J. V. Snellman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johan Vilhelm Snellman
J. V. Snellman 1870-luvulla
J. V. Snellman 1870-luvulla
Syntynyt 12. toukokuuta 1806
Tukholma, Ruotsi
Kuollut 4. heinäkuuta 1881 (75 vuotta)
Kirkkonummi, Suomi
Ammatit filosofi, toimittaja, kirjailija
Kansallisuus Ruotsi, myöhemmin Suomen suuriruhtinaskunta
Äidinkieli ruotsi
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Johan (Juhana) Vilhelm Snellman (12. toukokuuta 1806 Tukholma, Ruotsi4. heinäkuuta 1881 Kirkkonummi, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuudenkoti Tjärhovsgatan 5, Tukholma.

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Snellman syntyi Tukholman satamassa Patience-laivalla vuonna 1806. Hänen isänsä oli ruotsinkielinen pohjalaismerikapteeni Christian Henrik Snellman ja äitinsä Maria Magdalena (os. Röring). He asuivat Södermalmin kaupunginosassa, jossa asui myös muita merimiehiä ja heidän perheitään.[1] Kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809, Snellmanin vanhemmat halusivat palata Ruotsista Suomeen ja muuttivat Keski-Pohjanmaalle, Kokkolaan, joka tuolloin oli merkittävä kauppa- ja merenkulkukaupunki.[1] Kokkolassa Snellman vietti vuodet 18131816[2] veljiensä Christian Gerhardin ja Carl Augustin, sekä siskojensa Magdalenan, Marian ja Annan kanssa. Johan Vilhelmin äiti kuoli 34-vuotiaana vuonna 1814 kuudennen lapsensa Annan synnytykseen.[3]

Snellman aloitti opintonsa yksityisopetuksessa Kokkolassa.[4] Vuonna 1816 Snellman muutti tätinsä Anna Piponiuksen luokse Ouluun, jossa hän aloitti opinnot yliopistoon valmistavassa Oulun triviaalikoulussa.[3] Kaupungissa ruotsinkielinen Snellman oppi myös suomen kielen keskustellessaan koulukavereidensa kanssa. Kesäisin hän asui vanhemman tätinsä luona Rantsilassa.[5] Oulun palo vuonna 1822 tuhosi lähes koko kaupungin triviaalikouluineen, josta Snellman sai tovereidensa tavoin päättötodistuksen ilman tavanomaista päästötutkintoa.[6]

Kesällä 1822 Snellman vietti lomaansa Alahärmässä, jonne hänen isänsä oli muuttanut uuden vaimonsa kanssa. Snellmanin äitipuolella oli Rautalammilla asunut nuorempi sisko nimeltä Anna Kristiina, joka kävi aina silloin tällöin tapaamassa sisartaan. Snellman oli vasta 16-vuotias, mutta se ei estänyt häntä ja vanhempaa Annaa rakastumasta toisiinsa ja menemästä kihloihin. Annalla oli kuitenkin kaksi kilpakosijaa, jotka tuhosivat rakastavaisten yhteyden varastamalla ja tuhoamalla heidän kirjeensä. Kilpakosijat myös kertoivat rakastavaisille perättömiä juttuja toisistaan.[7]

Opinnot yliopistossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Akatemia

Snellman siirtyi 16-vuotiaana Keisarilliseen Turun Akatemiaan. Samaan aikaan opinnot yliopistossa aloittivat myös häntä vanhemmat J. L. Runeberg ja Elias Lönnrot.[3] Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat myös Johan Kjemmer, Johan Jakob Nervander ja Fredrik Cygnaeus.[8] Turun akatemiaan opiskelijoiden keskuuteen oli syntynyt Turun romantiikaksi kutsuttu liike. Se pohjautui pohjoismaiseen ja saksalaiseen romantiikkaan, joka vetosi tunteeseen ja historiaan. Opiskelijat esittelivät suomalaisen rahvaan ja sen kulttuurin ruotsinkielisille sivistyneille. Opiskelijat alkoivat kiinnostua suomalaisuudesta ja suomen kielestä. Adolf Iwar Arwidsson alkoi vaatia toimia suomalaisuuden henkiin herättämiseksi, koska hänen mielestään samaa kieltä puhuvat muodostavat kokonaisuuden, jota yhdisti "sisäinen sielun ja ajatuksen side, joka on kaikkia ulkonaisia yhdistyksiä mahtavampi ja lujempi".[9]

