Turun palo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Turun tuomiokirkon ympäristö heti palon jälkeen vuonna 1827.

Turun palo oli Turun kaupungin lähes kokonaan tiistaina 4.5. syyskuuta 1827 tuhonnut tulipalo. Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo tuhosi kolme neljäsosaa kaupungista ja jätti kodittomiksi 11 000 turkulaista. Loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.[1]

Turku on palanut historiansa aikana ainakin 31 kertaa, mutta vuoden 1827 palo on näistä tapahtumista tuhoisin ja vaikutuksiltaan pitkäaikaisin. Kolme pääsyytä Turun palon poikkeukselliselle tuhoisuudelle olivat syksyä edeltänyt kuiva kesä, joka kuivatti kaupungin puutalojen pärekatot, iltaan sattunut myrsky sekä se, että suuri osa kaupungin porvareista oli Tampereella markkinoilla joten sammuttajia ei ollut tarpeeksi.[2]

Tapahtumien kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palo sai alkunsa kauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Aninkaistenmäellä vähän ennen kello yhdeksää tiistai-iltana, 4. syyskuuta 1827.[3] Porvari Hellman oli itse matkalla Tukholmassa, mutta hänen vaimonsa Christina Elisabeth Hellman kertoi myöhemmin nähneensä palon aluksi paksun savun nousevan navettansa katosta. Palon syttymisestä epäiltiin aluksi palvelijatar Maria Vassia, joka oli palon syttymisen aikoihin ollut leivintuvassa alustamassa taikinaa. Myöhemmin tehtyjen selvitysten mukaan Hellmanin naapuritalon savupiipusta oli lentänyt kipinöitä Hellmanin talon vintille, jossa säilytettiin heiniä; näistä palo sai siten alkunsa. Pian palon syttymisen jälkeen Turun tuomiokirkon kellot soittivat hälytyksen kaupunkilaisille ja kaupungin hyväkuntoista palokalustoa ryhdyttiin siirtämään Turun pohjoisiin osiin.

Palomiehistön tehtävä osoittautui hyvin nopeasti toivottomaksi. Puuaines kaupungissa oli erityisen kuivan edeltäneen kesän vuoksi rutikuivaa. Päre- ja turvekatot synnyttivät kipinäsateen ja levittivät paloa kattoja pitki läpi kaupungin. Lisäksi tallien ja navettojen ylisille talvea varten kootut kuivat heinät toimivat tehokkaina sytykkeinä. Palon syttyessä suuri osa kaupungin sammutusvelvollisista porvareista oli Tampereen markkinoilla. Kun myös ylioppilaat olivat vielä kesälomalla ja siten poissa kaupungista, sammutusmiehistö oli tavallista pienempi.

Kaupungissa puhkesi samana iltana myrsky, jonka vuoksi palo eteni räjähdysmäisesti kaupungin pohjoisesta korttelista kohti etelää. Juuri kun kaupungin palokalusto oli kuljetettu Turun tuomiokirkon läheltä joen pohjoispuolen palopesäkkeisiin, ylitti tuli myös Aurajoen sytyttäen Kirkkokorttelin kello yhdentoista aikaan. Palon sammuttajat joutuivat ongelmiin tulen nopean etenemisen myötä, eikä tuomiokirkon, Turun Akatemian, hovioikeuden, Turun tuomiokapitulin ja monen muun viraston pelastamiseksi voitu tehdä paljoakaan.[4] Akatemian korvaamattoman arvokas kirjasto tuhoutui lukuun ottamatta niitä teoksia, jotka sattuivat olemaan lainassa kaupungin ulkopuolella. Turun tuomiokirkon tornin kellot löivät viimeisen kerran kello kolme aamuyöllä, jonka jälkeen koko torni romahti alas. Tulenhohde näkyi hyvin vielä Perniön Kirjakkalassa ja paperinpalasia lenteli Sauvoon asti. Lapualla asti eteläisellä taivaalla nähtiin omituisen värinen pilvi, joka herätti epäilyksiä tulipalosta.

