Intian asukkaita nimitettiin 1800-luvulla. Myös Rudyard Kipling itse piti itseään anglointialaisena, vaikka viettikin suurimman osan elämästään Intian ulkopuolella. Täten monimutkaiset identiteettiin ja alamaisuskollisuuteen liittyvät kysymykset nousivat merkittäviksi teemoiksi hänen tuotannossaan.

Lapsuus ja nuoruus

Aikansa anglointialaisten tapojen mukaisesti viisivuotias Rudyard ja hänen kolmevuotias pikkusiskonsa Alice ("Trix") lähetettiin koulutettavaksi ja kasvatettavaksi Englantiin. Kiplingin sisarukset saapuivat Portsmouthiin, jossa he päätyivät pariskunnan ylläpitämään, Intiassa asuvien brittilasten kouluttamiseen erikoistuneeseen perhekotiin. Nämä kasvatusvanhemmat olivat Lorne Lodgessa asuneet kapteeni ja rouva Holloway, jonka kohtelua seuraavan kuuden vuoden aikana Rudyard kuvaili julmaksi ja halveksuvaksi. Kipling kuvaili kokemuksiaan laskelmoiduksi kidutukseksi niin uskonnollisesti kuin tieteellisestikin.

Trix-siskoa kohdeltiin paremmin, koska rouva Holloway toivoi hänestä poikansa puolisoa tulevaisuudessa. Onneksi Kiplingeillä oli sukulaisia Englannissa ja joka joulu he viettivät kuukauden Georgianan eli Georgy-tädin ja hänen miehensä luonna Fulhamissa, Lontoossa. Tätä paikkaa Rudyard kutsui "paratiisiksi, jonka vahvasti uskon pelastaneen minut". Keväällä 1877 Alice-äiti palasi Intiasta ja otti pois lapsensa perhekodista.

Vuonna 1878 Rudyard Kipling hyväksyttiin oppilaaksi upseerien pojille tarkoitettuun United Services College-yksityiskouluun Devoniin. Palvelukseen brittiarmeijassa valmistava koulu osoittautui aluksi rankaksi kokemukseksi Rudyardille, mutta johti lopulta vahvojen ystävyyssiteiden solmimiseen. Kokemusten pohjalta tuli syntymään romaani "Minä ja kumppanit" (Stalky & Co.) vuonna 1899. Poikakoulun aikoina Rudyard tutustui ja rakastui Florence Garrardiin, joka asui yhdessä Lorne Lodgeen palanneen Trixin kanssa. Florence taas oli Kiplingin esikoisromaanin "Valon kadotessa" (The Light that Failed ) (1890) toisen päähenkilön, Maisien, esikuva.

Koulun päättymisen häämöttäessä selvisi, että Kiplingiltä puuttui akatateemista kyvykkyyttä saada stipendi Oxfordin yliopistoon. Hänen vanhemmillaan taas ei ollut varaa rahoittaa näitä opintoja, joten Lockwood järjesti pojalleen töitä Lahoresta Punjabista. Lockwood toimi tuolloin Lahoressa Mayon taidekoulun (Mayo College of Art) rehtorina ja Lahoren museon kuraattorina. Kiplingistä tuli pienen paikallislehden Civil & Military Gazetten apulaispäätoimittaja.

Rudyard Kipling nousi laivaan 20. syyskuuta 1882 ja saapui Bombayhin 18. lokakuuta. Kotiinpaluu oli Kiplingille vaikuttava kokemus. Kaikki Englannissa vietetyt vuodet kaikkosivat mielestä ja hän koki olevansa paremmissa voimissa kuin koskaan aiemmin.

Vuosia myöhemmin hän muisteli: "Niin, 16 vuotta ja yhdeksän kuukautta vanhana, mutta näyttäen neljä tai viisi vuotta vanhemmalta, ylpeänä aidoista viiksistäni, jotka järkyttynyt Äitini hävitti tunnin sisällä ne huomattuaan, löysin itseni Bombaysta, jossa olin syntynyt, liikkuen keskellä uusia näkyjä ja hajuja, jotka saivat minut lausumaan murteellisia lauseita, joiden merkitystä en tiennyt. Muut Intiassa syntyneet pojat ovat kertoneet minulle, kuinka he ovat kokeneet samoin." Tämä kotiinpaluu muutti Kiplingiä, kuten hän selitti: "Oli vielä kolmen tai neljän päivän junamatka Lahoreen, jossa perheeni asui. Tämän jälkeen kaikki Englannissa viettämäni vuodet katosivat, eivätkä mielestäni enää koskaan täysin palanneet takaisin".

Uran alku ja ensimmäiset matkat

Lahorelainen Civil and Military Gazette-sanomalehti, jota Kipling kutsui "rakastajattarekseen ja suurimmaksi rakkaudekseen"", ilmestyi kuusi kertaa viikossa koko vuoden ajan lukuun ottamat viikon pituisia taukoja jouluna ja pääsiäisenä. Päätoimittaja Stephen Wheeler pani Kiplingin työskentelemään kovasti, mutta Kiplingin tarve kirjoittaa oli pysäyttämätön. Vuonna 1886 hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Departmental Ditties. Samana vuonna lehden toimitus uudistui ja uudeksi päätoimittajaksi tuli Kay Robinson, joka salli enemmän luovaa vapautta ja pyysi Kiplingiä kirjoittamaan novelleja sanomalehteen.

Lahoren rautatieasema vuonna 1880.

Kesän 1883 aikana Kipling kävi vuoristohuvilakaupungissa Shimlassa (silloinen Simla), joka oli tuolloin hyvin suosittu vuoristohuvilakaupunki (hill station) ja Brittiläisen Intian kesäpääkaupunki. Tuohon aikaan Intian varakuninkaalla ja maan hallituksella oli tapana siirtyä Shimlaan puoleksi vuodeksi sen brittiläisille miellyttävän vuoristoilmaston takia. Tämän puolen vuoden aikana kaupungista tuli "niin vallan kuin nautinnonkin keskus". Kiplingin perheestä tuli vuosittaisia Simlan kävijöitä ja Lockwood Kiplingiä pyydettiin paikallisen kristillisen kirkon palvelukseen. Rudyard Kipling kävi Simlassa aina vuosittaisella lomallaan vuosina 1885–1888, ja kaupungilla oli merkittävä osansa hänen Gazettessa julkaisemissaan tarinoissa. Tätä aikaa hän kuvasi seuraavasti:

»Kuukauden pituinen lomani Simlassa, tai mille Hill Stationille tahansa perheeni sitten menikin, oli puhdasta iloa - jokainen kultainen hetki mukaan laskettuna. Se alkoi kuumuudessa ja epämukavuudessa matkalla teitä ja ratoja myöten. Se loppui viileään iltaan takan lämmittäessä jonkun makuuhuonetta, ja seuraava aamu - niitä oli vielä kolmekymmentä edessä! Aikainen teekupponen, jonka Äitini toi, ja pitkät keskustelut, joita jälleen kerran kaikki yhdessä kävimme. Oli vapautta työskennellä, mitä tahansa leikkityötä sitten päässä mielessä olikin, ja yleensä se olikin täynnä.»

