Aleksis Kivi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjailijaa. Kirjailijasta kertovaa Einojuhani Rautavaaran oopperaa käsittelee artikkeli Aleksis Kivi (ooppera).
Aleksis Kivi
todennäköisesti Albert Edelfeltin 1873 piirtämä kuva.
todennäköisesti Albert Edelfeltin 1873 piirtämä kuva.
Syntynyt 10. lokakuuta 1834
Nurmijärvi, Suomi
Kuollut 31. joulukuuta 1872 (38 vuotta)
Tuusula, Suomi
Ammatit näytelmäkirjailija, prosaisti
Kansallisuus suomalainen
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Aleksis Kiven muistopostimerkki vuodelta 1934. Piirtänyt Germund Paaer Wäinö Aaltosen veistoksen mukaan.

Aleksis Kivi (oikealta nimeltään Alexis Stenvall) (10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi31. joulukuuta 1872 Tuusula) oli suomalainen kirjailija. Hän on tunnettu ennen kaikkea kansallisromaanin aseman saavuttaneesta romaanistaan Seitsemän veljestä (1870), näytelmistään kuten Nummisuutarit (1864) ja runoistaan.[1][2]

Kiven teksteissä on sekä romanttisia että realistisia piirteitä. Kivi kykeni luomaan usealla kirjallisuuden alalla korkeatasoisen tuotannon aikana, jolloin suomenkielisen kirjallisuuden perinnettä, kansanrunoutta lukuun ottamatta, ei ollut olemassa.[1][2] Kivi oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija.[3] 1900-luvun alun Kivi-renessanssista alkaen hän on ollut Suomen kansalliskirjailija.[4]

Useita Aleksis Kiven runoja ja teoksiin sisältyviä laulutekstejä on sävelletty lauluiksi. Näitä ovat muun muassa ”Onnelliset”, ”Keinu”, ”Metsämiehen laulu”, ”Oravan laulu”, ”Sydämeni laulu”, ”Seitsemän miehen voima”, ”Mitä minä huolin”.[5]

Sukutausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksis Kiven synnyinkoti Nurmijärven Palojoella.

Kiven isoisän isällä Johan Stenvallilla oli ollut Nurmijärven Palojoella sotilastorppa vuodesta 1766. Vanhimmat tunnetut esivanhemmat ovat Yrjö Blomstedtin mukaan Janakkalasta. Äidinisä Antti Hamberg eli seppänä Tuusulan Nahkelassa. Aleksis Kiven isänisä Anders Johan Stenvall oli merimies. Kirjailijan oma isä Erik Stenvall oli asunut lapsuutensa Helsingissä.[2]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksis Stenvall syntyi vuonna 1834 Nurmijärvellä Palojoen kylässä räätäli Erik Johan Stenvallin (1798−1866) ja Anna-Kristiina Hambergin (1793−1863) perheeseen. Perheessä oli ennestään kolme poikaa, Johannes, Emanuel ja Albert. Aleksiksella oli myös sisar Agnes, joka kuoli vuonna 1851 vain 13-vuotiaana.[2]

Kirjallisia taipumuksia Aleksis osoitti ilmeisen varhain uhotessaan kotiväelle ”rupeavansa runebergiksi”.[6] Aleksis Stenvall kirjoitti etunimensä muodossa Alexis ja esiintyi läpi elämänsä Stenvallina. Kivi oli lähinnä kirjailijanimi.[2]

Kiven äidinkieli oli suomi, mutta hänen vanhempansa osasivat myös ruotsia.[7] Aleksis Kivi hankki ruotsin kirjakielen taidon muutettuaan 12-vuotiaana Helsinkiin kouluun, mikä oli edellytys ylioppilaaksi ja edelleen papiksi lukemiselle vaikka isä Erik olisikin toivonut poikansa ottavan hänen ammattinsa.

