Aleksis Kivi
Wikipedia
| Aleksis Kivi | |
|---|---|
 todennäköisesti Albert Edelfeltin 1873 piirtämä kuva |
|
| Syntynyt | 10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi, Suomi |
| Kuollut | 31. joulukuuta 1872 (38 vuotta) Tuusula, Suomi |
| Ammatit | näytelmäkirjailija, prosaisti |
| Kansallisuus | suomalainen |
Aleksis Kivi (oik. Alexis Stenvall) (10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi – 31. joulukuuta 1872, Tuusula) on Suomen kansalliskirjailija. Kiveä on sanottu suomenkielisen kirjallisuuden isäksi. Hänet tunnetaan parhaiten teoksistaan Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit.
Hän kirjoitti etunimensä muodossa Alexis ja esiintyi läpi elämänsä Stenvallina; Kivi oli lähinnä taiteilijanimi tai nimimerkki.
Kivi on ensimmäinen omintakeinen ja väkevä runoilijapersoonallisuus suomalaisessa kirjallisuudessa. Hän myös ensimmäisenä suomalaisena proosatyylin mestarina houkutteli kielestämme esiin uusia poljennollisia ja maalauksellisia arvoja. Romantiikka ja realismi sulautuvat hyvin yhteen hänen tyylissään. Hän on ollut innoittajana ja esikuvana monelle kirjoittajapolvelle.
Kiven kirjailijauran voimanlähteenä ovat hämmästyttävä mielikuvitus, ihmistuntemus ja kirjallinen lahjakkuus, toisaalta teoksissa yhä uudelleen ilmenevä rakkaus ja myötätunto lähimmäisiä kohtaan – verrattoman huumorin, komiikan ja traagisuudentajun ohella. Kirjallisuushistoriallisessa ajassa ”Kiven aika” oli 1860–1870. Silloin elettiin myös jälkiromantiikan aikaa. Kuitenkin Kivi loi kokonaisen aikakauden, jossa romantiikka oli enää vain yhtenä säikeenä. Jälkiromantiikka vaikutti Kiven työn taustalla, joten suomalaisen kirjallisuuden pääpaino on Kivessä. Aleksis Kiven aikakauteen kuului myös suomalaisen teatterin synty.
Parhaat Kiven näytelmät ovat kuuluneet suomalaisen teatterin vakinaiseen ohjelmistoon. Elokuvasovituksiakin on tehty: Nummisuutareista, Seitsemästä veljeksestä, Kihlauksesta ja Kiven elämästä. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille, muun muassa Seitsemän veljestä yli 20 kielelle ja Kullervo-näytelmä on käännetty kiinaksi.[1]
Useita Aleksis Kiven runoja ja näytelmiin tai romaaniin Seitsemän veljestä sisältyviä laulutekstejä on myös sävelletty lauluiksi eri aikoina. Näitä ovat mm. "Onnelliset" (Jo valkenee kaukanen ranta...), "Keinu", "Metsämiehen laulu" (Terve metsä, terve vuori...), "Oravan laulu" (Makeasti oravainen...), "Sydämeni laulu", "Seitsemän miehen voima" (Kiljukoon nyt kaikkein kaula...), "Mitä minä huolin" ja useat muut.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sukutausta
Kiven isoisän isällä Juhana Stenvallilla oli ollut Palojoella sotilastorppa vuodesta 1766. Vanhimmat tunnetut esivanhemmat ovat Yrjö Blomstedtin mukaan Janakkalasta. Äidinisä Antti Hamberg eli seppänä Tuusulan Nahkelassa. Aleksis Kiven isänisä Antti Juhana Stenvall oli Välimerelle asti purjehtinut merimies. Kirjailijan oma isä Erik Stenvall oli asunut lapsuutensa Helsingissä ja käynyt siellä kouluakin.
[muokkaa] Elämäkerta
Aleksis Kivi syntyi vuonna 1834 Nurmijärvellä Palojoen kylässä räätäli Erik Johan Stenvallin ja Anna-Kristiina Hambergin perheeseen. Perheessä oli ennestään kolme poikaa, Johannes, Emanuel ja Albert. Aleksiksella oli myös sisar Agnes, joka kuoli 13-vuotiaana.
Kirjallisia taipumuksia Aleksis osoitti ilmeisen varhain uhotessaan kotiväelle "rupeavansa ruuneperiksi".[3]
Aleksiksen vanhemmat osasivat myös ruotsia, ja poika hankki ruotsin taidon muutettuaan itse 11-vuotiaana Helsinkiin kouluun, mikä oli edellytys ylioppilaaksi ja edelleen papiksi lukemiselle vaikka isä Erik olisikin toivonut poikansa ottavan hänen ammattinsa. Varojen puute pakotti Kiven keskeyttämään säännöllisen koulunkäynnin ja eroamaan kolmannelta luokalta 1852. Sen jälkeen hän jatkoi lukujaan yksityisesti ja pääsi ylioppilaaksi 23-vuotiaana syksyllä 1857.