Rudyard Kiplingin ensimmäisen novelliteoksen Soldiers Three ensipainos vuodelta 1888. Julkaisijana vielä nykyäänkin tunnettu intialainen rautatiekirjakauppayhtiö A. H. Wheeler & Co ja hintana yksi rupia.

Gazetessa ilmestyi noin 39 tarinaa marraskuun 1886 ja kesäkuun 1887 välillä. Suurin osa näistä tarinoista sittemmin julkaistiin Kiplingin ensimmäisessä proosakokoelmassa "Intian ylängöiltä" (Plain Tales from the Hills), joka julkaistiin kuukausi hänen 22-vuotissyntymäpäivän jälkeen tammikuussa 1888 Kalkutassa. Kiplingin aika Lahoressa kuitenkin tuli täyteen, kun hän sai siirron Gazetten paljon suurempaan sisarlehteen The Pioneeriin Allahabadiin marraskuussa 1887.

Kipling jatkoi kirjoittamistaan kuumeisesti. Vuonna 1888 hän julkaisi kuusi novellikokoelmaa: "Kadonnut legioona: kertomuksia Intiasta ja muualta" (Soldiers Three), The Story of the Gadsbys, In Black and White, Under the Deodars, The Phantom Rickshaw ja Wee Willie Winkie, jotka sisälsivät yhteensä 41 eri novellia, joista osa oli aika pitkiäkin. Lisäksi The Pioneer's-lehden Länsi-Rajputanan erikoiskirjeenvaihtajan roolissa hän kirjoitti useita luonnoksia, jotka koottiin Letters of Marque-kokoelmaksi (1891). Vuoden 1889 matkalta kirjoitetut kirjeet julkaistiin (1889) sisältäen kirjeitä Burmasta, Kiinasta, Japanista ja Yhdysvalloista.

The Pioneer irtisanoi Kiplingin erään riidan jälkeen vuoden 1889 alussa. Näihin aikoihin hän alkoi kasvavassa määrin miettiä tulevaisuutta. Hän myi kuuden teoksensa kustannusoikeutensa 200 punnalla ja pienellä rojaltilla sekä "Intian ylängöiltä" 50 punnalla. Lisäksi hän sai The Pioneerilta palkan kuuden kuukauden ajalta erorahana. Hän päätti sijoittaa nämä rahat matkustaakseen Lontooseen, Brittiläisen imperiumin kirjallisuuden keskukseen. Kipling lähti Intiasta 9. maaliskuuta 1889 matkustaen ensin Rangoonin, Singaporen, Hong Kongin ja Japanin kautta San Franciscoon. Hän matkasi Yhdysvaltain halki kirjoittaen artikkeleita The Pioneeriin. Nämä artikkelit julkaistiin vuonna 1899 From Sea to Sea and Other Sketches, Letters of Travel-kokoelmasssa.

San Franciscosta matka jatkui Yhdysvaltain puolella pohjoiseen Portlandiin (Oregon) ja Seattleen (Washington). Tämän jälkeen hän siirtyi Kanadaan, jossa reitti kulki Victorian (Brittiläinen Kolumbia) ja Vancouverin (Brittiläinen Kolumbia) kautta takaisin Yhdysvaltoihin. Matka jatkui Yellowstonen, Salt Lake Cityn, Omahan (Nebraska), Chicagon (Illinois), Beaverin (Pennsylvania) kautta Ohio-joelle vieraillakseen Hillin perheen luonna. Professori Hillin kanssa matka jatkui Chautauquaan, Niagaran putouksille, Torontoon, Washington, D.C.:hen, New Yorkiin ja Bostoniin. Tämän matkan aikana hän tapasi New Yorkin Elmirassa kirjailija Mark Twainin, joka teki häneen syvään vaikutuksen. Lopulta hän ylitti Atlantin ja saapui Liverpooliin lokakuussa 1889. Pian hän oli tuleva tekemään debyyttinsä Lontoon kirjallisuusmaailmassa suurten suosionosoitusten saattelemana.

Ura kirjailijana

Lontoo

Departmental Ditties and Barrackroom Ballads-teoksen ensimmäisen amerikkalaisen painoksen nimikultaus. Teos sisältää runot Mandalay ja Gunga Din

Useat aikakauslehdet hyväksyivät Kiplingin tarinoita julkaistavaksi. Hän myös löysi asuinpaikan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi:

Sillävälin, olin löytänyt huoneiston Villiers Street'iltä, Strandista, joka 46 vuotta sitten oli primitiivinen ja intohimoinen tavoiltaan ja asukkailtaan. Huoneeni olivat pieniä, eivät ylipuhtaita tai hyvin pidettyjä, mutta työpöydältäni saatoin ikkunastani nähdä Gattin musiikkitalon ikkunaruudukkojen läpi sen aulaan, kadun yli, lähes näyttämölavalle asti. Charing Crossin aseman junat kolisivat läpi unieni toisella puolella, Strandin syke toisella puolen, ja ikkunoideni edessä savupiippujen alla Isä Thames kulki ylös ja alas liikenteineen.

Seuraavan kahden vuoden aikana hän julkaisi romaanin "Valon kadotessa" (The Light that Failed), sai hermoromahduksen ja tapasi amerikkalaisen kirjailijan ja kustantajan Wolcott Balestierin, jonka kanssa hän yhteistyössä teki romaanin The Naulahka (1892). Vuonna 1891 Kipling lähti lääkäreidensä neuvosta merimatkalle vieraillakseen Etelä-Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja jälleen kerran Intiassa. Kipling kuitenkin keskeytti suunnitelmansa viettää joulu yhdessä perheensä kanssa Intiassa kuultuaan Balestierin yllättäen kuolleen lavantautiin päättäen välittömästi palata Lontooseen. Ennen paluutaan hän oli sähkeitse pyytänyt Wollcott'in siskoa Caroline Starr Balestierin (1862–1939) kättä. "Carrien" hän oli tavannut aiemmin ja hänellä oli ollut tämän kanssaan ilmeisesti ajoittainen romanssi Samaan aikaan loppuvuodesta 1891 hänen briteistä Intiassa kertova novellikokoelmansa Life's Handicap, being Stories of Mine Own People julkaistiin Lontoossa.

Rudyard Kipling noin vuonna 1892

Carrie Balestier (29 v.) ja Rudyard Kipling (26 v.) avioituivat 18. tammikuuta 1892 Lontoossa, jossa oli "vakava influenssaepidemia, jolloin mustat hevoset loppuivat hautausurakoitsijoilta ja kuolleet joutuivat tyytymään ruskeisiin hevosiin". Häät pidettiin All Souls Church'issä Langham Placessa, ja Henry James luovutti morsiamen.

