Talollinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itäsuomalaisia talollisia vuodelta 1882

Talollinen tai tilallinen on historiallinen, sääty-yhteiskuntaan liittyvä termi, joka tarkoittaa maatilansa omistavaa maanviljelijää[1] tai muuta ammattikuntaa, joka omisti maatilan.[2] Omistaja vastasi tilalle asetetuista veroista ja muista velvoitteista.

Myös talonpoika-termillä tarkoitetaan sääty-yhteiskunnasta puhuttaessa samaa asiaa, maansa omistavaa viljelijää. Muussa yhteydessä talonpoika-termillä voidaan kuitenkin kuvata myös laajemmassa merkityksessä maata viljelevää väestöä yleensä, ja eri aikoina. Esimerkiksi yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa "talonpoika"-termiä ei määritetä maanomistuksen vaan yhteiskunnallisen ja kulttuurisen aseman perusteella. Professori Teodor Shaninin mukaan talonpoika on pääasiassa perheen työvoimalla lähinnä omaa kulutustaan varten viljelevä maanviljelijä, joka on yhteiskunnallisesti alistetussa asemassa.[3]

Talonpoikaissääty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin ja Suomen suuriruhtinaskunnan sääty-yhteiskunnassa talolliset eroteltiin muista säädyistä (aatelisto, papisto, porvaristo), sekä myös maatalousyhteiskunnan muista väestönosista (mäkitupalaisista, torppareista, käsityöläisistä ja loisista). Erottelu perustui maanomistukseen: talolliset omistivat viljelemänsä maan, ja kuuluivat siksi talonpoikaissäätyyn, joka oli yksi nelijakoisen sääty-yhteiskunnan valtiosäädyistä. Talonpoikaissääty ei koostunut kuitenkaan ainoastaan talollisista, vaan myös muista maanomistajista — esimerkiksi teollisuuden harjoittajista, pienyrittäjistä ja maakauppiaista. Näillä ryhmillä oli erityisesti 1800-luvun loppupuolella talonpoikaissäädyssä talollisia voimakkaampi asema.[2] Tyypillisissä mannereurooppalaisissa sääty-yhteiskunnissa ei ollut talonpoikaissäätyä erillisenä, vaan se kuului yhdessä porvarissäädyn kanssa "kolmanteen säätyyn".

Talonpoikaissäädyllä oli oikeus valita edustajansa valtiopäiville. Kunkin tuomiokunnan edustaja valittiin talollisten ja muiden maanomistajien keskuudesta valitsijamiesmenettelyssä. Ruotsin suurvalta-aikana niin kutsuttujen voittomaiden talollisilla ei ollut kuitenkaan edustusoikeutta: muun muassa Käkisalmen lääni luettiin voittomaihin.[4]

Talonpoikaissäädyn poliittinen vaikutusvalta vaihteli ajasta toiseen. Suomen autonomian aikana talonpoikaissäädyn asema ja merkitys korostuivat 1800-luvun lopun valtiopäivillä, jolloin periaatteessa mitään asiaa ei voitu päättää ilman säädyn suostumista. Toisaalta talonpoikaissääty edusti vain pientä osaa maaseudun väestöstä, ja tämä oli omiaan kärjistämään yhteiskunnallisia suhteita. Suomessa säätyvaltiopäivät lakkautettiin vuonna 1906, jolloin perustettiin yksikamarinen eduskunta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Julkaisuja nro 132 (verkkoversio). Kielikone Oy, 2004. .
  • Teodor Shanin: Peasants and peasant societies; selected readings.. Harmondsworth, 1971. ISBN 0-14-080170-7.
  • Pentti Laasonen: Novgorodin imu. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Helsinki, 2005. ISBN 951-746-697-8.
  • Matti Peltonen: Talolliset ja torpparit. Helsinki: Suomen historiallinen seura SHS, 1992. ISBN 951-8915-55-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. MOT Kielitoimiston sanakirja 2004
  2. a b Peltonen 1992, s. 272-273
  3. Shanin 1971, s. 14-17.
  4. Laasonen 2005 s. 11-13, 16, 151