Snellman opiskeli teologiaa sekä historiaa, kreikkaa, latinaa ja maailman kirjallisuutta sekä hieman myös fysiikkaa ja luonnontieteitä.[8] Snellman tovereineen tutustui Turun romantiikkaan liittyviin aatteisiin, mutta jättivät politikoinnin taka-alalle, koska Arwidsson oli erotettu virastaan vallankumouksellisten kirjoitustensa takia, eivätkä he halunneet samaa kohtaloa. Snellman sai Akatemiassa opiskellessaan pysyviä kansallisromanttisia vaikutteita, mutta romantikoista hän erosi siten, että häntä kiinnosti historian sijaan tulevaisuus sekä kansojen henkinen toiminta.[8]

Snellman aikoi papiksi ja panosti teologiaan opinnoissaan. Tutkinnon suorittanut sai ammatin ja viran suhteellisen lyhyessä ajassa. Snellman ei voinut kuitenkaan ilmoittautua pappistutkintoon, koska hän ei ollut vielä saavuttanut vaadittua 22 vuoden ikää. Opettajansa J. J. Tengströmin vaikutuksesta hän vaihtoi pääaineekseen filosofian.[10]

Snellman rahoitti opintojaan toimimalla kotiopettajana ympäri Suomea. Hän sai kokemusta opettamisesta, seurapiirien tapakulttuurista sekä ravitsevaa ruokaa, johon opiskelijoilla ei välttämättä ollut varaa. Hän harrasti väittelyä, shakin peluuta ja huilun soittoa.[11]

Osa Turun Akatemiasta ja sen kokoelmista tuhoutui Turun palossa vuoden 1827 syyskuussa. Nikolai I päätti siirtää Akatemian Helsinkiiin, jossa toiminta alkoi nimellä Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto lokakuussa 1828.[11] Snellman suoritti stipendiaattitutkinnon ja keskittyi Hegelin filosofiaan. Yhdeksän vuoden mittaisen opiskelujakson jälkeen hän valmistui 1831 filosofian kandidaatiksi. Vuonna 1832 hänet promovoitiin maisteriksi.[11] Snellman kirjoitti väitöskirjan Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura 1835 joka käsitteli Hegelin aatemaailmaa.

Lauantaiseura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Lauantaiseura

1830-luvun alkupuolella Snellman oli läheisissä yhteyksissä joukkoon opiskelijoita, joista tuli myöhemmin merkittäviä suomalaisen kulttuurin puolestapuhujia ja kehittäjiä. He kutsuivat ryhmäänsä Lauantaiseuraksi. Seuraan kuuluivat Snellmanin lisäksi muun muassa Runeberg ja hänen vaimonsa Fredrika, Zacharias Topelius, Nervander ja Cygnaeus. Epävirallisena yhteisönä Lauantaiseura kokoontui jäsentensä koteihin keskustelemaan kirjallisuudesta ja filosofiasta. Alussa johtohahmona toimi Nervander, myöhemmin Runeberg. Seuran epävirallisena äänenkannattajana voidaan pitää Runebergien vuonna 1832 perustamaa sanomalehteä, Helsingfors Morgonbladia, sillä useat seuran jäsenet avustivat sitä. Snellman ei kuitenkaan vielä halunnut tuoda julki ajatuksiaan, mutta teki jo Runebergin artikkeliin kantaaottavan hahmotelman taidekäsityksestään. Runebergin mukaan isänmaallisuus kasvatti rakkautta pyhään luontoon, kun Snellmanin mielestä Suomen metsät olivat pitkästyttäviä.[12] Lauantaiseuran loppuaikoina Johan Vilhelm Snellman oli piirin johtava, keskustelun kulkuun ratkaisevasti vaikuttava henkilö. Runebergien muutettua Porvooseen vuonna 1837 seuran säännöllinen toiminta loppui.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J. V. Snellman, Bernhard Reinholdin maalaama muotokuva vuodelta 1874.[13]
J. V. Snellmann Johannes Takaisen mukaan 1884/1896

