Kansallisarkisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansallisarkiston rakennus Rauhankadulla Helsingissä.

Kansallisarkisto (lyhenne KA[1]), entinen Valtionarkisto, (lyhenne VA) muodostaa yhdessä seitsemän maakunta-arkiston kanssa Suomen arkistolaitoksen, joka kuuluu hallinnollisesti opetusministeriö- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen.

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston päätehtävät ovat valtionhallinnon asiakirjahallinnan ohjaaminen sekä viranomaisten ja kansallisesti merkittävien yksityishenkilöiden pysyvästi säilytettävien asiakirja-aineistojen säilyttäminen. Viranomaisten aineistosta noin 10 prosenttia on pysyvästi säilytettävää. Tämän lisäksi arkisto huolehtii säilyttämänsä asiakirjallisen kulttuuriperinnön tarjoamisesta tutkijoiden käyttöön. Se osallistuu myös alansa tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Kansallisarkisto toimii heraldisten kysymysten asiantuntijavirastona. Se vahvistaa valtion, kuntien ja kirkon käyttämät heraldiset tunnukset sekä virastojen sinetit ja esimerkiksi huvialusten ja armeijan joukko-osastojen liput. Kansallisarkiston kirjasto toimii arkistotoimen, heraldiikan ja sigillografian erikoiskirjastona. Kansallisarkisto tarjoaa opastusta toimialaansa kuuluvissa asioissa niin yksityishenkilöille, yhteisöille kuin viranomaisillekin.[2]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston johtajana toimii arkistolaitoksen pääjohtaja, jolla on valtionarkistonhoitajan arvonimi. Pääjohtajan avustajina toimivat arkistoneuvokset ja hallintojohtaja. Arkisto jakautuu aineistohallinnan, tietopalvelun, tutkimuksen ja kehittämisen ja toiminnanohjauksen vastuualueisiin. Kansallisarkistossa työskentelee noin 120 henkilöä (2013).

Aineistohallinnan vastuualue vastaanottaa, hankkii ja sijoittaa aineistot sekä varmistaa niiden käytettävyyden ja säilyvyyden. Sen tehtäviä ovat muun muassa viranomaisarkistojen siirrot, yksityisarkistojen hankinta, asiakirjojen digitointi, konservointi ja arkistosektorin koordinointi Kansallisessa digitaalisessa kirjastossa. Lyhyesti sanoen vastuualue huolehtii siitä, että pysyvästi säilytettävät tiedot todella säilyvät ikuisesti.

Tietopalvelun vastuualue huolehtii arkistolaitoksen aineistojen antamisesta kansalaisten käyttöön. Sen tehtäviin kuuluu myös koko arkistolaitoksen ja asiakirjallisen kulttuuriperinnön tunnettuuden edistäminen. Vastuualueen tehtäviin kuuluvat esimerkiksi tutkijasalipalvelut, selvitys- ja jäljennepalvelut, kaukolainapalvelut, verkkopalvelut, arkistopedagoginen toiminta ja kirjasto- sekä kirjaamopalvelut.

Tutkimuksen ja kehittämisen vastuualue edistää yhteistyötä tutkimusyhteisöjen kanssa ja vastaa tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Se myös ohjaa julkishallinnon sähköistä asiakirjahallintaa. Vastuualueen tehtäviin kuuluvat muun muassa kansallinen ja kansainvälinen tutkimusyhteistyö, julkaisut, norminanto, tarkastukset, koulutus, seulonta ja sähköisen aineiston vastaanotto- ja palvelujärjestelmä VAPA.

Toiminnanohjauksen vastuualue vastaa suunnittelusta ja seurannasta sekä tarjoaa tukipalveluita kaikille vastuualueille. Sen tehtäviä ovat muun muassa strateginen suunnittelu, tulosohjaus, henkilöstö- ja taloushallinto, viestintä, ICT-palvelut, oikeudelliset asiat, kansainväliset tehtävät sekä Kansallisarkiston toimitilat.

Toimitilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhankadun toimipisteen asiakaspalvelu on avoin kaikille tiedonhaluisille.