Varojen puute pakotti Kiven keskeyttämään säännöllisen koulunkäynnin ja eroamaan kolmannelta luokalta 1852. Sen jälkeen hän jatkoi lukujaan yksityisesti ja pääsi ylioppilaaksi 23-vuotiaana syksyllä 1857. Vuosina 1821–1868 kirjoitti ylioppilaaksi vain seitsemän nurmijärveläispoikaa. Näistä seitsemästä Aleksis oli ainoa tavallisen kansan lapsi, kaikki muut olivat säätyläislapsia. Ylioppilasvuotenaan 1857 Kivi päätti luopua pappishaaveista ja ryhtyä suomenkieliseksi kirjailijaksi.[2]

Yliopisto-opintojen jälkeen Kivi muutti Siuntioon, ensin vuokra-asumukseen, mutta hän löysi sittemmin hyväntekijän parikymmentä vuotta vanhemmasta Charlotta Lönnqvististä, joka antoi Kiven asua täysihoidossa käytännöllisesti katsoen vastikkeetta. Tosin kerran Kivi pelasti Lönnqvistin velkojalta hankkimalla tarpeelliset varat.

Kiven kirjallisen kehityksen alkuvaiheita leimasi romantiikka, mutta hänen varsinaiset taipumuksensa viittasivat selvästi realismiin. Aleksis Kivi – jota nimeä hän käytti kirjailijanimenä ensi kerran Kullervon käsikirjoituksen yhteydessä 1860 – ei taloudellisten syiden vuoksi voinut lähteä ulkomaille, mutta Turussa hän sentään kävi. Hänen lukeneisuutensa piiri ulottui kuitenkin koulu- ja yliopistokirjoista maailmankirjallisuuteen. Kivi luki kaikkea Heldin ja Corvinin Maailmanhistoriasta kemian analyyseja käsitteleviin teoksiin, sanomalehtiin, Erik Stagneliuksen ja William Shakespearen näytelmiin. Kirjallisia vaikutteita hän sai etenkin Shakespearelta, Miguel de Cervantesilta ja Ludwig Holbergilta.[1]

Kiven merkittävimmän kirjallisen tuotannon voi katsoa alkaneen sittemmin kadonneesta ruotsinkielisestä näytelmästä Bröllopsdansen.[1] Bröllopsdansenin suomenkielisen version tuloksena syntynyt Nummisuutarit sai vuonna 1865 valtionpalkinnon. Palkinto jaettiin tuolloin ensimmäistä kertaa ja siitä kilpaili muun muassa aikansa johtava kirjailija Johan Ludvig Runeberg. Nummisuutarit on yhä esitetyin kotimainen puhenäytelmä.[2] Kiven kaikkiaan viidestätoista näytelmästä esitettiin hänen elinaikanaan vain Lea, jonka ensiesityksestä 1869 lasketaan suomalaisen teatterin saaneen alkunsa[1].

Kansallisromaanin aseman saavuttanut Seitsemän veljestä julkaistiin 1870. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijakunta antoi romaanista kiittävän lausunnon ja puolusti kirjailijaa seuran kokouksessa August Ahlqvistin murskakritiikin jälkeen. Myöhempiä lukijoita ovat puhutelleet muun muassa romaanin luonnekuvaus, huumori ja rikas kieli[1].

Kiven merkittävin tukija oli Fredrik Cygnaeus, jolle Kivi suoritti ylioppilastutkinnon. Cygnaeus asetti toistuvasti koko asiantuntemuksensa ja arvovaltansa Kiven kirjailijanuran tueksi. Taloudellista tukea Kivi sai myös Julius Krohnilta ja tämän isältä.[7][8]

Kiven parhaita ystäviä oli joukko J. V. Snellmanin suomalaismielisiä kasvatteja Pohjalaisesta osakunnasta: Jaakko Forsman, J. V. Calamnius ja C. G. Swan. Muita Kiven tärkeitä ystäviä olivat A. R. Svanström, Adolf Theodor Forssell, Ernst Albert Forssell, Emil Nervander, Thiodolf Rein ja Viktor Löfgren-Lounasmaa.[3] Vuoden 1869 Lea-näytelmän esityksestä lähtien Kiven näytelmiä tutuksi tehnyt teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom oli Kiven ystävä vuodesta 1864. Parhaaksi ystäväkseen hän on kirjeissään maininnut koulu- ja opiskelutoverinsa metsänhoitaja Robert Svanströmin.[2]