Yhdysvallat

Viidakkokirjan ensipainoksen kansi.

Tuore aviopari vietti kuherruskuukautensa ensin Yhdysvalloissa (ml. vierailu Balestierin perhetilalla Brattleborossa, Vermontissa) ja sitten Japanissa. Kuitenkin saavuttuaan Yokohamaan pariskunta sai tietää, että heidän pankkinsa The New Oriental Banking Corporation oli ajautunut vararikkoon. He hyväksyivät menetyksensä ja palasivat Vermontiin Yhdysvaltoihin. Tuohon aikaan Carrie odotti avioparin esikoista. He vuokrasivat 10 punnan kuukausivuokralla pienen mökin eräältä tilalta Brattleboron läheltä. Kiplingin mukaan: "Me kalustimme sen yksinkertaisesti ennen osamaksukauppajärjestelmän olemassaoloa. Ostimme käytetyn suuren kuumailmalieden, jonka asensimme kellariin. Leikkasimme suuret reiät lattiaamme sen 20 cm tinapiippuja varten (sitä en koskaan tule ymmärtämään, miten onnistuimme olla polttamatta sänkyjämme talviviikkoisin) ja olimme omituisesti ja itsekeskeisesti tyytyväisiä."

Tässä talossa, joka sai nimen "Onnen mökki" (Bliss Cottage), he saivat ensimmäisen lapsensa Josephinen, joka syntyi "kolmen jalan korkuisen lumikerroksen yönä 29. syyskuuta 1892. Hänen Äitinsä syntymäpäivä on 31. ja minun 30. samaa kuuta, onnittelemme häntä kyvystä sovittaa asiat järjestykseen..."

Tässä mökissä Kipling teki myös ensimmäiset luonnostelmansa "Viidakkokirjasta":

» . . työhuoneeni Bliss Cottage'ssa oli seitsemän jalkaa kertaa kahdeksan laaja, ja joulukuusta huhtikuuhun lumihangen korkeus ylttyi ikkunalautaan asti. Se mahdollisti sen, että olin kirjoittanut tarinan intialaisesta puunhakkuusta, johon osallistuu susien kasvattama poika. Talven '92 hiljaisuus ja epävarmuus toi mieleeni lapsuuteni lehden vapaamuurarilliset Lionsit ja nämä yhdistyivät Haggardin Nada the Lilyn säkeen kanssa luoden tämän tarinan tunnelman. Saatuani tärkeimmän ajatuksen ulos päästäni kynä kävi ohjaksiin ja katsoin vain vierestä, kun se alkoi kirjoittaa Mowglista ja eläimistä tarinoita, jotka myöhemmin kasvoivat kaksiosaiseksi Viidakkokirjaksi.»

Josephinen syntymän myötä mökissä tuli ahdasta ja lopulta pariskunta osti Carrien veljeltä Beatty Balestierilta 40 000m² maata kallioisilta rinteiltä, joista oli näkymä Connecticut-joelle, ja rakensivat oman talonsa.

Tälle uudelle talolleen Kipling antoi nimeksi "Naulakha" kunnioittaakseen Wolcottia ja heidän yhteistyötään. Tällä kertaa nimi oli kirjoitettu oikein. Nuoruuden vuosinaan Lahoressa (1882–87) Kipling oli innostunut Mogulien arkkitehtuurista, erityisesti Lahoren linnoituksessa sijainneesta Naulakhan paviljongista, joka tuli antamaan nimensä niin Kiplingin kirjalle kuin talollekin. Talo on pystyssä edelleen Kipling Roadilla viisi kilometriä pohjoiseen Brattleborosta Dummerstonissa Vermontissa. Se on iso, syrjäinen ja tumman vihreä talo, jossa on pärekatto, iso parveke ja erkkerit. Taloaan Kipling kutsui "laivaksi" ja se toi hänelle "auringonpaistetta ja mielenrauhaa". Eristäytyneisyys yhdistettynä hänen terveellisen selväjärkiseen elämään mahdollisti Kiplingin kekseliäisyyden ja tuotteliaisuuden.

Rudyard Kiplingin Amerikka vuosina 1892–1896 ja 1899

Tämän lyhyen neljän vuotta kestäneen kauden aikana Kipling tuotti Viidakkokirjan lisäksi novellikokoelman "Päivän työ" (The Day's Work), a romaanin "Meren sankarit: kertomus isoilta matalikoilta " (myöh. suom. "Meren urhoja") ("Captains Courageous": A Story of the Grand Banks) sekä runsaasti runoutta, kuten The Seven Seas-teoksen. Runot Mandalay ja Gunga Din sisältävät Barrack-Room Ballads-kokoelmateos ilmestyi ensin yksityisesti julkaistuna suurimmalta osaltaan vuonna 1890, mutta kokonaisuudessaan se julkaistiin maaliskuussa 1892. Kipling nautti erityisesti Viidakkokirjojen kirjoittamisesta – näistä molemmat ovat kekseliäisyydessään mestariteoksia – sekä vastailemisesta useiden lasten hänelle lähettämiin Viidakkokirjoja koskeviin kirjeisiin.

Kipling Yhdysvalloissa (päiväys tuntematon).

Hänen kirjailijan elämäänsä Naulakhassa keskeytti satunnaisesti vierailijat, ml. hänen isänsä, joka vieraili poikansa luonna pian eläkkeelle jäätyään vuonna 1893. Vierailemassa kävi myös brittiläinen kirjailija Arthur Conan Doyle, joka toi mukanaan parin päivän vieraillulleen golf-mailansa ja antoi Kiplingille pitkän golf-oppitunnin Kipling vaikuttaa omaksuneen golfin peluun ja pelasi satunnaisesti paikallisen kongregationalistisen papin kanssa ja jopa pelasi punaisiksi värjätyillä palloilla maan ollessa lumen peittämä. Talvigolf "ei kuitenkaan ollut menestys, koska draiville ei tuntunut olevan rajoja; pallo saattoi liukua kolme kilometriä alas Connecticut-jokeen".

Kipling viihtyi ulkoilmassa, eikä vähiten Vermontissa, jonka ihmeitä oli lehtien värien muuttuminen joka syksy. (Intiassa ja Lontoossa eläneelle anglointialaiselle tämä oli poikkeuksellista.) Hän kuvaili tätä syksyn hetkeä kirjeessään: "Pieni vaahtera loisti yllättäen verenpunaisena vasten tummanvihreää kuusivyöhykettä. Seuraavana aamuna vastaussignaali tuli suolta, jossa sumakki kasvaa. Kolme päivää myöhemmin rinteet olivat tulessa niin laajasti kuin silmä kykenee hahmottamaan, ja tiet olivat päällystetty purppuralla ja kullalla. Sitten kostea tuuli puhalsi ja pilasi tämän kauniin armeijan univormut; ja tammet, jotka olivat pitäneet itsensä reservissä, pukivat päälleen yksinkertaisen ja pronssisen rintapanssarinsa ja seisoivat tiukasti viimeiseen poislentäneeseen lehteen asti, kunnes jäljellä ei ollut mitään muuta kuin kynällä varjostetut paljaat oksat, ja ihminen kykeni näkemään suoraan metsän kaikkein syvimpään sydämeen."

