Ristiretket Suomeen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ristiretket
Ristiretket Pyhälle Maalle
Ensimmäinen ristiretki (10951099)
Toinen ristiretki (11471149)
Kolmas ristiretki (11871192)
Neljäs ristiretki (12021204)
Viides ristiretki (12171221)
Kuudes ristiretki (12281229)
Seitsemäs ristiretki (12481254)
Kahdeksas ristiretki (1270)
Yhdeksäs ristiretki (1271)
Pohjoiset ristiretket
Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku)
Ristiretket Baltiaan (1200-luku)
Ristiretket Suomeen
Muut ristiretket
Albigenssiristiretki (12091229)
Lasten ristiretki (1212)

Ruotsin kuninkaat tekivät Suomeen keskiajalla sotaretkiä, joista muutamia on myöhempi historiankirjoitus (1800-luvulta alkaen) romantisoivasti ja osin harhaanjohtavasti kutsunut ristiretkiksi. Ensimmäinen ristiretki tehtiin ehkä noin vuonna 1155 sikäli kuin kyseessä ei ole kuvitteellinen tapahtuma. Toinen retki tehtiin noin vuonna 1238 tai 1249 ja se suuntautui ainakin perinteisen käsityksen mukaan Hämeeseen. Kolmas retki, josta on paremmat tiedot kuin kahdesta aikaisemmasta, tehtiin Karjalaan vuonna 1293. Kirkollisessa mielessä oli kyse kristinuskon juurruttamisesta ja kirkon organisaation pystyttämisestä, jolloin voidaan puhua lähetysmatkoista Suomeen.[1]

Saman suuruusluokan retkiä saatettiin tehdä 1100-luvulla tai 1200-luvun alkupuolella useampiakin, ja niitä saatettiin tehdä myös Tanskasta. Ajan lähdeaineisto on kuitenkin niin vajavaista, ettei asiasta ole tietoa. Ylipäänsä kaikista retkistä kertovat tiedot keskiaikaisessa kertovassa lähdeaineistossa ovat selvästi tapahtumia myöhäisempiä. Kirjallisille kertomuksille on yhteistä, että ne pyrkivät oikeuttamaan myöhemmin valtaan nousseen suvun asemaa kuvaamalla menneiden aikojen suurtekoja.[1]

Ensimmäinen ristiretki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolme ruotsalaisten tekemää ristiretkeä Suomeen. Kartassa kuvatut ensimmäiset ja toisen ristiretken reitit ja kohteet ovat vain oletettuja.

Ensimmäinen ristiretki Suomeen on 1200-luvun lopulla sepitetyssä Pyhän Eerikin legendassa kuvattu puolihistoriallinen tai kuvitteellinen tapahtuma, joka on sijoitettu noin vuoteen 1150. Legendan mukaan Ruotsin kuningas Eerik Pyhä (Eerik IX Jedvardinpoika) ja englantilaissyntyinen piispa Henrik matkasivat Ruotsista Suomeen sotajoukon kanssa. Kun kuningas palasi takaisin Ruotsiin, jäi piispa järjestelemään Suomen kirkollisia oloja. Piispa Henrik päättyi talonpojan Lallin kirvesmurhaan. Piispa Henrik siis koki marttyyrikuoleman. Eerikistä on asiakirjamerkintöjä, mutta Henrikistä on vain niukasti tietoa. Idän kirkon puolelta asiasta kertoo Novgorodin I kronikka:

»Samana vuonna ruotsalainen ruhtinas mukanaan piispa hyökkäsi 60 purrella kauppiaita vastaan, jotka tulivat meren toiselta puolelta kolmella aluksella. He taistelivat, mutta eivät saavuttaneet menestystä. Heidän kolme alustaan vallattiin ja 150 miestä surmattiin.»

[1]

Toinen ristiretki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ns. toinen ristiretki tehtiin Eerikinkronikan mukaan 1249-1250, ja sitä johti ruotsalainen mahtimies Birger-jaarli. Ristiretken seurauksena Länsi-Suomi liitettiin lopullisesti Ruotsin valtakuntaan. Lyypekin kaupungin kronikka toteaa retkestä: "Birger pakotti Suomen Ruotsin kruunulle".

Kolmas ristiretki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas ristiretki Suomeen vuonna 1293 suuntautui Karjalaan. Sitä ennen karjalaiset ja hämäläiset olivat hyökkäilleet jatkuvasti toistensa alueille. Nyt hämäläiset saivat tukea Ruotsin kuninkaalta ja karjalaiset Novgorodin ruhtinaalta. Ristiretken yhteydessä ruotsalaiset valtasivat laajan alueen Karjalankannakselta kenties marski Torkkeli Knuutinpojan johdolla ja perustivat sitä suojatakseen Viipurin linnan. Tämä on retkistä ainoa, jolle on saatu paavin lupa (niin sanottu ristiretkibulla, vuodelta 1351 eli siis retken jälkeen).[1]

Ristiretkien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan ristiretken jälkeen sotatila Ruotsin ja Novgorodin välillä jatkui, novgorodilaiset hyökkäsivät Turkuun vuonna 1318 ja polttivat sen maan tasalle. Jatkuvat hävitysretket alkoivat kuitenkin käydä molempien voimille, ja vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaressa rauhansopimus. Pähkinäsaaren rauhaan päättyi Suomen ristiretkikausi. Novgorod tunnusti Ruotsin valta-aseman Länsi-Karjalassa, mutta Novgorodille jäivät Laatokan ympärillä olevat alueet. Rauhassa sovitun rajan itäpuolelle jäi ortodoksinen ja länsipuolelle katolinen usko. Kyse oli myös hansakauppiaiden kaupallisista eduista, joita sotiminen saattoi haitata.

Ristiretkien seurauksena Ruotsi liitti Suomen yhteyteensä ja samalla osaksi läntistä eli katolista kirkkoa. Turku muodostui uuden uskonnon pääpaikaksi tuomiokirkkoineen. Niin sanottu ristiretkiaika oli sekoitus rauhanomaista hengellisen ja maallisen vallan leviämistä, varsinaista valloitusta ja asutustoimintaa (ruotsinkielinen rannikkoasutus Suomeen). Vaikka kyse oli osittain valtaamisesta, ei alueelle muodostunut erillistä valloittajien ja valloitettujen väestönosaa, kuten Virossa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Lehtonen, Tuomas M. S.: Suomi, Ruotsi ja läntinen kirkko: Teoksessa Suomen kulttuurihistoria. 1, Taivas ja maa, s. 84-99. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-1842-8.