Novgorodin tasavalta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Novgorodin tasavallan maat 1237 ylhäällä vihreällä. Sen eteläpuolella Polotskin, Smolenskin ja Vladimir-Suzdalin ruhtinaskunnat.

Novgorodin tasavalta (ven. Новгородская республика, Novgorodskaja respublika, kirkkoslaaviksi Новгородская земьля, Novgorodskaja zemlja) oli Novgorodin kaupungin ympärille rakentunut keskiaikainen valtio Luoteis- ja Pohjois-Venäjällä 1136–1478.

Novgorodin tasavalta 1136–1478[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nestorin kronikassa kerrotun tarun mukaan ruhtinas Rurik perusti 800-luvulla Novgorodin ruhtinaskunnan. Todellisuudessa Novgorod (Novgorodin kaupunki) syntyi noin sata vuotta myöhemminlähde?, 900-luvun keskivaiheilla. 800-luvun puolivälissä Olhavanjoen-Ilmajärven alueelle ilmeisesti kuitenkin syntyi viikinkien hallitsema valtakunta, jonka keskuksia olivat Laatokanlinna eli Staraja Ladoga ja Rurikinlinna. Sitä voi pitää Novgorodin valtion edeltäjänä. Novgorodin kaupungista tuli pian Kiovan Venäjän suuri pohjoinen keskus. Kiovan valtakunnan hajotessa Novgorodista tuli itsenäinen valtio, joka liitti hallintaansa hyvin laajan alueen Luoteis- ja Pohjois-Venäjällä.

Onfim-pojan piirroksia 1200-luvun tuohikirjeessä.

Novgorod säästyi mongolien hyökkäyksiltä Aleksanteri Nevskin ryhdyttyä yhteistyöhön mongolien Kultaisen ordan kanssa, minkä ansiosta sen kulttuuri jatkoi kukoistustaan muun Venäjän taantuessa. Laajalle levinneestä luku- ja kirjoitustaidosta todistavat arkeologisissa kaivauksissa löytyneet 1000–1400-lukujen tuohikirjeet. Kaupungin omaperäinen arkkitehtuuri sekä maalaus- ja käsityötaide ovat vaikuttaneet suuresti Venäjän taiteen kehitykseen.

Kaupunki johti Venäjän taistelua Ruotsin ja Saksalaisen ritarikunnan hyökkäyksiä vastaan. Vuonna 1240 Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski löi ruotsalaiset Nevan taistelussa ja vuonna 1242 kaupungissa muodostettu sotajoukko kukisti ristiritarit Peipsijärven jäällä (Peipsijärven taistelu).[1] Novgorodin ja Ruotsin välillä vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha jakoi Karjalan. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 määriteltiin raja Ruotsia vastaan.

1300-luvulla Novgorodin tasavalta hallitsi koko Luoteis-Venäjää, ja se ulottui Baltian rajoilta Uralille ja Vienanmerelle asti. Valtava alue oli jaettu viiteen hallintoalueeseen eli viidennekseen. Tasavallan pääkaupunki oli Novgorod. Tasavallan kulta-aikana 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa Novgorodin kaupunki koostui viidestä itsehallinnollisesta kaupunginosasta eli päädystä. 1400-luvun lopussa kaupungin väkiluvun arvioidaan olleen runsaat 50 000, ja se oli Venäjän kaupungeista suurin. Novgorodin tasavallan pienemmiksi kaupungeiksi mainitaan muun muassa Toržok, Pähkinälinna, Staraja Russa ja Staraja Ladoga.

Novgorodin kauppayhteydet ulottuivat Flanderista ja Hansakaupungeista Astrahaniin ja Konstantinopoliin sekä aina Uralille saakka.

Novgorodin tasavaltaa johti kansankokous vetše, joka kutsui ruhtinaita lähinnä Vladimirista. Vetšen lisäksi hallintoon osallistuivat arkkipiispan johtama neuvosto ja pajarien joukosta valitut virkamiehet.

Vuonna 1471 novgorodilaiset kärsivät tappion Moskovan ruhtinaskunnan joukoille Šelonjoella käydyssä taistelussa, ja vuonna 1478 kaupunki alueineen liitettiin Moskovan Venäjään. 1480–1490-luvuilla kaupungin vastarinnan nujertamiseksi sieltä karkotettiin noin 7 000 pajaria, pappia ja kauppiasta, joiden tilalle tuotiin moskovalaisia lääninherroja ja uudisasukkaita. 1478 Iivana III siirrätti Moskovaan kellon, jolla vetše kutsuttiin koolle, tehden näin symbolisesti lopun Novgorodin itsenäisyydestä.

Lopullisesti Novgorodin valta luhistui, kun Iivana IV Julma hävitti kaupungin vuonna 1570.

Novgorodin viidennekset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodin viidennekset

Novgorodin tasavalta oli jaettu viiteen osaan: Vatjan viidennes, Bežetskin viidennes, Derevan viidennes, Äänisen viidennes ja Šelonin viidennes. Nimi "viidennes" (pjatina) tosin tuli käyttöön vasta Moskovan valloitettua Novgorodin vuonna 1478. Vapaan Novgorodin aikana maat (zemlja) vastasivat niitä.

Novgorodin valtion alueella sijaitsi slaavilaiskansojen lisäksi myös useita suomalais-ugrilaisia kansoja, joiden hallinnollisena ja taloudellisena keskuksena se toimi.

Olhavanjoen länsirantaa sanottiin Vatjan maaksi (Votskaja zemlja) ja myöhemmin Vatjan viidennekseksi. Olhavajoen itärannan takaa avautui Äänisen maa, myöhemmin Äänisen viidennes; Mstan ja Lovatin välisllä kaakkoon ja etelään päin avautuvaa metsistä ja järvistä rikasta sanottiin vastaavasti Derevskin viidennekseksi. Länteen päin avautuvan kaistan nimenä oli Šelonin viidennes. Bežetskin viidennes ei ulottunut Novgorodiin asti; sen alueet olivat merjalaisvyöhykkeellä, jonne sittemmin Tverin karjalaisiksi kutsutut laatokankarjalaiset siirtolaiset siirtyivät 1600-luvulla ruotsalaisten uskonvainoja pakoon.

Kun Moskova vuonna 1478 valloitti Novgorodin, Vatjan maan nimeksi tuli Vatjan viidennes (Votskaja pjatina). Kaupunkiin tuotiin Moskovasta uudet isännät, jotka ryhtyivät heti muuttamaan yhteiskuntajärjestystä. Vuonna 1617 Vatjan viidennes joutui vuorostaan Ruotsin vallan alle.

Valtion luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun marxilaisessa historiankirjoituksessa valtiota luonnehdittiin feodalistiseksi tasavallaksi. Novgorodia johti ruhtinas yhdessä Novgorodin neuvoston kanssa. Neuvostossa oli Novgorodin kaupungin porvareiden edustus, ja sitä pidetään osin tasavaltalaisena ja esidemokraattisena laitoksena. Novgorodinmaa oli alistettu keskuspaikkansa Novgorodin kaupungin vallalle, joten muiden alueiden osalta tasavaltaisuus ei toteutunut.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 304. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6.