Snellman toimi Helsingin yliopiston filosofian dosenttina vuodesta 1835 vuoteen 1839, mutta ura katkesi yliopiston hallintoa koskeviin ristiriitoihin. Hän matkusti ensin Ruotsiin vuonna 1839 ja sieltä Tübingeniin Saksaan. Tällöin ilmestyivät hänen filosofiset pääteoksensa Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit ("Yritys persoonallisuuden idean spekulatiiviseksi kehittämiseksi") ja Läran om staten ("Valtio-oppi"). Hän palasi Suomeen 1842.

Kuopiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useista yrityksistään huolimatta Snellman ei saanut Helsingin yliopistosta professuuria. Vuonna 1843 muutti Kuopioon, jossa hän otti vastaan nimityksen yläalkeiskoulun rehtoriksi.

Snellman kykeni vaikuttamaan Kuopiostakin käsin koko maan asioihin. Näkyvimmässä osassa olivat hänen perustamansa sanomalehdet. Ne sisälsivät voittopuolisesti kansallismielistä valistusta ja yhteiskuntakritiikkiä. Yhdistävänä tekijänä oli vahva sivistyksellinen ote. Vuodesta 1844 Snellman julkaisi ruotsinkielistä Saima, sekä suomenkielistä Maamiehen Ystävä -viikkolehteä. Viranomaisten 1846 lakkauttaman Saima-lehden tilalle hän perusti lehden Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning.

18. marraskuuta 1845 Snellman meni naimisiin kuopiolaisen apteekkarin tyttären Johanna Lovisa Wennbergin (14. tammikuuta 18284. kesäkuuta 1857) kanssa.[14] Avioliitosta syntyivät lapset Hanna (s. 22.11.1846), Anders Henrik (s. 16.8.1848), Johan Ludvig (s. 14.3.1850), Wilhelm (s. 6.10.1851) ja Karl (s. 1855). Anders Henrik Snellman (k. 1911) toimi senaatin oikeusosaston jäsenenä vuosina 1905–1909 ja Karl Snellman (k. 1928) tie- ja vesi­rakennus­laitosten ylihallituksen ylitirehtöörinä vuosina 1909−1925. Karl Snellman sai todellisen valtio­neuvoksen arvonimen vuonna 1917.[15] Johan Ludvig Snellmanista (k. 1909) tuli senaatin esittelijäsihteeri ja Wilhelm Snellmanista (k. 1933) lääkintöneuvos.[16]

Helsingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe muutti Kuopiosta Helsinkiin vuonna 1849. Aleksanteri II:n tultua suuriruhtinaaksi 1855 Snellman palasi Litteraturbladin toimittajaksi. Aleksanteri II:n aikana olot muuttuivat vapaammiksi, ja vuonna 1856 Snellmanille avautui Helsingin yliopiston siveys­opin ja tieteiden järjestelmän professorin virka. Snellmanin solmima avioliitto päättyi vaimon kuolemaan lapsivuoteelle vuonna 1857.[17][18]

Senaattorina Snellman toimi vuosina 18631868. Hänet kutsuttiin 1863 valtiovaraintoimituskunnan päälliköksi. Hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että saatiin asetus suomen kielen oikeuksista. Hän saattoi päätökseen Suomen rahanuudistuksen, ja Suomi sai oman rahayksikön, markan vuonna 1860.

Snellman aateloitiin vuonna 1866. Hän toimi aatelissäädyn edustajana valtiopäivillä vuosina 1867, 1872 ja 1877. Lauantaiseurasta syntyneen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä Snellman toimi vuosina 18701874.

Työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofiansa Snellman perusti tiukasti Hegelin idealismille, jonka pohjalle hän kehitti oman poliittisen ja yhteiskunnallisen filosofiansa. Hän puolusti hegeliläisyyttä jo latinankielisessä väitöskirjassaan Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura ("Akateeminen väitöskirja Hegelin järjestelmän absolutismin puolustamiseksi") ja kiinnitti samalla huomiota persoonallisuuden käsitteeseen.