Helmikuussa 1896 syntyi perheen toinen tytär Elsie Kipling. Useiden elämäkertojen mukaan Kiplingien avioliitto ei enää ollut niin huoleton ja sponttaani. Vaikka he tulivat aina säilymään uskollisina toisilleen, he vaikuttivat irtautuneen kumpikin omiin erillisiin rooleihinsa. Kirjeessään eräälle juuri kihlaantuneelle ystävälleen 30-vuotias Kipling tarjosi tätä synkkää neuvoa: In a letter to a friend who had become engaged around this time, the 30 year old Kipling offered this sombre counsel: avioliitto pääasiassa opetti "vakavampia hyveitä, kuten nöyryyttä, malttia, kuria ja harkintaa".

Kiplingit viihtyivät Vermontissa ja olisivat mahdollisesti jääneet sinne loppuelämäkseen, jollei kaksi tapahtumaa - maailmanpolitiikka ja perheen tyytymättömyys - olisivat päättäneet heidän aikaansa siellä. Yhdistynyt kuningaskunta ja Venezuela ajautuivat rajakonfliktiin Brittiläisessä Guianassa. Yhdysvallat oli tehnyt useita sovitteluyrityksiä, mutta vuonna 1895 uusi ulkoministeri Richard Olney lisäsi panoksia väittämällä, että Yhdysvalloilla oli oikeus toimia välittäjänä läntistä pallonpuoliskoa koskevissa kiistakysymyksissä mantereen suvereniteetin perusteella (Olneyn tulkinta on laajennettu versio Monroen opista) Tämä sai Britannian ärsyyntymään ja tilanne kehittyi vakavaksi anglo-amerikkalaiseksi kriisiksi aina sodan uhan reunalle asti.

Vaikka kriisi itse asiassa johti laajempaan anglo-amerikkalaiseen yhteistyöhön, Kipling oli tyrmistynyt kokiessaan vahvaa brittivastaisuutta Yhdysvalloissa, erityisesti sen lehdistössä. Hän kirjoitti kirjeessään, että hänestä tuntui siltä kuin "olisi heitetty päin karahvilla ystävällisessä illallispöydässä".He wrote in a letter that it felt like being "aimed at with a decanter across a friendly dinner table." By January 1896 he had decided to end his family's "good wholesome life" in the U.S. and seek their fortunes elsewhere.

Sukuriita oli viimeinen pisara. Jo jonkin aikaa Carrien ja hänen veljensä välit olivat kiristyneet jälkimmäisen pahentuneen juomisen ja velkaantumisen myötä. Toukokuussa 1896 päihtynyt Beatty tuli Kiplingiä vastaan kadulla ja uhkasi tätä fyysisellä väkivallalla. Tapahtuma johti lopulta Beattyn pidättämiseen, mutta sitä seuranneet kuulemiset ja julkisuus tuhosivat Kiplingin yksityisyyden ja hän tunsi olonsa kurjaksi ja uupuneeksi. Heinäkuussa 1896 vain viikko ennen kuin kuulemisten oli määrä loppua Kiplingit pakkasivat nopeasti omaisuutensa ja lähtivät pois Yhdysvalloista.

Devon

Syyskuusta 1896 lähtien Kiplingit asuivat Torquayssa Devonin rannikolla. Talo sijaitsi rinteessä ja siitä oli suora merinäköäala. Kipling ei pitänyt uudesta talostaan, joka oli hänen mukaansa suunniteltu niin, että se jätti asukkaansa masentuneiksi ja surumielisiksi. Tästä huolimatta Kipling onnistui säilymään tuotteliaana ja sosiaalisesti aktiivisena.

Kipling oli jo tähän aikaan arvossapidetty ja kuuluisa mies. Edeltävänä parina kolmena vuotena Kipling oli yhä enemmän tuonut esiin poliittisia julkilausumia kirjoituksissaan. Kiplingit saivat elokuussa 1896 kolmannen lapsensa, John-pojan. Näihin aikoihin Kipling oli alkanut työskennellä kahden runon parissa, jotka olivat Recessional (1897) ja "Valkoisen miehen taakka" (The White Man's Burden) (1899), joka tuli herättämään polemiikkia julkaisunsa jälkeen. Kyseiset runot ovat monitulkintaisia. Joidenkin mukaan ne olivat valistuneen ja velvollisuudentuntoisen imperiumin rakentamisen ylistys, joka henki viktoriaanisen ajan henkeä. Toiset näkivat niissä röyhkeää imperialistista propagandaa ja siihen liittyviä rodullisia asenteita. Toiset taas näkivat runoissa ironiaa ja varoituksia imperiumia kohtaavista uhista.

Take up the White Man's burden—
Send forth the best ye breed—
Go, bind your sons to exile
To serve your captives' need;
To wait, in heavy harness,
On fluttered folk and wild—
Your new-caught sullen peoples,
Half devil and half child.
—The White Man's Burden

Runoissa oli myös pahaenteistä ennakkoaavistusta siitä, että kaikki voitaisiin vielä menettää.

Far-called, our navies melt away;
On dune and headland sinks the fire:
Lo, all our pomp of yesterday
Is one with Nineveh and Tyre!
Judge of the Nations, spare us yet.
Lest we forget – lest we forget!
—Recessional

Antero Manninen käänsi "Valkoisen miehen taakan" suomeksi vasta 1976. Jokainen runon seitsemästä säkeistöstä alkaa kehotuksella "Ota valkoisen miehen taakka" (Take up the White Man's burden). Ensimmäisessä kappaleessa kehotetaan lähettämään jälkipolvista parhaimmat palvelemaan voitettua väkeä, jotka ovat villejä heimoja, puoliksi piruja ja puoliksi lapsia.

Sen sijaan runoa Recessional ("Taantuminen") ei ole koskaan suomennettu. Runo kuvailee, kuinka "laivastomme sulavat pois" ja, kuinka "kaikki eilisen loisto" katoaa kuin antiikin Ninive ja Tyyros, jotka aikanaan joutuivat vihollistensa hävittämiksi. Runon loppusäkeissä anotaan "kansakuntien tuomaria, säästä meidät vielä" ja "Jottemme unohtaisi - jottemme unohtaisi!". Tunnelma on siis aivan eri kuin Valkoisen miehen taakka-runossa.

