Kirjailija

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hannu Mäkelä on yksi Suomen tuotteliaimmista kirjailijoista.
Itävaltalainen kirjailija Anna Kim lukemassa teostaan.

Kirjailija on henkilö, joka kirjoittaa tai on kirjoittanut kirjoja, varsinkin kaunokirjallisia teoksia.[1] Kari Ojalan mukaan miljoona suomalaista kirjoittaa, kymmenet tuhannet ammatikseen.[2]

Sisällysluettelo

Tulot apurahoista ja palkinnoista, viidennes kirjoista [muokkaa]

Kirjailijaliitolla on noin 600 jäsentä. Heidän kirjailijankeskitulonsa ovat 10 000 euroa vuodessa. Huonoimmin ansaitsevan neljänneksen mediaanitulo oli 500 euroa vuodessa, parhaiten ansaitsevan neljänneksen 5000 euroa vuodessa. Tuloja heikentää se, että vuosittain ilmestyy yhä enemmän kirjoja mutta myynti ei lisäänny. Kirjoittamistaan teoksista liiton jäsenet saavat noin 2000 euroa vuodessa; loput 8000 euroa tulevat apurahoista, palkinnoista ja muista vastaavista. [3][4]

Lastenkirjailijat ansaitsivat enemmän kuin prosaistit ja runoilijat.[4]

Kirjailijoiden liitot [muokkaa]

Kirjailijaksi identifioitunut henkilö haluaa usein liittyä alan järjestöön vahvistaakseen näin ammatillista identiteettiään. Suomessa tällainen järjestö on Kirjailijaliitto, johon ”hyväksyminen edellyttää, että hakija on julkaissut sellaisia suomenkielisiä, taiteellisesti korkeatasoisia teoksia, että häntä niiden perusteella voidaan pitää kirjailijana”. Liitossa on noin 600 jäsentä.[5]

Tietokirjailijoita yhdistävä järjestö on Suomen tietokirjailijat[6].

Kansainvälinen Pen on vuonna 1921 perustettu kansainvälinen kirjailijaliitto, joka puolustaa sananvapautta ja käyttää tunnettujen jäsentensä vaikutusvaltaa parantamaan oloja maissa joissa kirjailijoiden oikeuksia loukataan.

Lähteet [muokkaa]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. KARI OJALA: ENSIMMÄINEN PAINOS, Etukeno, kirjaesittely
  3. Suomen kirjailijat köyhtyvät, mediaanitulo 2 000 euroa vuodessa, HS.fi 22.9.2011
  4. a b "Käännökset eivät aina tuo kirjailijalle tuloja", HS Kulttuuri 23.9.2011, sivu C2. Kyselyyn vastasi 273 liiton jäsentä (45 %). Käännöstulot ovat keskimäärin sata euroa vuodessa kirjailijaa kohden, mikä on viisi prosenttia teostuloista (jotka ovat siis noin 2000 euroa vuodessa). Tuo 10 000 euroa vuodessa koski kirjailijan työhön liittyviä tuloja, ei muita.
  5. Kirjailijaliitto Viitattu 29.6.2010.
  6. Suomen tietokirjailijat

Kirjallisuutta [muokkaa]

  • Cameron, Julia: Tyhjän paperin nautinto: Tie luovaan kirjoittamiseen. (The right to write: An invitation and initiation into the writing life, 1999.) Suomentanut Juha Ahokas. Helsinki: Like, 2004. ISBN 952-471-393-4.
  • Hänninen, Jera & Hänninen, Jyri: Haluatko todella kirjailijaksi? Matkaopas kirjamaailmaan. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012. ISBN 978-952-5-98907-6.
  • Jokinen, Heikki: Tietokirjailijan eväät: Tekijänoikeus, sopimukset, apurahat. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2008. ISBN 978-951-96737-8-3.
  • Jussila, Raimo & Ojanen, Eero & Tuominen, Taija (toim.): Tieto kirjaksi. Helsinki: Kansanvalistusseura, 2006. ISBN 951-9140-33-6.
  • Mertanen, Virve: Tietokirjoittajan käsikirja. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-207-7.
  • Tuuri, Antti: Kuinka kirjoitan romaanin. Helsinki: Art House, 2004. ISBN 951-884-382-1.
  • Waltari, Mika: Aiotko kirjailijaksi? Tuttavallista keskustelua kaikesta siitä, mitä nuoren kirjailijan tulee tietää. 4. painos (1. painos 1935). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2005. ISBN 951-0-19264-3.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kirjailija.
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.