Arvonimi
Arvonimi voidaan antaa ansioituneelle henkilölle, joka on kunnostautunut hallitsijan palveluksessa tai muuten teoillaan tai sanoillaan edistänyt yhteistä hyvää. Arvonimet voivat olla perinnöllisiä, jolloin puhutaan aatelista, tai henkilökohtaisia virka-aatelin arvonimiä.
Hallitsijoilla on usein kymmeniä, ellei satoja arvonimiä, jotka protokollan mukaan kirjoitetaan virallisiin asiakirjoihin aina hallitsijan nimen jälkeen. Esimerkiksi Venäjän keisarit ovat käyttäneet seuraavia arvonimiä:
Koko Venäjän, Moskovan, Kiovan, Vladimirin ja Novgorodin Keisari ja itsevaltias, Kasanin, Astrakanin, Puolan, Siperian ja Taurian Kersonessoksen Tsaari, Pihkovan herra ja Smolenskin, Liettuan, Volhynian, Podolian ja Suomen suuriruhtinas, Viron, Liivinmaan, Kuurinmaan ja Semgallenin, Samogitian, Bialystokin, Karjalan, Tverin, Jugorian, Permin, Vjatkan, Bulgarian ja muiden maiden ruhtinas, Nižni-Novgorodin, Tšernigovin, Rjazanin, Polotskin, Rostovin, Jaroslavin, Beloje Ozeron, Udorian, Obdorian, Vitebskin ja Mstislavin ja koko pohjoisen alueen herra ja suuriruhtinas, Iberian, Kartalinian, Georgian ja Kabarinian ja Armenian herra ja hallitsija, Tšerkessien ja vuoristoruhtinaiden ym. Perintöruhtinas ja Hallitsija, Norjan perillinen, Schleswig-Holsteinin, Dithmarschenin ja Oldenburgin herttua jne. jne.[1]. Monissa asiakirjoissa tosin käytettiin lyhempää, ainoastaan Venäjään, Puolaan ja Suomeen viittaavaa arvonimiluetteloa.[1]
Sisällysluettelo |
Arvonimet Suomessa [muokkaa]
Perinnöllisiä aatelin arvonimiä ei enää Suomessa myönnetä, mutta suvut, jotka on aikaisemmin aateloitu, voivat edelleen käyttää arvonimiään. Mitään erioikeuksia aatelilla ei Suomessa eikä muualla Euroopassa enää ole lukuun ottamatta Englannin parlamenttia, jossa ylähuoneen pääreillä edelleen on hieman lainsäädäntövaltaa.
Jäänteenä aikaisemmasta arvonimikäytännöstä tasavallan presidentti voi jakaa erilaisia arvonimiä "todellisen viran niitä seuraamatta". Tämä perustuu nykyään lakiin julkisista arvonannon osoituksista (1215/1999) ja sen nojalla annettuun asetukseen arvonimistä (381/2000). Kaiken kaikkiaan arvonimiä on myönnetty vuodesta 1918 lähtien noin 13 000[2]. Arvonimeä haetaan tasavallan presidentiltä kirjallisesti perustellulla hakemuksella. Hakijana voivat olla yksityiset henkilöt tai organisaatiot, jotka tavallisesti maksavat veron arvonimen saajan puolesta.
Hovioikeus myöntää auskultoinnin hyväksytysti suoritettaneelle lakimiehelle varatuomarin arvonimen. Käräjäoikeuslain nojalla laamanni (käräjäoikeuden päällikkötuomari) voi myöntää lautamiehelle tunnustukseksi pitkästä ja ansiokkaasta (käytännössä ainakin kahdeksan tai yhdeksän vuotta kestäneestä) toiminnasta herastuomarin arvonimen.
Suomen hallintobyrokratiassa ministeriöiden korkeita virkamiehiä kutsutaan myös neuvoksiksi, ja virka-arvoon liittyy aina jokin ministeriön toimialaan liittyvä nimike. Tällaisia virkanimikkeitä ovat muun muassa finanssineuvos, hallitusneuvos, maatalousneuvos ja teollisuusneuvos.