Kansallisarkistolla on neljä toimipistettä, joissa on tilaa asiakirjoille yhteensä noin 128 hyllykilometriä. Toimipisteet ovat Rauhankadun, Hallituskadun, Siltavuoren ja Sörnäisten toimipisteet. Yleisöpalvelutilat ovat Rauhankadulla ja Hallituskadulla.

Rauhankadun toimipisteessä säilytetään keskushallinnon viranomaisten virka-arkistoja ja yhteiskunnallisten vaikuttajien yksityisarkistoja. Asiakirjoja siellä on vuodesta 1316 aina 2000-luvulle saakka. Asiakaspalvelu on nykyisin keskitetty Rauhankadun toimipisteeseen.

Hallituskadun toimipisteessä säilytetään ministeriöiden viime vuosikymmeninä syntyneitä arkistoja lukuun ottamatta ulkoministeriötä, puolustusministeriötä ja valtioneuvoston kansliaa. Sieltä löytyvät myös vuonna 1998 toimineiden ja sen jälkeen asetettujen komiteoiden, neuvottelukuntien, lautakuntien, toimikuntien ja työryhmien arkistot. Näitä aineistoja tutkitaan Hallituskadun toimipisteen tutkijatiloissa.

Siltavuoren toimipisteessä säilytetään vähemmän käytettyjä keskushallinnon asiakirjoja. Siellä suoritetaan myös arkistolaitoksen toimesta tapahtuva digitointi sekä johdetaan arkistojen tekniseen säilymiseen liittyvää konservointi- ja tutkimustyötä. Siltavuoren toimipisteessä ei ole asiakaspalvelua.

Sörnäisten toimipisteessä (ent. Sota-arkisto) säilytetään lähinnä itsenäisyyden aikana syntyneitä puolustushallinnon asiakirjoja. Sörnäisten toimipisteessä ei nykyisin ole asiakaspalvelua.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston alkupisteenä oli vuonna 1816 perustettu Senaatin arkisto. Ensimmäiset aineistonsa se sai Tukholmasta, jossa Suomea koskeneita asiakirjoja säilytettiin ja josta ne Haminan rauhansopimuksen ehtojen mukaan oli siirrettävä Suomeen. Arkisto palveli ensin vain hallinnon tarpeita. Yleisölle se avattiin vuonna 1859. Senaatin arkiston nimi muuttui Valtionarkistoksi vuonna 1869 ja Kansallisarkistoksi vuonna 1994. [3]

Vuonna 2008 Sota-arkisto ja Valtioneuvoston arkisto liitettiin osaksi Kansallisarkistoa.

Valtioarkistonhoitajat ja pääjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtionarkistonhoitajan virkanimike muuttui arkistolaitoksen pääjohtajaksi vuonna 1992. Pääjohtajan virkaan liittyy kuitenkin edelleen valtionarkistonhoitajan arvonimi. Aikaisemmin valtionarkistonhoitajilla oli professorin arvonimi. Valtionarkistonhoitajina ja pääjohtajina ovat toimineet:

Valtionarkiston rakennus vuonna 1896. Katolla näkyvät mastot ovat ukkosenjohdattimia.

Kansallisarkiston päärakennuksen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston rakennus edustaa tyyliltään uusrenessanssia. Kuva: Arkistolaitoksen digitaaliarkisto.

Arkisto toimi ensin Senaatin linnan (nyk. Valtioneuvoston linnan) yhteydessä, josta se siirtyi omaan rakennukseen Rauhankadulle vuonna 1890. Rakennus on ensimmäinen varta vasten arkistokäyttöön suunniteltu rakennus Pohjoismaissa ja koko Venäjän keisarikunnassa. Talon suunnittelija Gustaf Nyström hakikin taloon vaikutteita joitain vuosikymmeniä aikaisemmin valmistuneista British Museumin kirjastosta ja Pariisin Bibliothèque Nationalesta. Pohjoismaisittain uutta rakennuksessa olivat paloturvallisiksi mielletyt valurautarakenteet sekä palomuureilla toisistaan erotetut osastot, joiden välillä olivat itsestään sulkeutuvat raudoitetut ovet. Valurautavälipohjien paloturvallisuus kyseenalaistettiin myöhemmin ja ne korvattiin betonivälipohjilla 1950-luvulla. Valurautarakenteita on kuitenkin edelleen nähtävillä arkiston vanhassa tutkijasalissa.

