Kirja

Kirjoja.

Munkki kopioi käsin kirjoja. Keskiaikaisen rukouskirjan ja kalenterin Les Très Riches Heures du Duc de Berryn kuvitusta.

Kirja on tavallisesti paksuhko nidos paperiarkkeja, joissa on painettua tekstiä tai kuvia, tai sen muotoisena ilmestynyt kirjallinen tuote. Kirjoja voidaan julkaista myös sähköisessä muodossa ja äänikirjoina.

Maailmassa painetaan vuosittain yli kolme miljardia kirjaa.

Pienehköä pehmeäkantista kirjaa kutsutaan taskukirjaksi eli pokkariksi. Henkilöä, joka harrastaa kirjojen keräilyä, kutsutaan kirjanystäväksi eli bibliofiiliksi. Kappalemittana kirja tarkoittaa 25 arkkia paperia.

Aikaisemmin kotikirjaston laajuus oli myös vaurauden mitta. Nykyisin kirjalla ja niin sanotulla painetulla sanalla ei enää ole samaa merkitystä kuin joskus aikaisemmin, jolloin köyhimmissä kodeissa ei ollut lainkaan kirjoja tai korkeintaan Raamattu ja virsikirja. Nykyisin pokkarit ja tekniset monistusmenetelmät ovat tuoneet kirjallisuuden jokaisen lukutaitoisen ulottuville.

Kovakantisten kirjojen painatus on kalliimpaa kuin pehmeäkantisten. Esimerkiksi pienkustantamojen ei kannata ottaa kirjoistaan isoja painoksia, joiden avulla kovakantisen kirjan kappalehinta olisi huokeampi. Kirjastoissa kovakantinen kestää keskimäärin 100 lainauskertaa ja pehmeäkantiset noin 40.

Historia

Suullinen perimätieto on vanhin tapa välittää tarinoita ja tietoa sukupolvelta toiselle. Kun kirjoitustaito keksittiin, perimätietoa alettiin siirtää savitauluille ja eläinten nahasta valmistetulle pergamentille. Aluksi kirjat olivat usein kirjakääröjä, rullalle käärittyjä pitkiä nahkoja eli pergamentteja tai papyruskääröjä. Nykyisenkaltaisia sidottuja kirjoja eli koodekseja alettiin käyttää ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina.

Ennen kirjapainotaidon keksimistä kirjoja kopioitiin pääasiassa käsin, ja siksi ne olivat harvinaisia ja arvokkaita. Vain rikkaat ihmiset ja kirkot sekä luostarit omistivat kirjoja. Kun kirjoja alettiin painaa, samasta kirjasta saatiin nopeasti paljon kopioita. Nykyään sekä uusien kirjojen tuotanto että vanhojen uudelleenpainatus on saanut valtavat mitat, ja kirjojen elinkaari on vastaavasti lyhentynyt.

Etymologia

Kirja on alun perin tarkoittanut muuta kuin nykyisin, esimerkiksi koristetta, kaiverrusta, piirtoa tai merkkiä, ja kirjoitus on tarkoittanut näiden tekemistä. Edelleen esimerkiksi vaatteiden koristelua voidaan kutsua kirjonnaksi. Sana kirja on sukua sanalle kirjava. Sana kirjain on samaa alkuperää.

Joissain muissakin kielissä kirjoittamista tarkoittava sana on saanut alkunsa koristelua tai kaiverrusta tarkoittavasta sanasta.