Käytössä olevat suomalaiset arvonimet [muokkaa]
Suluissa olevat summat tarkoittavat arvonimestä maksettavan veron määrää. Jälkimmäinen summa osoittaa veron määrän silloin, kun arvonimen saaja on päätoimisessa virka- tai työsuhteessa taikka muussa siihen verrattavassa palvelussuhteessa valtioon, kuntaan tai kirkkoon. Muussa tapauksessa veroa maksetaan edellisen summan mukaan. Veron maksaa arvonimeä esittänyt taho, ei arvonimen saaja itse. [3]
- ryhmä (48 400 € / 12 100 €)
- ryhmä (33 300 € / 8 300 €)
- ryhmä (24 200 € / 6 000 €)
- apteekkineuvos
- insinöörineuvos
- rahoitusneuvos
- vakuutusneuvos
- yrittäjäneuvos
- ryhmä (19 300 € / 4 800 €)
- ryhmä (16 400 € / 4 100 €)
- ryhmä (12 000 € / 3 000 €)
- ryhmä (8 700 € / 2 200 €)
- budjettineuvos
- eläinlääkintöneuvos
- eräneuvos
- hallitusneuvos
- kalastusneuvos
- kenttäpiispa
- kulttuurineuvos
- kunnallisneuvos
- liikuntaneuvos
- lääkintöneuvos
- maanmittausneuvos
- metsätalousneuvos
- museoneuvos
- nuorisoasiainneuvos
- poliisineuvos
- pääkonsuli
- satamaneuvos
- työsuojeluneuvos
- verotusneuvos
- ympäristöneuvos
- ryhmä (6 200 € / 1 550 €)
- ammattikasvatusneuvos
- balettineuvos
- elokuvaneuvos
- järjestöneuvos
- kalatalousneuvos
- kamarineuvos
- kaupallinen neuvos
- kihlakunnanneuvos
- kiinteistöneuvos
- kirjapainoneuvos
- kirjastoneuvos
- kotiseutuneuvos
- kotitalousneuvos
- kotiteollisuusneuvos
- kouluneuvos
- kunnanjohtaja
- käsityöneuvos
- luotsineuvos
- lähetystöneuvos
- musiikkineuvos
- opetusneuvos
- pitäjänneuvos
- pormestari
- puutarhaneuvos
- revisioneuvos
- seurakuntaneuvos
- sosiaalineuvos
- talousneuvos
- teatterineuvos
- terveydenhuoltoneuvos
- uittoneuvos
- ryhmä (4 250 € / 1 100 €)
- ryhmä (3 300 € / 820 €)
- ryhmä (2 700 € / 680 €)
- ryhmä (1 100 € / 270 €)
- ryhmä (770 € / 200 €)
- ryhmä (640 € / 160 €)
- ryhmä (330 € / 80 €)
- ryhmä (70 € / 50 €)
Viimeksi arvonimiluetteloa on muutettu tasavallan presidentin asetuksella tammikuussa 2012.[4]
Katso myös [muokkaa]
- Rankijärjestelmä – Pietari Suuren käyttöön ottama arvotaulukko
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksistä, s. 237, Otava 1982, ISBN 951-1-06877-6
- ↑ Myönnettyjä arvonimiä 30.11.2012. Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 2.12.2012.
- ↑ Laki arvonimistä suoritettavasta verosta (21.12.2001)
- ↑ Tasavallan presidentin asetus (37/2012)
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Segercrantz, Stig-Göran & Martin, Timo & Flinkkilä, Jouni: Arvonimet Suomessa 1917–1985. Helsinki: Uusi Suomi, 1986. ISBN 951-9434-18-6.
- Aho, Seppo (toim.): Vuoden 1918 ja valtionhoitajan sekä tasavallan presidenttien 1918-2005 myöntämät arvonimet arvonimikohtaisessa aakkosjärjestyksessä. Alavus: Aholis, 2006. ISBN 952-91-9535-4.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Valtioneuvoston kanslian sivu arvonimistä
- Laki julkisen arvonannon osoituksista (23.12.1999/1215), Finlex®
- Tasavallan presidentin asetus arvonimistä (20.4.2000/381), Finlex®