Aleksis Kivellä ei ollut lainkaan säännöllisiä tuloja. Rahapula, velat, kirjojen heikko menekki, Ahlqvistin kritiikki ja pakollinen maaseudulla asuminen masensivat. Elämänsä viimeisinä vuosina Kivi kärsi unettomuudesta ja pahenevasta alkoholismista. 1871 hän joutui Lapinlahden mielisairaalaan, jossa senaikaiset hoitomenetelmät ehkä vain pahensivat potilaiden tilaa.[9]

Kesällä 1872 Kivi muutti sairaalasta veljensä luokse Tuusulan Syvälahteen. Albert Stenvall sai Nurmijärven kunnalta neljä tynnyriä rukiita veljensä hoitamisesta. Muutaman kuukauden päästä, uudenvuoden aattona aamuyöllä, Kivi kuoli veljensä luona 38-vuotiaana. Sittemmin Kiven on epäilty mahdollisesti kuolleen borrelioosiin.[10] Hänen viimeisiksi väitetyt sanansa olivat: ”Minä elän!”lähde?

Aleksis Kiven hauta on Tuusulan kirkon hautausmaalla.

Huomionosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksis Kiven hauta Tuusulan kirkkomaalla.

Parhaat Kiven näytelmät ovat kuuluneet suomalaisen teatterin vakinaiseen ohjelmistoon. Elokuvasovituksiakin on tehty: Nummisuutareista, Seitsemästä veljeksestä, Kihlauksesta ja Kiven elämästä. Hänen teoksiaan on käännetty arviolta 40 kielelle[11], muun muassa Seitsemän veljestä yli 20 kielelle ja Kullervo-näytelmä on käännetty kiinaksi.[12]

Kirjailijan ja runoilijan muistoksi on perustettu Aleksis Kiven Seura 1941. Turussa on vuodesta 1945 toiminut Turun Aleksis Kivi -kerho. Hänen syntymäkotinsa Nurmijärven Palojoella on entistetty ja järjestetty museoksi 1952. Aleksis Kiven kuolinmökki, jonka Helsingin yliopiston ylioppilaskunta osti Albert Stenvallilta vuonna 1910, on nähtävillä Tuusulassa.[13] Mökki on viimeksi kunnostettu vuosina 1981−1982 ja siellä on nähtävillä Kiven kuolinsänky.

Kansalliskirjailija Aleksis Kiven päivää vietetään hänen syntymäpäivänään 10. lokakuuta, joka on myös liputuspäivä. Se on samalla myös suomalaisen kirjallisuuden päivä ja Helsingin yliopiston Eteläsuomalaisen osakunnan vuosipäivä. 1960-luvulle saakka se oli lisäksi Suomen kouluissa yleisesti vapaapäivä. Seitsemällä veljeksellä on ollut vahva asema suomalaisessa kouluopetuksessa.[1]

Aleksis Kiven valittuja teoksia on ilmestynyt useina laitoksina, ensimmäisen kerran vuosina 1877–1878. Otava julkaisi vuonna 1969 Erkki Tantun kuvittaman kolminiteisen valikoiman Aleksis Kiven mestariteokset.

Vuodesta 1953 lähtien Aleksis Kiven synnyinseudulla, Nurmijärven Palojoella, on järjestetty kesäisin Kivi-juhlat-teatteritapahtuma, jossa esitetään Kiven tuotantoa. Esityspaikka on Kiven lapsuuden leikkipaikka.

Aleksis Kiven katu -nimisiä katuja löytyy useista Suomen kaupungeista, muun muassa Helsingin Alppiharjusta ja Tampereen keskustasta. Helsingin Alppiharjuun Kiven syntymän 100-vuotisjuhlavuonna 1934 valmistunut Suomen silloin suurin kansakoulu nimettiin Aleksis Kiven kouluksi. Nykyisin se on yhtenäinen vuosiluokkien 1-9 peruskoulu.

Kirjailijan asuinpaikkoja merkitseviä muistolaattoja on Helsingin Katajanokalla, Forumin liikekeskuksessa ja Tapaninkylässä.[14]

Kivestä on tehty ainakin seuraavat elokuvat:

Harri Saksala on säveltänyt ja levyttänyt Kiven runoja albumillisen. Yksitoista teosta sisältävä Aleksis Kivi -levy ilmestyi vuonna 1984.