Tuotteliaana kirjailijana Kipling kirjoitti Torquayssa myös omakohtaisiin kokemuksiin United Services Collegessa pohjautuvan koulutarinakokoelman "Minä ja kumppanit" (Stalky & Co.), jonka nuoret päähenkilöt ovat besserwissereitä ja isänmaallisuuteen sekä auktoriteetteihin kyynisesti suhtautuvia. Perheen mukaan Kipling tykkäsi lukea "Minä ja kumppanit"-tarinoita perheelleen ääneen ääneen, ja remahti aina välillä nauramaan omille vitseilleen.

Kipling Etelä-Afrikassa

Etelä-Afrikka

Vuoden 1898 alussa Kiplingit matkustivat Etelä-Afrikkaan talvilomalle aloittaen näin vuosittaisen tradition, joka kesti seuraava vuotta lukuunottamatta aina vuoteen 1908 asti. He asuivat aina Cecil Rhodesin tilalla talossa nimeltä "The Woolsack" Groote Schuurissa. Talo oli kävelymatkan päässä Rhodesin kartanosta. Koska Kipling tunnettiin jo imperiumin runoilijana, useat merkittävät Kapmaan poliitikot ottivat lämpimästi vastaan vierailijan, kuten Rhodes, sir Alfred Milner ja Leander Starr Jameson. Kipling syvensi ystävyyttä heidän kanssaan ja alkoi näiden miesten sekä heidän politiikkansa ihailijaksi. Vuodet 1898–1910 olivat ratkaisevia Etelä-Afrikalle. Brittien Oranjen vapaavaltiota ja Transvaalia vastaan käymä toinen buurisota käytiin vuosina 1899–1902. Sota päättyi buuritasavaltojen tappioon ja Oranje sekä Transvaal liitettiin rauhansopimuksessa osaksi brittiläistä imperiumia. Vuonna 1910 brittiläiset Kapmaa ja Natal sekä buurien Oranje ja Transvaal yhdistettiin Brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluvaksi Etelä-Afrikan unioniksi. Palattuaan Englantiin Kipling kirjoitti Britannian etuja buurisodassa tukevaa runoutta. Seuraavalla Etelä-Afrikan vierailullaan vuoden 1900 alussa hän auttoi perustamaan Frederick Robertsia ja hänen brittijoukkojaan tukevan The Friend-sanomalehden juuri vallattuun Oranjen vapaavaltion pääkaupunkiin Bloemfonteiniin. Vaikka toimittajuus jäi lyhyeksi, oli tämä Kiplingin ensimmäinen kerta sanomalehtityössä sitten allahabadilaisen The Pioneerin aikojen. The Friendin toimittajuuden aikana Kipling solmi elinikäisen ystävyyssuhteen Perceval Landonin, H. A. Gwynnen ja muiden kanssa. Hän myös julkaisi artikkeleita, joissa selvemmin toi esiin näkökantansa konfliktista. Kipling myös kirjoitti muistolaattatekstin Kimberleyssä Honoured Dead Memorial-muistomerkkiin, joka kunnioittaa buurien toimeenpanemassa Kimberleyn piirityksessä (1899–1900) kuolleita brittejä.

Sussex

Vuonna 1897 Kipling muutti Torquaysta Rottingdeaniin, East Sussexin; ensin North End Houseen ja sitten The Elmsiin. Vuonna 1902 Kipling osti vuonna 1634 rakennetun kartanon nimeltä Bateman's, joka sijaitsee maaseudulla Burwashissa, East Sussexissa. Koko tilan koko oli 130 000 m² mukaan lukien ympäröivät rakennukset ja mylly, ja Kipling maksoi siitä 9300 puntaa, joka nykymyyntihintana vastaisi 735 000 puntaa. Talossa ei ollut kylpyhuonetta, juoksevaa vettä yläkerrassa eikä sähköjä, mutta silti Kipling piti siitä paljon, kuten hän marraskuussa 1902 lähettämässä kirjeessään sanoi: "Katsokaa meitä, harmaakivisen talon laillisia omistajia — A.D. 1634 lukee oviparrussa, paneloitu, vanha tammiportaikko ja kaikki koskematonta ja aitoa. Se on hyvä ja rauhallinen paikka. Me olemme rakastaneet sitä ensi silmäyksestä lähtien".

Muu kirjoitustyö

Kipling alkoi keräta materiaalia erästä toista lastenkirjallisuuden klassikkoa varten. "Norsunlapsi ja muita veikeitä juttuja" (Just So Stories for Little Children) ilmestyi vuonna 1902 vuosi Kimin ilmestymisen jälkeen.

Vierailulla Yhdysvaltoihin vuonna 1899 Kipling ja hänen tyttärensä Josephine sairastuivat keuhkokuumeeseen, johon Josephine lopulta menehtyi. Ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1915 Kipling kirjoitti The Fringes of the Fleet-kirjasen ("Laivaston reunamilla"), joka sisältää esseitä ja runoja erilaisista merisota-aiheista. Osaan runoista englantilainen säveltäjä Edward Elgar sävelsi musiikkiin. Vuonna 1906 hän sanoitti laulun "Land of our Birth, We Pledge to Thee".

Kipling kirjoitti kaksi tieteisfiktioon lukeutuvaa novellia: With the Night Mail (1905) ja As Easy As A. B. C (1912), jotka kumpikin sijoittuvat Kiplingin luomaan Aerial Board of Control-organisaation johtamaan 2000-luvun maailmaan. Nämä lukeutuvat kovaan tieteiskirjallisuuteen.

Vuonna 1934 vain kaksi vuotta ennen kuolemaansa Kipling julkaisi Strand Magazinessa novellin "Proofs of Holy Writ", jossa oletettiin William Shakespearen korjailleen Kuningas Jaakon Raamatun proosaa. Fiktion ulkopuolella Kipling otti osaa keskusteluun siitä, miten Britannian tulisi vastata Saksan laivastovoiman kasvuun julkaisten vuonna 1898 sarjan artikkeleita, jotka koottiin kokoelmaksi nimeltä A Fleet in Being ("Laivaston olemassaolo").

Uran huippuvaihe

Kiplingin suosio oli huipussaan 1900–luvun alussa. Vuonna 1907 Rudyard Kipling sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Palkinnon yhteydessä todettiin seuraavasti:

»Tarkkaavaisuuden voima, mielikuvituksen omaperäisyys, ideoiden eläväisyys ja merkittävä kerronnallinen lahjakkuus kuvaavat tämän maailmankuulun kirjailijan teoksia.»