Vuosina 1821–1868 kirjoitti ylioppilaaksi vain seitsemän nurmijärveläispoikaa. Näistä seitsemästä Aleksis oli ainoa tavallisen kansan lapsi, kaikki muut olivat säätyläislapsia. Ylioppilasvuotenaan 1857 Kivi teki kirjallisuuden kannalta ratkaisevan ja historiallisen päätöksen luopua pappishaaveista ja ryhtyä suomenkieliseksi kirjailijaksi.
Yliopisto-opintojen jälkeen Kivi muutti Siuntioon, ensin vuokra-asumukseen, mutta hän löysi sittemmin hyväntekijän parikymmentä vuotta vanhemmasta Charlotta Lönnqvististä, joka antoi Kiven asua täysihoidossa käytännöllisesti katsoen vastikkeetta. Tosin kerran Kivi pelasti Lönnqvistin velkojan kynsistä hankkimalla tarpeelliset varat.
Kiven kirjallisen kehityksen alkuvaiheita leimasi romantiikka, mutta hänen varsinaiset taipumuksensa viittasivat selvästi realismiin. Aleksis Kivi – jota nimeä hän käytti kirjailijanimenä ensi kerran Kullervon käsikirjoituksen yhteydessä 1860 – ei taloudellisten syiden vuoksi voinut lähteä ulkomaille, mutta Turussa hän sentään kävi. Hänen lukeneisuutensa piiri ulottui kuitenkin koulu- ja yliopistokirjoista maailmankirjallisuuteen. Kivi luki kaikkea Heldin ja Corvinin Maailmanhistoriasta kemian analyyseja käsitteleviin teoksiin, sanomalehtiin, Stagneliuksen ja Shakespearen draamoihin, joista hän tunnetusti on saanut vaikutteita.
Kiven merkittävimmän kirjallisen tuotannon voi katsoa alkaneen Bröllopsdansen-näytelmästä ja päättyneen näytelmään Margareta. Hän sai useita palkintoja 1850- ja 1860-luvuilla: muun muassa Bröllopsdansenin suomenkielisen version tuloksena syntynyt Nummisuutarit sai vuonna 1865 – tuolloin ensimmäistä kertaa jaetun – valtionpalkinnon (palkinnosta kilpaili myös muun muassa Runeberg). Nummisuutarit on yhä esitetyin kotimainen puhenäytelmä. Kansallisromaanin aseman saavuttanut Seitsemän veljestä julkaistiin 1870. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijakunta antoi romaanista kiittävän lausunnon ja puolusti kirjailijaa seuran kokouksessa August Ahlqvistin tunnetun murskakritiikin jälkeen.
Kiven merkittävin tukija oli Fredrik Cygnaeus, jolle Kivi suoritti ylioppilastutkinnon. Cygnaeus asetti toistuvasti koko asiantuntemuksensa ja arvovaltansa Kiven lahjakkuuden ja taiteen tueksi. Vuoden 1869 Lea-näytelmän esityksestä lähtien Kiven näytelmiä tutuksi tehnyt teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom oli Kiven ystävä vuodesta 1864. Parhaaksi ystäväkseen hän on kirjeissään maininnut koulu- ja opiskelutoverinsa metsänhoitaja Robert Svanströmin.
Aleksis Kivellä ei ollut lainkaan säännöllisiä tuloja. Rahapula, velat, kirjojen heikko menekki, Ahlqvistin kritiikki ja pakollinen maaseudulla asuminen masensivat. Elämänsä viimeisinä vuosina Kivi kärsi unettomuudesta ja turvautui usein alkoholiin kun ei muita psyykenlääkkeitä ollut. 1871 hän joutui Lapinlahden mielisairaalaan, jossa asiantuntemattomat hoitomenetelmät vain pahensivat potilaiden tilaa.[4]
Kesällä 1872 Kivi muutti sairaalasta veljensä luokse Tuusulan Syvälahteen. Albert Stenvall sai Nurmijärven kunnalta neljä tynnyriä rukiita veljensä hoitamisesta. Muutaman kuukauden päästä, uudenvuoden aattona aamuyöllä, Kivi kuoli veljensä luona 38-vuotiaana. Historiaan ovat jääneet hänen viimeisiksi väitetyt sanansa: "Minä elän!"
Aleksis Kiven hauta on Tuusulan kirkon hautausmaalla.
