Uutinen
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Uutinen (uutiset) tarkoittaa uutta tietoa ajankohtaisista asioista. Uutisia voidaan jakaa usealla eri tavalla, muun muassa sanomalehden, television, radion, matkapuhelimen ja Internetin välityksellä. Yhteistä näille kaikille on se, että ne ovat joukkotiedotusvälineitä, joilla voidaan viestiä suurille joukoille toistuvasti.
Uutisointi on journalismia, joka tyypillisesti kirjoitetaan tai esitetään uutisten kaltaisella tyylillä. Useimmiten toimittajat ensin tutkivat uutisten taustat ja esittävät ne sitten yleisölle totuudenmukaisesti tarkoituksenmukaisessa muodossaan. Jos uutisella halutaan muokata kohteen mielipidettä (totuudenmukaisella tai valheellisella aineistolla), on kyse propagandasta.
Uutisia voidaan jakaa muun muassa sanomalehdille ja televisiokanaville erilaisten uutistoimistojen (esimerkiksi STT) kautta. Mikäli uutinen on sisällöltään tarpeeksi merkittävä, se voi jäädä lopulta historian kirjoihin. Uutisointiin vaikuttavat myös erilaiset uutiskriteerit.
Uutisen oletetaan vastaavan mitä-, missä-, milloin-, miksi-, miten- ja kuka-kysymyksiin. Uutisen rakennetta voidaankin kutsua kärjellään seisovaksi kolmioksi, sillä uutisissa tärkein asia kerrotaan aina ensin ja juttua syventävät asiat vasta sen jälkeen. Uutinen koostuu kolmesta eri osasesta, otsikosta, ingressistä ja leipätekstistä.
Sivulta puuttuu