Nobel-palkintoja oli alettu jakaa vuonna 1901 ja Kipling oli ensimmäinen englanninkielinen nobelisti. Palkinnonjakotilaisuudessa Tukholmassa 10. joulukuuta Ruotsin akatemian sihteeri Carl David af Wirsén ylisti sekä Kiplingiä että englantilaisen kirjallisuuden kolmea vuosisataa:

Palkitsemalla Nobelin kirjallisuuspalkinnolla tänä vuonna Rudyard Kiplingin Ruotsin akatemia haluaa antaa kunnianosoituksensa englantilaiselle kirjallisuudelle, joka on rikas monimuotoisessa kunniakkuudessaan, ja suurimmalle nerolle kerronnan alalla, mitä tämä maa on koskaan tuottanut meidän aikanamme.

Loppuhuipennus tälle saavutukselle oli kahden runoutta sekä tarinoita sisältävän yhdistelmäteoksen Puck of Pook's Hill (1906) ja Rewards and Fairies (1910). Jälkimmäinen teos sisälsi runon '"Jos—" (If—), joka valittiin BBC:n äänestyksessä vuonna 1995 Britannian suosituimmaksi runoksi. Tämä stoalaisuuteen ja itsekontrolliin kannustava runo on epäilemättä Kiplingin runoista suosituin, ja sen sanotaan perustuvan Kiplingin ystävän tohtori Leander Starr Jamesonin luonteenpiirteisiin.

Kiplingillä oli tuolloin epävirallinen asema valtakunnan virallisena runoilijana, mutta moni on ihmetellyt, miksei hänelle annettu tämän aseman virallistavaa Poet Laureate-arvoa. Joidenkin mukaan se oltaisiin myönnetty hänelle vuosien 1892–1896 interregnumin aikana, mutta Kipling olisi kieltäytynyt tästä, kuten muistakin hänelle tarjotuista arvoista.

Poliittiset mielipiteet

Kipling sympatisoi Irlannin unionistien Home Rule-itsehallinnon vastustamista. Dublinissa syntynyt Ulsterin unionistijohtaja ja Ulsterin vapaajoukkojen perustaja Edward Carson oli hänen ystävänsä. Kipling kirjoitti runon "Ulster" vuonna 1912.

Kipling oli vankkumaton bolševismin vastustaja, kuten myös ystävänsä Henry Rider Haggard. Nämä herrat olivat ystävystyneet Kiplingin saavuttua Lontooseen 1889 paljolti sen ansiosta, että he omasivat samat mielipiteet, ja he säilyivätkin ystävinä koko loppuelämän.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Kipling pyrki varoittamaan ja herättämään kansakuntaa tulevasta suursodasta Saksaa vastaan. Hän puhui sotaan varustautumisen ja maanpuolustustahdon puolesta. Lopulta sodan puhjettua Kipling monien muiden kirjailijoiden tapaan kirjoitti pamfletteja, joissa intohimoisesti tuki Britannian sotapyrkimyksiä.

Vapaamuurarius

Englantilaisen Masonic Illustrated-aikakauslehden mukaan Kiplingistä tuli vapaamuurari noin vuonna 1885 jo ennen jäseneksi pääsemisen alarajana toiminutta 21 vuoden ikää. Hänet vihittiin "Toivon ja Sinnikkyyden loosin nro 782" (Hope and Perseverance Lodge No. 782) jäseneksi Lahoressa, Punjabissa. Hän kirjoitti myöhemmin The Timesissa:

»Olin loosin sihteeri muutaman vuoden . . . , jossa oli Veljiä ainakin neljästä eri uskontokunnasta. Pääsin [oppilasmuurariksi] hindujäsenen nimeltä Brahmo Somaj kautta, [veljesmuurariksi] pääsin Mohammedanin hyväksymänä ja ylenin [mestarimuurariksi] englantilaisen kautta. Meidän Ovenvartijamme oli intianjuutalainen".»

Kipling oli niin mieltynyt vapaamuurariuteensa, että hän omisti sulle runonkin "The Mother Lodge" (Äitiloosi), jossa hän muistelee Lahoren nuoruuden loosiaan. Sittemmin Kipling oli muun muassa Allahabadin käsityöläisloosissa (Craft Lodge). Englannissa hän oli Kotimaa-loosi nro 3861:n (Motherland Lodge, No. 3861) kunniajäsen, Kirjailijoiden loosin nro 3456:n jäsen (Authors Lodge, No. 3456), Hiljaisten kaupunkien rakentajien loosin nro 4948:n (Lodge Builders of the Silent Cities, No. 4948) perustajajäsen ja legendaarisen, yhden vanhimmista skotlantilaisista looseista olevan, vuonna 1677 perustetun edinburghilaisen Canongate Kilwinning, No. 2-loosin Poet Laureate eli kunniarunoilija. Vermontin vuosinaan hän ei kuitenkaan toiminut Brattleboron loosissa, mutta myöhemmin hän oli vapaamuurarikirjailijoiden Philalethes-seuran (Philalethes Society) 40. veli eli ilmeisesti viimeinen, koska uusien veljien ottaminen listalle päättyi tuossa loosissa vuonna 1932.

John-pojan kaatuminen ja sen jälkeinen aika

Kiplingin 18-vuotias poika John kaatui Loos'n taistelussa ensimmäisessä maailmansodassa syyskuussa 1915. John oli aktiivisesti halunnut liittyä armeijaan, mutta hänellä oli vahva likinäkö. Kahdesti hän yritti värväytyä, mutta kummallakin kerralla tuli hylätyksi. Brittiarmeijan ylipäällikö ja irlantilaiskaartien (Irish Guards) eversti, lordi Roberts oli Rudyardin läheinen ystävä ja hänen pyynnöstään John hyväksyttiin irlantilaiskaarteihin. Sotilaskoulutuksensa jälkeen John Kipling valmistui upseeriksi vänrikin arvolla. Irlantilaiskaartien 2. komppanian 5. joukkueen joukkueenjohtaja John Kipling tunnettiin irlantilaisten alaistensa keskuudessa erittäin järkevänä ja miellyttävänä esimiehenä. Upseerien parissa Johnin kerrotaan olleen vaatimaton, iloinen ja ahkera. Irlantilaiskaartit lähetettiin elokuun puolivälissä Ranskaan, mutta Johnin piti seurata miehiään pari päivää jäljessä, koska silloisten sääntöjen mukaan alle 18-vuotiaita ei saanut lähettää ulkomaille. John täytti 18 vuotta 17. elokuuta 1915.

Kun Loos'n taistelua oli käyty kaksi päivää, John lähetettiin joukkueineen täydennysmiehinä. Viimeisen kerran hänet nähtiin hengissä mudan sokaisemana ja huutaen tuskissaan räjähtäneen hylsyn revittyä hänen kasvonsa hajalle. Hänet ilmoitettiin kadonneeksi, eikä hänen ruumistaan löydetty ennen kuin vasta vuonna 1992. Tosin ruumiin henkilöllisyyden tunnistaminen John Kiplingiksi on kyseenalaistettu.