Päärakennuksen julkisivussa on käytetty runsaasti lasia, koska rakennuksessa ei ollut lainkaan keinovalaistusta ennen vuotta 1909. Kaikki valo tuli ikkunoista ja kulki rakennuksen läpi välipohjaritilöiden läpi. Jatkosodan aikana Suomen Pankin piha-alueelle putosi neuvostoliittolainen lentopommi, minkä seurauksena suuri osa ikkunoista särkyi.

Kansallisarkiston rakennusta on laajennettu kolme kertaa. Vuonna 1928 valmistui vanhan osan tyyliä jäljittelevä lisäsiipi Snellmaninkadun varrelle. Rakennus perustuu arkkitehti Magnus Schjerfbeckin piirustuksiin. 1950-luvulla louhittiin peruskallioon ns. kalliosuoja asiakirjojen säilytystilaksi. Viimeisin lisäosa valmistui vuonna 1972. Kyseessä ovat Olof Hanssonin piirtämät uudet tutkijatilat, sisääntuloaula, ravintola Café Hausen sekä lisäsiipi asiakirjojen säilyttämiseen.[4]

Aineistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asiakirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan aikana venäläinen lentopommi hävitti Rauhankadun kiinteistön ikkunaruutuja.

Kansallisarkiston vanhin asiakirja on Kuningas Birgerin suojeluskirje Karjalan naisille vuodelta 1316. Se osoittaa, että Ruotsin kuningas piti Karjalaa omanaan jo lähes vuosikymmen ennen Pähkinäsaaren rauhan solmimista. Laajempina sarjoina asiakirjoja on keskushallinnon vakiintumisesta 1500-luvulta lähtien.

Ruotsin ajan keskeiset asiakirjasarjat ovat Voudintilit ja läänintilit, tuomiokirjat, seurakuntien arkistot ja maanmittausasiakirjat. Näiden asiakirjojen kattavuus on hyvin suuri, mistä on hyötyä ennen kaikkea sukututkimukselle.

Autonomian ajan keskeisiä lähteitä ovat puolestaan Suomen oman keskushallinnon asiakirjat sekä Valtiosihteerinviraston ja Kenraalikuvernöörinkanslian arkistot. Myös autonomisen Suomen oman sotaväen (ns. vanha väki) arkistoja säilytetään Kansallisarkistossa.

1900-luvun keskeisimmät arkistokokonaisuudet käsittelevät Suomen sisällissotaa, talvisotaa ja jatkosotaa. Viime sotiin liittyviä asiakirjoja on Kansallisarkistossa noin 20 hyllykilometriä.

Kansallisarkistossa on myös monien keskeisten vaikuttajien yksityisarkistoja. Näitä ovat esimerkiksi Suomen kaikkien entisten presidenttien yksityisarkistot Urho Kekkosta lukuun ottamatta.

Kartta-aineistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta-aineistot alkavat laajempina kokonaisuuksina 1600-luvulta. Niitä tehtiin alun perin verotuksen tarpeisiin. Tärkeitä kartta-aineistoja ovat esimerkiksi maakirjakartat, Senaatin kartastot ja Maanmittauslaitoksen uudistusarkisto, joka sisältää yli miljoona karttaa kaikkialta Suomesta 1700-luvulta 1900-luvun loppupuolelle saakka.

Kansallisarkistossa säilytettävä senaatin kartasto kuvaa eteläistä Suomea 1900-luvun alussa. Kuva: Arkistolaitoksen digitaaliarkisto.

Aineistojen tutkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähtökohtaisesti Kansallisarkistossa säilytetyt aineistot ovat julkisia ja maksutta kaikkien niistä kiinnostuvien käytettävissä. Joidenkin aineistojen käyttöä on kuitenkin rajoitettu lainsäädännön, aineiston luovuttajan kanssa tehdyn sopimuksen tai aineiston huonon kunnon vuoksi.