Suuret suomalaiset -kilpailussa 2004 Kivi äänestettiin yhdeksännelle sijalle.

Siuntiossa sijaitsevan Fanjunkarsin torpan, jossa Aleksis Kivi kirjoitti pääosan tuotantoaan, venäläiset purkivat vuokra-aikanaan. Uusi Fanjunkars vihittiin kulttuuritaloksi 2006.

Kriittinen editio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksis Kiven teoksista alettiin vuonna 2010 julkaista tekstikriittisiä editioita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamina. Editiot perustuvat käsikirjoitusten ja ensipainosten ja muun alkuperäisaineiston tutkimukseen. Tekstin liitteenä ovat esittely ja laaja kommentaariosio. Toistaiseksi on julkaistu Jyrki Nummen johdolla kirjevalikoima sekä näytelmät Nummisuutarit ja Kullervo.

Muistomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksis Kivestä on yhteensä 11 patsasta ja muistomerkkiä. Hänestä ei tiettävästi ole säilynyt yhtään valokuvaa, sen vuoksi kaikki hänestä tehdyt veistokset ja kuvat perustuvat piirroksiin.[15]

Helsingin Rautatientorilla, Kansallisteatterin edessä on vuonna 1939 pystytetty Wäinö Aaltosen veistämä Aleksis Kiven patsas. Nurmijärven kirjaston edessä olevassa puistikossa on Aukusti Veuron vuonna 1934 veistämä Kiven patsas.

Kiven rintakuvat ovat Nurmijärven yhteiskoulun juhlasalissa ja Erland Stenbergin (1879) veistämä Kansallisteatterissa. Kiven tuntenut Erland Stenberg suunnitteli myös kirjailijan hautapatsaan embleemin (1877).

Tampereella Vanhan kirjastotalon puistossa on Wäinö Aaltosen veistämä, vuonna 1928 paljastettu veistos Runoilija ja muusa. Turun yliopiston edustalla paljastettiin Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven patsas vuonna 1949, joka siirrettiin vuonna 1962 teatteritalon edustalle. Myös Mäntän Keskustorilla on Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven muistopatsas (1930).[16]

Tuusulan Hyrylässä, Jääkärin puistossa on Alpo ja Nina Sailon veistämä Aleksis Kiven patsas Metsän poika (1984).[17]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seitsemän veljeksen ensimmäisiä painoksia.
Ensimmäinen sivu Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä.

Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runokokoelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kertomuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännöksiä muille kielille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alex Matson, Seven Brothers. 1. laitos, New York: Coward-McCann, 1929. 2. laitos, Helsinki: Tammi, 1952. 3. laitos, toim. Irma Rantavaaran, Helsinki: Tammi, 1973.
  • Impola, Richard A., Seven Brothers. New Paltz, NY: Finnish-American Translators Association, 1991.
  • Douglas Robinson, Heath Cobblers (Nummisuutarit) and Kullervo. St. Cloud, MN: North Star Press of St. Cloud, 1993.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomalainen tietosanakirja 4, kanar–kär, s. 307–308. Espoo: Weilin + Göös, 1990. ISBN 951-35-4648-9.
  • Suuri henkilökirja, s. 336. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26140-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Suuri henkilökirja 2001, s. 336.
  2. a b c d e f g h Rahikainen, Esko: Kansalliskirjailija Aleksis Kivi. Nurmijärven kunta. Viitattu 3.10.2014.
  3. a b Suomalainen tietosanakirja 1990, s. 307–308.
  4. Perttula, Irma: Elämän vuodet Aleksis Kivi. Nurmijärven kunta. Viitattu 3.10.2014.
  5. Yleisradion äänitearkisto: Database of The Finnish Institute of Recorded Sounds 1901 - 1999 Viitattu 17.3.2009.
  6. Hurme: Olviretki Schleusingenissa. Fanfaari, 1, nro 2009, s. 23.
  7. a b Sihvo, Hannes: Kivi, Aleksis (1834–1872) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 2.7.2012. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 25.11.2014.
  8. Krohn-suvun vaellustarina Viitattu 22.2.2014.
  9. Rahikainen, Esko: Metsän poika: Aleksis Kiven elämä. Helsinki: Ajatus, 2004. ISBN 951-20-6677-7.
  10. Pitkäranta, Anne & Hopsu, Erkki: Kuoliko Aleksis Kivi borrelioosiin? Lääkärilehti. 2001;56(44):4536-4537. Helsinki: Yle/Teema.
  11. Rahikainen, Esko
  12. Chapman Chein (2006): Whu Jansau Luk. Näytelmä on käännetty mandariinikiinaksi sekä kantoninkiinaksi.
  13. Jaakko Ojanne: Kiven veljen murha jäi tuomitsematta Nurmijärven Uutiset. 20.7.2011. SLY-Paikallislehdet OY. Viitattu 15.7.2012.
  14. Muistolaatat A. Kivi, Suomen kansalliskirjailija. Nurmijärven kunta. Viitattu 13.5.2012.
  15. Miltä Aleksis Kivi näytti?
  16. A. Kivi, Suomen kansalliskirjailija Tuusulan kunta. Viitattu 12.2.2013.
  17. Patsaat A. Kivi, Suomen kansalliskirjailija. Nurmijärven kunta. Viitattu 13.5.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juutinen, Juha 1985: Linnut Aleksis Kiven tuotannossa. – Lintumies 4.1985 s. 174–181. LYL.
  • Ketonen, Oiva: Kohtalon vaihtoehdot. Aleksis Kivi, August Ahlqvist ja sivistyneistön vähäinen kansalaisrohkeus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-16013-X.
  • Kinnunen, Aarne: Aleksis Kiven näytelmät Analyysi ja tarkastelua ajan aatevirtausten valossa (1967)
  • Kinnunen, Aarne: Tuli, aurinko ja seitsemän veljestä tutkimus Aleksis Kiven romaanista (1973)
  • Kinnunen, Aarne: Nummisuutarit komedia viidessä näytöksessä (1994)
  • Kinnunen, Aarne: Seitsemän veljestä ja lukemisen juonet (2002)
  • Lehtonen, J. V.: Nurmijärven poika. , 1934.
  • Meri, VeijoAleksis Stenvallin elämä. Helsinki: Otava, 1973. ISBN 951-1-00384-4.
  • Meri, Veijo: Elon saarel tääl: Aleksis Kiven taustoja. Helsingissä: Otava, 1984. ISBN 951-1-07994-8.
  • Niemi, Juhani (päätoimittaja) – Sakari Katajamäki – Ossi Kokko – Petri Lauerma – Jyrki Nummi (toim.): Kivi, Aleksis, Kirjeet. Kriittinen editio. Helsinki: SKS, 2012. ISBN 978-952-222-390-6.
  • Nummi, Jyrki (päätoimittaja) – Sakari Katajamäki – Ossi Kokko – Petri Lauerma (toim.): Kivi, Aleksis, Nummisuutarit. Komedia viidessä näytöksessä. Kriittinen editio. Helsinki: SKS, 2010. ISBN 978-952-222-150-6.
  • Nummi, Jyrki (päätoimittaja) – Sakari Katajamäki – Ossi Kokko – Petri Lauerma - Juhani Niemi (toim.): Kivi, Aleksis, Kullervo. Näytelmä viidessä näytöksessä. Kriittinen editio. Helsinki: SKS, 2014. ISBN 978-952-222-526-9.
  • Rahikainen, Esko: Kivi. Jyväskylä: Gummerus, 1984. ISBN 951-20-2525-6.
  • Rahikainen, Esko: Lumivalkea liina: Aleksis Kivi ja Rakkaus. Helsinki: Like, 1998. ISBN 951-578-579-0.
  • Rahikainen, Esko: Metsän poika: Aleksis kiven elämä. Helsinki: Ajatus, 2004. ISBN 951-20-6677-7.
  • Rahikainen, Esko: Impivaaran kaski: Aleksis Kivi kirjallisuutemme korvenraivaajana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-107-0.
  • Tarkiainen, Viljo: Aleksis Kivi: Elämä ja teokset. Porvoo: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12389-7.
  • Yli-Paavola, Jaakko – Pekka Laaksonen (toim.): Tulinuija. Aleksis Kiven Seuran albumi. Helsinki: SKS, 2009. ISBN 978-952-222-135-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Aleksis Kivi -sitaatteja.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksis Kivi.