[muokkaa] Huomionosoituksia
Runoilijan muistoksi on perustettu Aleksis Kiven Seura 1941. Turussa on vuodesta 1945 toiminut Turun Aleksis Kivi-kerho. Hänen syntymäkotinsa Nurmijärven Palojoella on entistetty ja järjestetty museoksi 1952. Kiven kuolinmökki, jonka Helsingin yliopiston ylioppilaskunta osti Albert Stenvallilta vuonna 1910, on nähtävillä Tuusulassa. Albert Stenvall ja hänen vaimonsa murhattiin tässä mökissä raa'asti joulukuussa 1913. Mökki on viimeksi kunnostettu vuosina 1981−1982 ja siellä on nähtävillä Kiven kuolinsänky.
Kansalliskirjailija Aleksis Kiven päivää vietetään hänen syntymäpäivänään 10. lokakuuta, joka on myös liputuspäivä. Se on samalla myös suomalaisen kirjallisuuden päivä ja Helsingin yliopiston Eteläsuomalaisen osakunnan vuosipäivä. 1960-luvulle saakka se oli lisäksi Suomen kouluissa yleisesti vapaapäivä.
Vuodesta 1953 lähtien Aleksis Kiven synnyinseudulla, Nurmijärven Palojoella, on järjestetty kesäisin Kivi-juhlat-teatteritapahtuma, jossa esitetään Kiven tuotantoa. Esityspaikka on Kiven lapsuuden leikkipaikka.
Helsingin Rautatientorilla, Kansallisteatterin edessä on vuonna 1939 pystytetty Aleksis Kiven patsas. Häntä esittävä patsas on myös Nurmijärven kirkonkylässä, kirjaston edessä sijaitsevassa puistossa, ja rintakuva Nurmijärven yhteiskoulun (NYK) juhlasalissa. Helsingin Alppiharjussa on yli 2 kilometrin pituinen Aleksis Kiven katu. Hänen mukaan nimensä saaneita katuja tai teitä on muillakin paikkakunnilla, esimerkiksi Nurmijärven kirkonkylässä.
Suuret suomalaiset kilpailussa 2004, Kivi äänestettiin sijalle 9.
Siuntiossa sijaitsevan Fanjunkarsin torpan, missä Aleksis Kivi kirjoitti pääosan tuotantoaan, venäläiset purkivat vuokra-aikanaan. Uusi Fanjunkars vihittiin kulttuuritaloksi 2006.
Seitsemän veljestä on käännetty arviolta 40 kielelle.[5]
[muokkaa] Teokset
[muokkaa] Näytelmät
- Kullervo (1864)
- Lea
- Nummisuutarit
- Karkurit (1865)
- Kihlaus (1866)
- Olviretki Schleusingenissä
- Yö ja päivä (1866)
- Margareta
- Canzio
- Leo ja Liina
[muokkaa] Romaani
[muokkaa] Runokokoelma
- Kanervala
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Chapman Chein (2006): Whu Jansau Luk. Näytelmä on käännetty mandariinikiinaksi sekä kantoninkiinaksi.
- ↑ Yleisradion äänitearkisto: Database of The Finnish Institute of Recorded Sounds 1901 - 1999. Viitattu 17.3.2009.
- ↑ Juha Hurme: Olviretki Schleusingenissa. Fanfaari, 1, nro 2009, s. 23.
- ↑ Rahikainen, Esko: Metsän poika: Aleksis kiven elämä. Helsinki: Ajatus, 2004. ISBN 951-20-6677-7.
- ↑ Rahikainen, Esko
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Juutinen, Juha 1985: Linnut Aleksis Kiven tuotannossa. – Lintumies 4.1985 s. 174–181. LYL.
- Kinnunen, Aarne: Aleksis Kiven näytelmät Analyysi ja tarkastelua ajan aatevirtausten valossa (1967)
- Kinnunen, Aarne: Tuli, aurinko ja seitsemän veljestä tutkimus Aleksis Kiven romaanista (1973)
- Kinnunen, Aarne: Nummisuutarit komedia viidessä näytöksessä (1994)
- Kinnunen, Aarne: Seitsemän veljestä ja lukemisen juonet (2002)
- Lehtonen, J.V.: Nurmijärven poika. {{{Julkaisija}}}, 1934.
- Meri, Veijo 1984: Elon saarel tääl - Aleksis Kiven taustoja. Otava, Helsinki.
- Rahikainen, Esko: Kivi. Jyväskylä: Gummerus, 1984. ISBN 951-20-2525-6.
- Rahikainen, Esko: Lumivalkea liina: Aleksis Kivi ja Rakkaus. Helsinki: Like, 1998. ISBN 951-578-579-0.
- Rahikainen, Esko: Metsän poika: Aleksis kiven elämä. Helsinki: Ajatus, 2004. ISBN 951-20-6677-7.
- Tarkiainen, Viljo: Aleksis Kivi: Elämä ja teokset. Porvoo: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12389-7.