Palo sammui lopulta iltapäivällä 5. syyskuuta tehtyään tuhoa kaupungissa noin 20 tuntia.[5] Seuraavaan päivään mennessä tuli oli tuhonnut kolme neljäsosaa kaupungista eli 1 126 talosta 780. Kaikkiaan 2 500 kotia paloi. Vain yksi neljäsosa kaupungista, lähinnä kaupungin länsi- ja etelälaidoilla oli säilynyt: Turun linnan ympäristö, Vartiovuorenmäki, Luostarinmäki ja Puolalanmäki. Kodittomaksi oli jäänyt noin 11 000 turkulaista, loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.[5]

Aikalaishavainnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turku talvella 1827 muutama kuukausi Turun palon jälkeen.

Turun Akatemian tähtitieteen observaattori (vuodesta 1828 professori) Argelander oli 4. syyskuuta havaitsemassa observatoriossa Vartiovuorenmäellä. Hänen täytyi tulipalon takia keskeyttää havainnot. Hän kirjoitti havaintopäiväkirjaansa:

»Tässä keskeytti havainnot hirveä tulipalo, joka pani Turun tuhkaksi.»

Korkealla mäellä sijainnut observatorio kuitenkin säästyi. Havainnot jatkuivat 9. syyskuuta. Turun Akatemian välttämätön toiminta, kuten konsistorin kokoukset ja rehtorin kanslia, siirtyivät observatorioon.

Näin kuvaili Turun palon etenemistä Adolf Moberg, joka myöhemmin toimi muun muassa yliopiston rehtorina[6]:

»Näky oli kauhistuttava mutta kiehtova. Koko Aningaistenmäen rinne jokeen päin sekä Multavierun seutu oli kietoutunut savuun ja moniväristen liekkien mereen, jota kukaan ei voinut lähestyä ja joka hillitöntä vauhtia levisi yhä laajemmalle.»

»Toivottiin vielä, että joki olisi esteenä tuhon tiellä ja että eteläinen eli ns. kaupungin suuri puoli säästyisi. Mutta sitten kun professori Hällströmin talo joen sillä puolen ja sen vieressä sijaitsevat talot rupesivat palamaan, huomattiin kaiken olevan hukassa, varsinkin, kun kaikkien palokalujen, jotka oli viety pohjoispuolelle, sanottiin palaneen. Miehistökin oli hajaantunut korjaamaan talteen mitä mahdollisesti voitiin liekeistä pelastaa. Näin kuinka tuli lähestyi, kuinka tuomiokirkon ulkokatto alkoi palaa. Pian alkoi tuli loistaa tornin luukkujen läpi ja saavutti kohta ylimmän puurakennelman. Tämä kohosi korkeana tulipatsaana ympärillä lainehtivasta tulimerestä, kunnes vihdoin palava puurykelmä moneen otteeseen kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä aukoista ja ajaen niitä ylöspäin.»

Reaktiot ja vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turku oli palon sattuessa ja vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin Suomen suurin kaupunki. Tulipalo oli siis suuri kansallinen katastrofi. Palon uhriluku ei kuitenkaan noussut kovin suureksi: kuolonuhreja oli 27, loukkaantuneita noin 200. Kodittomiksi jäi 11 000 ihmistä.[5]

Turussa noin 40 rakennusta oli vakuutettu palon varalta.lähde? Sekin määrä riitti ajamaan vakuutuslaitoksen konkurssiin. Maaherran kenraalikuvernöörille tekemän ilmoituksen mukaan valtio kärsi tulipalossa kuuden miljoonan ja yksityiset kansalaiset 20 miljoonan ruplan menetykset.lähde?

Kirjasto ja arkistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun akatemian kirjasto tuhoutui kirjoineen lukuun ottamatta niitä teoksia, jotka sattuivat olemaan lainassa kaupungin ulkopuolella. Näin pelastui noin 800 nidettä.[7] Samalla tuhoutuivat lähes kaikki Suomen keskiaikaisista kirjallisista lähteistä. Säilyneitä keskiaikaisia suomalaisia lähteitä tunnetaan vain noin 300.