Arkistojen Portti -palvelu johdattaa käyttäjän oikean aineiston ääreen. Rekisteröitymällä pankkitunnuksilla Astia-palvelun käyttäjäksi voit tilata tarvitsemasi asiakirjat käyttöösi tutkijasaliin. Astian avulla voit myös tilata maksullisia aineistokaukolainoja, hakea käyttölupia rajoituksenalaiseen aineistoon ja tilata kopioita tarvitsemistasi asiakirjoista. Vakka-arkistotietokanta puolestaan sisältää kaikkien aineistojen arkistoluettelot lukuun ottamatta puolustushallinnon aineistoja, jotka löytyvät Aarre-arkistorekisteristä. Jo miljoonia käytetyimpiä asiakirjasivuja on kuitenkin digitoitu ja ne löytyvät arkistolaitoksen Digitaaliarkistosta.

Digitoitua aineistoa lukuun ottamatta tarvittava aineisto tilataan ja tutkitaan Rauhankadun toimipisteessä lukuun ottamatta Hallituskadun toimipisteessä säilytettävää aineistoa, jota käytetään siellä. Kansallisarkisto tarjoaa maksullista selvityspalvelua niille, jotka eivät eri syistä pääse itse paikalle. Selvityksen hinta muodostuu työhön käytetystä ajasta sekä mahdollisten jäljenteiden hinnasta.

Kirjasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston kirjasto on valtakunnallinen arkistoalan, asiakirjadiplomatiikan sekä heraldiikan ja sigillografian tieteellinen erikoiskirjasto. Sen kokoelmissa on runsaasti myös Suomen historian perustutkimusta tukevaa kirjallisuutta. Kansallisarkiston kirjaston kokoelmissa on runsaat 82 000 nidettä (1 800 hm) koti- ja ulkomaista kirjallisuutta sekä noin 200 koti- ja ulkomaista aikakauslehteä. Kirjastossa on hakuteosten, lähdejulkaisujen ja virallisjulkaisujen ohella Suomen ja naapurimaiden historiaa, oikeus-, hallinto- ja yhteiskuntatieteitä käsittelevää kirjallisuutta, paikallishistoriallista sekä suku- ja henkilöhistoriallista kirjallisuutta.

Monipuolisen koti- ja ulkomaisen arkistoalan kirjallisuuden sekä keskeisen Suomen historiaa ja lähdejulkaisuja käsittelevän kirjallisuuden ohella Kansallisarkiston kirjasto on vuosikymmenten kuluessa koonnut laajan heraldiikkaa ja sigillografiaa käsittelevän kirjakokoelman. Kirjastoon hankitaan ensisijaisesti arkisto-alaa, asiakirjahallintoa sekä arkistojen käyttöä tukevaa koti- ja ulkomaista kirjallisuutta, heraldista kirjallisuutta sekä keskeistä Suomen historian lähdetutkimusta käsittelevää kirjallisuutta. Lahjoituksina saadaan eniten genealogista ja topografista kirjallisuutta.

Kansallisarkiston kirjaston kokoelmista ei anneta kotilainoja, eikä kirjasto ole mukana kaukopalvelujärjestelmässä.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Kansallisarkiston asiakirjoista koskee tavallisia kansalaisia. Tässä kerrotaan Suomenlinnassa 1800-luvun alussa asuneesta piika Maija Nissisestä.

Arkistolaitos julkaisee joko painettuina, digitaalisina tai sähköisinä julkaisuina laitoksen omien tutkimusprojektien tuloksia, arkistoalan tutkimusta sekä Suomen historian lähteistöön liittyvää ja lähdepohjaista tutkimusta. Arkistolaitos tukee yhteistyössä muiden tahojen kanssa julkaisutoimintaa, joka edistää arkistolaitoksen tunnettuutta ja kansallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön tuntemusta.

Arkistolaitoksella on kolme keskeistä julkaisusarjaa, joita ovat sarjajulkaisut, monografiat ja muut julkaisut.

Toimituksia ja monografiat -sarjat ovat arkistolaitoksen pääasialliset yleiset julkaisusarjat. Toimituksia-sarjassa julkaistaan esimerkiksi käsikirjoja ja artikkelikokoelmia, näyttelyihin liittyviä kirjoja sekä arkistolaitoksen järjestämien arkistoalan ammatillisten kongressien ja seminaarien julkaisuja. Monografia -sarjassa ilmestyy muun muassa laajempia tutkimuksia, kuten tutkimusprojektien julkaisemia kirjoja ja raportteja, väitöskirjoja ja muita tutkielmia.

