Sotilastorppa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sotilastorppa 1700-luvulta

Sotilastorppa oli Ruotsin suurvalta-aikana ruotuarmeijan sotilaille palvelusajaksi myönnetty torppa. Ruotu muodostui 1-4 talosta, ja se oli velvoitettu ylläpitämään armeijalle sotilas varusteineen, ja sotilaalle sotilastorpan viljelysmaineen hänen perheensä turvaksi ja asumukseksi.

Sotilastorppajärjestelmän synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotujärjestelmän pani alulle Kaarle XI 1600-luvun loppupuolella. Tarkoitus oli luoda yhtenäinen järjestelmä koko valtakuntaan, mutta kukin maakunta sai päättää itsenäisesti siirtymisestä ruotujärjestelmään. Suomessa Viipurin, Savonlinnan, Turun ja Porin, Hämeen ja Uudenmaan läänit liittyivät 1696 mennessä, Pohjanmaa vasta 1733.[1]

Järjestelmää ryhdyttiin valmistelemaan Suomessa 1680-luvulla. Torpat numeroitiin vuodesta 1696 lähtien ruotusotilaisen komppanianumeroin, jolloin torpalla oli sama numero kuin sotamiehellä. Torppien nimeäminen tapahtui sotilaille annetun lisänimen, sotilasnimen perusteella. Jokaisella sotilaalla oli ruotsinkielinen lisänimi, joka saattoi myös periytyä komppaniassa kaatuneelta sotilaalta. Komentokieleksi oli määrätty ruotsi vuonna 1689, siltä varalta että suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä yksiköitä jouduttaisiin komentamaan yhtä aikaa.[1]

Palvelusaikansa jälkeen sotamies perheineen muutti pois torpasta, samaten jos sotilas kuoli. Tilalle tuli uusi ruodun palkkaama mies perheineen. Torpan nimi pysyi, ja uusi ruotusotamies otti usein käyttöön edeltäjänsä nimen. Torpan asujaimistossa perättäiset saman nimiset perheet eivät välttämättä olleet mitään sukua keskenään.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pirjo Mikkonen: Mitä ruotusotamiesrullat kertovat nimistöntutkijalle : Suomen ruotusotamiesten lisänimistä, s. 71-92. Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja 42. Suomen Sukututkimusseura, 1986. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mikkonen 1986