Snellman syvensi ajatuksiaan teoksessa Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit, joka käsitteli Hegelin perillisten välille nousseita kiistoja. Tuohon aikaan hegeliläisyys oli jakaantunut ns. nuor­hegeliläisyyteen ja vanha­hegeliläisyyteen. Teos käsitteli myös David Friedrich Straussin alullepanemaa historiallisen Jeesuksen kritiikkiä. Snellman ei torjunut Straussin väitteitä. Hän katsoi Jumalan olevan vain ihmisissä, kun he ylittävät inhimilliset rajansa toimiessaan kansakunnan hyväksi.

Nämä opit löysivät konkreettisen jatkon Snellmanin pääteoksessa Läran om staten, joka oli yhteiskunnallis-poliittinen sosiologiaan perustunut teos. Hän noudatti Hegelin jakoa jakaen työn ja lain perheeseen, yhteiskuntaan ja valtioon. Perhe toimii lapsien eettiseksi kasvattamiseksi ja kansallisen identiteetin siirtämiseksi tuleville sukupolville. Kansalais­yhteis­kunnassa ihmiset alistuvat järjellä perusteltuun ja ymmärrettyyn asetelmaan yhteiseksi hyväksi, kun taas valtiossa he alistuvat laille toimiakseen kansakunnan itsenäisen kulttuurin hyväksi.

Kansakunnan ja kansallisen tietoisuuden käsitteet ovat Snellmanin filosofian keskiössä. Hänen mukaansa kansasta tulee kansakunta historiallisessa prosessissa, jossa kansakunnan henki, kulttuuri ja koulutus kehittyvät. Ainoastaan yksi kansa ja sen kulttuuri voivat muodostaa yhden kansallisuuden. Tämä vaatii yhtä kieltä kansallisen koulutuksen pohjaksi. Kieli ei ole ainoastaan väline ajatusten muotoilemiseksi, vaan koko kansakunnan ajattelu on sisäänrakennettuna sen yhteiseen kieleen.

Sanomalehtimiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saiman ensimmäisen numeron ensimmäinen sivu.

Snellman halusi kohottaa Suomen kansallista tietoisuutta ja kulttuuria muun muassa julkaisemalla sanomalehtiä. Tammikuussa vuonna 1844, toimiessaan koulun rehtorina Kuopiossa, Snellman alkoi julkaista viikoittaista sanomalehteä Saima, joka oli ensimmäinen suomalainen poliittis-kulttuurinen lehti, jolla oli huomattavaa vaikutusta kulttuuriin. Lehti ilmestyi ruotsin kielellä ja oli suunnattu koulutetulle lukijakunnalle. Lehden sisältönä oli uutisia, kuulutuksia, runoja ja tarinoita, matkakertomuksia ja kirjallisuuskritiikkiä.

Saima sai melko laajan yleisön. Sen painos oli noin 700 kappaletta, ja se oli siten maan neljän suurimman lehden joukossa. Liberaalilla linjallaan lehti herätti kuitenkin myös Suomen venäläisen kenraalikuvernöörin Menšikovin huomion. Tämän käskystä lehden toimilupa peruttiin lopulta vuoden 1846 loppupuolella.

Ruotsinkielisen Saiman lisäksi Snellman oli mukana perustamassa suomenkielistä lehteä Maamiehen Ystävä. Hän toimi lehden julkaisijana vuosina 18431844. Päinvastoin kuin Saima, lehti keskittyi käytännöllisiin neuvoihin ja maanviljelijäväestön peruskoulutukseen. Lehti sai vielä suuremman lukijakunnan kuin Saima.

Välittömästi Saiman lakkauttamisen jälkeen Snellman valmistautui yhdessä ystävänsä Elias Lönnrotin kanssa julkaisemaan uutta lehteä. Toukokuusta 1847 alkoi ilmestyä kuukausittainen Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning ("Kirjallisuuslehti yleiseen kansalaiskasvatukseen"), joka sisälsi yksityiskohtaisia artikkeleita ajankohtaisista aiheista, tieteestä ja kirjallisuudesta. Litteraturblad saavutti myös merkittävän 400:n kappaleen painoksen. Snellman luopui lehden ohjauksesta vuonna 1849 muutettuaan Helsinkiin ja otti lehden johtoonsa jälleen vuonna 1855. Tällöin hän keskittyi Suomen talouden vahvistamiseen ja modernisoimiseen. Samaan aikaan lehti suuntautui myös venäläistämistä vastaan, mutta Snellman katsoi kuitenkin aina, että Suomen kansa voi saavuttaa kansakunnan roolin ainoastaan koulutuksella, ei voimalla.

Valtiomiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J. V. Snellman vuonna 1956 julkaistussa postimerkissä.

Snellman toimi porvarissäädyn edustajana vuoden 1861 Tammikuun valiokunnassa. Hänet nimitettiin senaattoriksi vuonna 1863. Hän toimi valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä ja vastasi kansallisesta budjetista. Hän kohtasi tehtävässä huomattavia vaikeuksia, sillä tuolloin oli useita katovuosia. Eräs merkittävistä saavutuksista oli Suomen taloudelle merkittävän rautatieyhteyden valmistuminen Pietariin.

Poliittis-taloudellisesti Snellmanin merkittävin saavutus oli radikaalin rahauudistuksen läpivieminen. Suomen markka oli otettu käyttöön jo vuonna 1860. Markka oli kuitenkin aluksi lähinnä nimellinen rahayksikkö, koska myös Venäjän rupla säilyi edelleen maan valuuttana sekä hopearuplina että epävakaana paperirahana. Snellman teki paljon työtä vuodesta 1864 saadakseen venäläiset viranomaiset taipumaan asiassa. 4. marraskuuta 1865 allekirjoitettiin manifesti, jolla Suomen hopeamarkasta tuli Suomen suuriruhtinaskunnan ainoa laillinen rahayksikkö. Myös hopearuplat säilyivät käytössä, mutta paperiruplia ei tarvinnut enää hyväksyä. Suomen markka oli alistettu Suomen pankille, joka toimi Suomen hallinnon alaisuudessa. Näin Suomi oli saavuttanut rahataloudellisen itsenäisyyden.

Snellmanin toinen kauaskantoinen saavutus koski kieli­politiikkaa. Snellmanin filosofian mukaisesti Suomen kansan kehitys kansakuntana oli mahdollista ainoastaan suomen kielen kautta. Snellmanin aikana ruotsin kieli oli kuitenkin käytännössä Suomen ainoa virallisissa yhteyksissä ja kulttuurissa käytetty kieli. Senaatti osoitti vain vähän halua muuttaa tilannetta. Niinpä Snellman vetosi asiassa suoraan keisariin. Hän onnistui saamaan audienssin keisarin puheille tämän vieraillessa Hämeenlinnassa, ja 1. elokuuta 1863 keisari allekirjoitti kielisäädöksen, joka mahdollisti suomen käyttöönoton virallisissa yhteyksissä käytettynä kielenä kahdenkymmenen vuoden siirtymäajalla.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Snellmanin merkittävimmät teokset:

  • Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura ("Akateeminen väitöskirja Hegelin järjestelmän absolutismin puolustamiseksi", Helsinki, 1835)
  • Försök till framställning af logiken ("Yritys logiikan esitykseksi", Helsinki, 1837)
  • Philosophisk elementarkurs ("Filosofian peruskurssi", kolme osaa, Tukholma, 1837–1840)
  • Om det akademiska studium ("Akateemisesta opiskelusta", 1840)
  • Det går an. En tafla ur lifvet, fortsättning ("Käy laatuun. Jatkoa", 1840)
  • Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit ("Persoonallisuuden idea", Tübingen, 1841)
  • Läran om staten ("Oppi valtiosta", 1842, Tukholma)
  • Tyskland. Skildringar och omdömen från en resa 1840–1841 ("Saksa, kuvauksia ja arvioita matkalta 1840–1841", Tukholma, 1842)
  • De spiritus ad materiam relatione ("Hengen ja aineen suhteesta", Helsinki, 1848)
  • Alexander Castrenin elämäkerta

Snellmanin teosten julkaisuja:

  • Samlade arbeten I–X (1892–98)
  • Kootut teokset I–XII (1928–32)
  • Samlade arbeten I 1826–1840 (1992)
  • Teokset 1–4 (1982–1983)
  • Kootut teokset 1–24 (2000–2005) Kootut teokset, pdf

Snellmanin päivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Snellmanin päivää eli suomalaisuuden päivää vietetään 12. toukokuuta. Päivä on vakiintunut liputuspäivä. Vuonna 2006 vietettiin J. V. Snellmanin syntymän 200-vuotisjuhlaa.