Muut julkaisut -sarja sisältää muun muassa arkistolaitoksen säännöllisesti ilmestyvät painatteet sekä sen tutkimusprojektien julkaisemat digitaaliset tai sähköiset opinnäytteet, artikkelit ja esitelmät. Arkistolaitoksen julkaisutoiminnalla on varsin pitkät perinteet. Valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausen teki laajan elämäntyön juuri lähdejulkaisujen toimittajana. Hänen toimittamansa viisiosaisen julkaisusarjan "Bidrag till Finlands historia" ensimmäinen osa (niteet 1-2) ilmestyi vuosina 1881-1883. Seuraavana oli vuonna 1890 julkaistu "Registrum ecclesiae Aboensis eller Åbo domkyrkas svartbok med tillägg ur Skoklosters Codex Aboensis" eli nk. Turun tuomiokirkon Mustakirja.

Laaja 8-osainen lähdejulkaisusarja "Finlands medeltidsurkunder" ilmestyi vuosina 1910-1935 ja keskiajan sinettejä ja vaakunoita käsittelevä kirja "Finlads medeltidssigill" vuonna 1900. Turun tuomiokirkon Mustakirja -teokseen sisältyvät asiakirjat sekä Suomen keskiaikaiset asiakirjat (Finlands medeltidsurkunder) ovat digitalisoitu ja sisältyvät Diplomatarium Fennicum -tietokantaan. Myös teos Finlands medeltidssigill on digitoitu ja julkaistu Arkistolaitoksen Internet-sivuilla.

Lisätäkseen keskustelua arkistoon liittyvistä kysymyksistä Kansallisarkisto alkoi julkaista vuonna 1973 Yleisarkistojen tiedotuksia -nimistä arkistoalan aikakauslehteä, jonka nimi muutettiin myöhemmin Arkistoviestiksi. Vuodesta 2009 lähtien lehden nimi on Akti. Akti ilmestyy kolme kertaa vuodessa ja palvelee sekä arkistotoimen ammattilaisia että kaikkia arkistoalasta kiinnostuneita.

Viimeisten vuosien aikana arkistolaitoksen oma julkaisutoiminta on vähentynyt ja valmistuneet teokset julkaistaan entistä enemmän yhteistyössä kaupallisten kustantajien kanssa. Viimeisimpiin julkaisuihin kuuluu Kansallisarkiston näyttelyihin liittyviä julkaisuja sekä tutkimusprojektien julkaisemia monografioita, artikkelikokoelmia ja raportteja.

Uudet julkaisut lisätään arkistolaitoksen verkkosivuilla olevaan julkaisuluetteloon. Luettelossa on tiedot kaikista arkistolaitoksen eri aikoina ilmestyneistä julkaisuista. Luetteloon liitetään myös laitoksen sähköiset ja digitaaliset (pdf-muotoiset) julkaisut. Kaikki arkistolaitoksen ISBN ja ISSN -tunnuksin varustetut julkaisut sisällytetään laitoksen sarjoihin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 29.3.2013.
  2. Asetus arkistolaitoksesta (23.9.1994/832), 2§
  3. Kerkkonen Martti: Suomen arkistolaitos Haminan rauhasta maan itsenäistymiseen. Valtionarkisto, Helsinki 1988.
  4. Lukkarinen Ville: Valtionarkiston satavuotias rakennus. Valtionarkisto, Helsinki 1990.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Forssell Christina ja Nuorteva Jussi: Kansallisarkisto. Teoksessa Itkonen Satu ja Kaitavuori Kaija (toim.): Kansalliset kulttuurilaitokset. SKS, Helsinki 2007, s. 27-37.
  • Itkonen, Satu & Kaitavuori, Kaija (toim.): Kansalliset kulttuurilaitokset. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 978-951-746-863-3.
  • Kerkkonen Martti: Suomen arkistolaitos Haminan rauhasta maan itsenäistymiseen. Valtionarkisto, Helsinki 1988.
  • Lukkarinen Ville: Valtionarkiston satavuotias rakennus. Valtionarkisto, Helsinki 1990.
  • Narva Aila: Tiedon jyväsiä. Asiakirja-aineistojen käyttäjän opas. Kansallisarkisto, Helsinki 2002.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä
Palvelut
Aineistot