Suuret nälkävuodet
Wikipedia
Suuret nälkävuodet vuosina 1866–1868 oli Suomen viimeisin laajamittainen nälänhätä. Se oli tuhoisa väestökatastrofi, sillä se tappoi kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä.[1] Vain suuret kuolonvuodet 1695–1697 tiedetään vielä tuhoisammaksi. Myös Ruotsissa kärsittiin nälästä samaan aikaan.
Jo vuonna 1862 oli Pohjois-Suomessa huono sato. Kesä 1866 oli erittäin sateinen ja pilasi sadon monin paikoin: peruna ja juurekset mätänivät peltoon, ja syysviljat jäivät kylvämättä. Kun ruokavarastot loppuivat, oli suurien väkijoukkojen lähdettävä kerjuulle pysyäkseen hengissä. Seuraava talvi oli ankara ja kevät tuli myöhässä. Esimerkiksi Helsingin toukokuun keskilämpötila oli +1,8 astetta, kun se oli normaalisti kymmenen asteen vaiheilla. Jäiden lähtö viivästyi monissa paikoin kesäkuulle. Vaikka keskikesä oli melko lämmin, syyskuun alun ankara halla koetteli satoa, joka jäi puoleen normaalista. Syksyllä 1867 ihmisiä alkoi kuolla tuhansittain. Satakunta, Häme, Pohjanmaa ja Pohjois-Karjala kärsivät pahiten – jopa 20% väestöstä menehtyi. Kuolema ei useimmissa tapauksissa tullut nälän kautta, vaan kuolleet olivat usein niitä, jotka olivat menneet kaupunkeihin etsimään ruokaa ja sairastuivat siellä tilapäismajoituksessa tauteihin.
Suomen senaatti hoiti nälänhätää heikosti. Sillä ei ollut varoja ruuan tuomiseen ulkomailta, ja tilanteen vakavuuden tajuamiseen kului paljon arvokasta aikaa. Paikallishallinto eli 1865 perustetut kunnat olivat osittain aivan avuttomia. Venäjällä, jossa olisi ollut viljaa ja varoja, tilanteen vakavuutta ei käsitetty.
Senaattorina ja finanssitoimituskunnan 1. päällikkönä toiminut Johan Vilhelm Snellman on joskus osoitettu vastuulliseksi. Uudempi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että ulkomaisen velan saanti ei enää tahtonut onnistualähde? ja että pelottavan suuri osa maatiloista ja metsistä oli jo menossa pakkomyyntiin. Muuan keskeinen syy oli alkeellisen maanviljelyn joustamattomuus ja tilattoman väestön valtavasti kasvanut määrä – molemmat asioita, joista juuri Snellman oli vuosikymmeniä varoitellut. Hätäaputyöt osoittautuivat ongelmaksi, sillä nälkiintyneiden ihmisten kerääntyessä paikkakunnille etenkin lavantauti riehui niin, että Riihimäki–Pietari-rautatien rakentajista viidenneksen arvioidaan menehtyneen vuoden kuluessa.
Kesän 1868 sää ja sitä myöten myös sato oli parempi, mutta kerjäläisten levittämät kulkutaudit surmasivat yhä ihmisiä. Nälkävuosien jälkeen Suomen maataloutta monipuolistettiin ja sekä infrastruktuuria että teollisuutta kehitettiin, jotta vastaavanlaiset nälänhädät voitaisiin tulevaisuudessa torjua tehokkaammin.
