Suomi toisessa maailmansodassa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Liittoutumisen ongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi oli läpi 1920- ja 1930-luvuilla kamppaillut niin sisäisten kuin ulkoisten ongelmien kanssa. Geopoliittinen sijainti suurvallan vieressä oli johtanut vuosisatoja konflikteihin, ja siksi Suomessa oli jo heti itsenäistymisen jälkeen 1920-luvulla havahduttu etsimään liittolaissuhteita ns. reunavaltioiden (Baltian maiden ja Puolan) kanssa, mutta hankkeet jäivät tuloksettomiksi.

Suomessa etsittiin tukea myös lännestä, lähinnä Ruotsin suunnasta, mutta sieltäkään ei kipeästi tarvittua kumppania löytynyt. Sotilaallista tukea tarjoavia liittolaisia ei löytynyt mistään ilmansuunnasta. Euroopan poliittinen tilanne alkoi kiristyä huomattavasti 1930-luvun loppuvuosina. Neuvostoliitto tiedusteli Suomen halukkuutta aluevaihdoksiin, niin että osa Karjalan kannasta ja Suomenlahden ulkosaaret olisi vaihdettu alueeseen Itä-Karjalasta, mutta Suomen vastaus oli kielteinen. Neuvostoliitto alkoi etsiä toisenlaista neuvottelukeinoja, ja näin sotatoimet päätettiin aloittaa. 30. marraskuuta 1939 alkoi talvisota, mikä merkitsi suurta yhteiskunnan muutosta.

Talvisota 1939–1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Talvisota

Suomi oli joutunut kahden suurvallan, Saksan ja Neuvostoliiton pelinappulaksi maiden keskinäisessä hyökkäämättömyyssopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa, eikä tilanteeseen nähty rauhanomaista ratkaisua. Talvisota merkitsi suurten sotaponnistelujen lisäksi myös yhteishenkeä kotirintamalla, jossa erityisesti naiset kunnostautuivat korvaamalla sotatantereella taistelevia miehiä niin maataloudessa ja teollisuudessa. Nimitys ”talvisodan henki” tarkoitti siis kaikkien osallistumista tavalla tai toisella. Talous joutui koetukselle talvisodan aikana, sillä sotaan oli huonosti varauduttu. Vaikka kotimainen tuotanto pysyi suhteellisen korkeana läpi sota-ajan, niin ulkomaankauppa romahti sodan aikana.

Talvisota päättyi maaliskuussa 1940 Moskovan rauhansopimukseen, jossa Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle laajan alueen Karjalassa, useita Suomenlahden saaria sekä pienempiä alueita muun muassa Sallassa. Lisäksi Neuvostoliitolle vuokrattiin Hanko 30 vuodeksi. Tällöin alkaneena välirauhan aikana Suomi koki itsensä edelleen jatkuvasti Neuvostoliiton uhkaamaksi.

Liittoutuminen Saksan kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksa kysyi Suomelta lupaa sotilaidensa kauttakulkuun Lapissa. Suomi suostui, ja kauttakulkusopimus allekirjoitettiin syyskuussa 1940. Lisäksi neuvottelut sotilaallisesta yhteistyöstä aloitettiin välittömästi[1][2]. Ensimmäiset saksalaiset joukot nousivat maihin Vaasassa 22. ja Oulussa 26. syyskuuta 1940[3].

Jatkosota 1941–1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jatkosota

Sen jälkeen, kun Saksa 22. kesäkuuta 1941 aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon, myös Suomi joutui pian uudestaan sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Sotaan lähtemisen taustalla oli vahva hyvityssodan tematiikka, menetettyjen alueiden takaisin valtaaminen ja myös vanhojen Suur-Suomi-aatteen nostalginen henkiinherättäminen. Näille tavoitteille oli Suomen kansan riveissä selvää halukkuutta.

Jatkosota alkoi 25. kesäkuuta 1941. Kansan sietokyky joutui äärimmilleen, vaikka kyseessä olikin alusta alkaen enemmän hyökkäys- kuin puolustussota. Säännöstelyä tehostettiin, muun muassa keskeiset elintarvikkeet, kuten peruna ja kahvi tulivat säännöstelyn piiriin kesällä 1942. Taistelu jatkosodassa alkoi Saksan rinnalla, mutta sodan pitkittyessä tarve irtautua taisteluista kasvoi. Menestyksekäs alku taittui pian asemasodaksi. Vanhojen rajojen ylittäminen ja uusien alueiden valtaaminen sai esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan julistamaan Suomelle sodan.

Rauhanteko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelujen pitkittyminen ja Saksan menestyksen taittuminen lisäsivät paineita sodasta irrottautumiseen. Rauhantunnustelut aloitettiin. Lopulta Suomi joutui tyytymään ankariin rauhanehtoihin. Moskovan välirauhansopimus allekirjoitettiin 19. syyskuuta 1944. Vuonna 1940 luovutetut, välillä jo takaisin vallatut ja Suomeen liitetyiksi julistetut alueet luovutettiin uudestaan Neuvostoliitolle sekä niiden lisäksi Petsamo. Neuvostoliitto luopui Hangon vuokraoikeudestaan mutta vaati sen sijasta Porkkalan vuokra-alueen. Saksan joukot tuli karkottaa pois maasta, mikä johti Lapin sotaan. Armeijan vahvuutta oli rajoitettava ja suorittaa ankarat sotakorvaukset. Lisäksi oli tuomittava sotasyylliset. Menetykset olivat sekä taloudellisesti että maantieteellisesti raskaita, erityisesti 400 000 karjalaisen asuttaminen oli kova taakka pienelle maalle.

Lapin sota päättyi 27. huhtikuuta 1945, kun viimeisetkin saksalaiset sotilaat vetäytyivät Norjan puolelle. Välirauhansopimuksen korvasi helmikuussa 1947 Pariisin rauhansopimus, jonka sisältö suurimmalta osaltaan vastasi välirauhansopimusta, eikä Suomi saanut myönnytyksiä rauhansopimuksen ehtoihin.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tarmo Metsä: Isänmaan puolesta 1939-1945. Suomalaisten taistelujen tappiot. Gummerus, 2002.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ziemke 1963, s 168
  2. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/38330-historian-professorit-suomi-oli-natsi-sakan-liittolainen.Julkaistu 06.04.2009 Uusi Suomi. Viitattu 06.04.2009
  3. Junnila s.45-46

toim. Ville Pernaa, Mari K. Niemi: Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia. Helsinki: Edita, 2005. ISBN 978-951-37-5321-4.

Henrik Meinander: Tasavallan tiellä. Helsinki: Oy Nord Print Ab, 1999. ISBN 951-50-1055-1.