Kirjat tulevaisuudessa

Sähköisten viestimien kehittyminen on tuonut kirjalle kilpailijoita. Ihmiset kuluttavat aikaa entistä enemmän esimerkiksi Internetiä selaillen eivätkä lue yhtä paljon kuin ennen. Kirjoista saatavia tietoja saa nykyään suureksi osaksi Internetistäkin. Kirjoja, joista katsotaan vain jokin pikkutieto kerrallaan (esim. puhelinluettelot) ei tulevaisuudessa ehkä enää paineta, mutta kaunokirjallisuus ja laajoja asiakokonaisuuksia sisältävä tietokirjallisuus säilyvät. Vaikka tekniikan kehitys on vähentänyt kirjojen suosiota, on uudesta tekniikasta kirjalle hyötyäkin. Tämän johdosta kirjojen tuottaminen on saamassa ja osin on jo saanutkin uusia muotoja. Nykyaikainen painotekniikka mahdollistaa entistä pienempien painosten ottamisen taloudellisesti kannattavasti. Näin voidaan välttää se riski, että valtava määrä kirjakappaleita jäisi myymättä ja voidaan julkaista sellaisiakin kirjoja, joita ei oletetakaan myytävän paljon. Tulevaisuudessa ei kirjoista välttämättä oteta tuhansien kappaleiden painoksia jaeltavaksi eri myyntipisteisiin, vaan asiakkaan tilattua kirjan verkkokaupasta yksittäinen nide painetaan häntä varten erikseen. Kirjailija toimittaa tekstinsä kustantajalle valmiiksi sähköisessä muodossa, mikä nopeuttaa ja halventaa painotyötä.

Katso myös

• Bookcrossaus
• e-kirja
• kirjasto
• novelli
• pamfletti
• ponnahduskirja
• romaani
• runokokoelma.

Kirjallisuutta

• Häggman, Kai: Paras tawara maailmassa: Suomalainen kustannustoiminta 1800-luvulta 2000-luvulle. Suomen kustannusyhdistys 150 vuotta. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-23089-2.
• Hypén, Tarja-Liisa (toim.): Kirjan matka tekijöiltä lukijoille: Puheenvuoroja kotimaisen kaunokirjallisuuden luomisen ja lukemisen ehdoista 2000-luvulla. Tampere: Tampere University Press, 2007. ISBN 978-951-44-6854-4.
• Laine, Tuija (toim.): Kirjahistoria: Johdatus vanhan kirjan tutkimukseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 647. Helsinki: SKS, 1996. ISBN 951-717-900-6.
• Lehtonen, Mikko: Post scriptum: Kirja medioitumisen aikakaudella. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-087-2.
• Paavonheimo, Jari: Digitaalisen ja painetun rajalla: Kirjoituksia kirjasta, digitaalisuudesta ja kirjastosta. Pohjautuu tekijän Helsingin yliopistossa vuonna 2006 hyväksyttyyn pro gradu -työhön. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2006. ISBN 951-692-628-2.
• Saarinen, Lauri & Joensuu, Juri & Koskimaa, Raine (toim.): Kirja 2010: Kirja-alan kehitystrendit. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 70. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2001. ISBN 951-39-1047-4.
• Salonharju, Inkeri (toim.): Kirja tietoverkkojen maailmassa. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto, 2003. ISBN 951-10-1320-6. Verkkojulkaisu.
• Thompson, Jason: Kirjan uusi elämä: Tee kirjan kansista ja sivuista kauniita esineitä. (Playing with books: The art of upcycling, deconstructing and reimagining the book, 2010.) Suomennos: Mirja Muurinen. Jyväskylä: Atena, 2011. ISBN 978-951-796-748-8.

Aiheesta muualla

• The Online Books Page. Verkkokirjoja. (englanniksi)
• Bibliofiilien seura ry.
• Suomen kirjahistoriallinen seura ry.
• Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi
• Kustannustehokkuus uhkana kirjojen kestävyydelle. Ylen uutiset 15.10.2007.
• Anna-Riikka Carlson: Kun rakkaus ei riitä. Kiiltomato.net 4.8.2009.
• Sofi Oksanen: Valtio kirjaostoksilla. Helsingin sanomat 10.6.2009.
• Kirjavälitys vie kirjan kehdosta hautaan. Etelä-Suomen sanomat 29.8.2009.