J. V. Snellmanin syntymän satavuotispäivän yhteydessä vuonna 1906 kirjailija Johannes Linnankoski kehotti suomalaistamaan vierasperäiset sukunimet. Toukokuun 12. päivänä 1906 julkaistussa Suomalaisen Virallisen Lehden lisälehdessä noin 24 800 henkilöä ilmoitti suomalaistaneensa nimensä.[19] Samana päivänä perustettiin myös Suomalaisuuden liitto.[20]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Majamaa, Raija & Tiirakari, Leeni: J. V. Snellman: Valtioviisas vaikuttaja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1040. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-678-1.
  • Raimo Savolainen: Sivistyksen voimalla. J. V. Snellmanin elämä, Edita, Helsinki 2006, ISBN 951-37-4573-2 (sid.)
  • Pentti Virrankoski: Suomen historia, SKS, Helsinki 2001, ISBN 951-746-321-9 ja ISBN 951-746-342-1
  • Kyösti ja Päivi Skyttä: Tuntematon Snellman, Kirjayhtymä, Helsinki 1981, ISBN 951-26-2058-8
  • Markus H. Korhonen, Niskala/Siliämaa: J. V. Snellman -pienenä Oulussa, suurena historiassa, Oulun kaupunki, Oulu 2006, ISBN 952-5465-24-1.
  • Lahtinen, Mikko: Snellmanin Suomi. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-181-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 16
  2. Korhonen, Markus H., Niskala, Kaarina & Siliämaa, Marianne: J. V. Snellman -pienenä Oulussa, suurena historiassa. Oulu: Oulun kaupunki, 2006. ISBN 952-5465-24-1.
  3. a b c J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 17
  4. Tuntematon Snellman, s. 15
  5. Tuntematon Snellman, s. 16
  6. Tuntematon Snellman, s. 19
  7. Tuntematon Snellman, s. 22
  8. a b c J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 21
  9. J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 19
  10. J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 22
  11. a b c J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 23
  12. J. V. Snellman. Valtioviisas vaikuttaja, s. 25
  13. J. V. Snellmanin muotokuva Helsingin yliopistomuseo. Viitattu 29.7.2013.
  14. [http://gamma.nic.fi/~raimom/ep/historia/henkilot/s_henk.htm#SNELLMAN,%20Johan%20Wilhelm, Pohjanmaan väylän matkailuhakemsito
  15. Otavan iso tietosanakirja, osa 7, Otava, Helsinki 1964.
  16. Snellman (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  17. http://savonsanomat.fi/index.php?XEFTL=58d777c0494dd876e3bd8905bc64458e2&top=227&mode=static
  18. http://www.kuopio.fi/net.nsf/TD/040305141756002?OpenDocument
  19. B. Thilman: Suvuista ja sukunimistä
  20. Suomalaisuuden Liitto – Historia

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jalava, Marja: J. V. Snellman: Mies ja suurmies. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-31-3383-4.
  • Lahtinen, Mikko: Snellmanin Suomi. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-181-X.
  • Majamaa, Raija & Tiirakari, Leeni: J. V. Snellman: Valtioviisas vaikuttaja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1040. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-678-1.
  • Niiniluoto, Ilkka & Vilkko, Risto (toim.): J. V. Snellman – filosofi ja valtio-oppinut. Helsinki: Suomen filosofinen yhdistys, 2006. ISBN 951-9264-61-2.
  • Patoluoto, Ilkka (toim.): J. V. Snellmanin filosofia ja sen hegeliläinen tausta: Suomen filosofisen yhdistyksen järjestämä kansainvälinen kollokvio, Helsinki 4.–5.12.1981. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1984. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1984. ISBN 951-45-3355-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta J. V. Snellman.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma J. V. Snellman -sitaatteja.