Ainoan poikansa kuoleman jälkeen Kipling kirjoitti runollisesti: "Jos joku kysyy, miksi kuolimme/ Kerro heille, koska isämme valehtelivat" ("If any question why we died/ Tell them, because our fathers lied"). On arveltu, että nämä sanat paljastavat Kiplingin tunteneen syyllisyyttä poikansa värväytymisen auttamisessa. Kipling katsotaan viitanneen poikaansa vuonna 1915 kirjoittamassa runossaan My Boy Jack ("Poikani Jack"), jonka pohjalta on tehty tunnettu näytelmä, televisiosarja ja dokumentti Rudyard Kipling: A Remembrance Tale. Näytelmä ja televisiosarja kertovat, kuinka Rudyard käytti vaimonsa kanssa paljon aikaa ja yhteiskunnallisia suhteitaan poikansa kohtaloa selvittäessään. Kuitenkin runo julkaistiin alun perin Skagerrakin taistelusta kertovan tarinan alussa ja se vaikuttaa viittaavan kuolemaan merellä. Joka tapauksessa Johnin kaatuminen oli Rudyardille hyvin paha paikka ja on sanottu, ettei hän koskaan päässyt yli siitä. Hänen kerrotaan käsitelleen suruaan lukemalla Jane Austenia ääneen vaimolleen ja tyttärelleen.

Poikansa kuoleman vaikuttamana Kipling liittyi sir Fabian Waren johtamaan "Imperiumin sotilashautakomissioon" (Imperial War Graves Commission) (nyk. "Kansainyhteisön sotilashautakomissio", Commonwealth War Graves Commission), joka rakensi suuria puutarhatyylisiä sotilashautausmaita pitkin entistä länsirintamaa ja kaikkialle, missä brittisotilaita oli kaatunut. Hänen suurin panoksensa projetissa oli raamatunlauseen "Heidän nimensä jäivät elämään ikuisesti" (Siirakin kirjasta kohdasta 44:14) laittaminen suurimpien sankarivainajahautojen muistopaaseihin. Tuntemattomien vainajien hautakiviin tuli teksti "Jumalalle tiettäväksi" ("Known unto God"). Hänen valintansa oli myös Lontoon Whitehallin tuntemattomaan sotilaan haudan muistolause "Kunniakas kuolema" ("The Glorious Dead"). Hän myös kirjoitti kaksiosaisen irlantilaiskaartien historian, joka julkaistiin vuonna 1923 ja jota pidetään yhtenä hienoimmista rykmenttihistoriikeista. Kipling liikuttava novelli Puutarhuri ("The Gardener"), joka kuvaa vierailuja sankarihaudoilla. Runo The King's Pilgrimage ("Kuninkaan pyhiinvaellus") (1922) kertoo matkasta, jonka kuningas Yrjö VI teki sotilashautakomission perustamilla sotilashautausmailla ja muistomerkeillä. Autoilun lisääntyessä Kiplingistä tuli brittilehdistön autoileva toimittaja, joka innostuneesti kirjoitti matkoistaan Englannissa ja ulkomailla. Tosin yleensä hän liikkui autonkuljettajan kanssa.

Kipling ystävystyi rintaan ammutun ranskalaisen sotilaan kanssa, jonka hengen vasemmassa taskussa sydämen kohdalla ollut Kim-romaani oli pelastanut. Sotilas lahjoitti Kiplingille kiitollisena kirjan, jossa luoti oli edelleen kiinni, ja saamaansa Croix de Guerre-ansiomerkin. Miehet jatkoivat kirjeenvahtoa ja, kun tämä ranskalainen sotilas nimeltään Maurice Hammoneau sai pojan, Kipling vaati tätä ottamaan vastaan takaisin kirjan ja ansiomerkin.

Vuonna 1922 Toronton yliopiston rakennustekniikan professori pyysi useissa teoksissaan insinöörien toimintaa kuvaillutta Kiplingiä suunnittelemaan seremonia (promootio) valmistuville insinööreille sekä jonkinlainen velvoittava sitoumus. Kipling innostui ideasta ja pian suunnitteli promootion, jonka koko virallinen nimi "The Ritual of the Calling of an Engineer". Näin ollen nykyäänkin kaikki Kanadassa valmistuvat insinöörit käyvät läpi tämän promootion, jossa saavat yhteiskunnalle antamaansa sitoumusta symboloivan rautasormuksen. Samana vuonna Kiplingistä tuli skotlantilaisen St Andrewsin yliopiston rehtori kolmeksi vuodeksi.

Elämän viimeiset vuodet ja kuolema

Kipling jatkoi kirjoittamista vielä 1930-luvun alkuvuosille asti, mutta hitaammalla tahdilla ja vähemmällä menestyksellä kuin aikaisemmin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun osaa ottanut Kipling ei ehtinyt nähdä toisen maailmansodan syttymistä. Hän kuitenkin ehti varoittaa uuden sodan puhkeamisesta Royal Society of St Georgen tilaisuudessa toukokuussa 1935 pitämässään puheessa Undefended Island ("Puolustautumaton saari"), että kansallissosialistinen Saksa muodosti uhan Britannialle.

Rudyard Kipling kuoli puhjenneeseen mahahaavaan 18. tammikuuta 1936 kaksi päivää kuningas Yrjö VI:n jälkeen. Kuollessaan hän oli 70-vuotias. Itse asiassa hänen kuolemastaan oli lehdessä jo kerran aiemmin uutisoitu, mutta Kipling oli vastannut tähän: "Luin juuri, että olen kuollut. Älkää unohtako poistaa minua tilaajalistastanne".

Hänet tuhkattiin Golders Green-krematoriossa ja haudattiin kirjailijoille ja runoilijoille tarkoitettuun Poets' Corneriin ("Runoilijanurkka") Westminster Abbeyn eteläiseen poikkilaivaan.

Rudyard Kiplingin mukaan nimetty ja hänen tyttärensä vihkimä brittilaivaston hävittäjä HMS Kipling osallistui toiseen maailmansotaan vuosina 1939–1942, kunnes joutui eversti Joachim Helbigin komentaman Junkers Ju 88-pommilaivueen upottamaksi.

Vuonna 2010 Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni nimesi yhden kymmenestä Messengerin löytämästä Merkuriuksen kraaterista Rudyard Kiplingin mukaan.

Elokuvia

Kiplingin runo "Gunga Din" inspiroi saman nimisen kuuluisan seikkailuelokuvan (1939). Viidakkokirjasta on tehty tunnettu Disney-piirroselokuva (1967), ja myös Kim on filmatisoitu. Kiplingin oma elämä ja hänen ainoan poikansa kohtalo Loos'n taistelussa ovat draamaelokuvan Poikamme Jack aiheena (2007).