Ennen paloa Suomessa painettuja kirjoja saatiin vaivoin palautettua kirjaston kokoelmiin. Merkittävä osa tuli kirjankeräilijä Matti Pohdon kokoelmista, joissa oli 3 000 nimikettä palon jälkeen tunnetuista reilusta 4 000 Suomessa painetusta kirjasta.lähde?

Pääartikkeli: Matti Pohto

Kaupungin jälleenrakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun vanhan suurtorin ympäristö vuonna 1856. Taustalla vartiovuori, jossa vasemmalla palotorni ja oikealla observatorio.

Palon seurauksena Turun akatemia siirrettiin Helsinkiin ja palo vaikutti Turun merkityksen pienentymiseen Helsingin kasvaessa. Palon jälkeisiä nopeasti alkaneita jälleenrakentamistöitä johti kenraalikuvernööri Arseni Zakrevski. Hänen esityksestään senaatti nimitti arkkitehti Carl Ludvig Engelin laatimaan Turun uuden asemakaavan. Turun keskusta-alueen kaupunkirakenne perustuu edelleen Engelin laatimaan, 15. helmikuuta 1828 vahvistettuun asemakaavaan, joka on säännöllinen ruutukaava.[5]

Kenraalikuvernööri Zakrevski määräsi, että asemakaavan pääkadut on tehtävä 45 kyynärää ja sivukadut 30 kyynärää leveiksi. Asemakaavan mukaan pää- ja jokikatujen samoin kuin torien ja aukioiden reunoille tuli rakentaa vain kivitaloja. Venäjän kaupunkitaiteessa korostettiin 1800-luvun alussa kaupungin leveitä pääkatuja usein määräyksellä, että niiden varrelle sai rakentaa vain kivitaloja. Lisää venäläisen kaupunkikuvan vaikutteita palon jälkeiseen kaupunkikuvaan toi se, että Turun harrastaja-arkkitehdit, muun muassa poliisimestari C. Jonsson, kauppias P. J. Gylich, kasööri C. F. Bäck ja muurari E. J. Wennerqvist käyttivät rakennusten suunnitteluun venäläisiä mallikirjoja.

Sanomia Turusta -lehdessä vuodelta 1852 mainittiin palolta säästyneen seuraavat talot:

»Muutama huone Aninkaisten tullin tienoilla, Puolalanmäki, talot sositeettihuoneesta, asessori von Hellensin talot ja uudempi kaupunki linnan suuntaan päin, viisi taloa Luostarinkadun päästä, arkkipiispan talo, professori Laguksen talo ja muutamia muita Uudenmaankadun oikealla puolella, suuren mäen juurella.»

Turun kaupunkikuva muuttui huomattavasti Turun palon seurauksena. Kaupunkiin rakennettiin suuria puistoalueita ja kaduista rakennettiin aiempaa leveämpiä mahdollisten uusien kaupunkipalojen estämiseksi. Kaupunkiin rakennettiin myös uudet palotornit Vartiovuoren ja Puolalanmäen korkeimmille kohdille. Uudessa asemakaavassa kaupungin keskustan suurimmat rakennukset, tuomiokirkko ja Akatemiatalo kunnostettiin, ja joitakin muitakin rakennuksia kuten Vanha Raatihuone sekä entinen sokeritehdas kunnostettiin vanhoille muureille. Pääosin kaupunki kuitenkin rakennettiin kokonaan uudelleen. Turun ruutukaava vaikutti merkittävästi muiden Suomen kaupunkien asemakaavoitukseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Junnila, Olavi 1986. Turun palo. Teoksessa: Suomen historia. Weilin + Göös, osa 5, s. 98-99, 102

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yleisradio: Turun palo 2008. Viitattu 13.8.2008.
  2. Turun Sanomat: Turku paloi, miehet markkinoilla 28.8.2007. Viitattu 13.8.2008.
  3. Junnila 1986, 98
  4. Junnila 1986, 99
  5. a b c d Junnila 1986, 102
  6. Moberg, Adolf: Professor Adolf Mobergs autobiografi. Utg. av Ragnar Dahlberg, 1927. (ruotsiksi)
  7. Digitoidut kokoelmat : Aboica www.kansalliskirjasto.fi. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]