Suomennetut teokset

• Eläimen merkki y.m. 1925.
• Intian ylängöiltä
  • Intian ylängöiltä, suom. Yrjö Kivimies. 1942.
  • Kertomuksia Intian ylängöiltä ja laaksoista, suom. Aino Malmberg. 1893.
• Kadonnut legioona: kertomuksia Intiasta ja muualta, Rudyard Kiplingin novelleista valikoinut ja suom. Yrjö Kivimies. 1955.
• Kaunein tarina taivaan alla: valittuja kertomuksia, suom. Yrjö Kivimies. 1929.
• Kertomuksia Intiasta 1911.
• Kertomuksia 1949.
• Kim, kolme suomennosta:
  • Kim: koko maailman pikku ystävä, suom. Hannes Leiviskä. Karisto, 1917
  • Kim, Suom. Eeva Heikkinen. WSOY, 1971
  • Kim: koko maailman ystävä, suom. Tuikku Ljungberg, Delfiini kirjat, 2009
• Meren sankarit: kertomus isoilta, suom. Hanna Pakkala. 1898.
• Meren urhoja: kertomus suurilta matkoilta, englanninkielestä suom. Väinö Jaakkola. 1915.
• Meren urhoja, suom. Hannes Korpi-Anttila. 1958. 4., tark. p. 1982
• Minä ja kumppanit: romaani, suom. Yrjö Kivimies. 1962.
• Mowgli: kertomuksia Intian viidakosta. Toinen kirja. 1935
• Norsu-Toomai [Äänite], suomennos: Eila Pennanen ja Juhani Jaskari. p1991.
• Norsunlapsi ja lapanen: teatterileikki, suomennos: Yrjö Kivimies, kuvitus, nuket, graafinen suunnittelu ja askarteluohjeet: Vera Hlebnikova & Alexander Reichstein. 2007
• Norsunlapsi ja muita veikeitä juttuja, suom. Yrjö Kivimies. 2. suomentajan tarkistama p. 1954.
• Pedon merkki ja muita kauhuja. Suom. Matti Rosvall. Toim. Juhani Hinkkanen. Fan-sarja. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18939-1.
• Päivän työ, suom. Yrjö Kivimies. 1925.
• Rikki Tikki Tavi
  • Rikki Tikki Tavi, suom. Hilkka Mäkelin, Petroskoi, Kirja, 1935
  • Rikki-tikki-tavi, suom. Eila Pennanen ja Juhani Jaskari, runot suom. Mikko Kilpi. 2006 p1991.
• Seikkailujen parhaat, suom. Hannu Tervaharju. 2007.
• Sotajuttuja Etelä-Afrikasta. 1902.
• Sotilaskertomuksia. 1911.
• Tiikeri! Tiikeri! [Äänite], suomennos: Eila Pennanen ja Juhani Jaskari. p1990.
• Tuhoavat tunteet: kertojamestarien novelleja, suom. V. Arti. Sisältää mm. Rudyard Kiplingin novelleja. 1945.
• Valittuja kertomuksia, englannista suomensi V. Hämeen-Anttila. 1907.
• Valkoinen hylje [Äänite], suomennos: Eila Pennanen ja Juhani Jaskari. p1990.
• Valkoisen miehen taakka: runovalikoima, valinnut ja suom. Antero Manninen. WSOY 1976
• Valon kadotessa: romaani, englannin kielestä suom. Aino Malmberg. 2. korjattu p. 1933.
• Veikeitä juttuja: pienille lapsille (Just So Stories), suom. Yrjö Kivimies. WSOY 1925.
• Veljien parhaaksi, suom. Juhana Häme, 2005
• The jungle book useita suomennoksia:
  • Viidakkokirja, suom. Ilkka Rekiaro, runot suom. Riku Juti, 1992.
  • Viidakkokirja, Walt Disney, suom. Matti Brotherus, Rudyard Kiplingin teoksesta mukaillut Annie North Bedford. [1973]
  • Viidakkokirjat, suom. Eila Pennanen ja Juhani Jaskari, runot suom. Mikko Kilpi. 1965.
  • Viidakon kirja, suom. Kyllikki Wehanen. 1948.
  • Intian viidakoista 1–2, suom. Helmi Setälä (myöhemmissä painoksissa Helmi Krohn), runot suom. O. Manninen. 1898, 1909. Nimellä Rudyard Kiplingin Viidakkokirja, Otava, 2009
  • Viidakkopoika, englannista suomensi V. Hämeen-Anttila. 1909.
• Vilhelm Valloittaja: kertomuksia Intiasta, suom. Eino Kaltimo. 1925.

Aiheesta muualla

• Kiplingin teoksia Gutenberg-projektissa.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajat

1901–1925	1901: Prudhomme 1902: Mommsen 1903: Bjørnson 1904: F. Mistral / Echegaray 1905: Sienkiewicz 1906: Carducci 1907: Kipling 1908: Eucken 1909: Lagerlöf 1910: Heyse 1911: Maeterlinck 1912: Hauptmann 1913: Tagore 1914: Ei jaettu 1915: Rolland 1916: Heidenstam 1917: Gjellerup / Pontoppidan 1918: Ei jaettu 1919: Spitteler 1920: Hamsun 1921: France 1922: Benavente 1923: Yeats 1924: Reymont 1925: Shaw
1926–1950	1926: Deledda 1927: Bergson 1928: Undset 1929: Mann 1930: Lewis 1931: Karlfeldt 1932: Galsworthy 1933: Bunin 1934: Pirandello 1935: Ei jaettu 1936: O'Neill 1937: Martin du Gard 1938: Buck 1939: Sillanpää 1940–43: Ei jaettu 1944: Jensen 1945: G. Mistral 1946: Hesse 1947: Gide 1948: Eliot 1949: Faulkner 1950: Russell
1951–1975	1951: Lagerkvist 1952: Mauriac 1953: Churchill 1954: Hemingway 1955: Laxness 1956: Jiménez 1957: Camus 1958: Pasternak 1959: Quasimodo 1960: Perse 1961: Andrić 1962: Steinbeck 1963: Seferis 1964: Sartre 1965: Šolohov 1966: Agnon / Sachs 1967: Asturias 1968: Kawabata 1969: Beckett 1970: Solženitsyn 1971: Neruda 1972: Böll 1973: White 1974: Johnson / Martinson 1975: Montale
1976–2000	1976: Bellow 1977: Aleixandre 1978: Singer 1979: Elytis 1980: Miłosz 1981: Canetti 1982: García Márquez 1983: Golding 1984: Seifert 1985: Simon 1986: Soyinka 1987: Brodsky 1988: Mahfouz 1989: Cela 1990: Paz 1991: Gordimer 1992: Walcott 1993: Morrison 1994: Ōe 1995: Heaney 1996: Szymborska 1997: Fo 1998: Saramago 1999: Grass 2000: Gao
2001–	2001: Naipaul 2002: Kertész 2003: Coetzee 2004: Jelinek 2005: Pinter 2006: Pamuk 2007: Lessing 2008: Le Clézio 2009: Müller 2010: Vargas Llosa 2011: Tranströmer